perjantai 30. maaliskuuta 2012

Rv 36+6: Paluu internetiin

Uusi adapteri modeemiin saapui viimein tänään postissa, ja pakollinen nettitaukoni päättyi. Tänään on myös viimeinen päiväni yksin kotona, koska mies jää nyt pitkälle vanhempainvapaalleen eikä Fridaa tarvitse enää kuskata päiviksi farmorin luo hoitoon. Kuluneen parin viikon aikana olisi ollut hyvä tilaisuus oikein paneutua monenlaisten asiallisten hommien hoitamiseen sekä tyhjänpäiväiseen surffailuun, mutta ei. Hätätilanteissa pari kertaa käyttämäni maksullinen katkeileva wifi-yhteyskin hävisi sitten lopulta kokonaan.

Aika monta kyselyä ja oletusta synnytyssairaalaan lähdöstä ehti tänä aikana tulla sähköpostiin ja Facebookiin. Ne lepäämään pakottaneet supistukset ovat tänä aikana kyllä melkeinpä täysin loppuneet, eli lähtö ei enää tunnu kovin akuutilta. Huomenna (tai niillä main, kahdessa eri laskurissa heittää näköjään nuo viikot yhdellä päivällä) vauva on jo täysiaikainen. Mahan läpi näkyy hengittelyä, joka ei ole omaani vaan paljon nopeampaa. Tilanne vaikuttaa siis varsin valoisalta.

Anoppi kävi kylässä alkuviikolla, ja kuulin hänen organisoineen koko hoitokuvion heti, kun hän sai tietää tilanteesta. Hän soitti kaikki läpi ja sopi järjestelyn, jossa miehen isä heittää aamuisin miehen ja Fridan anopille (heikot bussiyhteydet ja pitkä matka) ja miehen siitä töihin. Illalla sitten miehen veli on hoitanut kyydin toiseen suuntaan. Järjestely on toiminut loistavasti. Mitenköhän voisin tarpeeksi kiittää? Anoppi kertoi, että hän halusi ehdottomasti auttaa, koska hänen kuopuksensa syntyi keskosena, kun hän ei saanut aikaisista supistuksista huolimatta levätä. 

Frida on farmorin hoidossa alkanut puhua paljon enemmän ruotsia, myös lauseita, esimerkiksi "jag sitter här" tai "Iia sitter här" (vaikea sanoa tässä tapauksessa, onko kyse ensimmäisestä vai kolmannesta persoonasta) ja "jag älskar dig". Uusina sanoina on tullut ainakin rita eli piirtää, leka eli leikkiä ja godis eli karkki (anoppi ainakin väittää, että kyseessä ovat pienet leipäpalaset eivätkä varsinaisesti makeiset). Eilen oli pakko nauraa Fridan leikille, jossa hän asetti pari teepussia (kääreissään) lattialle, astui niiden päälle niin, että ne takertuivat jalkapohjiin ja sitten hyppeli rapisevat teepussit jalkapohjissa hihkuen: "Roligt! Roligt! Jätteroligt! Leka!"

Teepussijuoksija.
Dinopaita - Me&I, 86/92

Papan kanssa leipomassa kakkua farmorilta saaduista ankanmunista.

Kuulemma suurin osa farmorin ja Fridan päivästä kuluu ulkona. Aiemmin Frida ei pitänyt hiekasta, vesilätäköistä, lumesta tai jäästä, vaan mieluummin otti suunnan suoraan kohti horisonttia, mutta nyt mies raportoi, että Frida loiskuttelisi lätäköissä vaikka loputtomiin. Kaikille hankituille välikausivaatteille on siis ollutkin akuuttia tarvetta, eli kiitos vain lukijoille, jotka kertoivat, että kannattaa hankkia kumpparit, goretex-kengät, kaksiosainen setti, vedenpitävä haalari, kura-asu jne. Viimein on ollut käyttöä myös villahaalareille, jotka pitkään olivat tyhjän panttina. Talvivaatteiden alle niitä ei tarvittu, mutta nyt siis ohuempien välikausivaatteiden alle ne ovat olleet juuri omiaan.


Farmorin luona touhutaan vedenpitävässä haalarissa. Matkat ovat menneet kaksiosaisessa setissä. Tänä aamuna puettiin Molon sadevaatteet, kun eilisiin Villervallan housuihin tuli pissavahinko. Huusin muuten Traderasta samanlaista sateenkaarisettiä isommassa koossa. Nyt nettiyhteyden palattua ilmeni, että voitin housut mutta hävisin takin. Höh. Jos olisi ollut pääsy nettiin, olisin varmasti korottanut huutoa takista. Nyt on sitten setin puolikas seuraavaa kokoa. Sopiihan housuihin kieltämättä vaikka oranssi takki tai keltainen tai sininen tai vihreä tai punainen...

perjantai 23. maaliskuuta 2012

35+6: Yksin kotona

Olipa hyvä ajoitus modeemin kosahtamiselle. Juuri kun pääsin sanomaan, että nyt on ainakin aikaa päivittää blogia joka päivä, niin nettiin ei sitten pariin päivään päässytkään. Surffailun sijaan olen sitten lukenut kirjoja, kunnes luettava loppui, katsellut koneelta tv-sarjoja, kunnes ei ollut enää näkemättömiä jaksoja, torkkunut ja tehnyt joitain kotihommiakin mutta hyvin rauhalliseen tahtiin.

Tänään kuulin mieheltä, että takuu kattaa modeemin, ja ensin firma lähettää postissa adapterin ensi viikon puolivälissä, ja jos se ei auta, niin sitten modeemin. Siis viikkotolkulla kotona lorvimista ilman nettiä. Mieleen tuli myös kaikki Traderasta sillä aikaa napsahtavat negapalautteet: Ruotsin huutiksessa moni antaa vain kolme päivää maksuaikaa eikä palautteita voi jälkikäteen muuttaa. Siispä epätoivon vimmalla tutkin ympäristön langattomia nettejä, ja löysin firman, jolta pystyi ostamaan 24 tuntia langatonta surffailua (mitä nyt välillä katkeaa pitkiksi ajoiksi, höh).

Frida on nyt sitten ollut kaksi päivää farmorilla hoidossa. Mies ja Frida saavat aamuisin isältään sinne kyydin. Frida herää yleensä muutenkin samaan aikaan kuin isänsä, jotta pääsee seuraamaan tämän aamutouhuja, syömään paahtoleipää ja katsomaan surkeana perään, kun pappa lähtee töihin. Kerran Frida nukkui pommiin ja herätessään huusi minulle: "Toa! Toa! Toa! Toa!" Vessaan piti siis päästä. Vapautin Fridan unipussistaan, ja hän kiisi heti vessaan, josta mies yleensä löytyy aamuisin suihkusta, hampaita harjaamasta tai partaa ajamasta. Kun pappa olikin jo ehtinyt lähteä, Frida heittäytyi dramaattisesti polvilleen nyyhkyttämään. Nyt näinä parina päivänä Frida siis on aivan into piukassa ja tärkeänä tehnyt lähtöä aamuisin papan kanssa. "Pappa och Frida ska åka hissen och bilen", sanoo mies, eikä koskaan ole puuro mennyt alas niin nopeasti.


Ensimmäisenä aamuna annoin Fridalle tutun nallen mukaan. Ensimmäinen päivä hoidossa - mitä jos Fridalle tulee ikävä kotiin kesken päivän? Olin surkeana. Kun ulko-ovi aukesi käytävään, nalle lensi nurkkaan ja Frida juoksi painamaan hissin nappia. Ei ehtinyt edes heiheitä sanomaan tai vilkuttamaan. Minä lorvailin kotona päivän ja mietin monta kertaa, miten Frida jakselee. Illalla takaisin tuli iloinen tyttö, joka hississä tosin oli kiukutellut, kun ei saanut jäädä pihallemme keinumaan. Olihan hän ollut farmorinsa kanssa ulkona vain viisi tuntia... Farmorilla on iso piha, josta löytyy muun muassa ankkoja, keinu ja kaikenlaisia ulkoleluja, ja ilmeisesti kävelylläkin olivat käyneet. Anoppi lähetti minulle illalla vielä tekstiviestin, jossa kiitti, kun sai lainata "ihanaa tyttöä, joka juttelee, laulaa, lukee satuja ja leikkii teatteria kissojen kanssa".

Eilenkin tekemistä oli farmorin luota löytynyt yhtä lailla. Päivän uusia suosikkijuttuja oli ollut farmorin kanssa yhtä aikaa imurointi omalla leikki-imurilla. Frida on yleensä helppo saada päiväunille: sopivasti päälle ja vaunuihin ja vaunut ulos. Eilen Frida oli farmorin kokatessa lounasta kiivennyt itsekseen sisällä oleviin vaunuihin, nukahtanut sinne ja vetänyt hirsiä monta tuntia putkeen. Uutena Fridan toistelemana on nyt tullut roligt (tai "uulit") eli hauskaa.

