tiistai 31. tammikuuta 2012

Mistä lapset tulevat? Entäpä lasten asusteet?

Lapsia saadaan tietysti hyvinvarustetuista supermarketeista. Mukana voi tulla lelukoira ja nalle.


Iso paperikassi on ollut Fridan leikkipaikkana nyt pari päivää. Rapinan perusteella voi löytää tytön.

Eilen käväisimme NK:lla katsomassa, millaisia aleja siellä on ja löytyisikö kenties sieltä toppa- ja välikausihanskoja. Minähän havahduin liian myöhään asusteongelmaan, ja niin sitä ollaan menty talvi violettiin haalareihin yhdistettyjen ruskeiden hanskojen kanssa. Hanskat toimivat, mutta kyllä se vähän sattuu silmään. Eivätkä ne hanskat sen paremmin sopineet oranssiin toppatakkiin eivätkä nykyiseen pinkkiin takkiinkaan. Erityisen huonosti ne sopivat seuraavan kokoiseen haalariin eli Ticketin Bright Velvetin väriseen talvipukuun, joten olen nyt yrittänyt katsella netistä ja kaupoista, löytyisikö siihen sopivia hanskoja. Molon haalaria ja noita toppatakkeja varten olen jo netistä ostanut kahdet liian pienet hanskat, joten seuraavat ostaisin mieluusti ihan livenä. Eipä muuten olekaan niin helppoa.

Olen jo pariin otteeseen maininnutkin, ettei lapsilla, vauvoillakaan, täällä välttämättä ole hanskoja edes pakkasella. Marketissakin myydään vain ohuita neulelapasia. Muistin, että keskustan Åhlens myy Ticketin haalareita sun muita merkkivaatteita, joten siellä luulisi olevan talvihanskojakin. Oli kyllä jotain minulle tuntematonta merkkiä, muistaakseni sinisiä ja punaisia, mutta ei yhtään Ticketin hanskoja, jotka olisivat saattaneet sopia haalariin. NK:llakin jouduin pettymään. Myytiin siellä sentään talvihanskoja, mutta paria sellaista väriä Reimaa, jotka eivät olisi sopineet meillä mihinkään.

Lisäksi olen etsiskellyt yksivärisiä liukuestesukkia. Myös liukuestesukkahousut kelpaisivat. Tässäkin on todellista haastetta. Liukuestesukkahousuja ei ole juuri missään. Joskus KappAhlilla olen nähnyt yhtä mallia ja PO.Pilla on kolmea väriä, jotka näkyisivät päättyvän kokoon 62/68 cm. Åhlensin liukuestesukat muistaakseni loppuvat kokoon 21 ja ovat kaikki raidallisia tai muuten kuviollisia. KappAhlinkin liukuestesukat ovat pieniä. Lindex myy isompiakin, mutta yksiväriset loppuvat heillä kokoon 19/21 ja sen jälkeen kaikissa on jotain epämääräisiä kuvia. Minulle kelpaisivat esimerkiksi mustat, valkoiset, ruskeat ja kirkkaanpinkit sukat, jotka voisi pukea samanväristen sukkahousujen päälle. Kenkiä ja tossuja on, mutta ne eivät oikein pysy jaloissa Fridan kiipeillessä. PO.Pilla kyllä onkin kuvailemiani sukkia, mutta niissä lukee isolla valkoisella pohjassa POLARN O. PYRET ym. Tykkään kyllä kovasti PO.Pin vaatteista, mutta minua kismittää mainostaa, että katso, nämä sukat ovat PO.Pista. Kai sitä sitten täytyy, koska NK:kaan ei pystynyt tässä auttamaan.

NK:sta löytyi kyllä muuta kiinnostavaa. Eniten jäi mietityttämään Mini Rodinin 50% ale. En kuitenkaan lopulta ostanut mitään, mutta pidin kyllä aika monta kertaa käsissäni mm. papukaijakuvioista toppatakkia, enkä vieläkään ole ihan varma, pitäisikö se käydä sieltä hakemassa. Koko vain oli sellainen, että menisi Fridalle juuri nyt, ja juuri nyt meillä on jo ihan kiva takki käytössä, eli ei ole mitenkään välttämätön hankinta.

