sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Aamu-uninen pieni tiikeri

Miten Liberokerhosta saatu velourinen tiikeriasu, koko 92 cm, sopii noin 105-senttiselle lapselle? Ei mitenkään, arvelin, ja sanoin mielipiteeni kyseiselle lapsellekin, joka sopuisasti puki pyjaman päälleen ja meni omaan sänkyynsä nukkumaan.

Kuitenkin yön aikana sänkyymme oli hiipinyt tällainen:


2,5-vuotias Eeki oli iloisesti yllättynyt, kun herätessään löysi sängystä tiikerin. "Hmm? Tiger! Öron! Svans! Klappa tigern!" (Tiikeri! Korvat! Häntä! Silittää tiikeriä!") Eeki silitti tiikeriä joka puolelta, vähän naamastakin, mutta aamu-uninen tiikeri ei herännyt silittämiseen eikä valojen sytyttämiseenkään. Nukkuessaan tiikeri-Tiita näytti ihan samalta kuin vauvana. Silloinkin hän usein heräsi viimeisenä. (Kiitos Eekin, olen myös oppinut, mitä ne aamuviiden herätykset ovat.)

Vasemmalta: tiikeri alle päivän ikäisenä, viiden kuukauden ikäisenä ja 4-vuotiaana.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Uudistunut Silja Symphony ja huikea Silja Land

Meidän perheemme reissaa usein laivalla Tukholmasta sekä Turkuun että Helsinkiin. Olemme matkustaneet sekä Siljan että Vikingin kaikilla laivoilla useampaan otteeseen. Lasten (nyt 2,5 v. ja 4 v.) suosikkilaivoja ovat Tukholman ja Helsingin välillä kulkevat Silja Serenade ja Silja Symphony, joissa on tilavat leikkihuoneet, Muumipeikko, Pikku-Myy, muumidisko ja aamujumppa.

Viime viikonloppuna olin risteilyllä ilman lapsia. Silja Symphonylle saapuessani panin merkille ihan tuntemattoman hyljemaskotin, joka tervehti lapsia laivaan tullessa. Ihmettelin mielessäni, mihin muumit ovat hävinneet. Eivät ne olleet hävinneet mihinkään, sillä seuraavana päivänä Helsingistä tullessani ovella olivat tutut Muumipeikko ja Pikku-Myy. Olisiko siis niin, että uusi Harri Hylje vuorottelee heidän kanssaan?

En tiennyt Symphonyn remontista tai ainakaan muistanut asiaa. Kun asia selvisi minulle, ensimmäinen reaktioni oli itse asiassa melko tyrmistynyt. Yritin varata aikaa hyväksi toteamalleni kampaajalle, mutta palvelua ei enää laivalta löytynytkään. Kokivatkohan kauneushoitola ja hieroja saman kohtalon? Ilmeisesti saunaosastolle on rakennettu isompi lastenallas ja vesiliukumäki.

Seuraavaksi huomasin, että lasten leikkihuone Silja Land oli hävinnyt seiskakannelta. Tilalla oli uutuuttaan kiiltävä Sushi & Co. -ravintola. Kuutoskannelle taas oli tullut sama italialaisravintola kuin Serenadellekin eli Tavolàta. Buffetikin on kuulemma uudistunut. Avara ja valoisa tax-free oli nyt myös samanlainen kuin aiemmin rempatulla Serenadella.

Vaikka lapsia ei tällä kertaa ollutkaan mukana, piti kuitenkin käydä tsekkaamassa uusi leikkipaikka, joka oli siirretty viitoskannelle. Leikkipaikka on siellä ihan omassa rauhassaan. Lähellä ei ole muita julkisia tiloja, hyttejä eikä hyttikäytäviäkään. Uusi Silja Land on iso ja houkutteleva, ja sieltä löytyy vaikka mitä lapsia kiinnostavaa: nukenvaunut, kiipeilytelineitä ja -seiniä, pallomeriä, junapöytä, lukusoppia, piirtelyseinä, säkkituoleja ja videopelejä. Onpa siellä jopa Spice Ice -jätskibaari, josta tuli mieleeni kliseinen kysymys: uhka vai mahdollisuus? Nähtäväksi jää myös, miten helppoa uudessa leikkipaikassa on yhden aikuisen vahtia kahta pientä lasta. Siitä voin varmaan kirjoittaa myöhemmin lisää, koska laivaa täytyy ilman muuta testata vielä lasten kanssa. Silja Land on myös kivan näköinen: iloisia värejä ja hauskoja pyöreitä muotoja seinissä ja kalusteissa.



Joko teistä on joku kerennyt käymään lasten kanssa uudella Silja Symphonylla? Miten toimi uusi leikkipaikka? Oliko Sushi & co. mistään kotoisin? Entä lastenallas liukumäkineen?

perjantai 7. marraskuuta 2014

Hippa - lapsiperheen kampaamo ja kirppis

Olin varannut kuunvaihteeksi päiväristeilyn pelkästään itselleni. Suunnnitelmissa oli käydä hyväksi ja edulliseksi toteamallani laivan kampaajalla ja Helsingissä sitten kirpparikierroksella sekä kaverin kanssa lounaalla. Myös Fredriksonin talvipipoja oli tarkoitus ostaa lapsille jostakin kaupasta.

Suunniteltu kirppari- ja ostoskierros kariutui, kun hoksasin, että lauantai onkin pyhäpäivä ja Suomessa kaupat ja kirpparit kiinni. Selvisi kuitenkin, että Kannelmäessä on avoinna Hippa, joka on sekä kampaamo että lastenvaateliike. Mielenkiintoista! Koska alkuperäinen suunnitelma kaatui ja lounas oli sovittu iltapäiväksi, jäi aikaa lähteä seikkailemaan lähijunalla Kannelmäkeen.