Frida on siis viihtynyt nämä pari päivää hoidossa niin hyvin, että alkaa jo mietityttää, mahtaako viihtyä kotona sitten enää ollenkaan. Kohta on viikonloppu, niin päästään mamman ja papankin seuran kelpaamista taas testaamaan. Itse tietysti olen vielä raihnaista seuraa. Supistukset ovat kyllä vähentyneet reippaasti, ei säännöllisydestä tietoakaan. Sitä jo luulee pystyvänsä vaikka mihin, kunnes hetki pyykkiä ripustamassa ja perunoita kuorimassa palauttaa todellisuuteen, kun supistukset taas nopsasti alkavat. Kumma juttu. Synnärillä maanantaina käytyäni oli vaikea uskoa, ettenkö palaisi takaisin samana päivänä tai viimeistään yöllä. Olo oli niin kurja. Nyt taas lähtö tulisi pienoisena yllätyksenä.

Tänään aamulla Frida heti herättyään kipaisi hakemaan itselleen pipon ja saappaat ja kiikutti myös isälleen kengät. Ilmeisesti heti olisi pitänyt päästä lähtemään. Kaikki aamutoimet piti sitten hoitaa saappaat jalassa.

Asukokonaisuuksiin en nykyään pääse vaikuttamaan, kun en ole pukemassa. Miehen tekniikka on valita ensimmäinen tuttu paita, mukavannäköiset housut ja jotkut sukat. Ilmeisesti farmorin luona sisällä Fridalla on aina sama villahaalari päällä, koska siellä on viileämpää kuin meillä. Näin siinä mahdollisuuden viimein pukea Fridalle niitä hienoja villatakkeja, joita meillä ei ole oikein ollut tilaisuutta käyttää, mutta miehen mielestä se villahaalari on niin hyvä ja kätevä, että turha ruveta konstailemaan.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

35+4: Frida hoidossa, äiti joutilaana

Ei tullut pyrypoikaa. Eilinen meni kotona koko ajan tulevien säännöllisten supistusten kanssa, mutta enimmäkseen ne eivät olleet älyttömän kipeitä. Pystyssä oleminen kyllä vihlaisi aina tolkuttomasti. En tiennyt, pitäisikö lepäillä vai mennä portaita - toisaalta olisi hyvä vielä hiukan odottaa ja toisaalta stressasi lastenhoito-ongelmat. Illalla supistukset alkoivat taas kunnolla tuntua, mutta ei sietämättömästi eivätkä ne kuitenkaan koventuneet. Sain yöllä katkonaisesti nukuttua. Aina, kun heräsin tuntuvampaan supistukseen, säikähdin, että nyt tähänkö sohvalle vauva sitten syntyykin. Ei kuitenkaan tarvinnut paljon miettiä synnärille paluuta.

Mies sai vielä tämän päivän töistä vapaata järjestääkseen Fridan hoidon. Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että mies jää huhtikuun alusta vanhempainvapaalle, jolloin hoito-ongelmaa ei olisi tullut. Tarkoitus oli viedä Frida anopin luo synnytyksen ajaksi kyläilemään. Mutta miten nyt?

Fridan hoitaminen ei minulle olisi ihan vaivatonta, jos kaikesta rasituksesta tulee supistuksia eikä muutenkaan olo ole ollut kovin ruusuinen pitkään aikaan. Enemmän kuitenkin hermostutti ajatus, että huomaisin synnytyksen sitten toden teolla käynnistyneen mutta en pääsisi lähtemään kotoa, koska Fridalle ei ole hoitajaa. Miehellä siis voisi helposti kestää tunti ehtiä kotiin ja samoin itsellä toinen tunti ehtiä sairaalaan. Kauhistutti esimerkiksi siskon kertomus, jossa hänet kotiutettiin sairaalasta klo 8, kun mitään ei ollut tapahtumassa, ja siskontytär syntyi sitten samana aamuna klo 9:01. Sisko itsekin taisi olla nopeaa sorttia, jos muistan oikein äidin jutut puolen tunnin synnytyksestä.

Ketään ei kuitenkaan saa tänne maaliskuussa seuraksi. Anoppi ei halua olla pois kotoa, koska hänellä on niin paljon eläimiä hoidettavana ja lonkka vaivaa. Äitiänikin kysyin, vaikka hänen selkänsä ei sallikaan Fridan nostamista eli ei varsinaisesti voisi hoitaa Fridaa, mutta olisi kuitenkin vahtimassa, jos tulee kiirelähtö. Hän on kuitenkin kipeänä, joten ei ainakaan heti voi matkustaa.

Mies ja anoppi sitten kehittivät suunnitelman, jossa mies ja Frida saavat aamuisin miehen isältä kyydin anopin luo. Frida sitten viettää siellä päivän, ja mies hakee töistä päästyään pois. Suunnitelma ei ollut minulle oikein mieleen, koska tässä suunnitelmassa tosiaan Frida on poissa koko päivän sen sijaan, että hän voisi olla kanssani kotona. Parempaa ratkaisua ei kuitenkaan tullut mieleen, joten päätimme kokeilla tänään, miten homma sujuisi. Frida onneksi tykkää farmorin kodista ja farmor on ahkera leikittäjä, joten ehkä suunnitelma toimii nämä 1,5 viikkoa (ei viikonloppuja tietenkään), vaikka Frida ei ole aiemmin kyläillytkään ilman vanhempiaan.

Mies ja Frida lähtivät siis aamupäivästä ja palasivat kolmen jälkeen. Mies oli enimmän ajan käynyt kävelyllä lähistöllä, eli oli ollut tarvittaessa saapuvilla mutta ei paikalla. (Mies soitti kävelyltä minulle: "Ethän vain ole siivoamassa? Se on kielletty!") Kun hän oli palannut, Frida oli iloisena leikkinyt farmorin kanssa sisällä keinupalloa. Eläimetkin olivat taas tehneet vaikutuksen, erityisesti kissat ja ankat. Farmor oli pitänyt Fridaa aurinkoisena ja helppona hoidettavana ja arveli, että heille tulee oikein hauskaa seuraavina päivinä. Itseäni tietysti edelleen vähän hermostuttaa, koska nyt vierailu kesti vain muutaman tunnin ja huomenna sitten miehen koko työpäivän.

Iloisen hoitolapsen parveketanssi kotona.

Reinoja pitäisi hankkia Suomesta lisää joka koossa. Mainiot tohvelit!
Raitapaita - PO.P
Froteehousut - Moonkids

Tänään päivällä supistuksia on ollut selvästi vähemmän. En kyllä ole mitään tehnytkään. Luulin, etten ole pitkään aikaan tehnyt paljon mitään, mutta nyt siis merkittävästi vähemmän. Ilmeisesti se vaikuttaa. Tulehduksesta tai antibiooteista ei ole kuulunut sairaalasta mitään, joten mitään ei kai virtsanäytteestä löytynyt.

Huomenna siis olen yksin kotona melkein koko päivän, enkä miehen käskystä edelleenkään saa pyrkiä tekemään mitään hyödyllistä. Outo tilanne.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Lumipyryssä synnytyssairaalaan


Ei ole vauva syntynyt vielä. Valitsin tähän kuvitukseksi valokuvan päivän ikäisestä Fridasta vain hämätäkseni L-E:tä. ;)

Palasin juuri synnytyslaitokselta, vauva kuitenkin vielä mahassa. Lähdin sinne aamulla, kun en saanut yöllä supistusten takia nukuttua. Niitä tuli aamullakin säännöllisinä kolmen minuutin välein. Kotona olisi suihkun kanssa vielä jaksanut, mutta en voinut oikein ottaa Fridaa sinne enkä muutenkaan uskaltanut päästää miestä lähtemään töihin.

Yllättäen lämpimän jakson jälkeen ulkona satoi lunta. Tuli mieleen, että ehkä nyt onkin oikea päivä synnyttää. Mies nimittäin oli toivonut pojalle toiseksi nimeksi Pyry, mutta olin hylännyt sen perustellen, että eihän huhtikuussa pyrytä. Ehkä olimme myös lietsoneet tätä aikaisempaa ajankohtaakin nimivalinnoillamme, kun yksi kärkinimi pohjaa samaan sanaan kuin ruotsin sana maaliskuu. Maaliskuun pyry.

Hyvää harjoitusta oli huomata, että vaikka kartalla taksilla menee sairaalaan kymmenessä minuutissa, niin käytännössä muun liikenteen seassa pitää varata matkaan 40 minuuttia. Lupasin kuskille, etten synnytä taksiin, ja sen lupauksen pidin.

Perillä jätin virtsakokeen ja olin ensin puoli tuntia käyrillä. Käyriinkin ilmaantui minuutin kestäviä supistuksia kolmen minuutin välein, eli ei ollut pelkästään omaa mielikuvitusta. Vauva kävi hurjana ja potki anturia.