Samankuosisia haalareita oli myös, mutta olivat niin pieniä, ettei niitä tarvinnut miettiä. Isompiakin mustia, vihreitä ja leopardikuvioisia haalareita oli, mutta ei niillekään ole akuuttia tarvetta.

NK on muuten siitä hassu, että sehän on perinteikäs ja ylellinen tavaratalo, mutta joka kerta siellä käydessäni olen sattumalta löytänyt sieltä jotain etsimääni superhalvaksi alennettuna, mm. lukemani kirjasarjan päätösosan noin eurolla ja ensikengät alle kympillä. Nytkin siellä houkuttivat jotkin Vincentin lastenkengät 70% alessa, mutta ajattelin, että eiköhän riitä viime viikon Vincent-ostokset, kun en vielä tiedä, mitä niistä käytännössä sitten tykkäämme. Asuste-amatööriyyteeni sisältyvät myös kenkähankinnat.


Vincentiltä pinkit nahkakengät, ruskeat nahkakengät ja Vintex-lenkkarit (vrt. Goretex), kaikki yhteensä alle 50 e alesta. NK:n Vincent-alesta olisi löytynyt myös noita ruskeita pinkkinä. Pisti miettimään, mutta jäivät kuitenkin sinne. Vielä hankintalistalla kevääksi kumpparit ja sitten kesäkengät.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Taantumuksellisen äidin keltainen päivä

Joku oli löytänyt blogiini etsiessään keltaisia lastenvaatteita. Keltainen onkin minulle hyvin houkutteleva väri lastenvaatteita ostaessani, ja näin kauniina aurinkoisena talvipäivänä ajattelinkin näpsäistä keltaisista vaatteista paremman kuvan kuin haulla löytyi. Ensi kesänä keltaista löytyy niin isosiskolta kuin pikkuveljeltäkin.


Kuvan rakentaminen keskeytyi alvariinsa, kun Liljan mielestä asetelmani oli yleinen kulkuväylä. Lisäksi osa vaatteista, kuten kuvassa vielä näkyvä Nextin hattu, lähti kävelemään koirantaluttajan mukana eikä enää palannut.


Sain kuvaan kuitenkin keltaisen sävyjä eri merkeiltä. Kuvasta löytyy ainakin PO.Pin norsuja, Plastisockin appelsiineja, Metsolan Sunray-aurinkoja, Nextin kissapaita, Plastisockin kelta-musta Applefield-body, H&M:n isoja perhosia, POMPdeLuxin pikkuperhosia, PO.Pin ja Nextin raitoja, Lollopardin rajaseutuhame, Petit Bateaun paimentolaiskuosinen paita, Baby Bodenin neuletakki, Småfolkin hienovaraisen omenareunusteinen paita ynnä muuta. (Niin kiva väri kuin keltainen onkin, niin Sunray on hakusessa myös muissa väreissä, joten saa vaikka vinkata tai tarjota. Pikkuveljelle onkin mahdolliseksi kotiutumisasuksi jo pinkkiä Sunrayta.)

Kesää odottaa myös Gymboreen aurinkoinen röyhelömekko.

Keltainen hattukin siis löytyy, mutta mistä löytyisi vielä keltaiset kengät?

Keltapöksyinen kuvausavustaja. 
Siirsimme rahin ikkunan eteen, jotta Frida saa paremmat näkymät ulos.

Olen tyytyväisenä mutta hieman kateellisenakin seurannut sivusta, miten mies saa Fridan oikein kunnolla kikattamaan. Itse en tällä hetkellä jaksa samalla lailla pyöritellä Fridaa ilmassa tai leikkiä hippaa. Tänään kuitenkin keksin vähintään yhtä hauskan leikin hersyvästä naurusta päätellen. Otin yhden Fridan nalleista ja panin sen kantamaan käsissään rakennuspalikkaa ja tanssimaan. Samalla nalle lauloi keksimääni palikkalaulua ja lopulta heitti palikan käsistään. Frida oli tikahtua, ja nalle oli kerta kerralta hauskempi. Alusta asti hihitytti, ja palikan heitto oli aina huima loppuhuipennus.

