maanantai 30. huhtikuuta 2012

Viikonloppuna

Joitakin viikonlopun puuhia:

Lukuhetki. Miehen t-paidassa lukee: "Je suis comme un avion." Joka hieman tietää perustietoja meistä (sekä ruotsista ja ranskasta), voi keksiä paidan jujun.

Norsuhaalari - Tutta 50 v.
Pöllöpaita - Gymboree
Tähtihousut - Villervalla

Mies ja Frida tekivät pitkän kävelylenkin (itselläni ei valitettavasti vielä vointi salli) ja kävivät katsomassa kaneja, hevosia, possuja, lampaita sun muita eläimiä. Paluumatka taittui Fridalta kantorepussa.


Frida ei ole aikoihin enää viihtynyt rattaissa, kun voisi itsekin juosta. Jostain syystä tuplarattaat kuitenkin miellyttävät sen verran, että niihin Frida saattaa suostuakin ja jopa vapaaehtoisesti kiipeää niihin.

Peukku pystyyn mukavalle menopelille!

Rataskyydillä menimme vastaanottamaan Suomesta tulleita vieraitamme. Sisko toi tuomisiksi sisaruksille samankuosiset Tutan velourasut (potkupuvun ja mekon) ja minulle salmiakkilakritsia.

Seuraavana aamuna Frida kiipesi heti rattaisiin ja oli ilmeisesti sitä mieltä, että nyt menoksi.


Onko vauva mukana? Ei, ainoastaan vauvan vaatteet.

Kun vanhemmat eivät tajunneet vinkkiä, Frida työnsi rattaat eteiseen ja kiipesi taas odottamaan.


Ei vieläkään vanhemmissa mitään lähdön merkkejä. Fridan piti siis itse vielä ruveta kaivamaan ulkovaatteita esille.


Rattaat eivät vieläkään liikkuneet ovesta ulos. Siispä kokeilemaan muita kulkuneuvoja.

Frida on kasvattanut melkoisen Farrah Fawcett -tukan.
Froteepuku - Kik Kid, 86 cm
Mopsipaita - Me&I, 86/92 cm


Uloskin päästiin. Ulkona asiaan kuuluu mm. keppien ja kivien keräily. Mitä suurempi, sen parempi. Mies on raportoinut Fridan kantaneen useaan otteeseen kenkiensä kokoisia kivenmurikoita yli kilometrin matkoja. Välillä Frida laskee ne maahan lepuuttaakseen käsiään ja saadakseen paremman otteen. Jos mies yrittää ottaa kiviä pois tai vaihtaa niitä pienempiin, Frida  hermostuu ja huutaa "nej nej nej nej nej". Lopulta kivet ovat jossain vaiheessa matkaa vaihtuneet pieniin keppeihin.

Kura-asu - Molo Rainbow

Liukumäki on Fridalle "hiiii".

Frida on kiltti isosisko, joka käy monta kertaa päivässä silittämässä Felixiä. Felix on nyt kaksi viikkoa ja on edelleen rauhallinen ja helppo vauva, joka nukkuu päivät ja yöt mutta ehtii kuitenkin syömään sen verran reippaasti, että osa vielä viime viikolla sopineista vaatteista on jo pieniä.


Rusettipaita - Next, 86 cm (Mies: "Onpa omituinen. Mutta kiva.")
Tähtivelourhousut - Lindex, 86 cm
Felixin froteinen potkupuku - vanhaa Tuttaa

'

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pretty in pink

Viime postauksen kommenteissa kysyttiin, eikö kukaan ole kummastellut pojan pinkkejä vaatteita. Ei ole ainakaan vielä kerennyt. Ehkä syynä on asuinpaikkamme, metroseksuaali (eli tunnelbanasexuell - ok, keksin käännöksen itse) Tukholma, heh. Eilen meillä ei ollut yhtään aikuista miestä tai pientä poikaa, jota en olisi joskus nähnyt vaaleanpunaisessa tai pinkissä vaatteessa. Serkkupojan suosikkihahmoja on Hello Kitty, ja se näkyy silloin tällöin pukeutumisessakin.

"Sukka!"

Jotkut pinkit vaatteet ovat isosiskon peruja.

Frida 1 kk.
Neulepuku - H&M

Felix 1 vko. Frida oli Felixin syntymämitoissa kuukauden ikäisenä.

Suurin osa on kuitenkin varta vasten pikkusisarukselle hankittu: moni (esim. Sunray-potkupuku) myös sen jälkeen, kun tiesin, että tulokas on poika.

Näistä vain Katvigin myssy on Fridan peruja.
Mansikkabody - Duns
Pöllömetsäbody - Lindex
Kissabody - Småfolk
Puolipotkarit - Novita
Hippohousut - Tutta

Myös hempeämpi vaaleanpunainen kelpaa. Tämä Nextin kissakuvioinen potkupuku on kätevä, koska siinä on kääntöhihat. Ilman umpihihoja tai sukkia käsissä vauvan naama on aina naarmuilla.

Kääntöhihallisia pukuja ja bodeja on vaikea löytää. PO.P kyllä tekee kääntöhihabodeja, mutta ne ovat kumma kyllä pään yli puettavia ja isoja (62-68 cm), vaikka PO.P:lla on paljon hienoja pieniä (50 cm eteenpäin ja jopa alle) kietaisubodeja. Miksei siis vaikka 50-senttisiä tumppuhihaisia kietaisubodeja? Mitä 68-senttisellä tumppubodylla tekee?

Terveystarkastuksessa Felixillä oli yllään vaaleansinistä ja vihreää. "Onko vauva tyttö vai poika?" kätilö kysyi ilman oletuksia.

Debyytti

Tänään Felix täytti viikon ja meille tuli vieraita. Ensin kävi neuvolantäti kylässä ja sen jälkeen tuli miehen perhe. Heti päästiin samistelemaan, kun pienet sisarukset puettiin molemmat Metsolan Sunray'hin: isosisko keltaiseen froteeseen ja pikkuveli pinkkiin velouriin.


Felix nukkui sukulaistensa vierailun läpi. Herätin sitten, kun katsoin, että olisi korkea aika syödä. Paikalle saapuneelle Fridalle selitin, että vauvalla on nälkä. Frida kirmasi huoneesta ja palasi pian keittiöstä mukanaan yksi vieraille tarjoituista kekseistä. Frida osoitti Felixiä, sanoi (taas) "kukka" ja laittoi keksin Felixin mahan päälle.

Frida on niin huomaavainen. Kun mies pukee Fridalle kengät, mies tarkistaa, että varpaat ovat perillä painamalla kengänkärkiä sormilla. Sitten hän pukee omat lenkkarinsa jalkaan, jolloin Frida tulee painamaan pappansa kengänkärkiä, jotta papankin jalat ovat varmasti kunnolla kengissä.

Sukulaiset toivat Fridalle kirjan isosiskolahjaksi.