Ostin jo Siljan terminaalilta 24 tuntia voimassa olevan lipun, joka kelpaa kaikkiin joukkoliikennevälineisiin. Ensin matkustin ratikalla rautatieasemalle. Aseman näytöistä luin M-junan lähtölaiturin, jonne piti kävellä vähän pitempään, melkein pääpostille asti, mutta opasteiden avulla laituri löytyi helposti. Kiipesin junaan, jossa oli selkeät näytöt kertomassa, mikä on junan seuraava pysäkki. Liput tarkistettiin Pasilan aseman jälkeen. Niitä ei kaiketi kovin usein tarkisteta päätellen ihan siitä, miten monelle sakkoja kirjoitettiin.

Juna saapui Kannelmäen asemalle noin vartin päästä lähdöstä. Iloiseksi yllätykseksi asemaltakin löytyi avoinna oleva kirpputori nimeltä Aino. Aino on melko iso itsepalvelukirppis, joka myy myös kahvia ja pullaa. Pöydässä näytti olevan myös päivän lehdet. Meille sopivia lastenvaatteita Ainosta ei löytynyt, mutta sitäkin enemmän kirjoja, joita yleensäkin roudaan Suomesta paljon.

Asemalta tieni kulki Hippaan seuraavasti: Loiva mäki alas Soittajantielle. Käännös oikeaan, sillan ali ja kävelytietä vähän alle puoli kilometriä suoraan - ei liian pitkään, mutta siinä ehti kuitenkin miettiä, kääntyiköhän oikeaan suuntaan. Kun tien nimi muuttui Kanneltieksi, tajusin olevani oikeilla jäljillä. Kampaamokin löytyi, mutta se ei ollut vielä Hippa. Hipan keltainen ständi tuli vastaan heti toisen kampaamon jälkeen.


Hipan ständit johtivat kerrostalolle, jonka katutasossa Hippa sijaitsee.


Soitin ovikelloa ja pääsin sisälle houkuttelevan näköiseen liiketilaan. Ei väliä, vaikka Ainosta ei löytynyt lastenvaatteita, sillä Hipassa niitä oli sitäkin enemmän. Suurin osa näytti olevan käytettyjä merkkivaatteita ja pari uuttakin oli joukossa. Hinnat olivat välillä halpa - kohtuullinen. Paikan omistaja leikkasi sillä välin toisen asiakkaan hiuksia, kun minä tein löytöjä. Omistaja oli tosi mukava eikä oloni ollut vaaterekkejä tutkiessani yhtään kiusallinen, vaikka en kampaamon asiakas ollutkaan. Olisi toki kiinnostanut testata myös paikan kampaamopalveluja, mutta ehkäpä toisella kertaa sitten, koska nyt minulla ei ollut aikaa ja omistajallakin oli päivä buukattu.

Täytyy sanoa, että olisipa meillä päinkin tällainen kampaamo, joka on samalla lastenvaatekirppis ja jonne muutenkin lapset ovat tervetulleita. Kävisin ja ottaisin lapsetkin mukaan. Kampaamossa on leikkinurkka leluineen ja kirjoineen, lisäksi vauvanruokia, mikro, syöttötuoli, vessassa potta, wc-istuimen pienennin ja vaipatkin pystyi siellä vaihtamaan. Löysin juuri niitä juttuja, joita olisin kirppiskierroksella etsinyt: yöpukuja molemmille lapsille (mm. PO.P:in), neuletakin Fridalle, Albababya Felixille ja vieläpä Fredriksonin tupsupipon.

Vaatteet olivat siististi järjestyksessä koon ja tyypin mukaan. Minua houkuttelivat mm. Rodinin gorillasaappaat ja tuo alakuvan kiiltävänpunainen Rodinin baseball-takki, jollaista en muista missään ennen edes nähneeni. Meillä kuitenkin lienee saappaita ja takkeja tarpeeksi.

Plastisockin kirsikkaleggingsit olisivat varmasti lähteneet mukaan, jos eivät olisi olleet meille aivan liian isot.

Vauvaosastolla oli kaikkia pieniä söpöyksiä. Olisi kai pitänyt hoksata ostaa lasten pienelle serkulle vaikka Avaruusmatka-pipo.

Toivon siis tietysti, että Hippa muuttaa Tukholmaan, mutta jos näin ei käy, niin onnea ja menestystä Helsingissä.

torstai 30. lokakuuta 2014

Vimmerby: Ingebo Hagar & Ekocafé

Jatkan nyt siitä, mihin viime postauksessa jäin, eli Vimmerbyhyn. Eihän siitä olekaan kuin muutama kuukausi.

Vimmerbyhyn matkustaville olennainen tieto, joka saavutti meidät aivan liian myöhään: Vimmerbyssä on aina heinäkuun lopulla lasten ja nuorten jalkapalloturnaus nimeltä Bullerby Cup. Siihen osallistuu vuosittain parisataa joukkuetta. Pariinsataan joukkueeseen mahtuu monta pelaajaa, valmentajaa ja huoltajaa. Lisäksi heinäkuun lopulla Vimmerbyssä on myös paljon turisteja. Vimmerbyssä asuu alle 10 000 ihmistä. Voitte varmaan päätellä tästä, että tuohon ajankohtaan on hyvin haastava löytää minkäänlaista majoitusta, jos ei tee varausta hyvissä ajoin etukäteen.

En tiennyt Bullerby Cupista, ja etsiskelin majoitusta olisiko ollut vasta paria viikkoa ennen matkaa. Sain viettää useamman päivän netissä ja puhelimessa etsiskellen hotellia, hostellia, mökkiä, maatilamajoitusta tai vuokra-asuntoa, ihan mitä vain. Lopulta kävi tuuri, ja löysin peruutuspaikan yhdeksi yöksi. Toiseksi yöksi ei sitten löytynytkään mitään, joten piti palata suunniteltua aiemmin kotiin. Onneksi se löytynyt paikka oli sitäkin mainiompi.