Eilen olimme kaveripariskunnan luona illastamassa. He olivat kutsuneet kolmannenkin pariskunnan tai itse asiassa perheen, johon kuului mieheni kaima sekä hänen raskaana oleva vaimonsa ja heidän miltei 4-vuotias tyttärensä. Kysyinkin isäntäväeltä, onko kyseessä kenties teemakutsut: "Pyydetäänpä viikonloppuna kylään samannimisiä kavereita, joilla on pieni tytär sekä odottava vaimo."

Tapasin siis tämän toisen perheen ensimmäistä kertaa. Perheen äiti teki illan mittaan erittäin selväksi, että hänen mielestään Frida pitäisi viedä jo päivähoitoon. Hän itse oli kuolla tylsyyteen vanhempainvapaansa aikana, ja arveli, että tunnen oloni kotona varmastikin kurjaksi. Yritin väistellä aihetta ja samalla vakuuttaa, että kotonaolo Fridan kanssa on mielestäni kaikkea muuta kuin kurjaa ja sitä paitsi olenhan joka tapauksessa kuitenkin kotona sitten vauvankin kanssa. Sitten hän vaihtoi näkökulmaa ja sanoi, että Fridan kehityksen kannalta olisi parempi aloittaa päivähoito nyt. Fridasta tulisi aktiivisempi ja sosiaalisempi, hän oppisi ison tytön taitoja ja saisi kavereita. Samalla Frida juoksenteli ympäri asuntoa, leikki isäntäväen kanssa ja yritti tutustua toisen perheen tyttöön, joka vierailun ajan piti äitiään jalasta kiinni eikä päästänyt inahdustakaan, imi vain pelokkaan näköisenä tuttiaan. Ei niin, että ujoudessa olisi jotain väärää, Fridakaan ei pahemmin puhu vieraille, ja 4-vuotias tutti suussa on täällä ihan normaalia, mutta siis minusta kuulosti hassulta, että hoidossa Frida oppisi aktiiviseksi ja sosiaaliseksi, kun Frida näytti olevan sitä jo nyt.

En tainnut osata vastata mitään siihen, että jarrutan Fridan kehitystä pitämällä Fridaa kotona. Vaihdoin vain puheenaihetta. Tiedän, että monen täytyy viedä pieni hoitoon syystä tai toisesta, mutta kun meidän ei tarvitse. On siinä se itsekäskin puoli, etten toisaalta edes viitsisi viedä Fridaa joka aamu hoitoon ja hakea sieltä enkä toisaalta kerta kaikkiaan raaskisi. Tulisi kova ikävä. Frida vaikuttaa tyytyväiseltä myös nykyisiin kavereihinsa, vaikka bestikset ovatkin mamma ja pappa ja muutkin pääasiassa sukulaisia ja pehmoeläimiä. Toivottavasti pikkuveljestäkin tulee kaveri. Taidot karttuvat ihan riittävää vauhtia. Ehtiihän sitä myöhemminkin. Frida ei esimerkiksi pääasiassa pue tai riisu vielä itse, mitä nyt pipoa ja hanskoja, mutta ei sillä ole minusta kiire. Saanpahan vielä itse päättää, mitä lapsella on kulloinkin päällään... 

Vasemmassa kädessä kanikaveri, oikeassa koirakaveri.

Mies tuli juuri harrastuksestaan kotiin. Esittelin hänelle palikkaa heittävän nallen. Mies oli samaa mieltä tyttärensä kanssa: nalle tanssimassa palikoineen on ratkiriemukas.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Rv 28+0: Sokerirasitus ja 4D-ultra

1,5-vuotisneuvolassa Frida ei osannut rakentaa palikoista tornia. Seuraavana päivänä hän rakensi ensimmäisen torninsa, ja toisena päivänä neuvolan jälkeen pieniä torneja kohoaa (ja lakoaa) toinen toisensa perään.

Maitomuki ruuvin päälle - ei toiminut.

Ruuvi palikan päällä - toimii.