Hauska yhteensattuma oli, kun lapset puettuamme tupsahti postiluukusta vaatteisiin sopiva onnittelukortti. Kortti pääsi kunniapaikalle eli lapsosten ihailtavaksi vaipanvaihtopisteen viereen. Pikkuveli ei vielä huomaa hymynaamaa, mutta Fridaan kortti teki jo vaikutuksen. Lähettäjälle paljon kiitoksia siis kortista ja lahjasta.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Synnytyskertomus ja ensimmäiset päivät

Sunnuntai-iltana katselin miehen kanssa tv-sarjoja ja söimme päivällistä. Mies suunnitteli seuraavaksi päiväksi siivousprojektia, kun taloyhtiö halusi tiistaina vakuutusta varten tarkastaa asuntojen kuntoa, ettei ole vesivahinkoa (tms). Sanoin, että valitettavasti meinaan pilata siivoussuunnitelmasi, koska huomenna on lapsesi syntymäpäivä. Supistuksia oli nimittäin siinä vaiheessa tullut enemmän kuin ne normaalit kaksi per ilta, mutta olo oli vielä siis hyvin rento. Mies ei sen takia varmaan ottanut todesta. Kun neuvoteltiin, kuka saa herkullisen suklaajäätelön jämät ja kumpi tyytyy ihan kelvollisen tiramisujäätelön jämiin, perustelin, että minulle se suklaajätski, jotta jaksan yöllä synnyttää. Mies ihan hyvää hyvyyttään sitten antoi periksi, mutta ei ottanut todesta vieläkään.

Vasta, kun klikkasin välilehtiin auki sivun, joka kellottaa supistuksia, ja aloin rauhallisesti katsoa tavaroita kasaan mahdollista yöllistä lähtöä varten, mies kauhistui toden teolla. "Siis oletko ihan tosissasi? Mutta tässähän pitäisi olla vielä viisi päivää aikaa!" Mies siis otti tietokoneensa työpöydän raskauslaskurin melko kirjaimellisesti. Menin vessaan, jossa sitten minulle yllätyksenä läjähtivät lapsivedet lattialle. Ei mitään epäilystä, mistä oli kyse, siinä määrin isot vaaleanpunaiset lammikot muodostuivat jalkojeni juureen. En ollut arvannut, että synnytykseni käynnistyisi näin, kun edellisessäkin kalvot piti viime tipassa puhkaista. Hyvä, että näin kävi kotona kylppärissä eikä vaikkapa kauppareissulla, ja hyvä, ettei tarvinnut miettiä, onko tämä nyt lapsivettä vai ei. Harmittelin kuitenkin, että varmaan iskee nopeasti melkoiset kivut päälle. Kutsuin miehen paikalle, näytin lammikot ja sanoin, että haluan lähteä sairaalaan nyt heti. Vielä ei sattunut, mutta ennakoin, että kohta en varmaan pysty mihinkään ja voi tulla kiire. Oli keskiyö.

Tartuin puhelimeen ja soitin sairaalaan. Samalla alkoivat nopeat supistukset, joten oli vaikea puhuakaan. Minut toivotettiinkin heti tervetulleeksi. Mies kaipasi ohjeita, mitä hänen pitäisi tehdä. En pystynyt miettimään sitä, mutta näytti siltä, ettei mies pääsisi lähtemään mukaan. Fridan hoitajaksi oli tulossa miehen äiti, joka oli sanonut, ettei pääse meille, vaan Frida pitäisi tuoda hänen luokseen. En halunnut, että Frida herätettäisiin keskellä yötä lähtemään, joten miehen pitäisi odottaa aamuun ja viedä Frida sitten. Mies siis tuskin ehtisi synnytykseen. 

Mies onneksi soitti äidilleen ilmoittaakseen tilanteen. Miehen äiti sanoikin lähtevänsä kuitenkin tulemaan meille ja soittavansa kyydin toiselta pojaltaan. Päätin, etten kuitenkaan jää odottamaan, vaikka saisimmekin kyydin miehen veljeltä. Soitin taksin ja menin pihalle. Supistukset tuntuivat jo tauottomilta, pelottava paineen tunne oli seisoessa kova ja olo vaikea, etenkin kun olin keskellä yötä yksin parkkipaikan reunassa eikä taksia kuulunut, vaikka soitettaessa oli sanottu, että määränpäänä on sairaalan synnytysosasto.

Lopulta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen (ehkä vartti) taksikuski saapui hilpeänä. Pian autoon istuuduttuani alkoi vaikuttaa siltä, että kuski oli humalassa, ainakin puheesta, hajusta ja keskellä tietä ajamisesta päätellen. Mietin kyydistä luopumista, mutta toisaalta olo tuntui siltä, että pakko oli päästä sairaalaan niin pian kuin suinkin. En kuitenkaan halunnut hoputtaa mahdollisesti humalaista kuskia. Olin siis aivan hiljaa enkä sanonut mitään. Toivoin vain, että päästäisiin myös perille ja pian.

Kun huomasin, että ajoimme jotain pientä sivukujaa, oli pakko kysyä, onko tämä varmasti nopein reitti. Kuski vastasi, etä enää muutama minuutti menee, ja kysyi, onko ensimmäinen lapsi tulossa. Sanoin, ettei ole vaan toinen. Kuski naurahti ja lisäsi selvästi vauhtia. Päästiin onneksi pian synnytysvastaanoton ovelle. Samassa tunsin, miten lisää lapsivettä purskahti. Toivoin, että varaamani side ja pieni pyyhe riitti pysäyttämään veden, sillä en ehtisi ruveta vääntämään mistään autonpuhdistusasioista kuskin kanssa. Onneksi penkille ei tullut mitään. Maksoin, poistuin ja soitin osaston ovikelloa.

"Hej", kuului ovipuhelimesta hilpeä tervehdys. Oma olo ei ollut lainkaan niin pirteä vaan tuskainen. Pyysin päästä sisälle. "Vad heter du?" jatkoi ovipuhelin iloisena. Kerroin nimeni, ja ovipuhelin sanoi kai jonkun tulevan pian hakemaan minut. Odotin kärsimättömänä. Mitään ei kuulunut eikä ketään näkynyt. Soitin ovikelloa toisen kerran. Ovipuhelin toisti, että minua tullaan kohta hakemaan.

Pian paikalle saapuikin ystävällisen oloinen hoitaja. Ensin piti kävellä loputtomalta tuntuva käytävä hissille ja sieltä vielä pitkää käytävää huoneeseen. Kävelin tosi hitaasti ja katkonaisesti, piti pysähtyä paljon. Samalla hoitaja kyseli edellisestä synnytyksestä ja sen nopeudesta. Kerroin, että edellinen oli käynnistetty, joten ei voi verrata.

Papereideni mukaan kello oli 0:45, kun kirjauduin sairaalaan sisälle. Huoneessa hoitaja kehotti vaihtamaan vaatteet sairaalan aamutakkiin ja kiipeämään sängylle. Kiipeäminen korkealle sairaalasängylle oli tietysti tosi hankalaa liitoskipujen takia. Hoitaja sanoi, että otettaisiin ensin parikymmentä minuuttia vauvan sydänkäyrää ja kätilö tarkistaisi kohdunsuun tilanteen, kunhan ehättää paikalle. Hän opasti, että sängyn vieressä on hälytysnappi, jolla voi soittaa hänet paikalle, jos on hätä. Kysyin, joko voin heti painaa. En halunnut jäädä yksin huoneeseen ottamaan käyrää, ja olo oli tosiaan kehno. Supistuksilla ei tuntunut olevan juuri taukoja.

Samassa kätilö jo tulikin, ja onneksi myös mies ehti siinä vaiheessa paikalle. Kello oli yksi yöllä. Kätilö ilmoitti kohdunsuun olevan auki viisi senttiä. Miehen avustuksella pääsin vielä sängystä alas ja köpöttelemään pitkän matkan vessaan. Ajatus tulevasta käyrillä makaamisesta kammotti. Kuvittelin sen varmaan menevän samoin kuin edellisessä synnytyksessä Tyksissä, eli makaisin sairaalasängyssä kaameissa supistuksissa ilman mahdollisuutta muuhun kivunlievitykseen kuin ehkä satunnaisesti vierailevan kätilön komennukseen rentoutua, koska tämä ei ole vielä mitään. Mieltä huojensi hieman, kun huoneeseen palatessani näin hoitajan järjestelevän ilokaasumaskia, vaikka ilokaasusta ei viimeksi ollutkaan apua. Kysyin, saanko käyttää myös Tens-laitettani. Tottakai, vastasi hoitaja. Laitteen käyttöohjeissa sanotaankin, ettei se haittaa käyrien ottoa, mutta silti edellisessä synnytyksessä Turussa vain yksi kätilö salli sen käyttämisen.