Käyrän jälkeen tapasin lääkärin. Tiedän, että moni ei tunne oloaan täysin luontevaksi miesgynekologilla. Entäpä, jos miehiä onkin kaksi, toinen lääkäri ja toinen lääkäriopiskelija? Entä jos molemmat ovat alle kolmekymppisiä ja ulkomuodosta päätellen hankkivat lisätienestejä miesmalleina, ruotsalainen opiskelija vetoamalla skandinaavisen mieskauneuden ystäviin, kreikkalainen lääkäri taas miellyttäen välimerellisempää makua? Köh. Vilkaisin ympärilleni, etten ollut epähuomiossa joutunut tv-sarjan kuvauksiin.

Suomessa Fridan synnytyksessä minulle tokaistiin, että jos minua muka sattuu sisätutkimus supistuksen aikana, niin olisin myöhemmin todella pulassa. Nämä lääkärit taas olivat äärimmäisen huomaavaisia, jopa hiukan hermostuneita. Koko ajan kyseltiin, saako katsoa ja sattuuko ja sano, jos sattuu, ja eihän nyt ole supistus päällä. Vauvalla oli kaikki mainiosti. Ja oli pää alaspäin! Mitäs minä sanoin! Kohdunkaulaa ei ilmeisesti ollut jäljellä ja kohdunsuu oli pehmeä mutta kiinni. He sekä paikalle tullut kolmas lääkäri arvelivat, että kyseessä voisi olla virtsatietulehdus, joka on käynnistänyt synnytyksen, ehkä se edellisenkin raskauden streptokokki B, jota täällä ei ole suostuttu tutkimaan. Huomiseksi tulee kuulemma virtsakokeen tulos. Jos löytyy tulehdus, niin saan antibioottireseptin.

Kukaan kolmesta lääkäristä ei muuten sanonut, etteikö lapsi voisi syntyä ennen rv 39, vaikka neuvolan kätilö sitä mieltä olikin. He arvelivat, että parempi mennä vielä kotiin ja tulla sitten fiiliksen mukaan takaisin, jos olo käy kovin kipeäksi. Vauva voi kuulemma syntyä tänään iltapäivällä tai sitten vaikka kahden viikon päästä.

 Vähän oudoltahan se tuntui lähteä säännöllisten kipeiden supistusten kanssa vielä kotiin viikoilla 35+3. Sikäli olisi helpompaa, jos lapsi syntyisikin jo tänään, koska huomenna mies ei kuulemma voi jäädä enää samasta syystä pois töistä, ja toisaalta itse en nyt pysty yhtään mihinkään. Ehkä tähän blogin päivittämiseen joten kuten, mutta en vauhdikkaan taaperon hoitamiseen. Tuntuu myös pelottavalta ajatus pakottavasta tarpeesta lähteä synnytyslaitokselle kesken miehen työpäivän: miehen matka kotiin n. tunti + oma matka sairaalaan 40 minuuttia ja päälle taksin odottelu. Sairaalassa sanoivat, että hätätapauksessa voin ottaa taaperon mukaan sairaalaan, josta hänet voidaan sitten noutaa hoitoon, mutta en saisi millään kannettua parkkipaikalle sekä itseäni, tavaroitani, Fridaa tavaroineen sekä turvaistuinta jalkoineen.

Saa nähdä, tuleeko pyrypoika. Nyt suihkuun helpottamaan oloa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

35+2

Kun suunnittelimme miehen vanhempainvapaata, vapaan alkaminen kolme viikkoa ennen laskettua aikaa tuntui varsinaiselta ylellisyydeltä. Nykyään se tuntuu pikemminkin välttämättömyydeltä. Kymmenen työpäivää jäljellä. Minulla on vielä päälle kuukausi laskettuun aikaan. Absurdi ajatus, että olisin vielä töissä, jos olisin yhä työelämässä Suomessa. Ruotsissa taas saatetaan käydä töissä lapsen syntymään asti. Päälle kuukausi vielä olisi jäljellä, ja pärjään kotona vain joten kuten sinnepäin sinnitellen.

Viikonloput ovat todellinen helpotus. Mieskään ei suostu valittamaan, vaikka yritän säälitellä hänelle asettamaani taakkaa. Eilen hän ja Frida kävivät uimassa ja tänään Fridan serkun kutsuilla. Serkun luo ei olisi ollut pitkä matka, mutta jätin visiitin väliin supistusten takia.

Unet kärsivät melkoisesti viime yönä, kun taas meni vatsa sekaisin ja piti rampata vessassa. Lisäksi alkoi selkää jumittaa supistusmaisella tavalla, mutta ei niin kipeästi, ettenkö olisi saanut sitten hieman nukuttua. Sama jatkui aamulla ja aamupäivällä, joten jäin mieluummin kotiin, kun muu perhe lähti kyläilemään. Joitakin mojovampiakin supistuksia tuli, mutta juuri, kun löysin netistä kätevän kellotusohjelman niille, ne harvenivat ja lakkasivat, niin että sain väleiksi sellaista 15-30 minuuttia, joilla ei ole asiaa synnärille.

Sinänsä nyt olisi ollut kätevä päivä synnyttää, koska Frida oli jo monen lapsenvahdin seurassa valmiiksi ja mies paikalla. Hirvittää, jos sama toistuu nyt myöhemmin miehen työpäivän aikana. Lienee turha kuvitella, että mies ehtisi kotiin alle tunnissa, ja kuka tietää, millainen kiire voi tulla. Tai sitten ei. Kätilö tietysti sanoisi, että kun sinulla viimeksikin vierähti toista vuorokautta (käynnistettynä), niin ei tämäkään sen nopeammin tule...

Kätilö ei tainnut viimeksi ymmärtää hoppuani sen asennon tarkistamisen suhteen. Googlettelujeni perusteella näyttäisi siltä, että asennon katsominen raskausviikolla 38 on täällä ihan perus. Kääntöyritys voidaan sijoittaa vaikka synnytyksen aluksi, ja suunniteltu sektio ajoittaa lasketulle ajalle. Kätilö siis varmaan ihmetteli, mitä turhaan hätäilen näin pienillä viikoilla.

Sitä paitsi se mikään perätila ole edelleenkään. Ainoa syy uskoa perätilaan on tämän minusta epäluotettavan kätilön edellinen hätäinen arvio. Ylhäällä kuitenkin tunkee mahan läpi välillä pieni pyöreä pallo (kantapää?) ja alhaalla räpistelee mielestäni jotain kädenomaista. Nivusissa pää hikkailee ja on litistänyt virtsarakkoni tilavuuden merkkarin kokoiseksi, ja navan kohdalla keikkuu peppu.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Paperit pääsiäismunasta

Sain sitten haettua postipakettini, joka sisälsi Molon sadetakin ja -housut, tai miksi noita nyt sanotaan. Ohut vuoreton vedenpitävä setti kuitenkin. Housut ovat siis sellaiset henkselimalliset, vaikka se ei nyt kuvasta käykään ilmi. Setti löytyi Traderan kautta, kuten Molon samankuosiset (rainbow) kumpparitkin. Mies kävi viime viikonloppuna hakemassa punaiset kurahanskat KappAhlista. Ne ovat minusta siitä kivat, että niissä ei lue yhtään mitään. Ne ovat kokonaan punaiset ja siinä se.


Hain paketin samalla reissulla, kun kävin äitiysneuvolassa. Neuvolakäynnin idea oli selvittää, onko lapsi nyt siis perätilassa, kuten kätilö viimeksi tunnustellessaan epäili. Nyt on siis 35. raskausviikko. Kertasin kätilölle ensin yllättävän supisteluillan, kun luulin, että vauva jo syntyy. Kätilö sivuutti jutun sen kummemmin kommentoimatta. Otettiin verenpaine, joka oli hyvä, kuten aina. Mitään muita arvoja ei katsottu, paino kuulemma sitten ensi kerralla. Sitten siirryin tutkimuspöydälle, jossa kätilö tunnusteli sf-mitan. Hän kuunteli myös sikiön pulssin, mutta ei sanonut, paljonko se on (eikä täällä saa itselle neuvolakorttia). Hän kommentoi vain, että vauva ei tykkää, kun makaan selälläni. (Kumma kyllä, minusta ei tunnu ollenkaan pahalta olla selälläni. Tiedän, että vauvalle olisi mieluisinta, jos makaisin vasemmalla kyljelläni, mutta taidan nukkua liikaa selälläni ilman, että huomaan. Menen aina nukkumaan kyljelläni ja herään sitten selinmakuulta. Anteeksi, vauva!)