Tänään oli syntymäpäiväni. Olisin alkanut sen mieluusti aamiaisella vuoteeseen. Sen sijaan lähdin 12 tunnin paaston jälkeen labraan sokerirasitukseen. Kävihän se rasituksesta. Viime raskaudessa olin sokerirasituksessa Turussa, jossa juotava neste oli suunnilleen makean väljähtäneen limsan makuista. Tämän labran glukoosi oli uskomattoman äklöä, mahdollisimman tuhdin sokerista litkua ja sitä piti tyhjentää pullollinen. En tiedä, oliko sitä oikeasti enemmän kuin viimeksi, mutta siltä ainakin tuntui. Sitä piti ihan kakoen niellä. 

Sitten piti pari tuntia odottaa penkillä jaloittelematta. Lukeminenkin oli vaikeaa, kun olo oli niin oksettava. Poikkeuksena suomalaiseen testiin otettiin vain paastoarvo ja kahden tunnin arvo, kun taas Turussa otettiin myös tunnin arvo. Turussa testiin otettiin verta kyynärtaipeesta (mahdotonta unohtaa, kun harjoittelija pisti molemmat käsivarteni mustiksi, niin että niistä tuli jälkeenpäin monelta kauhistuneita kommentteja), täällä sormenpäästä (dramaattisesti sormestani ruiskui verta näytteenottajan vaatteille). Turussa kuulin lukemat jälkikäteen, täällä samantien. Ei raskausdiabetesta: ei ruotsalaisten standardien mukaan (paaston raja-arvo 7, kahden tunnin jälkeen 11) eikä tiukempien suomalaisten arvojen mukaan (paaston jälkeen 5 ja jotain, kahden tunnin jälkeen muistaakseni 8). Kuvittelin, että ainakin suomalaisten arvojen mukaan olisin narahtanut kuten viimeksikin, mutta mukava ylläri. Yritän silti pitää kohtuuden laskiaispullissa.

Testin jälkeen lounastin ja ostin alesta kenkiä Fridalle. Sen jälkeen tapasin miehen, Fridan ja anopin metroasemalla ja lähdimme 4D-ultraan. Anoppi oli lapsenvahtina mutta kotoisassa tutkimushuoneessa Fridaa ei juuri tarvinnut vahtia ja anoppikin pääsi katsomaan tulevaa lapsenlastaan taulutelkkarista. Saimme kahdeksan kuvaa tulostettuna, kymmeniä kuvia cd:llä sekä videota dvd:llä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa, ja vauva oli söpö. Ultraajan mielestä vauva oli ilmetty isosiskonsa, ja kai jotain samaa löytyikin. Sukupuoli kuitenkin on eri; ultraaja kirjoitti sen talouspaperille ja vilautti minulle. Hän sanoi olevansa peräti sataprosenttisen varma. Ei siis tarvitse katua kaikkien pienten mekkojen laittamista eteenpäin.

Vasemmalla Frida, oikealla uusi tulokas.

Anoppi arvaili taas sukupuolta tuttuine "faktoineen", joita taas kertoi miehelle, vaikka olemmekin sanoneet, etteivät ne pidä paikkaansa. Ultraajakin kuuli ja pääsi sanomaan, että pojan ja tytön sydämensykkeissä ei ole eroa eikä sillä perusteella voi veikata sukupuolta. No, anoppi ei kuitenkaan uskonut: hänen kahdella tyttärellään oli tyttösykkeet ja kolmella pojallaan poikasykkeet. Jälkeenpäin hän harmitteli, ettei kuvista näy selvästi, ovatko vauvan silmäkuopat soikeat kuin tytöillä vai neliskulmaiset kuten pojilla. Ilmeisesti miehillä on silmämunien sijaan kuution muotoiset silmät. Siis niin kuin nopat, koska nopillakin on silmät. Kuvista ei myöskään näy, onko kylkiluita parillinen määrä kuten tytöillä vai pariton kuten pojilla. Joka tapauksessa selvä tyttö, kuului anopin arvio myöhemmin tekstiviestissäkin. Miehen mielestä taas vauva oli aivan pojan näköinen. Yritin hämmentää soppaa väittämällä, että saamani tulos oli eri kuin viime ultrassa, mutta mies näki ovelan bluffini läpi.