Majapaikkamme oli maatila nimeltä Ingebo Hagar. Se sijaitsee muutaman minuutin ajomatkan päässä Vimmerbyn keskustasta etelään. Miinuksena siis se, että sinne päästäkseen täytyy olla autolla liikkeellä, mutta suurin osa tulee Vimmerbyhyn autolla muutenkin.


Majoitus oli 1800-luvun alussa rakennetussa Tant Agnes Pensionatissa. Yläkerrassa asusti joku toinen perhe, ja meillä oli alakerta. Alakerrassa oli ruokailuhuone, keittiö monine astioineen, vessa ja suihku, makuuhuone, jossa oli parisänky ja kaksi laidallista lastensänkyä sekä vielä huone, jossa oli sänky, iso tv, vanha pulpetti ja työpöytä, lehtiä ja pieniä lelueläimiä. Toimme omat vuodevaatteet. Edellisen majapaikkamme läkähdyttävän kuumaan pieneen hotellihuoneeseen verrattuna tämä viileä huoneisto oli luksusta. Lapsetkin tykkäsivät etenkin pulpetista, lelueläimistä ja sitten niistä oikeista eläimistä, joita pihalla oli. 


Talon naapurissa asui todella mukava emäntämme, joka mainitsi vievänsä aamulla yläkertalaisille aamiaiskorin, koska heidän asunnossaan ei ollut keittiötä. Sekä minun että miehen päässä alkoi heti raksuttaa, miten me voisimme saada samanlaisen aamiaiskorin, koska meillä oli heikosti mukana jääkaapin täytettä, mutta ei sitten kumpikaan tullut kysyneeksi.

Aivan talon vieressä sijaitsee ihana Ekocafé, jossa söimme illalliseksi herkulliset pizzat ulkona puutarhassa. Kahvilasta sai sekä ruokaa että leivonnaisia. Paikka satsaa itsetehtyyn luonnonmukaiseen lähiruokaan. Jos on lähistöllä, kahvilaan kannattaa poiketa, vaikka ei majoitusta tarvitsisikaan. Kahvilasta voi ostaa mukaan myös eväskorin, jos lähtee tutkimaan maatilan luota alkavia vaelluspolkuja. Patikointireitit ovat 1-5 kilometrin mittaisia, joten ne sopivat pienillekin lapsille. Kahvilasta voi kuulemma myös lainata kantoreppuja. Tätä pitää kokeilla ensi kerralla.


Talon ja kahvilan pihapiiristä löytyy kissoja, kaneja, hevosia, lampaita, ankkoja, possuja ja koira sekä lapsille leluja.



Yöpyminen maksoi perheeltämme 900 kruunua eli vähän alle satasen. Jos on viikon, niin hinta per yö on halvempi. Näköjään heiltä löytyisi myös edullisempi vaihtoehto Gula paviljongen. Asuntoautotkin ovat tervetulleita Ingebo Hagariin. Asuntoautopaikka maksaa 100 kruunua vuorokausi eli noin kympin, sisältää sähkön, veden ja roskiksen.

Tykkäsimme siis paikasta siinä määrin, että olemme jo varanneet sieltä majoituksen ensi kesäksi koko viikoksi. Tarkoitus on käydä monena päivänä Astrid Lindgrenin maailmassa (kausikortin hankkiminen tulee tosi nopeasti päivälippuja halvemmaksi, tarkistin), mutta lukemieni esitteiden perusteella Vimmerbyssä on paljon muutakin nähtävää, esimerkiksi Astrid Lindgrenin lapsuudenkoti sekä hänen isänsä lapsuudenkoti, joka oli esikuvana Melukylälle. Uimarantojakin löytyy. Tuota patikointia ja piknik-koria on kokeiltava ja tietysti Ekocaféssa syötävä. Ajoitimme matkan tällä kertaa kesäkuulle juhannukseksi. Astrid Lindgrenin maailmassa ei tuolloin ole vielä niin paljon tungosta, mutta hahmot ovat kuitenkin jo paikalla. Juhannuksena salon ympärillä lauletaan ja tanssitaan orkesterin säestämänä yhdessä Astrid Lindgrenin maailman hahmojen, esimerkiksi Pepin, Marikin, Ronjan, Eemelin ja Iidan, kanssa. Ei todellakaan hassumpi tapa viettää juhannusta!

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Huikea Astrid Lindgrenin maailma

Kolmårdenin jälkeen jatkoimme kohti etelää ja Astrid Lindgrenin kotikaupunkia Vimmerbytä. Automatka kesti pari tuntia ja perille Astrid Lindgrenin maailmaan (Astrid Lindgrens värld) oli helppo löytää opasteita seuraten.

Parkkipaikan lipunmyyntikioskilla yllätyimme huomatessamme, että pienillä syntymäpäiväsankareilla on ilmainen sisäänpääsy. Sattumoisin Tiitalla oli juuri samana päivänä syntymäpäivä. Asia olisi kuitenkin pitänyt pystyä todistamaan. Pengoin laukkuani, mutta kuinka ollakaan, ainoastaan Tiitan henkilöllisyystodistus puuttui. Näin ollen hänen sisäänpääsymaksunsa kahdelta päivältä oli 375 kruunua (3-12-vuotiaat), 2-vuotias Eeki pääsi ilmaiseksi ja minä ja mies maksoimme 575 kruunua per nenä. Vaihtoehdoissa olisi ollut perhelippukin, jolla kahden aikuisen lisäksi pääsee sisälle kolme lasta, mutta kyseinen lippu ei olisi meille tullut edullisemmaksi, koska meillä oli vain yksi maksava lapsi. Ensi vuonna sitten.