Hoitaja selitti pitkään ja hartaasti ilokaasun käyttöä. Sitä pitää alkaa hengittää heti, kun supistus käynnistyy, koska vaikutuksen alkaminen kestää hetken. Hengityksen pitää olla tarpeeksi voimakasta, niin että sen kuulee. Kun supistus alkaa laueta, otetaan ilmaa ja hengitetään se ulos maskiin kolme kertaa. En aluksi tajunnut tuota maskiin hengittämistä supistuksen lopuksi, ennen kuin hoitaja kertoi syyksi, että muuten ilokaasu päätyy uloshengitysilmani mukana huoneeseen eli hänelle.

Saatuani kunnon käyttöohjeet ilokaasuun se toimikin kivunlievittäjänä ihan toisella tapaa kuin viimeksi. Olo sitä ottaessa ei kylläkään ollut hassu vaan outo. Äänet hävisivät niin, etten kuullut kenenkään puhetta, mutta toisaalta samalla voimistuivat niin, että maskin suhina ja kaikenlaiset piippaukset kuuluivat korviin tosi kovina. Tuntui, kun olisin jossain tieteiselokuvassa. Kaikenlaiset ajatukset pyörivät mielessä mutta en voinut puhua, kun piti hengittää kaasua. Odotin aina supistuksen laukeamista, jotta saatoin kysyä mielessä pyörineen kysymyksen tai sanoa asiani. Usein en lyhyen tauon aikana kerennyt sanoa, mitä halusin, ja piti odottaa seuraavaa tai seuraavaa taukoa. Lyhyet tauot käytin myös muiden kuuntelemiseen, kun en kaasua hengittäessäni todellakaan kuullut muiden puhetta. Hoitaja kehui hengitystekniikkaani moneen otteeseen. Vastasin, että harrastin nuorempana kuorolaulua.

Kivut olivat kovat, ja ajattelin varmaan jossain vaiheessa vaihtavani tujumpaan kivunlievitykseen. Mietin, että katsotaan kuitenkin vielä hetki, miten ilokaasulla jaksaa. Myöhemmin kuulin mieheltä, hoitajalta ja kätilöltä, että olin heidän mielestään ollut hyvin rauhallinen, sisukas ja hauska synnyttäjä. Itselläni tuskin oli samat fiilikset, mutta vaikkapa tuskissaan valittaminen olisi vienyt tehon ilokaasulta. Huutamisen sijaan siis sanoin taukojen aikana, että ei tunnu hyvältä tämä tällainen ja saa olla viimeinen synnytys. Kerroin, että olen kuullut sellaisesta asiasta kuin tauot supistuksen välissä - koska voisin saada sellaisia? Ihmettelin, miten jotkut voivat kävellä synnytyksen aikana ja kokeilla jotain asentoja ja jumppapalloja jne.

Ajantaju hävisi. Ikkunasta näkyi kuitenkin koko ajan sama pimeä yö, joten varmaan tajusin, ettei ainakaan vielä ole kääntynyt aamuksi. Yllättävän pian ilokaasun aloittamisen jälkeen tahtomattani supistuksen aikana ponnistin. Huoneessa ei silloin ollut kuin minä ja mies, joten painoin hälytysnappia ja kerroin asiasta paikalle saapuville hoitajalle ja kätilölle. Kello oli papereideni mukaan 2:30, eli 1,5 tuntia ensimmäisestä tarkistuksesta. Kätilö sanoi, että kohdunsuu on nyt auki seitsemän senttiä, ja neuvoi, ettei vielä kannata ponnistaa. Niin kuin olisin voinut päättää asiasta. Alkoi synnytyksen varmaankin lannistavin ja pelottavin vaihe, kun en olisi saanut ponnistaa ja kauhistutti, milloin taas kuitenkin ponnistan. Ilokaasu käännettiin 50 prosentista (50% happea, 50% ilokaasua) 70 prosenttiin. Kun taas rupesin tahattomasti ponnistamaan, sopersin tauon aikana, että ehkä pitäisi saada vaikka petidiiniä, etten tuntisi enää kipeää ponnistustarvetta, kun en näköjään pysty ponnistamistani estämäänkään. Kätilö tutki tilanteen ja sanoi, että ponnista ihmeessä, nyt on valmis tilanne. "Oikeasti?" kysyin. Kyllä, kätilö vakuutti, nyt saa ponnistaa. "Ai ihan oikeastiko?" Kello oli 3:12 eli alle 45 minuuttia aiemmasta tarkistuksesta.

Sain pitää ilokaasun melkein syntymähetkille asti, joten ponnistusvaihe tuntui jatkuvan ikuisuuden. Välillä kätilö ja hoitaja kehuivat ponnistamista. Välillä imin vain lisää kaasua ja jotenkin unohdin koko jutun. Kätilö ja hoitaja kysyivät, että eikö sinun pitänyt ponnistaa. Vastasin varmaan, että joo joo, ihan kohta. Valitin, ettei tunnu kovin hyvältä. Ponnistusasentona oli puoli-istuva - jokin muu olisi voinut olla parempi, mutta energiani ei riittänyt miettiä tai ehdottaa muuta enkä varmaan olisi jaksanut siirtyäkään.

Jossain vaiheessa, kun kroppa päätti tosissaan puskea lapsen nyt ulos, hoitaja ja kätilö estelivät, ettei nyt saa ponnistaa. "Miksei?! Miksei?!" intin. Kuulemma omalta kannaltani on parempi, että ponnistaminen menee rauhallisemmin. "Hengitä näin", he neuvoivat, ja se auttoi. Ensimmäisessä synnytyksessä Tyksissä kätilöllä oli kova kiire saada vauva mahdollisimman nopeasti ponnistettua ulos, vaikka vauvalla ei ollut mitään hätää.

Tuntikausilta tuntunut tokkurainen ponnistusvaihe kesti papereiden mukaan 25 minuuttia. Poika syntyi kello 3:37, suostui huutamaan ilmeisesti pienen hieromisen jälkeen (hänestä kai ei ollut mitään huutamisen aihetta, eikä vieläkään viiden päivän ikäisenä juuri pidä melua itsestään) ja sai 9-10-10 Apgar-pistettä. Pituutta 53 senttiä, painoa 3900 grammaa ja päänympärys 35 senttiä. Valtava istukka syntyi nopeasti perään. Kätilö kommentoi, että pojalla on ollut todella mukavat oltavat. Sain pojan rintakehäni päälle peiton alle. Itse en nähnyt pojan kasvoja, mutta mies kertoi, että poika on todella söpö, ja pitihän se paikkansa. Syntymäaika oli siis maanantai 16.4., raskausviikkoja 39+1.

Itse otin jonkin verran osumaa (2. asteen), joten ennen pojan imettämistä piti odottaa kiireistä lääkäriä paikalle. Jalat piti sillä aikaa olla telineissä - asento aiheutti yllättävän paljon vaivoja liitoskipujen takia jälkeenpäin. Kerroin, että sain kivusta jo tarpeekseni synnytyksen aikana, joten tikkaaminen ei saa sitten sattua ollenkaan. Eikä sattunutkaan. Sitten pääsin viimein imettämään sekä syömään meille tuodun aterian. Pyysin miestä ottamaan myös ateriasta valokuvan, koska kurkutkin oli väännetty vinkuroiksi, juomissa oli sitruunaviipale ja kahta väriä sekä tarjottimella Ruotsin lippu. Sattumoisin ateriakuvat olivat ainoat synnytysosastolla otetut valokuvat, jotka onnistuivat. Muut olivat liian hämäriä.