Suunnitelmiin kuului vielä äänestäminen, mutta se ei sopinut nyt kaikkien kuvioihin. Huomenna uusi yritys. Palasin miehen ja Fridan kanssa kotiin, ja sain mieheltä lahjoja: pari kiinnostavaa romaania sekä jäätelöä, jälkimmäinenkin paketoituna käärepaperiin ja lahjanaruun. Lisäksi hän paistoi lättyjä. Siispä aamun paastosta siirryttiin illan mässäilyyn. Syntymäpäivänä se sallittakoon.

torstai 26. tammikuuta 2012

Rokulitorstai ja menoperjantai

Yöllä heräsin inhaan suonenvetoon pohkeessa. Yritin siinä sitten olla ihan ääneti peittoa purren ja raivokkaasti mutta lähes liikkumatta kramppaavaa pohjetta hieroen, etten herättäisi muita. Argh! Kostautuiko näin eilinen rattaiden työntäminen lumessa? Mielessä kaikui vielä unen viimeinen lause: "Paavo Väyrynen, olette todellakin runoilija ja älymystön jäsen." Siis mitä?! Tästä tokenemiseen vaadittiin iso lasi vettä, multivitamiinipilleri, pieni yöpala ja pohkeen hierominen olohuoneen rauhassa. Nyt olo on väsynyt ja voimaton, pohjetta kivistää edelleen ja lantiokin prakaa. Ei tee mieli lähteä minnekään.

Ensi yönä sitä vastoin on syytä skipata suonenvedot. Mies sai vapaapäivän, mikä tarkoittaa, että pääsen aamulla sokerirasitukseen. Muuten olisikin ollut vaikea hankkia aamuvarhainen lapsenvahti. Suunnitelma melkein kariutui siihen, kun labrasta vastattiin aikaa varatessa, ettei perjantai sovi, koska heillä on jo perjantaiaamuksi yksi sokerirasitus. Heillä on täyttä itse asiassa pari viikkoa, kun joka päivälle on jo sokerirasitus varattu. Olin hämmentynyt, miten labran kapasiteetti voi olla yksi sokerirasitustesti päivässä, kun Turussa samassa testissä käydessäni siihen vaadittiin vain pari verikoetta ja glukoosin juomista ja testattavia oli paikalla vaikka kuinka monta yhtä aikaa. Tähdensin, ettei minulle sovi mikään myöhäisempi ajankohta, jolloin pääsin kuitenkin ylimääräiseksi perjantaille vähän myöhemmin aamusta. 12 tuntia syömättä ja juomatta, jes! Glukoosia aamupalaksi, nam! Kahden ja puolen tunnin odottelu labrassa edelleen syömättä ja juomatta sekä liikkumatta, tuskin maltan odottaa!

Koettelemuksen jälkeen haukkaan jotain viereisellä ostarilla sekä menen Vincentin 70% aleen, jos sieltä vielä jotain löytyisi Fridalle. Katselin jo eilen, ja muun muassa seuraavia kenkiä oli vielä hyllyssä:



Jospa sieltä vaikka ainakin kevään kävelykenkiä siis tarttuisi mukaan. Ehkä pitäisi valita vähemmän kukallinen ja pinkki malli, että voi pikkuveljellekin hyvin säästää? Niin että kenkä olisi vain pinkki tai vain kukallinen mutta ei molempia... Katsotaan huomenna, miten käy.