Sisään tullessamme huomasimme ohjelmasta, että Peppi Pitkätossun esitys alkaa minä hetkenä hyvänsä, joten Peppi-fanin perheenä suuntasimme heti kohti Huvikumpua. Ensitunnelma kärsi väenpaljoudesta, helteestä ja siitä, että minä ampiaisfoobikko istuin ampiaisia kiinnostavan roskiksen vieressä. Mietin myös, mahtoiko koko Huvikumpu olla vain kulissi, jonne ei pääsisi sisään katselemaan. Upea näytös oli kuitenkin kaikkien toiveiden täyttymys, ja taloonkin pääsi esityksen loputtua sisälle. Osoittautui, että Pepin ja kumppaneiden paikallaoloaika oli täynnä sekä hienoja lyhempiä näytelmiä ja laulu- ja tanssinumeroita että improvisaatiota, juttelua ja leikkiä lasten kanssa.

Istuimme ensin kaukana väkijoukossa. Eeki löysi roskiksesta kiinnostavan kolon ja aavisti, mitä siellä on: "Gorilla!"

Väkijoukko harveni huomattavasti, kun sirkusesitys päättyi, ja lapset pääsivät eturiviin.



Huvikumpu sisältä: mm. herra Tossavaisen sänky ja keittiön kattoon tarttuneet lätyt. Peppi-fani oli tyytyväinen.

Tiita sai Pepiltä halauksen ja kikatti onnellisena. Molempina päivinä hän pääsi Pepin viereen istumaan ja kuuntelemaan poliisien, merirosvojen ja Pepin jännittäviä tarinoita. Sekä Efraim Pitkätossu että merirosvot näyttivät auliisti ottavan lapsia syliinkin. Välillä he leikkivät kaksintaisteluleikkiä, jossa lapset kiipesivät Efraimin, merirosvojen, Pepin, Tommin tai Annikan selkään ja yrittivät anastaa vastapuolen tiimiltä hatun päästä.


Syöminenkin oli normaalia jännittävämpää, kun yhtäkkiä vierestä meni Peppi ja toisella puolella kahlasi merirosvo Fridolf etsimässä helmiä ja varomassa haita.


Meininki oli samanlaista ympäri koko huvipuistoa: esimerkiksi Marikin kotona Marikki, Liisa ja Abbe pelasivat vierailijoiden kanssa krokettia ja Katto-Kassinen teki kotitalonsa luona omia temppujaan ja muun muassa tempaisi maasta sadettimen ja suihkutti sillä lasten päälle vettä. Kahden päivän aikana tapasimme myös Ronjan, Birkin ja muut ryövärit sekä Kissankulman porukan. Näkemättä jäivät aikataulullisista syistä ainakin Rasmus, kulkuri, Kaarle, Joonatan ja Nils Karlsson-Pyssling, vaikka ohjelman mukaan hekin olisivat olleet tavattavissa. 

Minuun tekivät suuren vaikutuksen paitsi esitysten taso myös näyttelijöiden määrä. Esimerkiksi Kissankulmassa ei ollut pelkästään Eemeli vaan myös Iida, heidän vanhempansa, piika Liina ja renki Aatu sekä koko joukko muutakin porukkaa ja hevonenkin. Lisäksi Eemelin, Iidan, Marikin, Liisan, Tommin, Annikan, Ronjan jne. näyttelijät olivat lapsia, ei lapsiksi pukeutuneita aikuisia. Koska kaikkiin törmää helpoiten omilla kotiseuduillaan, tuli paikasta mieleen kuin festivaalit, teatterifestivaalit. Paikka onkin Ruotsin suurin kesäteatteri. Näyttelijöitä on nettisivujen mukaan noin 120. Pääkauden aikana (6.6.-31.8) paikalla ovat kaikki hahmot, sitä ennen 15 hahmoa. Syksyisinkin puistoon pääsee leikkimään, mutta hahmoja ei ole paikalla.

Toisena päivänä lounastimme Huvikummun vieressä satamassa (Hamnmagasinet). Astrid Lindgrenin maailma on tarkka tarjoamansa ruoan suhteen, ja periaatteena on se, että ruoka on paikallista smålantilaista. Ruokalajit ovat sellaisia, että kirjojen hahmot olisivat itse voineet niitä syödä, ja raaka-aineet ovat mielellään lähiruokaa. Vaikka ruokapaikkoja ja ravintoloita on runsaasti, ranskalaisia ja kebabia puistosta ei löydy, toisin kuin vaikka edellisessä paikassa Kolmårdenissa. Hamnmagasinetissa söimme lasagnea (ei tosin varmaankaan yleisin ruoka vaikkapa nyt Kissankulmassa), uunilohta ja perunoita ja lihapullia ja muusia. Lasagne ja lohi olivat kelvollisia ja lihapullat ja muusi hyviä.


Ensimmäisenä päivänä lounastimme lättybuffetissa (Stadshotellets pankaksbuffé), jota sukulainen suositteli. Lättyjä siis voi ottaa niin paljon kuin haluaa ja lisätä niihin haluamansa päällisiä: kermavaahtoa, strösseleitä, kastikkeita ja erilaisia paikan omia hilloja. Tiita tykkäsi, mutta meille vanhemmille lätyt olivat turhan paksuja ja kaikki päälliset tosi makeita. Paikka oli kyllä söpö. Kaupunginhotellin pihalla oli sievä pieni paviljonki (alakuvassa vasemmalla), jossa nukeilla oli tanssiaiset. Alakuvassa oikealla on Saltkråkanin kahvilassa syömäni lämmin leipä, joka oli oikein maukas. Päivälliset jouduimme syömään muualla kuin puistossa, vaikka paikan ravintolat olisivat kiinnostaneetkin. 