Olin tarkoituksella syönyt makeaa ennen neuvolakäyntiä, jotta liikkeistäkin voisi saada osviittaa vauvan asennosta. Nyt se olisikin helppo katsoa, kun vasen puoli mahasta oli tyhjä ja selällä maatessa näkyi vauvanmuotoinen kohouma oikealla puolella. Siis itselleni amatöörinä ei niin helppo tehtävä, mutta ammattilaiselta tietty onnistuisi. Kätilö oli kuitenkin jo siirtynyt näpyttelemään sf-mittaa koneelleen eikä suostunut sieltä metrin päästä enää tulemaan tunnustelemaan vauvan asentoa. Ei siis suostunut, ei niin millään. En käsitä, mikä siinä oli niin mahdotonta.

- En katso nyt, vaan sitten ensi kerralla (= raskausviikolla 38), sanoi kätilö.
- Mitä jos ensi kertaa ei tule?
- Miten niin ei tule, kätilö ihmetteli.

Viittasin aiempaan kertomaani kipeistä säännöllisistä supistuksista.

- Miten niin ensi kertaa ei tulisi, ihmetteli kätilö edelleen.
- No jos se vauva vaikka syntyy ennen sitä, täsmensin turhautuneena.
- Mitäköhän mahdat tarkoittaa? Sun tiedoissahan lukee, että edellinen syntyi rv 39+0! Ei se tämäkään vauva nyt sitä ennen voi syntyä.

Mielestäni synnytyksissä onkin kovin epäkäytännöllistä se, ettei voi kalenteriin tarkasti merkitä tulevaa syntymäaikaa ja toimia sen mukaan. Onneksi tapasin tämän ammattilaisen, joka varmasti tietää, ettei lapsi synny ainakaan ennen 13.4. Ei ihme, ettei häntä hetkauttanut supistukseni. Painotin vielä, että supistukset olivat säännöllisiä, hyvin tiheitä ja hyvin kipeitä.

- Lähes kaikilla on niitä ennen synnytystä, kätilö selitti. - Jotkut menevät synnytyslaitokselle, jossa tilanne tarkistetaan, eikä se lapsi silti synny silloin. Jos sinua vielä huolettaa, niin voin varata sinulle lääkäriajan, mutta niitä ei ole maalis- eikä huhtikuulle vapaana.

En halunnut lääkäriaikaa enää toukokuulle. Jumituin liikaa tuohon ajatukseen, että lapsi voisi syntyä ennen rv 38 neuvolakäyntiä, etten huomannut ottaa esille, eikö silloin muutenkin olisi vähän turhan myöhäistä enää selvittää asentoa. Eikö perätilavauvoilla kuitenkin arvioida painoa aika tarkkaan sekä äidin lantion kokoa, jotta tiedetään, onko alatiesynnytys mahdollinen? Ja jos ei, eikö pitäisi ehtiä sopia sektioaikakin? Siis sektio ei todellakaan innosta, mutta vielä vähemmän houkuttelee hätäsektio.

- Mutta siis miksi ei voida vauvan asentoa katsoa nyt?
- Siksi, kun katson sen sitten ensi kerralla! Todennäköisesti on kuitenkin ihan oikein päin.

Luotanko nyt siis siihen, että todennäköisesti on oikein? Ovathan todennäköisyydet kieltämättä suuret siihen suuntaan, ja puolesta puhuu myös muita seikkoja: minusta vauva on ollut pitkään raivotarjonnassa, esikoinenkin oli ja tammikuussa ultrassa oli raivotarjonta. Ainoa seikka, joka puhuu vastaan, on tämän pääsiäismunasta tutkintonsa saaneen kätilön edellinen mielipide.

Sen supisteluillan jälkeen en ole saanut vauvan liikkeistä oikein selvää. Niitä on, mutta en oikein hahmota, mikä voisi olla mitä. Maha on koko ajan niin pinkeänä pallona, että vaikea sanoa, mitä on missäkin. Kaikki tuntuu korkeintaan jossain navan tasolla, yleensä alamahalla. Selkä on välillä oikeassa kyljessäni ja välillä vasemmassa. Navan tasolla tuntuu usein pyöreä kohta, joka minusta voisi hyvin olla peppu. Alakerrassa ja virtsarakon päällä tuntuu aika musertava paino aina, kun olen pystyssä.

Sen verran kätilö antoi hyvitystä, että sain lähetteen labraan virtsakokeeseen, jos supistukset johtuisivat jostain tulehduksesta (olisiko vaikka se streptokokki B, joka oli viime raskaudessa ja jota täällä ei tutkita). Suomessahan on virtsakoe joka neuvolakäynnillä, täällä yleensä vain aluksi käydään labrassa katsomassa, onko jotain sukupuolitauteja. Muuten sitten tarvittaessa. Lääkärikäyntejä ei normaalisti ole raskausaikana lainkaan.

Olen siis nyt ollut kahtena peräkkäisenä päivänä liikenteessä: ensin neuvolassa ja toissapäivänä labrassa. Kävely, pystyssä oleminen, yli vartin vessassa käymättömyys jne. on monella tapaa tuskaisan tuntuista, mutta toisaalta tosi kiva olla lämpimänä aurinkoisena kevätpäivänä ulkona, vaikka ei sen kummempaa lenkkiä tekisikään kuin katselisi kauppojen hirvittävän neonkeltaisia ja -punaisia vaateuutuuksia. (Siis se H&M:n tyttöjen rimpsu-uikkarinkin keltainen on neonvärinen näin livenä nähtynä.) Fridakin on tykännyt, ja ehkä siksi olen nyt saanut paljon pusuja ja haleja. Ei tarvitse varoa sitä ennenaikaisuuttakaan, kun kätilökin tiesi, että ei voi syntyä ennen rv 39. Sitä paitsi kohta kääntyy jo rv 36.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Saanko luvan?

Sain hiljattain napattua kuvan, joka on yllättävän samanlainen kuin yli vuosi sitten nappaamani otos.

Frida 4 kk:



Frida 1 v 7 kk:


Asennon, ilmeen ja pehmolelun lisäksi samanlainen KappAhlin body ja myöhemmin paita. Kiva, kun tuli aikoinaan hankittua bodyn jäätyä pieneksi, vaikka paita vaikuttikin tosi isolta silloin. Kuosi on edelleen kiva, ja nyt Frida bongailee siitä eri eläimiä. Jos mielistyn johonkin kuosiin, niin tapanani on hankkia sama myös isompina kokoina. Joku voikin ihmetellä, että kuinka kauan tuo lapsi oikein mahtuu samoihin vaatteisiin, kun on aina päällä sama junahuppari tai dinobody. Huomasinkin, että voin halutessani pukea siskon ja veljen helposti samiksiksi, kun samat vaatteet löytyvät niin 56-senttisinä kuin 86-senttisinä sekä 62-senttisinä ja 92-senttisinä jne.

Kuvan asetelma on siitä harvinainen, että vähemmän meillä nykyään maataan lattialla. Enemmän esimerkiksi tanssitaan. (Myönnän, että omat jalkakuvioni eivät tässä vaiheessa ole niitä vauhdikkaimpia.)

Puolivuotiaana maattiin lattialla.

1 v. 7 kk ikäisenä tanssitaan parvekkeella.

Taas erehdyttävästi samalta näyttävä Lindexin tunika, jota käytän Fridalla mekkona,
mutta puolivuotiaana käytetty koko 86 cm on tätä nykyä 92 cm.


Ihan kuin niissä liitoskivuissa ei olisi ollut kestämistä, niin nykyään iskee kovin ilkeä painontunne ja supistelut, kun hetken on ylhäällä ihan vain vaikka pesukonetta täyttämässä. Voi olla harmitonta, mutta en nyt ole viitsinyt ihan vielä testailla. Sitä paitsi hirvittävä pissahätäkin iskee saman tien. Huomenna sitten täytyy päästä liikkeelle, kun on neuvola. Saan kuulla, miten päin vauva tällä kertaa on käsikopelolla tunnustellessa. Eikö muuten ole kovin epäkohteliasta vauvaa kohtaan sillä lailla kovakouraisesti tuuppia? Eikö se satu? Mies luonnehtii minua "häiriköiväksi naapuriksi" jo siitä, kun vähän joskus olen tönäissyt mahaani.

Minä ja Frida vietämme siis päivämme tällä hetkellä sisällä paljolti kuuntelemalla musiikkia ja tanssimalla. Näytän Fridalle myös tanssivideoita netistä. Suosikkilajityyppejä näyttäisi olevan steppaus, jive ja ripaska. Myös tämä monta tanssikuviota esittelevä videopätkä on molemmista hauska:


Välillä pitää etsiä koroke, jossa esitellä muuveja:

Tämäkin PO.P:in body ja Pompdeluxin housut löytyvät muuten ties miten monen kokoisena.