Iltapäivällä on sitten 4D-ultra, joita tekee Tukholman kokoisessa kaupungissa ilmeisesti vain yksi ainut yksityinen klinikka. Kuulin, että täällä 4D-ultria pidetään turhina huvitteluina. Halusimme kuitenkin mennä, vaikka sitten huvitellaksemme. Halusimme varmistua, että kaikki on edelleen hyvin. Sitä paitsi Fridastakin kävimme, joten onko se sitten reilua, että ensimmäisellä on itsestään odotusaikaisia kuvia ja videoita ja toisella ei. Eikö siinä ole jo tarpeeksi, että joutuu käyttämään isosiskon vanhoja kukallisia kenkiä...  Miehen äiti tulee mukaan lapsenvahdiksi. Täytynee tähdentää, että Fridalle voi sitten puhua ihan ruotsia. (Siis kyllähän hän on kuullut Fridan sanovan ainakin "titta där", "titta träd", "tack tack", "mamma" jne - eikö se riitä 1-vuotiaalta todisteeksi, että osaa ruotsia? Vai haittaako satunnainen "äiti" siellä välissä?)

Sen jälkeen ajattelin vielä mennä äänestämään Suomelle presidenttiä. Viimeksi homma hoitui helposti Suomen-reissun yhteydessä, kun ennakkoäänestyspiste oli vielä näppärästi kirppareiden vieressä (viime yön unestani huolimatta en muuten äänestänyt Väyrystä). Nyt täytyy vaivautua etsimään suurlähetystö ja ilmeisesti jopa kävellä (tällä hetkellä kauhistuttava ajatus). 

Ei muuten tarvitse pelätä ruotsalaisten reaktiota mahdolliseen äänestystulokseen, kuten joillakin keskustelupalstoilla on ennakoitu. Ei täällä naureta. Hädin tuskin huomataan koko juttua, saati pidettäisiin mahdottomana sensaationa. Tukholman piispa Eva Brunnekin on naimisissa naispapin kanssa ja heillä on myös lapsi.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

1,5-vuotias neuvolassa

Itse rakennettu torni.

Nimittäin äidin itse rakentama torni. Frida ei rakentele palikoista, vain kaataa toisten rakennelmia. Muun muassa palikkatornin rakentamista testattiin tänään 1,5-vuotisneuvolassa. Frida tykkäsi neuvolantädistä ja iloisena kaateli tädin torneja, mutta ei tehnyt elettäkään yrittääkseen itse. Ei ihme, kun kotonakin erikokoisia puupalikoita vain pureskellaan ja kuljetellaan ympäri asuntoa, ja Duplo-hahmoille syötetään puuroa ja maitoa. Kuljetus ja helliminen, ne ovat enemmän 1,5-vuotiaan Fridan juttuja. Palikat ovat kutiavia ikeniä varten.

Pomppi-kani-mekko - Lindex, joululahja

Neuvolantäti sanoi, että kävelemistä ei tarvitsekaan testata, kun Frida juoksi edellä käytävää pitkin neuvolantädin huoneeseen. Huoneessa hän antoi Fridalle kyniä ja paperia. Mietin mielessäni, pitäisikö 1,5-vuotiaan osata piirtääkin jotain. En ole antanut Fridalle kyniä, kun meillä on piirtämistä varten magneettitaulu. Frida pureskeli kyniä ja lopulta neuvolantädin maaniteltua piirsi paperille ympyrän ja häipyi pelaamaan jalkapalloa. Neuvolantäti sanoi, ettei ympyrää odoteta vielä 1,5-vuotiaalta. Mies väitti opettaneensa sen. Mies siis tuli kesken työpäivän neuvolaan, koska halusi olla mukana.

Neuvolantäti halusi tietää, osaako Frida sanoa 6-8 sanaa. Arvioin, että vähintään 6-8 sanaa molemmilla kielillä sekä joitain lauseita. (Suomeksi ainakin äiti, tutti, kuukku (kurkku), kaa (kani), kaa (kana), kaa (kala), kaa (ankka), vauva, tyttö, kakka, anna, ennä (mennään), hyvä, ha ha ha (koira sanoo), mau mau (kissa sanoo), ei, auto. Ruotsiksi mamma, pappa, nej, titta, där, äta, macka (voileipä), träd (puu), tack.) Kysyttiin myös, ymmärtääkö Frida useamman sanan kuin itse käyttämänsä sanat. Ymmärtää tosi paljon, meistä molemmista tuntui. Esimerkiksi ennen lähtöä sanoin: "Mene katsomaan peilistä, miten hieno kanimekko sulla on päällä." Frida katsoi ensin mekkoaan, huomasi kanin ja meni sitten peilin eteen katsomaan. Neuvolassa tietystikään ei suostunut osoittamaan mitään neuvolantädin kysymää asiaa (maha, nenä, silmät) eikä sanomaan juuri mitään.