Tuolta Saltkråkanista löytyi vaunuja, joiden kyytiin astumalla saattoi seurata Saariston lasten tarinaa nukke-esityksenä. En suosittele nukkefoobikoille, sen verran elävän näköisiä nuket olivat. Tiita tykkäsi esityksestä kovasti ja halusi ajaa vaunulla kolmesti peräkkäin, kunnes paikka suljettiin. Ajelu olikin kovalla helteellä sopivan vilvoittavaa puuhaa. Helteellä miellyttävän viileä paikka oli myös Matiaksen linna, etenkin kellari vankityrmineen. Auringon porotuksesta taas sai kärsiä katsomoissa, ja moni alueen pienistä taloista oli läkähdyttävän kuuma (kun lämpöä siis oli yli 30 astetta varjossa).

Vasemmalla Matiaksen linna ja ryöväreitä, oikealla oletettavasti kakkiaisten koti.
Matiaksen linnan lähellä on myös Mylly (Kvarnen), jossa lapset saattoivat leikkiä viilentäviä vesileikkejä. Sama paikka toimi myös piknik-paikkana. Piknik-paikkoja on puistossa monta, myös grillejä on vapaassa käytössä, ja makkaranpaistajiin törmäsinkin useampaan otteeseen.


Ympäri aluetta oli paljon sadettajia, joissa lapset saattoivat juosta.

Ihmisiä oli siis puistossa paljon, mutta alue oli niin iso, ettei tarvinnut tungoksessa kävellä. Myös vessoja ja vauvanhoitohuoneita oli niin paljon, ettei pahemmin tarvinnut jonotella. Näytöksissä saattoi sitten olla vähän tunkua, ainakin Pepin luona, ja hahmoille oli paljon seuraajia. Yrittäisin siis vastedes tähdätä visiittiä kuitenkin johonkin muuhun ajankohtaan kuin heinäkuuhun.

Rattailla pääsi oikein hyvin kulkemaan. Ne jätettiin parkkiin katsomoiden ja ravintoloiden ulkopuolelle. Sisäänkäynnin luona oli myös vuokrattavana vetokärryjä 20 kruunun hintaan. Puisto avattiin klo 10, ja kun toisena päivänä saavuimme paikalle 10:30, kaikki vetokärryt olivat jo menneet. Puistossa on kuitenkin jatkuvasti niin paljon mielenkiintoista nähtävää lapsille, että molemmat lapset halusivat juosta, toisin kuin Kolmårdenissa.

Alue on paitsi hauska ja mielenkiintoinen, myös tosi kaunis metsäteineen, niittyineen ja taloineen, joista osa on 1800-luvun maalaistaloja, osa pieniä kaupunkilaispuutaloja sellaisena, kuin Vimmerby oli Astrid Lindgrenin nuoruudessa (Lilla lilla staden) ja osa 1950-luvun kerrostaloja (Katto-Kassinen). Jopa mainokset ovat vanhanaikaisia. Maatalojen pihoilta voi löytää hevosia, kanoja ja lampaita.

Katto-Kassisen talon hauskat liukumäet.

Kissankulma.


Lilla lilla staden.

Melukylän taloissa ei näkynyt asukkaita, joten Tiita muutti Välitaloon asumaan. Me vanhemmat olisimme jo halunneet lähteä katsomaan Ronjaa, mutta Tiitalla oli paljon kotitöitä ja vierailuja naapuritaloihin. Lattia piti lakaista ja ulkona oleva pieni pöytä kattaa. Astrid Lindgrenin maailmasta löytyi paljon tällaisia pieniä taloja, joihin Tiita heti kotiutui. Osaan piti aikuisen suunnilleen ryömiä sisälle, osa taas sopi täysikasvuisillekin.


Nils Karlsson-Pysslingin kotona kaikki taas oli niin suurta (alakuvassa keskellä), että siellä muuttui itse niin pikkuiseksi kuin Nils Karlsson-Pyssling. Mitä asioiden kokoon tulee, lapset olivat tosi mielissään, kun monista vessoista löytyi lapsille sopiva vessanpytty ja lavuaari (kuvassa oikealla) - pieni mutta ilmeisen merkittävä yksityiskohta lapsille. Vasemmassa kuvassa mies auttaa Tiitaa radalla, jossa ei saa koskea maahan (inte-stöta-marken-banan)


Menetin sydämeni tälle paikalle. Kaksi päivää oli ehdoton minimi. Ehdimme nähdä suurimman osan ympäristöistä mutta vain murto-osan esityksistä. Tänne siis pitää ehdottomasti tulla uudestaan! Olemme jo suunnitelleet, että ensi vuonna menemme Vimmerbyhyn ainakin viikoksi. Löysimme mainion majapaikankin, josta kenties kerron lisää, mutta pitää varmaan tehdä oma varaus ensin, ennen kuin kukaan teistä ehtii. Paikka on näet tällekin kesälle täyteen buukattu. Näköjään Astrid Lindgrenin maailman vuosikortti tulee heti kolmantena päivänä edullisemmaksi kuin erilliset päiväliput, ja juhannustakin siellä voi viettää ruotsalaisittain ja sadunomaisella Astrid Lindgren -lisällä. Lisäksi seudulla on muutakin näkemistä ja tekemistä, kuten Astrid Lindgrenin kotitalo, ja uimarantoja, vesipuisto ja sisäleikkipuisto. Uskoisin kylläkin, että itselleni riittäisi viihteeksi pelkästään Astrid Lindgrenin maailma pitkään.

Suosittelen siis lämpimästi! Käyntiä ennen kannattaa tietysti lukea lapsille Astrid Lindgrenin kirjoja.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kolmården ja Villa Solliden

Tällä viikolla saimme auton lastenistuimineen lainaan ja ajoimme Tukholmasta Kolmårdeniin päämääränä tietysti eläinpuisto. Molemmat lapset olivat niin innoissaan päästessään auton kyytiin, että mitään viihdykettäkään eivät takapenkkiläiset kaivanneet. Ajoimme pysähtymättä ja olimme kahden tunnin ajon päästä perillä.