Onneksi mies jaksaa vastapainoksi ulkoilla viikonloppuisin Fridan kanssa vaikka tuntikausia päivässä. Juuri nyt muuten on 11 astetta lämmintä ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Tekisi kyllä itselläkin mieli ulos. Jos siellä vain olisi enemmän vessoja.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tunnustuksia

Tunnustuksia ja haasteita on sadellut tässä viime päivinä kai kannustamaan voimatonta blogiinpitäjää. Kiitos niistä! Nyt on 35. raskausviikko pyörähtänyt käyntiin, eikä onneksi ole tarvinnut vielä synnärille soittaa. Olen kuitenkin ottanut mahdollisimman rauhallisesti, koska edelleen supistelee herkästi ja epämukavasti, joskaan ei enää todella kipeästi. Kuvio tietenkin menee niin, että olen todella varovainen seuraavat viikot, ja sitten lopulta vauva syntyykin vasta joskus toukokuussa yliaikaisena ja käynnistettynä.

Invaasion Kati laittoi eteenpäin tällaisen:


Mukana seurasi tehtäviä:
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille.

Ja sitten ne faktat:

1. Olen asunut Raumalla, Oulussa, Tampereella, Turussa ja nyt Tukholman liepeillä. Vertaa: mies on asunut ainoastaan tässä samassa kunnassa koko elämänsä, ja muutto yhteiseen kotiimme oli hänen elämänsä toinen muutto.

2. Minä ja Frida (ja pian vauva) olemme Suomessa ainoat sukunimemme haltijat. Otin miehen sukunimen, koska pidin nimestä. En kuitenkaan kai osaa lausua nimeäni oikein (tai aiemmin ainakin tuli huvittunutta palautetta), koska ruotsalaiset vokaaliäänteet eroavat suomalaisista.

3. Olen 31-vuotias. Työskentelin joskus puhelinhaastattelijana ja ihmettelin mielessäni, kun monet eivät kysyttäessä muistaneet omaa ikäänsä, ainakaan heti. Jotkut sanoivat syntymävuoden ja kehottivat laskemaan siitä. Oma ikä alkoi sitten itseltäkin unohtua jo alle kolmekymppisenä, ja nyt pitää tosiaan välillä laskea syntymävuodesta.

4. Kynteni ovat äärimmäisen lyhyet (leikkaan saksilla) ja lakkaamattomat. En kestä, jos kynteni ovat vähänkään pitkät ja sitten ne kynnet rapsahtavat, kun sormet osuvat vaikka paperiin tai pöytään. Joskus juhlia varten kasvatin kokeeksi kynnet ja kävin manikyyrissä. Juhlista pikkutunneilla kotiutuessa ensimmäiseksi silmät ristissä poistin lakan ja leikkasin kynnet. Aah. Sen jälkeen en ole kynsiä lakannut saati kasvattanut, ja siitäkin on jo vuosia. Sain nyt joululahjaksi kynsienhoitosetin. Yritin hillitä inhonväreitä, kun hyvää tarkoittanut lahjoittaja esitteli, miten mitäkin välinettä käytetään. Kynsien viilaaminen - hrr.

5. Olen aikanani (paitsi en nyt perheellisenä) käynyt paljonkin baareissa, keikoilla, festareilla ym. juhlissa, mutta olen kuitenkin aina ollut täysraitis. Jonkun maljan voin juhlissa nostaa, mutta jotenkin ei tule edes mieleen, vaan automaattisesti tartun Pommaciin. Lempijuomiani lienevät Tropicanan omenamehu ja kylmä O'Boy, kumpaakaan vain ei yleensä tarjota baarissa. Monilta on mennyt juomattomuuteni ohi, ja saan lahjaksi viinipulloja yms.

6. Hävettää, että puhun Ruotsissa niin paljon englantia. Englanti oli opintojeni pääaine, kun taas ruotsille minulla ei ollut tarvetta ennen tänne muuttoa. Olen toisaalta liian laiska hakemaan oikeita ruotsinkielisiä sanoja oikeassa järjestyksessä ja toisaalta liian häveliäs ja pelkään jääväni sanottavaani jumiin, kun en löydä oikeaa muotoa. Lisäksi tuntuu, että hyvällä englannilla saa parempaa palvelua kuin takeltelevalla ruotsilla. Kirjoitin lukiossa ruotsista ällän, mutta harmillisesti koulussa ei opeteta puhumaan vieraita kieliä. Tilanne on nyt siis se, että luen sujuvasti ruotsinkielisiä lehtiä, mutta jos joku rupeaa juttusille, panikoin ja vaihdan helposti englantiin. Tuntuu, että kaikki muut suomalaiset puhuvat kyllä täällä ruotsia ihan reippaasti.

7. Hurmasin aikoinaan mieheni nörttiharrasteillani: mm. tuntemalla samat scifi- ja fantasiakirjat sekä vanhat tietokonepelit ja kutsumalla hänet kylään ohjelmointikielellä. Ei toimisi kaikkiin... 


Emmiltä taas tuli seuraavanlainen tunnustus:

Viisi inspiroivaa blogia, joilla alle 200 lukijaa

"Tämän tarkoituksena on ojentaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle blogille, joilla on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa."

Taas tulee samoja nimiä.

1) Diapers and delicatessen. Pakko nimetä sormiruokailublogi, joka on inspiroinut minut mm. kokeilemaan pillillä juomista lapselle, joka ei ollut siitä ollenkaan innostunut. (Nykyään osaa hyvin!)
2) Tukholman tyttö. Olen saanut hyödyllisiä kotikaupunkiini liittyviä vinkkejä.
3) Nasun asu. Voi tosin hyvinkin olla yli 200 rekisteröitynyttä lukijaa, en tiedä, en näe. Mm. lastenvaatehankintoihin hyvin inspiroiva.
4) Photo Diaries. Inspiroi minua helsinkiläisille kirppareille. Sitten joskus.
5) Invaasio tulee. Eräillä onkin samanlainen äänekäs, vauhdikas ja kiipeilevä taapero mutta tuplana.

Ja vielä Diapers and delicatessenin Riieltä:


1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi, kun "tiedän" ratkaisun johonkin ajankohtaiseen haasteeseen, esimerkiksi vaippaa vaihtaessa rauhoitan vastaanpyristelevän lapsen vanulappupaketilla.

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on pysyä kärryillä alati muuttuvista pelisäännöistä. Ai, ennen ei maistunut banaani, mutta kurkku oli herkkua, nyt kurkku heitetään mäkeen ja banaania pitäisi saada lisää. Ensin ei suostuta vaunuihin lainkaan, sitten nukahdetaan vain vaunuihin. Ei syö itse, sitten haluaa ja osaa syödä itse, ei haluakaan syödä itse. Ensin rakastaa suihkua, sitten kammoaa suihkua. Papan heräämisaamuna (eilen) herää kello 10, ja äidin heräämisaamuna (tänään) herää ennen seitsemää.

3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän kiljuu naurusta jollekin keksimälleni jutulle tai tulee halaamaan ja pussaamaan.

4. Kello 12 yöllä olen yleensä nukkumassa.

5. Kello 8 aamulla olen yleensä antamassa lapselle aamupalaa.

6. Haluaisin sanoa lasten isälle, että kiitos, kun veit taas Fridan ulos.

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että kiva, kun kävit, ja välkommen åter.

8. Viimeksi kiroilin, kun vähtäsin itseäni naurettavan kömpelösti makuulta istuma-asentoon. Tai en varsinaisesti kiroillut, mutta sinne päin.

9. En ole koskaan osannut ratkaista Rubikin kuutiota. Myönnettäköön, etten ole pahemmin yrittänyt. Enkä aio.

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on pyöritellä Rubikin kuutiota lukea romaania ja syödä mässyä. Tämän hetkisessä tilanteessa blogin päivittäminen ja teen juominen Pätkiksen kera toimii oikein hyvin.

Tämä lähtee nyt samaan kaupunkiin Emmille, koska haluan oppia kaksilapsisen perheen haasteista. ;)

torstai 8. maaliskuuta 2012

Sairaalakassi valmiiksi ja vähän äkkiä

Toissailtana sattui merkillinen tapaus. Vatsaa alkoi jotenkin sattua ja mietin, olenko syönyt jotain väärää tai liian vähän tai liian paljon. Ei auttanut pieni välipala siihen, vaan maha meni pian sekaisin. Vessakäynti ei helpottanut, vaan kipu jatkui aaltomaisena ja ihan tuskanhiki nousi pintaan. Jonkin ajan päästä tajusin, että ai niin, nämähän olivat niitä kipeitä supistuksia. Raskausviikkoja siis 33+4 siinä vaiheessa.

Soitin miehelle kysyäkseni, onko jo kotimatkalla, ja sanoakseni, ettei tarvitse käydä kaupassa, vaan parempi, että tulee mahdollisimman pian, koska en pystynyt enää pitämään Fridalle seuraa, syöttämään sun muuta. Sanoin, että ensin luulin mahataudiksi, kun maha meni sekaisin, mutta sitten alkoi tulla kipeitä säännöllisiä supistuksia enkä enää voi tehdä varsinaisesti mitään. Mies kertoi jääneensä ylitöihin kollegan mokan takia, mutta lähtevänsä tulemaan.