(Mies muuten juuri lopetti pitkän puhelun äitinsä kanssa. Hänen äitinsä kuulemma on huolestunut Fridan puheenkehityksestä, koska Frida ei puhu paljon. Mielestäni sekä minä että mies olemme moneen otteeseen kertoneet hänellekin, että Frida on ujo ja sen takia puhuu vain meille. Samaa mies vakuutteli taas puhelimessa äidilleen, että päinvastoin Frida pälpättää koko ajan ja enimmäkseen ruotsia eli kieltä, josta farmor on eritoten huolissaan. Nyt farmor kertoi miehelle, että viimeksi hän yritti neuvolakäyntini aikana puhua Fridalle englantia, jos Frida puhuisikin englanniksi takaisin. Höh! Tässä vielä Fridan englanniksi käyttämät sanat: .... .... .... Sitä paitsi anopin englanti on sen verran heikkoa, että siihen olisi vaikea englanninkielisenkään vastata. Niin, ja mies kuulemma aloitti puhumisen 3-vuotiaana, joten ei luulisi hänen äitinsä vielä 1-vuotiaan kohdalla hätäilevän asiasta.)

Sitten mittailtiin ja kirjattiin paperille keskikäyrän mukaiset pituus ja päänympärys sekä inan miinuksella oleva mutta omaa käyräänsä noudattava paino, kaikki siis niiltäkin osin hyvin. Lopuksi oli minua eniten jännittänyt osio eli MPR-rokote. En itse pelkää neuloja tai rokotteita, mutta Frida-raukkaa on aina pitkään itkettänyt, on noussut kuume ja olo on ollut surkea. Tämä olikin erilainen. Rokote annettiinkin käsivarteen ja kipeäksikin siitä neuvolantädin mukaan tulee vasta 7-10 päivän päästä. Vaikeinta oli pitää Frida paikoillaan, mutta rokotetta hän ei näyttänyt edes huomaavan. Olin varannut taskuuni rusinoita, joita Frida alkoi heti tyytyväisenä natustella eikä yhtään itkettänyt.

Oli siis oikein hauska neuvolakäynti: Frida juoksi pitkää käytävää huoneeseen, jossa oli pallo, palikoita, kyniä ja piirustuspapereita, pieni pöytä ja tuoleja sekä hoitopöydän yläpuolella hauska perhosmobile. Hän sai leikkiä siellä vähän aikaa sekä olla kaikkien jakamattoman huomion kohde. Pappakin oli kesken päivää paikalla. Lopuksi äiti antoi rusinoita ja taas juostiin pitkää käytävää. Meistä taas oli mukavaa, kun kaikki oli kunnossa. Neuvolantätikin oli oikein kiva (toisin kuin edellinen). Lisäksi erityisesti minä olin huojentunut rokotuksen helppoudesta ja Fridan hyväntuulisuudesta. Seuraava käynti olisi sitten vasta 3-vuotiaana, mutta myös aiemmin 2-vuotiaana voi halutessaan tulla ylimääräiseen tarkastukseen, johon varmaan menemmekin.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Päivä pulkassa

Tänään pulkka pääsi vihdoin käyttöön. Fridalle ei siis käynyt kuten tukholmalaiselle tädilleen, joka pääsi ensimmäistä kertaa pulkkailemaan vasta viisivuotiaana, kun hänen äitinsä pakkasi perheensä autoon nokka kohti pohjoista, jotta tytär näkisi viimeinkin lunta. Pulkka on muuten ruotsiksi pulka, jos joku ei tiennyt.


Talomme vieressä on suosittu pulkkamäki, jonka halki kulkee kävelytie. Meidän pulkkamme oli tosin ainoa näkemäni pulkka. Muilla lapsilla oli kaikilla joko Stigan rattikelkat tai sitten jotkin ihmeen alustat, joissa oli kahvat.