Ennen eläinpuistoon menoa kävimme hotellillamme hakemassa pääsyliput. Liput voi näköjään ostaa myös etukäteen Kolmårdenin nettisivuilta. Lipunmyyntitiskejä näytti olevan monta myös eläinpuiston parkkipaikalla, mutta eipähän tarvitse sitäkään vähää jonottaa, jos on ostanut liput jo valmiiksi. Eläinpuiston porteille saavuttaessa saattoi sitten kävellä suoraan jonottamatta sisälle. Kahden päivän lippu maksoi aikuiselta 499 kruunua, 3-12-vuotiaalta 399 kruunua ja 2-vuotiaalta Eekiltä ei mitään.

Portin jälkeen kiinnitimme lasten ranteisiin rannekkeet, joihin kirjoitimme nimen ja puhelinnumeron. Ranneke tuli myöhemmin todelliseen tarpeeseen, kun mies, Eeki ja tavarat olivat hävinneet minun ja Tiitan käydessä vessassa ja huomasin, ettei minulla ollut puhelinta lainkaan reissussa mukana. Turhan etsimisen jälkeen sain kilautettua työntekijän puhelimesta miehelle, missä tapaamme. En olisi muistanut miehen puhelinnumeroa ilman Tiitan ranneketta.

Portin luona saattoi myös vuokrata vetokärryjä 40 kruunun hintaan. Ensimmäisenä päivänä emme ottaneet kärryä, koska meillä oli rattaat ja seisomalauta. Alue on kuitenkin suuri, käveltävää tuli paljon ja päivä oli helteinen, joten ennen päivän päättymistä lapset olivat liian väsyneitä edes seisomaan laudalla. Seuraava päivä sujui sitten paremmin, kun vuokrasimme vetokärryn. Näin vetokärryissä myös kouluikäisiä lapsia, ja voi olla, että itsekin olisin mielelläni sellaisiin istahtanut. Kävelinkin eläinpuistossa yhdet kengät puhki. Kuulin useampaan otteeseen yhden jos toisenkin lapsen itkevän väsyneitä jalkojaan, joten vetokärryt kannattaa ottaa harkintaan.

Pahoittelen kirkkaan auringonpaisteen takia ylivalottuneita kuvia.

Rattaiden kanssa pääsi alueella liikkumaan hyvin, mutta ne piti jättää parkkiin, jos halusi näytökseen tai gondoliajelulle.

Heinäkuussa loma-aikaan ihmisiä oli puistossa paljon, mutta he hajaantuivat suurelle alueelle niin hyvin, ettei väkipaljoutta huomannut kuin silloin, kun halusi nähdä jonkin näytöksen tai päästä gondoliajelulle. Tukalimmat hetket koimmekin näytöksissä ja gondolihissiin jonottaessa. Näytöksiin kannattaa mennä ajoissa, että saa istumapaikan tai ylipäänsä paikan, josta näkee jotain. Delfiininäytökseen pystyi varaamaan liput etukäteen nettisivuilta, jolloin pääsi jonottamatta sisälle. Etukäteisliput maksavat näköjään 25 kruunua, kun taas jonottamalla ei tarvitse maksaa mitään. Yhden kokemuksen perusteella vaikutti siltä, että puoli tuntia aiemmin sai jonottaa helteessä turhan kauan ja odottaa sitten vielä näytöksen alkamista, kun taas juuri ennen näytöksen alkua saapumalla selvisi helpommalla. Näytti siltä, että kaikki halukkaat mahtuivat sisälle, vaikka ihmisiä olikin eläinpuistossa paljon.

Safari-gondoliin jonottaminen helteessä oli lähes sietämätöntä, ja silti teimme niin molempina päivinä. En halua edes ajatella, kauanko vietimme jonossa. Voi hyvin olla, että sinne kannattaa suunnata ihan ensimmäiseksi tai sitten viimeiseksi tai tähdätä reissu muuhun ajankohtaan kuin heinäkuuhun. Onneksi meidän lapsemme omituisesti jopa viihtyivät jonossa - Tiita oli se, joka taivutteli meidät hissijonoon toistamiseen -, varmaankin koska jonotusreitin varrella oli kaikenlaista nähtävää, kuten eläinten pääkalloja ja betoniin painettuja jalanjälkiä.

Safari-gondolihissiin jonottaessa saattoi nähdä muun muassa jännittävän lentokoneen.

Gondolijonossa oli varjoa vain osittain, näytösten katsomoissa varjoa ei tainnut olla. Mitä siis kannattanee ottaa mukaan, jos on Kolmårdenissa samanlaisella helteellä kuin me: sopivat vaatteet tietysti, aurinkohatut tai vastaavat niin lapsille kuin vanhemmille (ja varahattu sellaisille lapsille, jotka hukkaavat edellisenä päivänä ostetun ihanan olkihattunsa), aurinkosuojavoidetta, aurinkovarjo/sateenvarjo, viuhka tai pieni tuuletin, juomapullo, suihkepullo, josta suihkuttaa vähän vettä päälle.

Gondolissa oli myös mukavan vilpoisaa. Ennenhän Kolmårdenissa ajettiin autoilla, nykyään autot jätetään parkkipaikalle ja kuljetaan kävellen ja safarille mennään yläilmoissa gondolihissin kyydissä. Hissiin mahtuu kahdeksan henkilöä ja selostuksen saa myös suomeksi. Leijonien, karhujen, kirahvien, strutsien ja seeprojen lisäksi hissistä näkyy myös kauniisti kimmeltävä merenlahti. Päätellen erään samaan hissiin päätyneen naisen reaktioista hissi ei sovellu korkeanpaikankammoisille. 2-vuotiaalla Eekillä oli toiset huolet: "Hjälp! Jag kan inte simma!" hän huudahti hissin lähtiessä liikkeelle.