Kun lääkäri kysyi käytetyistä kivunlievityksistä ja mainitsin ilokaasun lisäksi Tens-laitteen, niin hoitaja, kätilö kuin molemmat paikalla olleet lääkärit nauroivat ja sanoivat, että se auttaa lähinnä ihan synnytyksen alussa. Vaikea sanoa, kieltämättä loppuvaiheessa en huomannut koko laitetta. Ei se ainakaan haitannut.

Sängystä ylös pääseminen oli uskomattoman vaikeaa. Jalkojen pitäminen pitkään telineissä oli tehnyt liitoskipujen takia vahinkoa. Vuodeosastolle pitikin sitten siirtyä pyörätuolissa. Vuorokauden kestänyt vuodeosastoaikani olikin sen takia hankalaa, kun oli niin tuskaista nousta istumaan, päästä sängyltä alas ja sängylle, kävellä jne - ei siis synnytyksen ja tikkien takia vaan sen tikkausasennon takia. Miehestä olisi ollut apua, mutta ymmärrettävästi hänen piti päästä valvotun yön jälkeen kotiin nukkumaan. Miehen äiti piti huolta Fridasta sen päivän. Frida oli kuulemma ollut mielissään herätessään ja tavatessaan farmorin sängyn viereltä.

Minäkin olisin mielelläni nukkunut valvotun yön jälkeen, mutta se oli sairaalassa vaikeaa. Ei niin, että vauva olisi valvottanut. Ei niin, että olisi ollut huonekaveria, joka olisi valvottanut. Henkilökunta valvotti. Jatkuvasti tuli joku huolehtivainen hoitaja, kätilö, lääkäri tai fysioterapeutti kyselemään vointia ja antamaan vinkkejä. Päivällä siis vähintään kerran tunnissa. (Tapasin muuten sen maaliskuisen kreikkalaisen lääkärinkin. Hän vaikutti yllättyneeltä: "Ai sinä! Mutta sinähän kävit täällä jo kuukausi sitten. Olin varma, että synnytät vielä samana päivänä.") Yhdeltä yölläkin tuli kätilö herättämään ja pyysi näyttämään, miten imettäminen sujuu. Yritin monelle kyselijälle vakuuttaa, että kysyn kyllä sitten neuvoja, jos näyttää siltä, ettei homma lähde sujumaan. Edellistä imetin yli vuoden, joten jonkinlainen käsitys asiasta jo on. Ei auttanut.

Tiistaina oli Felixin lääkärintarkistus. Kaikki oli hyvin ja saimme luvan lähteä kotiin. Saimme miehen isältä kyydin. Frida odotti istuimessaan auton takana ja näytti isolta ja kauniilta. "Mamma! Mamma!" hän huudahti, kuten oli kuulemma kysellyt kotonakin ja on toistellut nyt sittemminkin jatkuvasti. En ollut ollut poissa kauaa, mutta hän oli ehtinyt ihmettelemään. 

Felixiin Frida ei kiinnittänyt huomiota kuin vasta kotona, kun päiväunien jälkeen näytimme hänelle vauvan. Fridan kasvoille levisi perin hämmästynyt ilme. Sitten hän hymyili, osoitti vauvaa ja sanoi: "Kukka!" Ehdotinkin miehelle, että Felixin kolmanneksi nimeksi tulisi kukkanimi, vaikkapa Oleander, kuten Fridallakin on kukkanimi Lilja. Oleander ei todellakaan tule menemään miehelle läpi.

Kommentilla voi tietysti olla tekemistä sen kanssa, että Felixillä oli kädessä sukat estämään raapimista. Frida onkin näiden päivien aikana sovitellut omiin käsiinsä sukkia sekä kantanut niitä vauvalle. Frida tuo myös leluja vauvalle ja on ollut kaikin puolin mitä herttaisin sisko. Välillä Frida käy silittämässä vauvan päätä uskomattoman hellästi. Ihmettelin oikein, mistä hän on moisen oppinut. Mies kertoi, että Fridaa on farmorin luona opetettu, miten kissoja silitetään nätisti. Frida on kommentoinut Felixiä sanomalla myös "roligt" (hauskaa) ja "leka" (leikkiä). Felixin syöttämisestä Frida sanoo "nam", ja hän on tarjonnut Felixille myös omaa maitomukiaan.

Onneksi Felix ei ole ollut kova itkemään, sillä Frida-ressultakin on päässyt joka kerta itku. Tulee siihen viereen katsomaan vaikka itkevän Felixin vaipanvaihtoa ja nyyhkyttää. Yhteensä näinä päivinä siis neljä kertaa. Felix on ollut toistaiseksi hyvin lunki vauveli, joka ei vaipanvaihtoa lukuunottamatta edes hätkähdä mistään. Nukkuu, syö, puklaa, röyhtäilee, kakkaa, röhkii ja lyhyen aikaa päivästä katselee hiljaisena ympärilleen.

Rento pikkuveli, viisi päivää.

Torstaina eli kolmen päivän ikäisenä Felixillä oli lääkärintarkastus sairaalassa. Itse olisin mieluusti siinä vaiheessa lepäillyt vielä kotona (kuten yhä) ja yrittänyt jotenkin selvitä mm. maidonnnoususta (kuten yhä), mutta minkäs teet. Felix ei ollut kellastunut, syntymäpaino oli jo saavutettu ja kuulo oli normaali (vai mikä sisäkorvajuttu se on, jonka ne tarkistavat). Lisäksi oli rutiiniverikoe, josta tutkitaan erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Maanantaina sitten neuvolasta tullaan kotikäynnille.

Synnytys meni siis hyvin vaikka ei niin kivalta sillä hetkellä tuntunutkaan. Sairaalaan ja henkilökuntaan olen tyytyväinen. Kotonakin on kahden lapsen perheenä mennyt mukavasti. Enää pitää itse toipua betonitisseistä, tikeistä ja liitoskivuista.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kotona Felixin kanssa

Kotiuduimme tänään eilen syntyneen ihanan Felixin kanssa. Molemmat siis hyväkuntoisina, kun näin nopeasti tultiin kotiin. Sairaalaankin kerkesin kolme tuntia ennen Felixin syntymää, vaikka lähdin kotoa heti ensi merkeistä. Kivunlievityksenä ilokaasu, joten ilmeisesti ainakin miehellä, kätilöllä ja hoitajalla oli synnytyksen aikana kustannuksellani hauskaa. Mitat 53 cm, 3900 g ja päänympärys 35 cm - isoksi pojaksi kommentoitiin, mutta melkoinen rimppakinttu. Pienet sisarukset ovat molemmat nyt nukkumassa ja vanhemmilla hyvät fiilikset. Myöhemmin lisää.

Sairaalan onnitteluateria tuoreille vanhemmille.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Takatalvi

"Tule katsomaan, miltä ulkona näyttää", mies huudahti aamulla ällistyneenä. Minä taas olin kerennyt yllättyä säästä jo yöllä, kun pystyn tällä hetkellä nukkumaan noin 2,5 tuntia putkeen. Ensin puut ja pensaat ovat hiirenkorvilla ja hiekkalaatikon vieressä kasvaa krookuksia. Sitten yhtäkkiä paksu lumi peittää puut, hiekkalaatikot ja autot, ja lisää lunta pyryttää navakasti vaakasuoraan.