Supistukset olivat sen verran kipeitä, että piti olla kontillaan ja jotenkin yrittää selvitä. Frida kiipeili päälläni ja toi leluja. Katsoin puhelimesta, että supistuksilla oli väliä noin kaksi minuuttia ja kestivät noin minuutin, siis edellisen loppumisesta seuraavan alkamiseen minuutti. Ajattelin, että pitäisi kai soittaa synnytyssairaalaan ja tilata taksi sinne. Edellinen synnytys käynnistettiin, joten ei mitään viitettä, kauanko hommassa olisi muuten kestänyt, mutta uudelleensynnyttäjänä ja näillä viikoilla en halunnut jäädä kotiin katselemaan, varsinkaan niin tiuhilla kipeillä supistuksilla. Fridaa vain en oikein voisi ottaa mukaan. Päälle puoli tuntia oli kulunut, eikä miestä vielä näkynyt. Soitin, kestääkö vielä kauan, koska haluaisin lähteä sairaalaan. Mies oli edelleen töissä! Voi tuskaista närkästyneisyyttäni. Kerroin, että pitäisi lähteä sairaalaan, mutta en voi ottaa Fridaa mukaan, joten parempi tulla heti.

Kaivelin esille tarvittavia puhelinnumeroita ja pakkailin sairaalakassia sen, minkä pystyin. Supistusten väli piteni ja muutenkin alkoi helpottaa. Pian olo oli siinä määrin normaali, että ihmettelin, kannattaako sinne synnärille enää soittaakaan. Pakkasin kassin, tunnustelin oloa ja menin hämmentyneenä sohvalle lepäämään. Noin tunnin päästä edellisestä puhelusta mies tuli hilpeänä kotiin ja sanoi kollegan kehottaneen minua syyttämään häntä miehen myöhästymisestä. Mies oli ehättänyt käydä myös ruokakaupassa matkalla. Olin aivan äimänä tästä kiireettömyydestä. Pyynnöstäni saapua heti kotiin kesti kaksi tuntia päästä perille (matkaa töistä vartin verran), sis. noin tunti ylitöitä ja ruokakaupassa käynnin (vaikka sanoin heti ensimmäiseksi, että älä käy). Mieskin oli ihmeissään tilanteesta, johon saapui: olinhan sanonut heti ensimmäisessä puhelussa, että voi olla mahatautia. Harmillista, mutta ei kiireellistä, hän tuumi. Muu meni kai jotenkin kummasti ohi, muun muassa hoppu sairaalaan.

Mies halusi, että soitan vielä sairaalaan. Halusin kuitenkin vain mennä nukkumaan. Aamulla tuntui, kuin vauvan pää (tai mikä se sitten neuvolan mukaan onkin, peppu tai jalka) olisi tosi alhaalla ja istuminenkin vaikeaa. Pienikin kävely saa mahan pinkeäksi, mutta supistukset eivät enää ole kipeitä eivätkä säännöllisiä, vaikkakin tuskastuttavia. Neuvolasta sanottiin, että soitan synnärille, jos tilanne vielä toistuu. Ei siis tarvitsisi ihan vielä syntyä, joten pitänee kai ottaa tosi rennosti kotona jalat ristissä. Luulin, että liikkumiseni oli jo aiemmin rajallista, mutta nyt se vasta onkin. Olo helpottaa sohvalla maatessa - ne muutama sekunti siihen asti, että Frida tulee kiipeilemään päälle.

Nyt on huoli vauvasta (vaikka suht hyvät viikot jo onkin), huono omatunto Fridan taas katkolle jääneen ulkoilun takia, nolous aikaansaamattomuuden takia (eikö loppuraskaudessa kuuluisi siivota komeroita eikä maata sohvalla), kolotus nivusissa ja harmitus Molon rainbow-kuosisen välikausisetin takia, joka saattaa palautua lähettäjälleen, ennen kuin pääsen hakemaan paketin.

Sairaalakassiakin supistusten lomassa pakatessani mieleen tuli muun muassa huolenaiheet "kamera on lataamatta" ja "jos jään sairaalaan, pyykit varmaan homehtuvat koneeseen, kun mies ei huomaa sitä tyhjentää enkä ehkä muista sanoa".

Mitä siihen ruotsalaiseen sairaalakassiin sitten tulee? Löysin listan synnytyssairaalani sivulta.

- henkilöllisyystodistus
- neuvolasta saadut paperit, tärkeimpänä lappu, jossa lukee veriryhmä (luulisi tiedon veriryhmästä olevan jossain digitaalisena)
- mukavia vaatteita itselle. Tämä onkin melko paha kohta, kun viimeksi vietin sairaala-ajan Suomessa sairaalan valtavassa napitettavassa kaavussa vauva paidan sisällä. Ei minulla itselläni ole sellaisia vaatteita.
- cd-levyjä, jos haluan kuunnella musiikkia.
- vauvanvaatteita kotimatkaa varten.
- vaihtovaatteita itselle ja kumppanille. Ei tarvinne kuitenkaan miehelle ottaa vaihtovaatteita, koska sovimme, ettei hän jää sairaalaan asustelemaan (vaikka onkin siis sairaalan puolesta täysin ok, ilmeisesti kaikki huoneet ovat perhehuoneita), vaan pitää huolta Fridasta. Vierailemassa voivat molemmat tietenkin käydä, ja synnytykseen miehen on tarkoitus tulla mukaan. Miehen veljentyttärellä oli alkuvaikeuksia syömisen ja keltaisuuden kanssa synnyttyään, ja molemmat hänen vanhempansa olivat sairaalassa vauvansa kanssa olikohan lähes kaksi viikkoa. Heidän esikoisensa oli kuulemma ollut harmissaan siitä, että oli ollut isovanhemmilla hoidossa koko sen ajan. Frida on niin paljon nuorempikin, ettei ole tarkoitus jättää farmorille hoitoon koko ajaksi, vaikka jostain syystä vauva joutuisikin viettämään pari viikoa sairaalassa.
- siteitä, jos haluaa pienempää kokoa kuin sairaalan omat.
- kamera
- kännykkä ja laturi
- ruokaa ja juomaa kumppanille
- tohvelit tai sisäkengät molemmille. En omista.
- imetysliivit. Lisäisin tähän vielä välineistöstä ainakin rintaliivinsuojukset.
- lämmitettävä jyvätyyny. Löytyy.
- TENS-laite. Löytyy, lainattu kälyltä kuten viimeksikin.

Käly vielä täydensi sairaalan listaa kehottamalla ottamaan mukaan omat vessapaperit. Kuulemma sairaalan vessapaperit tuntuvat synnytyksen jälkeen kuin hiekkapaperilta. Tummat pilvet synkensivät välittömästi valoisan mieleni horisontin. Ymmärsin välittömästi, mitä vinkki tarkoittaa. Eihän täällä tunneta muutenkaan bideesuihkuja, ei siis myöskään sairaalassa. Mielikuvat perhehuoneiden luksuksesta vaihtuivat suunnilleen kehitysmaaolosuhteisiin.

Vauvalle kotimatkalle Lindexin topattu fleecehaalari.
Ei näy kuvasta, mutta aivan hämmästyttävän pikkuinen.

Sairaalan sivulta löytyy myös vaihtoehdot kivunlievitykseen synnytyksessä:

- hengitystekniikat
- TENS-laite. Oli käytössäni viimeksikin, ja vaikka ei vienytkään kipua pois, niin kai jonkin verran lievitti, koska aina iski paniikki, kun siitä piti luopua (moni kätilö ei halunnut sitä käytettävän, kun käyrää otettiin, vaikka joidenkin mielestä taas siitä ei ollut mitään haittaa).
- lämmin kylpy tai suihku. Ammetta en päässyt TYKS:issä kokeilemaan mutta suihkusta oli iso apu. TENS-laitetta ei tietty voi käyttää yhtä aikaa. :)
- akupunktio. Suurin osa sairaalan kätilöistä osaa käyttää akupunktiota kivunlievitykseen. Pitäisiköhän kokeilla? Voin kuvitella, mitä TYKS:in kätilö olisi tykännyt, jos olisin pyytänyt häneltä akupunktiota. Olisi varmaan toistanut taas, että tämä on vauvan syntymäpäivä eikä mikään minun hetkeni huomion keskipisteenä.
- aqua-rakkulat. Uskoisin, että TENS ajaa saman asian helpommin.
- hieronta joko omalta kumppanilta tai kätilöltä. Outo ajatus taas pyytää kätilöä hieromaan. Ei varmaan olisi onnistunut ainakaan edellisessä synnytyksessäni. Mies onneksi on hommassa väsymätön.
- lämmitettävä jyväpussi.
- ilokaasu. En huomannut tehoa viimeksi, mutta en siitäkään halunnut luopua, joten ehkä auttoi jotain.
- paraservikaalipuudutus (PCB). Olen kuullut, että tämän pistäminen kohdunkaulaan tuntuisi aika ilkeältä?
- pudendaalipuudutus (PDB). Vai oliko se tämä?
- spinaali.
- epiduraali. Yritin viimeksi mennä suihkulla, TENS:illä jne. mutta ei onnistunut (muuta kuin ekan vuorokauden - ehkä jos synnytys olisi ollut nopeampi eikä käynnistetty). Onneksi epiduraali toimi kohdallani hienosti.