Safarilla nähdyt leijonat olivat elossa, vaikka muulta näyttäisikin. Näin, kun yksi jaloitteli.

Safarin lähtö- ja saapumispaikka sijaitsee lähellä apinoita. Kun apinat ovat ulkohäkeissä, apinatalo on autio ja mainio paikka käydä jonottamatta vessassa ja lastenhoitohuoneessa. Vessoja löytyi kyllä muutenkin helposti eikä niihin ollut pitkät jonot.

Aikataulullisista syistä päädyimme lounastamaan molempina päivinä apinoiden lähellä olevassa kebab-paikassa. En ole suuri kebabin ystävä, mutta ateria maistui raikkaalta, tuoreelta ja hinta-laatu-suhde oli hyvä. Tortillaleivän sisällä oli kebabia, salaattia, tomaattia, kurkkua ja kastiketta. Se ja 0,5 litran juoma maksoi 45 kruunua. Olisi ollut kiva kokeilla muitakin ruokapaikkoja, vaikkapa pitsapaikan rucola-saksanpähkinä-vuohenjuusto-pitsaa (55 kruunua pitsapala ja 0,5 litran juoma).

Eläimillä oli isot aitaukset, joiden edessä ei ollut häkkiä tai laseja, joten eläimet nähdäkseen ei tarvinnut tunkea väkijoukkoon pienen ikkunan tai häkkiristikon eteen, kuten monessa muussa eläintarhassa.

Tiikerien aitaus.

Suurteen vuohien ja minipossujen aitaukseen pääsi myös sisälle silittelemään uteliaita kilejä. Paikka olikin lasten suosiossa.


Kotieläinten vieressä oli autorata, jossa 3-vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset saivat ajaa pienillä autoilla radan ympäri ratista ohjaen ja kaasua painaen. Ei maksanut mitään. Tiita kävi ajamassa reitin läpi. Eläinpuistosta löytyi muutenkin eläinten lisäksi myös muutama huvipuistolaite ja leikkipuistoja, Kulmården ja Bamsen leikkipuisto, jossa kävivät myös Bamse ja Pomppi-kani halaamassa lapsia. Bamsen leikkipuistossa oli myös teekuppikaruselli. Ensi vuonna Kolmårdeniin valmistuu isompi Bamsen maailma. Nuo leikkipaikat kannattanee jättää vierailun loppuun, koska muuten saattavat eläimet jäädä näkemättä tai sitten voi joutua raahaamaan mukanaan takaisin leikkipuistoon hinkuvaa lasta. Suosikkini leikkipaikoista oli Kulmården: leikkitelineitä sekä isoille että pienille, hauskat ympyrän muotoon sijoitetut keinut, joihin itsekin mahduin, hyvä näkyvyys verrattuna Bamsen leikkipuistoon, paljon vessoja, ensiapupiste ja meksikolainen ravintola, jota emme tosin kokeilleet. Moni lasten leikkitovereista tuolla leikkipuistossa oli suomenkielinen: Kolmårdenissa kuuli muutenkin paljon suomea, ja parkkipaikalla oli monta suomalaista bussia.


Huomasin, että netistä on hankala löytää ajankohtaista karttaa Kolmårdenista, joten alla on kuva eläinpuistossa jaettavasta kartasta, jolla ainakin itse löysimme joka paikkaan. Pääportti on kuvan vasemmassa alanurkassa ja Safari oikeassa reunassa.


Reissun suunnittelu jäi viime tinkaan, eikä ollut ihan helppoa löytää majapaikkaa. Majoitus löytyi kahdeksi yöksi somasta Villa Sollidenista. Kolmen sängyn huone maksoi 1500 kruunua per yö. Hyvä aamupalabuffet sisältyi hintaan, ja se syötiin kauniissa ruokasalissa tai ulkona puutarhassa, jossa oli merinäköala sekä hiekkalaatikko ja leluja lapsille.

Vasemmalla Villa Sollidenin päärakennus, oikealla Trädgårdsvillan, jonka yläkerrassa majoituimme Utsikt-huoneessa.

Päärakennuksesta saattoi lainata huoneeseen leluja ja kirjoja. Pihalla oli myös leluja, keinuja ja iso trampoliini turvaverkkoineen.


Huone oli pieni ja ruusutapettinen. Sänkyjen lisäksi siellä ei ollut juuri muuta kuin pieni hylly, jossa oli vedenkeitin, kuppeja, teetä, sokeria ja maitotetroja. Huoneen yhteydessä oli pieni vessa. Suihku sijaitsi päärakennuksessa.

Plussaa paikka saa nätteydestä, ystävällisestä palvelusta, aamupalasta, leikkipaikoista ja lyhyestä ajomatkasta eläinpuistoon sekä siitä, että eläinpuiston liput sai ostaa vastaanotosta. Miinuksia ei välttämättä olisi tullut, ellemme olisi sattuneet majoittumaan hellejaksolla. Huoneemme oli tuskallisen kuuma. Ulkonakin oli vielä illalla yli 30 astetta, mutta huoneeseen astuessamme lämpöaalto hyökyi päälle. Tuuletinta ei ollut. Yritimme viilentää huonetta ristivedolla, mutta lapsia piti pitää tarkasti silmällä, koska he olisivat nopeasti voineet kiivetä ikkunoista ulos - yhtä nopeasti kuin avoimista ikkunoista tuli hyttysiä sisälle. Toisena eläinpuistopäivänä odotimmekin toista hotelliyötämme melkeinpä kauhulla. Hintaan 1500 kruunua per yö olisi voinut toivoa mukavampaa yöpymistä.