Kälyltä tuli viesti, että varmaankin tänään vauva päättää syntyä, kun liikenne on jumissa kaamean kelin takia. Muistelin edellistä 40 minuutin matkaa sairaalaan ihan hyvässä autoilukelissä ja päätin, että ei kuitenkaan tänään viitsisi lähteä. Vasen jalkakin oli päättänyt pitää minut kotona, kun sille ei voinut varata painoa. Illalla se alkoi taas toimia kunnon jalkamaiseen tapaan, joten ehkäpä huomenna pääsen taas ulos.


Frida pääsi taas kauppaan ja pihalle isänsä kanssa ja oli kuulemma harmissaan kelistä. Keinumaan olisi kovasti tehnyt mieli, mutta Fridan epäluulo ja inho leikkikentän lumipeitettä kohtaan oli liian suuri, jotta hän olisi halunnut mennä keinuille tai liukumäkeen. Onneksi löytyi kuitenkin Fridalle mieleisiä lätäköitä, kun lumi suli huhtikuun lämmössä. Iltapäivällä asteita oli +8 C.

torstai 12. huhtikuuta 2012

38+6: Pappa pihalla, mamma sohvalla

Arvailuni kävelyn seurauksista osuivat oikeaan ja oloni tänään oli kuin jyrän alle jääneellä. Pienikin kävelymatka ihan kotona on ollut vaativa voimanponnistus. Onneksi minun ei odotetakaan tällä hetkellä saavan mitään aikaan. Frida kylläkin saattaa tulla vesimukin kanssa komentamaan, että "äiti hakee", tai kenkiä pitäisi sovitella jalkaan ja palloa potkia. Onneksi mies on hoitamassa nämäkin vaativat urakat, kuten myös ulkoilun keinumisineen, liukumäen laskemisineen ja lätäköissä läiskyttämisineen.

Retiisipusakka (86 cm) - Duns
Housut (86 cm) - Villervalla

Äidin kanssa voi kehittää rauhallisempia leikkejä, joissa äidin ei tarvitse nousta sohvalta. Tosin palikkatornia rakentaessa Fridan pitää siinäkin juosta aina välillä muutama kierros asuntoa ympäri. Sain otettua kuvan korkeimmasta palikkatornista, jonka olen nähnyt Fridan (1 v. 8 kk) rakentavan: kolme palikkaa. Heh. Ei kenties ole aikaansaavin torninrakentaja tämä meidän taaperomme, mutta ilman muuta meidän mielestämme varsinainen ihmelapsi kuitenkin.

Ennätyskorkea kahdesta kupista ja palikasta rakennettu torni.
Paita osuvasti Metsolan On the road.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Edellisen postauksen suunnitelma on nyt puoliksi toteutettu: tein kirpparikierroksen, löysin herkkuja, mutta olen edelleen kotona enkä tosiaan edes jaksaisi lähteä enää tänään tai tuskin huomennakaan minnekään. Viis synnytyssairaalasta, minä makaan tämän illan ja huomisen koko päivän sohvalla. Vaihtelun vuoksi saatan välillä istua sohvalla tai tuolilla tai maata sängyssä.

Eilen kävin Mollamaian kirpparilla, joka olikin valitettavasti vielä pääsiäisen jäljiltä kiinni. Jatkoin Slussenille Emmaukseen, josta en kuitenkaan löytänyt mitään. Onneksi löysin perheeni viereisestä kaupunginmuseosta (Stockholm Stadsmuseum).

Muutoksena aiempiin vierailuihin rattaat piti jättää jo sisäänkäynnin luo (paitsi jos vauva nukkuu vaunuissa). Lisäksi museosta olikin tullut aikuisille maksullinen (alle 19 v. ilmaiseksi). Sisäänpääsy maksaa nyt 70 kruunua, mutta toisaalta sisäänpääsyyn oikeuttava henkilökohtainen kortti on voimassa vuoden ja sillä pääsee myös keskiaikamuseoon, joten sinänsä varsin kohtuullinen hinta, ainakin jos asuu Tukholmassa ja aikoo käydä näissä kahdessa museossa useampaan otteeseen vuoden aikana. Toisaalta taas satunnaiselle turistille visiitti voi helposti jäädä kertakäynniksi.

Ilmeisesti pääsiäislomien takia lasten leikkitilat olivat täpötäynnä villisti juoksevia ja kiipeileviä lapsia alle 1-vuotiaista kouluikäisiin. Onneksi Frida viihtyi hyvin muuallakin museossa, jossa oli paljon rauhallisempaa. Parasta museossa oli Fridan mielestä liikuntaesteisille ja vaunuille tarkoitetut rampit sekä portaat. Onneksi mies oli meistä se, joka seurasi mukana portaissa ne lukuisat kerrat ylös ja alas, kun taas minä sain lukea 1700-luvun tukholmalaisten elämästä. Välillä mies yritti saada Fridaa kiinnostumaan esimerkiksi Mikko Mallikas -näyttelystä. Frida kommentoi Mikko Mallikkaan huonetta sanomalla "roligt", mutta palasi heti kävelemään ramppia edestakaisin.

Vaikka en ollutkaan porrasjuoksuvastaava, olin päivän päätteeksi aivan puhki. Tänä aamuna noustessa kävely oli hyvin hankalaa ja jalkoja sai tuskin nostettua lattiasta. Vähän verryttyäni päätin kuitenkin vielä käväistä Mollamaiassa, jos se tänään olisi auki. Ja olihan se.

Olin tehnyt mielessäni ostoslistaa, mille olisi tarvetta: ainakin isommat uimakengät, isommat uikkarit (olen viime uikkaripostausten jälkeen kyllä hankkinut Fridalle uimapuvun, mutta sekään tuskin enää kesällä mahtuu), välikausihousuja (sekä nyt kevääksi että syksyksi), pipoja, hanskoja... Ja mitä päädyin käytännössä ostamaan:

- Dubloja ja My Little Pony -t-paidan (koska Liljan pappa leikki My Little Ponyilla pienenä)

- Mini A Turen hameen, joka on samanlainen kuin viimejouluinen mekko mutta sopivasti isompi

 Mini A Turen mekko on nyt korvattu vastaavalla hameella.

- Kik Kidin violetti velourpuku sekä sininen froteepuku

Tämänpäiväinen reissu eilisen kävelyn päälle oli sitten liikaa jaloilleni ja lantiolleni. Kotiin hät'hätää selvisin, mutta nyt tarvitsin miehen apua, että pääsin ylipäänsä siirtymään muutaman metrin matkan sohvalta tähän tuolille. Jalat vapisevat, pakaroiden yläosaa särkee, kävely laahaa ja lantio rusahtelee. Kyljen kääntäminen oli pitkällinen ja miltei mahdoton urakka, jossa tunsin itseni selälleen käännetyksi koppakuoriaiseksi tai kilpikonnaksi. Alkaa olla aika mitta täynnä tällaista raihnaisuutta, mutta tänään en tosiaan millään jaksaisi lähteä enää minnekään synnyttämään, joten lykätään sitä vielä hetken. Eipä siitä ole juuri merkkiäkään, joten sikäli helppo päättää. Kohta kääntyy 40. raskausviikko.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Eka karkki

Eilen Frida söi ensimmäisen karkkinsa. Hän kurotti tasolta pääsiäismunaa, joka putosi lattialle. Sisältä vierähti yksi pieni vihreä Ässä Mix -karkki. "Oi!" sanoi Frida, kuten hän nykyään kommentoi niin moneen asiaan. Salamannopeasti hän kumartui, poimi karkin suuhunsa ja lähti karkuun hippulat vinkuen. Kukaan ei kylläkään ajanut takaa, mutta Frida pelasi varman päälle. Kierroksia tuli keittiön ja olohuoneen välillä aika monta, kunnes karkki oli syöty. "Mmmm!" sanoi Lilja ja palasi haeskelemaan pääsiäismunaa. Se oli kuitenkin korjattu jo parempaan talteen. Vauvakirjassa on muistaakseni kohta ensimmäisestä karamellista. Siihen voi nyt täyttää 1 v 8 kk.