Mitä kokemuksia teillä on kivunlievityksestä synnytyksessä?

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Hanska-arvoituksen ratkaisu?

On kevättä pidellyt! Ainakin täällä Tukholmassa päin on talvihaalarit saanut jo vaihtaa kevyempiin tamineisiin. Huomasin tämän muutama päivä sitten, kun kaivoin ulkoilun jälkeen (kauniit ilmat saavat yrittämään vähän skarpata vaivaisuudesta huolimatta ja turvavaljaista on apua) toppahaalarin sisältä höyryävän pikkutytön. Kerros villaa alla, niin hyvin on tarjennut. Kuvasta puuttuu vielä ne valjaat sekä lapaset.


Äitini kanssa olemme edelleen ihmetelleet ruotsalaisten lasten käsinettömyyttä. Esimerkiksi aamuisin kuitenkin on vielä pakkasta. Näemme keittiön ikkunasta, kun lapsia viedään hoitoon. Vanhemmilla on sormikkaat, isommilla lapsilla on myös hanskat, mutta rattaissa olevalla vauvalla hanskoja ei näe. Paljon näkee pieniä paljaita sinipunaisia käsiä. Mikä tässä nyt on se logiikka? Miksi juuri sillä vauvalla ei ole hanskoja, jos kaikilla muilla perheenjäsenillä on?

Tänään sattui Facebookin chatissa lasten pukeutuminen aiheeksi ruotsalaisen kälyn kanssa. Yritin ensin turhaan nukuttaa Fridaa päiväunille sisälle, ja sitten mietin, mitä pukea päiväunille päälle ulos, kun on kuitenkin pakkasta mutta samalla paistaa aurinko. Liikkuva lapsi tarkenee jo välikausivaatteissa, mutta entä rattaissa nukkuva? Samalla pääsin kysymään hanska-arvoituksesta sisäpiiriläiseltä eli ruotsalaiselta. 

En olisi varmaan kehdannut kysyä, jos olisin tajunnut, että ei kälykään käytä kuukauden vanhalla vauvallaan hanskoja. Jotenkin oletin, että käyttää. Varmaan siksi, kun olemme saaneet heidän vanhemmalta lapseltaan ulkovaatteita lainaksi. Jälkeenpäin vasta tajusin, että lainavaatteista on löytynyt sadevaatteita, kenkiä, takkeja, housuja ja pipoja, mutta ei ainuttakaan hanskaa. Onneksi sävyni oli kai riittävän utelias ja pikemminkin eri maiden tapoja vertaileva kuin tuomitseva, joten käly ei mitenkään vaikuttanut loukkaantuvan. Hän vastasi, että heidän vauvallaan ei ole hanskoja, koska kylmällä ilmalla kädet saa suojaan haalarin hihojen sisälle. Hän osasi kertoa myös neuvolasta ja kotiutuessa sairaalasta saamansa pukeutumisohjeet. Ne kuuluvat kuulemma seuraavasti:

On paljon harvinaisempaa, että vauvalla olisi liian kylmä kuin liian kuuma. Vauva kuumentuu helposti liikaa. On hyvä pitää vauvan kädet ja jalat paljaina, jotta ylimääräinen lämpö pääsee haihtumaan sitä kautta. Pikkulapsen sopiva lämpötila tarkistetaan aina niskasta, ei käsistä tai jaloista. Jos niska on lämmin, vaatetta on sopivasti. Ulkovaatteita parempi varuste lapselle rattaisiin on huopa, koska sitä voi helpommin asetella tarpeen mukaan tai ottaa se pois, jos lapselle tulee kuuma. 

Totta, hanskattomuuden lisäksi olen huomannut lapsilla rattaissa yleensä jonkin viltin. Se on nähdäkseni aseteltu niin, ettei peitä niitä paljaita käsiä.

Kälyllä oli parhaillaan vauva nukkumassa vaunuissa pihalla (en tiedä, miten yleinen tapa tämä on Ruotsissa). Vauvalla oli kuulemma päällä puuvillainen yöpuku, sukat ja puuvillamyssy sekä fleecehaalari (hihaton ja jalkaosaton) ja peittona huopa. Ei tietenkään hanskoja, ettei lapsi kuumene. Pakkasta -5 C mutta aurinkoista. Kun lapsi heräsi, niska oli lämmin, eli pakkasesta huolimatta pukeminen oli riittävä (käsiä ja jalkojahan ei killata).

En silti uskaltanut laittaa Fridaa ulos nukkumaan ilman hanskoja ja toppatossuja. Puinpa vielä talvihaalarinkin. Parvekkeelle oli kyllä jo tullut varjoisaa, joten ei tarvinnut enää pähkäillä.

Pikaisella googletuksella löytyy kyllä ruotsalaisiakin suosituksia, että vauvalle puetaan talvella lämpimät hanskat käteen ja toppatossut tai villasukat jalkaan. Kuitenkin keskustelufoorumeilla näköjään varoitellaan toisia vanhempia pukemasta lapsia liian kuumasti ja sanotaan, että vaunuissa tai rattaissa oleva lapsi on sen verran suojassa, että tarvitsee vähemmän vaatteita kuin aikuinen, ei suinkaan enemmän, ja ylipäänsä isommatkin lapset tarvitsevat aikuisia ohuemmat vaatteet, koska liikkuvat enemmän.

Kävin muuten pari päivää sitten Mini Rodinin liikkeessä NK:lla katsomassa aiemman postauksen uikkareita. Joutsenuikkaria ei ollut, koska se on kuulemma vanhaa mallistoa ja myynnissä vain nettisivulla. Smokkiuikkari löytyi, mutta hinta oli euroissa noin kympin kalliimpi kuin olin sivulta katsonut. Miksi pitikään siitä käydä myyjän kanssa väittelemään? Olisinpa vain pitänyt omana tietonani. Myyjä näet tarkisti saman tien netistä hinnan ja sanoi, että sivulla on väärä hinta. Oikea hinta on kalliimpi. Kysyin, että saisin siis uikkarin ostettua heidän nettisivultaan kauppaa edullisemmin. Myyjä myönsi - sillä edellytyksellä, että olen nopea. Ja tarttui puhelimeen. No, en ollut tarpeeksi nopea. Nyt hinta on kolmanneksen kalliimpi kuin aiemmin (eikä meillä ole vielä uikkaria). Voitte siis kiittää minua, jos meinasitte Mini Rodinin sivulta ostaa 20 euron smokkiuikkarit ja nyt ne maksavatkin 30 e.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Hepatoosi vai ihottuma?

Fridan synnytys käynnistettiin diagnoosina raskaushepatoosi / raskauskolestaasi. Kutina ihottumineen oli ilmaantunut jo aiemmin, mutta yltyi aivan sietämättömäksi ehkä viikko ennen synnytystä. En saanut nukuttua ja yritin vain keskittyä olemaan raapimatta. Synnytys käynnistettiin viikolla 38+5 heti diagnoosin saatuani, koska raskaushepatoosi voi olla sikiölle tappava. Opastaminen vauvan hoitoon ja imetykseen ym. jäi sairaalassa ihan toissijaiseksi, kun jokainen hoitaja vain päivitteli vartaloani peittävää vesikelloista ihottumaa ja kysyi, tietääkö lääkäri siitä. Pari lääkäriäkin kävi ihottumaa tarkastamassa. Kutina ihottumineen hävisi sitten viikon sisällä Fridan syntymästä.

Raskaushepatoosi ilmeisesti yleensä tai usein toistuu seuraavissa raskauksissa. Voitte arvata, etten odota innolla. Olen lukenut aiheesta ja jälkikäteen miettinyt, oliko diagnoosini sittenkään oikea. Entäpä, jos hepatoosin sijaan minulla olikin raskausihottuma  (PUPPP) - vielä paljon harvinaisempi, mutta minulle huomattavasti mieluisempi, koska siihen ei liity sikiölle riskiä, vaikka äitiä kutina piinaakin. Sitä paitsi sen toistuminen on epätodennäköisempää. Sikiölle allergisoituminen (teoria ihottuman syystä) olisi minulle entisenä atoopikkona ja ruoka-allergikkona suorastaan tyypillistä. Minulla kutitti mahaa, reisiä, sääriä, kaulaa, selkää, käsivarsia, korvia, mutta ei jalkapohjia eikä kämmeniä, kuten hepatoosissa. Hepatoosin paljastavat maksa- ja sappiarvot otettiin, mutta sappiarvojen tulokset eivät ehtineet tulla ennen synnytyksen käynnistämistä, ja maksa-arvoista kuulin ristiriitaisia tuloksia.