Villa Solliden on muutaman minuutin ajomatkan päässä eläinpuistosta. Vieressä oli rannalla sijaitseva leirintäalue First Camp. Kolmårdeniin kulki myös bussi. Näytti siltä, että eläinpuistoon ei voisi kävellä, koska sinne vievä tie oli kiemurainen metsäinen autotie. On myös monta majoitusvaihtoehtoa, jotka ovat eläinpuiston yhteydessä. Niistä on lisää tietoa eläinpuiston nettisivuilla. Mukavin lienee kylpylähotelli ja jännittävin Safari Camp, jossa yövytään teltassa keskellä antilooppeja, seeproja ja kirahveja.

Oli siis oikein kiva reissu eläinpuistoon. Jatkoimme siitä kuitenkin niin satumaisen hienoon paikkaan, että valitettavasti eläintarha ja kaikki muutkin lapsiperheiden kohteet, joissa olen käynyt ja viihtynyt, jäivät heti toisiksi. Kolmårdenista lähtiessämme mietin, majoittuisimmeko seuraavalla kerralla siellä käydessämme kylpylähotellissa vai teltassa vai missä, mutta seuraavaan kohteeseemme tutustuessani ajattelin, että viis Kolmårdenista ja Muumimaailmoista sun muista, tästä lähtien suuntaan kesälomalla aina tänne. Minne, se selviää heti, kun ehdin kirjoittaa seuraavan matkakertomuksen. Toivon mukaan jo huomenna!

Sitä ennen pieni vihje: Sesongin aikana paikassa on noin 400 työntekijää, joista yli neljäsosa on näyttelijöitä. Kyseessä onkin Ruotsin suurin kesäteatteri. Esitykset ovat osin valmiiksi harjoiteltuja näytöksiä mutta suurelta osin myös improvisointia.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Testi: kestovärinkerääjäliina vs. froteepyyhe

Olen jo pitkään käyttänyt värinkerääjäliinoja ehkäisemässä pyykin värjääntymistä, kun pesen esimerkiksi sellaisia vaatteita, joissa on samassa vaatteessa sekä valkoista että värillistä tai mustaa. Siirryin kertakäyttöisistä liinoista kestovärinkerääjäliinoihin, kun sellaisia tuli vastaan. Kestoliinoja voi pakkauksen mukaan käyttää noin 30 pesua. En ole törmännyt niihin täällä Ruotsissa, joten ne kuuluvat ostoslistalleni Suomessa käydessäni.

Värinkerääjäliinat ovat toimineet mielestäni hyvin, mutta etenkin kestoliinojen ostamisen hankaluuden takia - ei niitä Suomestakaan joka kaupasta löydy - tulin miettineeksi, mitä eroa on 100% puuvillafroteisella kestoliinalla ja 100% puuvillafroteisella pesulapulla, paitsi että ensiksi mainittu maksaa noin kuusi euroa ja toinen euron, ja tietty se, että ensimmäinen täytyy hakea Suomesta Citymarketista, kun taas toista myydään joka paikassa. Päätin siis testata asiaa.

Ostin siis Dr. Beckmannin kestovärinkerääjäliinan (nimeltään "Dr. Beckmannin värin- ja liankerääjä kestokäyttöliina"), jota yleensäkin käytän, sekä tavallisen pienen froteisen pesulapun (merkki Goal). Molemmat olivat pieniä, valkoisia ja materiaaliltaan 100% puuvillafroteeta. Siskoni ja mieheni hypoteesi oli, että molemmat imevät pesussa saman verran väriä. Ensimmäisessä kuvassa molemmat froteelaput ovat uusia.



Tulos yhden pesun jälkeen, kun koneessa oli punaisia vaatteita ja liinavaatteita:


Dr. Beckmannin värinkerääjäliina oli siis muuttunut selvästi pinkiksi, kun taas froteinen pesulappu oli edelleen puhtaanvalkoinen.

Olen sittemmin lähes kahden kuukauden aikana pessyt laput samoissa koneellisissa monta monituista kertaa. Dr. Beckmannin lapulla on varmaan tullut pakkauksen ilmoittama maksimimäärä täyteen, mutta minkäs teet, kun en löydä täältä Ruotsista samoja (niitä kertakäyttöisiä löytyy kyllä). Testini kertoo ainakin minulle, etten aio korvata tätä käyttämääni liinaa tavallisella froteepyyhkeellä. Kas tässä lähemmäs kahden kuukauden käytön jälkeen:


Dr. Beckmannin liina on tumma violetinharmaa. Tämä liina vaikuttaa siis imevän pesussa väriä poikkeuksellisella tavalla. Jotain erityistä kyllä on tuossa pesulapussakin. Huvittavasti sen pesuohjeissa neuvotaan, että pesulappu on pestävä samanväristen kanssa alle 40 asteessa. Tätä on pesty ihan kaikenväristen kanssa, olisikohan 90 asteessa käynyt mutta varmasti moneen otteeseen 60 asteessa, eikä ole mennyt yhtään miksikään. Olen testatakseni pessyt pesulappua myös ilman värinkerääjäliinaa, muun muassa tummien joukossa, jossa oli mukana ihan uusia pesemättömiä vaatteita. Mikään väri ei ole tarttunut pesulappuun.

Jos siis kukaan ei osaa minulle nyt neuvoa, mistä ostan samoja kestoliinoja Ruotsista, niin seuraavan kerran Suomessa Cittarissa käydessäni ostan taas samoja Dr. Beckmannin värinkerääjäliinoja. Lisäksi saatan ostaa noita valkoisia pyyhkeitä isompina, jos löytyy, käsipyyhkeiksi, jotka voi huoletta pestä missä tahansa koneellisessa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...