Itse taas toivon löytäväni huomenna jotain herkkuja pieneltä kirpparikierrokselta. Päätin sellaisen vielä heittää pitkästä aikaa, ja sen jälkeen voisin sitten jo synnyttää. Tuli ilmeisesti sitten levättyä maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana oikein kunnolla. Silloin tuli astianpesukoneen tyhjentämisestäkin kunnollisia supistuksia, mutta nyt, kun niitä saisi tulla, niin saa päivänkin hummata vieraisilla ilman mitään seurauksia paitsi väsyneet jalat ja lonksuva lantio. Iltakymmeneltä tulee yksi kipeä supistus ja toinen heti perään siinä aamuneljältä. Vauva näyttää pyrkivän ulos kyljistä. Kokoarviota ei ole tehty, mutta voimaa ainakin on kuin pienessä kylässä. Ehkä sellaisessa nelikiloisessa kylässä. Kiivas hengitys näkyy mahan läpi, joten eiköhän tässä voisi kohta käydä asiaan. Siis huomisen kirpparireissun jälkeen.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Taapero kantorepussa

Saimme takaisin lainaamamme Manducan kantorepun, jota ajattelimme käyttävämme tulevalla vauvalla. Fridalla ainakin se oli vauva-aikana ehdoton, kun hän ei vatsavaivaisena viihtynyt vaunuissa ollenkaan. Mies keksi kuitenkin kokeilla reppua taas Fridalle. Epäilin, ettei Frida innostu, kun ei nykyään suostu enää rattaisiinkaan, vaan omin jaloin pitää mennä joka paikkaan. Olin väärässä: Fridan mielestä reppukyyti oli hauska ja hän pisti saman tien lauluksi. Miehestäkin kantaminen oli helppoa, vaikka viime kerrasta onkin melkein vuosi aikaa. Homma sujui näppärästi niin reppu edessä kuin reppu selässäkin.


Fridalle näköjään kelpaa mainiosti kaikki muutkin vauvalle aiotut tavarat, kuten nyt tämä kantoreppu sekä Bumbo-tuoli. Lainatun repun ja vaatteiden mukana saimme kälyn ompeleman nukkumapesän vauvalle. Fridan mielestä se on kätevä mukana kannettava lepotuoli hänelle.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Pääsiäismunia etsimässä

Tänään oli siis vuorossa pääsiäiskyläilyä miehen veljen luona, jonne kokoontuivat miehen vanhemmat sekä sisarukset perheineen. Aluksi ohjelmassa oli pääsiäismunien maalaamista, grillaamista ja syömistä. Fridaa tosin kiinnosti paljon enemmän jyrkkien kierreportaiden kipuaminen ylös ja alas.


Ulos pääseminen voitti tietysti jopa portaiden kiipeämisen. Kaikille oli vähintään yksi pääsiäismuna. Olin koonnut miehelle yhden, mies minulle yhden ja lisäksi meillä oli Fridalle yksi. Anopilla oli meille aikuisille yhteiseksi yksi. Frida sai anopilta ja miehen sisaruksilta varmaan neljä! Menin jo laskuissa sekaisin.


Löysin yhteisen pääsiäismunamme puusta, ja Fridan serkkupoika avuliaasti haki omani lehtikasasta. Miehenkin pääsiäismuna oli metsikössä oksanhaarassa, ja Fridan pääsiäismunia löytyi milloin mistäkin maan tasolta. Fridaa eivät kuitenkaan värikkäät pääsiäismunat kiinnostaneet, vaan kallioilla kiipeily sitäkin enemmän.

Jo löydettyjä pääsiäismunia terassilla odottamassa etsintöjen päättymistä.

Frida sai taas hepulin, kun piti lopulta palata sisälle. Hän rauhoittui kuitenkin nopeasti, kun hänelle selvisi pääsiäismunien idea: niiden sisältä löytyi niin herkkuja (hedelmäsoseita, rusinoita, pieniä kuivattuja hedelmiä, maissinaksuja) ja pieniä eläinhahmoja sun muita leluja (saippuakuplia ja kuppeja, joista voi rakentaa tornin). Aikuisten munista löytyi karkkia.


Pääsiäisen kunniaksi päällä oli jälleen pitkäkorvia, tällä kertaa Marimekon Jäniksen vuosi -kuosia. Huutiksesta ostin ilmeisesti jonkun itse tekemän mekon, joka olikin päällä mielestäni tosi kiva paitsi tietysti kuosiltaan, myös malliltaan. Mekko on lyhythihainen, joten puin alle pitkähihaisen mustan paidan.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pitkäperjantain namihamsterit

Eilen oli lähemmäs kymmenen astetta lämmintä ja aurinkoista. Leikkikentän reunoilla kukkivat krookukset ja pensaissa oli silmuja. Tänään satoi taas lunta, ja sinne ne krookukset nyt ovat peittyneet matalien kinosten alle. Saakohan huomenna etsiä pääsiäismunia lumen alta?

Huomenna siis miehen sisarukset ja vanhemmat kokoontuvat miehen veljen luo, ja ohjelmassa on lapsille pääsiäismunien etsintää. Pääsiäismunat ovat isoja ja pahvisia ja ne kuulemma piilotetaan pihalle. Sisällä on pieniä suklaamunia sun muuta karkkia. Fridan pääsiäismunaan laitoimme maissinaksuja, puristettavan hedelmäsoseen, rusinoita ja muita kuivattuja pieniä hedelmiä. Moni herkuista oli Semperin Småfolk -merkkiä. Småfolkia (joskaan ei Semperiä) oli sattumoisin myös päivän asuna.

Ihania heppoja Småfolkin paidassa (86/92 cm).

Täällä oli tänään pitkäperjantainakin kaupat auki. Kävimme lähiostarilla, josta ajattelin ostaa itselleni vaatteita PO.P:in 50% alesta, kun PO.P ilmoitti lopettavansa äitiysvaatteiden myynnin. En löytänyt mitään mieleistä, mutta näinpä, kuinka valtavia kasseja karkkia ruotsalaiset kantoivat kaupasta ja karkkipuodista kotiin pääsiäiseksi. Siis karkkikaupastakin ihan sellaisia kahvallisia ostoskasseja. Luinkin ilmaisjakelulehdestä, että ruotsalaisille (aikuisille) pääsiäisenä makeiset ovat olennaisempia kuin uskonto. Wikipedian mukaan ruotsalaiset syövätkin karkkia eniten maailmassa: keskimäärin 17 kiloa vuodessa per naama. Merkittävä osa siitä pääsiäisenä. Suomalaisetkin toki syövät paljon karkkia (ja miksei, kun valikoimakin on mielestäni parempi kuin täällä), mutta pääsiäinen tuskin näkyy tilastoissa samanlaisena piikkinä.