Siispä lähetin TYKS:iin potilaskertomuskeskukselle kirjeen, jossa pyysin papereitani synnytyksen ajalta toivoen, että niistä löytyisi ratkaisu arvoitukseen eli maksa- ja sappikokeiden tulokset. Tänään sieltä tuli kirje, joka sisälsi paperini. Niistä löytyi lääkärin ilmeisesti kotiuttamiseni jälkeen kirjoittama loppuarvio, jossa maksa- ja sappiarvot ovat normaalit ja diagnoosina juuri epäilemäni monimuotoinen raskausihottuma, josta silloin aikoinaan en kuullut mitään mainintaa. Hurraa! Ihottuma saattaa toistua tai sitten ei, mutta ainakin tiedän, että kyseessä on yksinomaan oma ongelmani eikä siis vaarallinen lapselle. Olen kai allerginen ruotsalaiselle perimälle.

Koska tämä postaus pyöri erityisen paljon oman navan ympärille, niin poikkeuksellisesti esitellään nyt sitä ihan kuvassa. En tähän hätään löytänyt vanhoista käytösoppaistani kohtaa, jossa neuvotaan, miten raskausaikana "kätketään silmää häiritsevät vartalonmuutokset". En lähde edes etsimään, mitä nykyaikana sitten sanotaan vaakaraidoista ja lähemmäs satakiloisista odottajista...  Viehättäviin kurveihin, vaappuvaan käyntiin ja pullottavaan napaan olen lisäksi oivasti yhdistänyt projektin kasvattaa 1) oma väri hiuksiin ja 2) otsatukka pois. Enää puuttuu se ihottuma vesikelloineen.

Rv 34.

Arvannette, miksi mies onnistuu syöttämään lapsen sylissä ja minä en?

Ai niin. Vaikka normaali oleminen onkin käynyt vaativaksi, niin ei silti tarvitse povata, että mahan perusteella lapsi syntyy minä hetkenä hyvänsä. Saati toivottaa sitä. "Voi syntyä vaikka huomenna!" "3.3. olisi hyvä päivämäärä syntyä." Vaikka olo olisi kuinka tukala, haluan kuitenkin täysiaikaisen lapsen, vaikka sitten yliaikaisen. "Laskettu aika on varmaan väärin. Veikkaan, että ihan pian syntyy." Ai 6. raskausviikon varhaisultrasta kaksi kuukautta väärä laskettu aika? "Naapurin poikakin syntyi kaksi kuukautta etuajassa ja on sisaruksistaan pisin eikä mitään ongelmia." Äh. No, nyt siis jo 34. viikko, eli ei kauaa enää. Ja vielä vähemmän (jos ei näitä povaajia uskota) miehen isyysvapaan alkamiseen: 19 päivää!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Mummi kylässä

Pieni päivitystauko oli. Alkuviikolla Frida oli flunssassa, nyt minä. Äitini eli Fridan mummi tuli kyläilemään tiistaina, eikä seurassa oikein viitsi istahtaa koneelle. 

Mummi on harvinainen vieras: hän on viimeksi kyläillyt meillä kesäkuussa. Itse asiassa eipä kukaan muukaan ole sen jälkeen käynyt, eli yhtä harvinaisia ovat muutkin vieraat, mutta kuitenkin. Minä ja Frida kyläilimme mummilla elokuussa ja lisäksi tapasimme pikaisesti Turussa joulukuussa, joten mummi ei ole muutenkin ujostelevalla Fridalla tuoreessa muistissa. Frida kuitenkin ihastui mummiin heti ja on nyt koko ajan selittämässä mummille juttuja, esittämässä hyppyjä ja tansseja ja kiipeämässä syliin. Frida kutsuu mummia nimellä äiti (Pitäisiköhän minun nyt lakata kutsumasta äitiäni nimellä äiti?)

Sivistyneesti syöminen on jostain syystä samaan aikaan jäänyt. Esimerkiksi aamupala: Frida on yleensä ensin aamuisin kerjännyt isältään vähän leipää, ja sen jälkeen sitten syönyt nätisti lautasellisen puuroa. Itse olen syönyt vasta myöhemmin, koska puuro ei maistuisi, jos joku syö samaan aikaan leipää. Nyt kuitenkin syön äitini kanssa yhtä aikaa aamupalan, molemmilla leipää. Siispä Frida ei syö enää puuroa, vaan vain leipä kelpaa aamulla.

Ensimmäinen kattaus leipää papan kanssa.

Juoksuleipää toiselta kattaukselta.


Tällainen ruoan kanssa juokseminen ei monessa perheessä tulisi kuuloonkaan. Frida  ei kuitenkaan nyt ole tällä viikolla enää juuri jaksanut pöydässä istua syömässä. Toisaalta en halua pitää Frida nälässä, enkä myöskään tarjota jatkuvasti ruokaa, eikä ylipäänsä minulla ole nyt ylimääräistä energiaa tehdä syömisestä numeroa (enkä muutenkaan haluaisi). Syököön sitten nyt aamupalaksi leipää ympyrää juosten. Pukeminenkin jäi kesken ja vain paita ehdittiin vaihtaa, kun taas piti lähteä viilettämään. Lipfishin koirapaita oli ensimmäistä kertaa päällä. Frida ilahtui koiran kuvasta ja sanoi: "Pappa!"

Hain mummin laivaterminaalilta tiistaina äitiysneuvolan jälkeen. Kaikki oli kätilön mukaan perfekt. Tällä kertaa painokaan ei ollut noussut, vaan jopa inan laskenut - ei minun tapauksessani haittaa, koska sitä on muutenkin ihan tarpeeksi. Täällä ei painosta tosin huomautella, ei aina edes punnita. Nytkin kysyttiin, haluanko, että punnitaan. 

Yksi seikka, joka ei ollut perfekt, oli kätilön mielestä vauvan asento, joka oli hänen mukaansa perätila. En ollut suonut asialle ajatustakaan, koska viimeksi Frida asettui raivotarjontaan hyvissä ajoin etukäteen ja pysyi siinä. Lisäksi nyt on tuntunut, että synnytykseen on ikuisuus aikaa. Joko siis nyt pitäisi olla oikeassa asennnossa? Nyt on 34. raskausviikko. Kätilön mukaan pitäisi olla jo raivotarjonnassa. Tarkistin jälkikäteen kotona ja säikähdin, että toden totta, näköjään pitäisi. En tiedä, mitä asialle on tarkoitus tehdä täällä. Viikolla 36 on seuraava neuvola, ja jos vauva ei ole kääntynyt, niin sitten kuulemma 37. viikolla uusi neuvola. Mitä se neuvolatarkastelu siinä sitten auttaa, kun siellä ei ole lääkäriä tai ultralaitteita? Eikö pitäisi ultralla tarkistaa ja neuvotella lääkärin kanssa, mitä tehdään (kääntöyritys, alatiesynnytys, leikkaus?), eikä vain käsikopelolla kätilön arvailla viikon-parin välein?

Ei tosiaankaan hyvä uutinen tuollainen perätila. Haluan normaalin alatiesynnytyksen. En välttämättä uskaltaisi tai saisi lupaa synnyttää perätilaa alateitse. Leikkaustakaan en halua. Ajatus kääntämisestäkin hirvittää. Nyt, kun olen pari päivää miettinyt asiaa, en toisaalta usko, että lapsi on perätilassa. Mikä minä olen kyseenalaistamaan kätilön sanaa? Kätilö ei kuitenkaan ole toistaiseksi vakuuttanut ammattitaidollaan. Olen nyt tarkkaillut vauvan liikkeitä. Edessä tai välillä sivuilla tuntuu olevan selkä. Ylhäällä pyöreää kuin peppu. Jos sitä koskee, mitään ei välttämättä tapahdu. Jos koskee pyöreätä muotoa alhaalta (pää?), alkaa helpommin säpinä. Alhaalla tuntuu terävämpiä liikkeitä (kyynärpäät?), kyljissä voimakkaampia ja venyttävämpiä (peppu, selkä ja jalat?). Kylkiluihin ei tule potkuja, mutta ei siellä tunnu päätäkään. Virtsarakkoon ei tule potkuja, vaan musertava paino aina, kun nousen ylös. Katsoin eilen äitini kanssa 4D-ultrasta saamani videon ensimmäistä kertaa ja huomasin, että ultraaja kirjoitti ruudulleen sikiön asennoksi raivotarjonnan, siis kuukausi sitten. Ultrassa asia meni minulta ohi.

Vaikea tietysti arvioida, mutta minusta näin:


Kätilön mielestä joku näistä:


Pitää tarkkailla tilannetta. Jos kätilö onkin oikeassa, niin vaikea päätös on edessä. En halua synnyttää perätilavauvaa. Enkä todellakaan halua sektiota, kun takana on jo hyvin mennyt alatiesynnytys. Mutta ei vauva voi paikalleenkaan jäädä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...