Leikkipäivä

Eilen aamulla lähdimme sovituille leikkitreffeille Fridan kohta nelivuotiaan serkun kanssa. Tapaamispaikkana oli sisäleikkipuisto, jonne Frida oli saanut serkun vanhemmilta lahjaksi kuuden kerran lahjakortin. Tämä oli Fridan kolmas kerta kyseisessä paikassa, aina kyseiseisen perheen kanssa. Ensimmäisellä kerralla Frida oli konttausikäinen, paikka täynnä isompia riehuvia lapsia ja rauhallisesti kauempana kahvittelevia vanhempia. Itse sain siis vahtia vieressä silmä tarkkana. Toinen kerta oli viikko sitten, kun Frida oli farmorillaan päivähoidossa ja vieraili serkun luona. Oli kuulemma ollut hauskaa. Nyt oli sitten mukana mies, serkun vanhemmat sekä miehen sisko poikaystävänsä kanssa, kaikki kovia telmimään mukana, joten tällä kertaa saatoin itse ottaa hyvin rennosti.

Pääsiäisen kunniaksi asuksi valittiin Me&I:n kanipeppuhaalari (74/80 cm). Vihreä paita on Nanooun. Jänön vauhdilla kanipeppu viilettikin milloin pallomeressä ja milloin liukumäessä. En pysynyt edes kameran kanssa mukana, joten onneksi oli noita nopeampia aikuisia porukassa.



Vältän sellaisten kuvien laittamista, joissa on muita kuin Frida, minä tai mies, mutta seuraava on niin epäselvä, ettei haitanne. Kuvasta näkee leikittäjien innokkuuden: kälyn poikaystävä innostui jopa itse luikertelemaan tuollaisesta putkesta, huh. Myös muiden lapset halusivat leikkiä seurueemme aikuisten kanssa, ja kerran käly päätyi sovittelemaan jotain riitaakin. Käly esitti, että molemmat pyytävät anteeksi, niin sitten voi leikki taas jatkua. Toinen riitapukari vastasi siihen: "Mutta ei me leikitty, me tapeltiin!"


Päivä jatkui miehen veljen synttärijuhlilla. Luulin, ettei meidän taaperostamme ole vielä varsinaiseksi leikkiseuraksi, mutta kyllä meno synttäreilläkin näytti siltä kuin serkukset olisivat kovasti leikkineet keskenään. Suosituin leikki oli takaa-ajo, jossa otettiin toista kiinni ja kikatettiin. Jos serkku sai Fridan kiinni, niin hän pörrötti Fridan hiuksia.

Koko päivä meni siis leikin merkeissä: ensin kotipihalla, sitten leikkipaikassa, sitten serkun pihalla ja sisällä synttäreillä. Illalla kotiin palatessa Fridalle kuitenkin tuli vielä suru, kun ei päässyt enää kotipihan keinuihin kiikkumaan. Naapureille onkin viime aikoina ollut selvää, milloin Frida tulee kotiin. Ainakin itse kotona ollessani kuulen miehen ja Fridan paluun hyvissä ajoin rappukäytävässä kirkumisesta. Oli sitten leikitty tunti pihalla tai koko päivä muualla, niin aina pitäisi jäädä vielä keinumaan ja laskemaan liukumäestä. Kotiovelta lyyhistytään onnettomana lattialle hetkeksi makaamaan ja nyyhkyttämään, kunnes sitten silmään osuu tuttu nalle tai pallo tai muistuu mieleen, että pitäisi saada vähän maitoa, leipää tai kiiviä.

Huomenna lauantaina on seuraava leikkipäivä, kun kokoonnutaan toisten serkkujen luokse, jonne on lapsille piilotettu pääsiäismunia. Silloin tai sitä ennen ei siis parane synnyttää, etten pilaa pääsiäissuunnitelmia. Miehen siskot kysyivät tänään, onko raskasta odottaa viimeisillään. Sanoin, että ensimmäinen raskaus oli kuin mielenkiintoinen tieteellinen koe. Tämä toinenkin tuntuu tieteelliseltä kokeelta siinä mielessä, että olo on kuin Frankensteinin hirviöllä, joka on kyhätty kokoon kuolleilta ruumiilta kootuista heikosti toimivista osista.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

37+4: Kevyet kengät, raskas kätilö

Viime yönä valvoin aamukolmesta kuuteen supistusten kanssa. Eivät kuitenkaan olleet säännöllisiä ja loppuivat aamuun mennessä. Mies kommentoi herättyään, että sen siitä saa, kun viettää päivän shoppaillessa. Siitä saa keltaiset kukalliset kesäkengät, korjasin.

Fridalle kesähattu Nextistä ja kesäkengät KappAhlista.

Eilen oli äitiysneuvola-aika, josta en ollut edellisen käynnin jälkeen kovin innoissani. En keksinyt montakaan asiaa, mitä käynnistä voisi saada irti. Ainakaan kätilön ei tarvitsisi tällä kertaa katsoa, miten päin vauva on, kun viimeksi ei suostunut ja nyt asento on vauvan riehuessa amatöörillekin ilmeinen. En kysynyt vauvan asennosta viimeksi huvikseni, siitä syystä että niin älyttömästi tykkään liitoskipuisten nivusteni painelemisesta. Enkä halunnut kätilön ihmettelevän, miksi olen jo käynyt turhaan kääntymässä synnytyssairaalassa häiritsemässä työtätekeviä ihmisiä, kun hänhän viimeksi selvästi sanoi, milloin vauva syntyy ja milloin ei.

Onneksi päivä oli kauniin aurinkoinen ja neuvola sijaitsee ostoskeskuksessa, jossa saattoi samalla hoitaa muitakin asioita, käydä kirjastossa lukemassa Hesari kuukausiliitteineen ja lounastaa ravintolassa. Jotenkin jossain välissä olen alkanut kuvitella, että huhtikuussa ennen vauvan syntymää sitten perheenä tehdään kaikkea kivaa, käydään vaikka Skansenissa jne. Nyt karu todellisuus muistutti itsestään. Eiväthän ne ennenaikaiset supistukset olleetkaan se ainut syy kävelyn hankaloitumiseen. Liitoskipuista lantiota sattuu, välillä ei voi laittaa jalalle painoa, jalat väsyvät, askel on uskomattoman hidas ja välillä pitää kokonaan pysähtyä. Vessahätä iskee heti ja muutenkin ikävästi viiltelee ja polttelee. Eli ei ihan joka päivä ainakaan tule mitään pitkiä kävelyreissuja tehtyä, etenkin kun en lainkaan pysy perheeni vauhdissa. Ostoskeskuksessa oli sentään helpompi kävellä kuin ulkona, koska vessaa tai penkkiä ei tarvitse hakea kaukaa.

Neuvolassa ei tietenkään testattu mitään virtsan proteiineja tms. joita Suomessa seurataan, koska täällä tosiaan ei virtsanäytteitä oteta. Verenpaine on otettu joka kerta, ja se oli tälläkin kertaa hyvä. En muista, paljonko, koska neuvolakorttia ei ole. Tällä kertaa myös punnittiin. Paino ei käsittääkseni ollut mitenkään älyttömästi noussut eikä siitä tullut mitään kommenttia. Nyt otettiin pitkästä aikaa myös hemoglobiini ja verensokeri. Verensokeri oli kätilön mukaan hyvä ja hemoglobiini liian korkea: 150 g/l viimeisillään raskaana olevalla - olin itsekin äimänä. Sinänsä huvittavaa, kun aiemmin kätilö painavasti suositteli mm. maksan syömistä, ettei hemoglobiini vain laske. En ole syönyt maksaa kuitenkaan, mutta paljon ainakin kanaa, punaisia linssejä ja valurautapannussa tehtyä ruokaa sekä odottajan monivitamiinivalmistetta, jonka syönti varmaan kannattaa nyt lopettaa tai ainakin juoda maitoa samaan aikaan.

Kätilö kuunteli vauvan sykettä, joka oli normaali 140. Sf-mitassakaan ei ollut mitään sanomista. Kätilö kysyi, olenko tuntenut vauvan liikkeitä, johon vastasin, että olen - jalat potkivat tuossa, peppu heiluu tuossa, selkä tuossa, jossa näkyy hengitys. Kätilö sanoi, että kas, niinpä näkyykin selvästi. Niin kuin näkyikin. No, tietenkin tällä kertaa kätilö sitten halusi vielä tarkistaa asennon. Selvisihän siinä kuitenkin se, ettei pää ole kiinnittynyt vaan heiluu.

Lopuksi kätilö sanoi kirjoittavansa sairaalalle meneviä papereita, joissa on taustatietoja ja synnytykseen liittyviä toiveita. Vaikea oli etukäteen sanoa, mitä kivunlievitystä sitten toivoisi. Esimerkiksi viimeksi olin kyllä hyvin iloinen epiduraalista, mutta ehkä sitä ei tällä kertaa tarvitsisi, jos homma hoituisi alle 30 tunnin. Kätilö innostui piirtämään oikein kaavion, miten ilokaasua otetaan oikeaan aikaan (= tarpeeksi aikaisin, kun supistus on vasta alkamassa). Ehkä siitä on hyötyäkin.

Viimeksihän minulla Suomessa todettiin streptokokki B, jonka takia synnytyksessä oli antibioottitippa, jotta vauva ei saa tartuntaa ja siten vaikka aivokalvontulehdusta. Täällä streptokokkia ei testata muuten kuin virtsasta, jossa sitä ei ymmärtääkseni monestikaan näy. Mieltä huojensi kuitenkin saamani tieto, että synnytyssairaalassani tippa laitetaan automaattisesti, jos edellisessä raskaudessa on todettu streptokokki. Nyt ärsyttävästi kätilö oikein painotti moneen otteeseen sairaalaan meneviin papereihin, että tippaa ei tarvita, koska viime kuussa otettu virtsanäyte oli puhdas. Kätilö kirjoitti, että viime raskaudessakaan streptokokkia ei ollut virtsassa. Niin, kun sitä ei Suomessa testata virtsasta vaan kohdunsuulta. Vastaväitteet aiheesta olivat taas ihan turhia, eli sairaalaan menevissä tiedoissani lukee nyt, ettei antibioottia tarvita. Ärrinmurrin. Itse tietysti olen taipuvainen ajattelemaan, että aikaiset supistukset saattaisivat olla streptokokin aiheuttamia. Todennäköisyys vauvan tartuttamiselle on onneksi pieni, mutta varmaan tarkkailen vauvan kuntoa hermona, sitten kun on 24 tuntia synnytyksestä kotiutettu sairaalasta. Olisiko sittenkin kannattanut skipata koko neuvolakäynti? Tietojen täyttämiseen asti meni ihan hyvin.

Hieman kiristi myös, kun kätilö luonnehti raskautta papereihin helpoksi ja normaaliksi. Myönnän kyllä, että eihän tässä mitään pahempia komplikaatioita ole ollut, mutta liitoskipujen ja supistusten kanssa olen kuitenkin ollut pulassa jo pitkään eikä olo suinkaan ole ollut helppo. Eikö niistä kuitenkin voisi mainita, koska supistukset voisivat viitata vaikka siihen streptokokkiin ja liitoskivut taas voivat vaikuttaa synnytysasennon valintaan? Mainitsin, että sairaalassakin todettiin säännölliset supistukset kolmen minuutin välein, ja niiden takia olen nyt levännyt pari viikkoa. Kätilö vastasi lukeneensakin käynnistäni koneeltaan ja lisäsi, että harjoitussupistukset ovat ihan normaaleja eikä niiden takia tarvitse vielä lähteä sairaalaan. Tietenkin.

Neuvolasta sain mukaani täkäläisen vastineen äitiyspakkaukselle, eli yritysten sponsoroima pieni mainoskassi, jossa oli kaksi bodya, minipikkuisia näytepakkauksia (vauvaöljyä ja -sampoota yms), vauvalehti ja alekuponkeja eri liikkeisiin, esim. Lindexiin. Ei tullut sitten muuta kuitenkaan hankittua kuin KappAhlista Fridalle kesäksi keltaiset kukkakoristeiset Crocs-kopiot, jotka ovatkin kotiin päästyä olleet alvariinsa jalassa. Näköjään niillä voi hyvin juostakin. Kengät sopivat kesällä yhteen vaikkapa Nextin keltaisen kukkahatun kanssa. Kassissa tulleessa vauvalehdessä neuvottiin mm. pukemisesta jo hiljattain oppimaani tapaan: Yleensä vauvalla on liian kuuma, ei liian kylmä. Vauvan lämpöä kokeillaan vauvan selästä lapaluiden välistä. Jos selkä on lämmin, vauvalla on tarpeeksi päällä. Silloin ei kuulu lisätä vaatetta eikä peittoa. Tässä siis taas selitystä ruotsalaisvauvojen hanskattomuuteen.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kierien

Eilen oli palmusunnuntai, aprillipäivä ja miehen syntymäpäivä. Kun miehen äiti 32 vuotta sitten soitti omalle anopilleen ja kertoi pojan syntymästä, tuore mummo luuli tietysti pilaksi ja löi luurin korvaan. Kukaan ei eilen saanut miestä aprillattua yrityksistä huolimatta. Kuulemma aprillipäivänä syntyneenä hän on immuuni aprillipiloille. Sen sijaan minua hän huijasi heti herättyään puhelinsoittoon, että töistä soitettiin ja hänen pitää kiireesti mennä korjaamaan jokin juttu. Todellisuudessa hänen veljensä siellä vain soitti synttärionnittelut.

Miehen kohta nelivuotias veljenpoika oli sanonut: "Jag älskar kusin Frida. Ska hon inte åka i min bil mera? När ska hon leka hos mig då?" Serkku oli harmissaan, kun Fridan päivähoito farmorin luona päättyi eikä Frida enää ajakaan heidän kyydillään iltaisin kotiin. Sovimme siis, että torstaina menemme serkun kanssa leikkimään.


Frida kelpuuttaa leikkitovereiksi myös vaunulelut, dublo-ukkelit ja teepussit. Fridan farmor ihmetteli, kuinka hyvin Frida viihtyy omissa puuhissaan. Hän ja miehen sisko hämmästelivät myös sitä, että eri leluilla on Fridan leikeissä omat äänet, vaikka eikö se nyt ole selvää, ettei tiikeri ääntele samoin kuin koira. Tiikeri murisee ja koira sanoo hua hua. Ja tietenkin Karibian auringolla on korkeampi ääni kuin Viisasten teellä.

Tänään eivät pelkästään pehmolelut ole kommunikoineet hassusti vaan myös perheenjäsenet. Kysyin mieheltä, mitä kello on, ja Frida kävi hakemassa minulle kellon. Frida vatkasi taas vispilällä tyhjää kulhoa, jolloin mies kysyi, onko hän leipomassa (baka). Frida lattoi leipomusvälineet pois ja alkoi kävellä takaperin (bakåt). Sain pari kuvaakin, kun mies potkaisi Fridalle pallon ja sanoi, että pallo kierii (rulla). Frida kävi lattialle makaamaan ja alkoi myös kieriä.



Froteehuppari - Moonkids, 86/92 cm
Yrmeät sammakot -body ja -velourhaalari - Me&I, 74/80 cm
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...