En ole koskaan Ruotsissa nähnyt niin paljon lasten talvihanskoja kuin nyt pulkkamäessä. Vain muutamalla lapsella ei ollut hanskoja. Tähän asti olen luullut, että ne ovat Ruotsissa k-18-juttu: tupakka, alkoholi, arvat ja talvihanskat. Aikuiset työntävät pakkasilla hanskat käsissä rattaita, joissa istuu lapsi kädet paljaina. Leikkipuistossa hanskalliset aikuiset vahtivat kirpeässä talvisäässä lapasettomia lapsia. Nyt kuitenkin hanskatkin olivat löytyneet. Lumeltako ne suojaavatkin eivätkä kylmältä? 

Fridan ruskeat hanskat eivät oikein mätsää violettiin Molon talvihaalariin. Sopivat kyllä oikein hyvin samankokoiseen ruskeaan Lindex Fixin haalariin, mutta minulla on vielä opettelemista asusteiden hankinnasta. Itse asiassa olen jo pari viikkoa sitten ostanut Traderasta sopivamman väriset Molon talvihanskat, mutta ne eivät ole vieläkään tipahtaneet postiluukusta. Pitääkin kysellä kohta perään.

Mäkeä siis laskettiin ja käytiin pulkkailu- ja kävelylenkki sekä samassa yhteydessä kaupassa. Kylmä tuuli kävi, joten reilun tunnin jälkeen katsoimme, että on syytä palata kotiin, ettei pienen tuiskusta punoittava naama ihan jäädy. Pienen mielestä naama oli kyllä ihan kunnossa, kiitos vain, ja sisälle pitikin kantaa huutava ja potkiva lapsi. Mieli kuitenkin tyyntyi pian papan kanssa pelatessa. 

Kuvan vempele siis on miehen mukaan peli. Siinä kuulemma kisataan siitä, kumpi saa kaikki palikat pujoteltua ensimmäisenä toisen puolelle. Minua pelin idea ei ole täysin vakuuttanut, mutta Frida haluaa aina pelata sitä pappansa kanssa. Miehen tullessa kotiin Frida raahaa hänen luokseen vempeleen ja sanoo: "Hmm? Hmm?" Sitten alkaa taas kiivas palikoiden pujottelu.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Hei hei, sohva

Joulun alla lahjoittamamme sohva sai eilen viimein noutajan. Mies purki sohvan hissiin ja autoon mahtuviksi osiksi. Frida on sohvasta aina tykännyt, mutta nyt siitä tuli entistä kiehtovampi esterata.



 Frida oli lopettelemassa syömistä, kun sohvaa tultiin hakemaan. Otin Fridan syliin, jotta hän ei syöksyisi avoimesta ovesta ulos, ja näytin, kuinka sohvaa kannettiin hissiin. "NEJ NEJ NEJ NEJ!" Frida alkoi kiljua. En tiedä, kumpi harmitti, sohvan vai papan lähtö hissillä. Vein Fridan leikkimään makuuhuoneeseen ja suljin oven sohvan muuton ajaksi. Välillä Frida kävi hakkaamassa ovea huutaen: "Nej nej nej! Äiti! Äiti!" Äidillä siis tässä tapauksessa ilmeisesti tarkoitettiin taas pappaa.

Papan palattua kaikki oli taas hyvin, vaikka sohva olikin lähtenyt. Meinasin muuten unohtaa antaa sohvan mukaan turvatyynynä toimineen sohvatyynyn, siis tämän esteen Fridan kiipeilylle:


Frida kiinnostui penkistä samantien. Näköjään hän on kuitenkin oppinut taitavammaksi ja varovaisemmaksi parissa kuukaudessa, sillä nyt hän istui penkillä nätisti. (Edit: En voi sanoa varovaisemmaksi tyttöä, joka on ruvennut hyppimään käsinojalta sohvalle ja sängynpäädyltä sängylle.) Jostain hän oli kaivanut taas esiin myös KappAhlin pipon, josta olinkin miettinyt, mihin se on mahtanut joutua.


Violetti velourinen norsuasu on tietysti Tutan itämaisia norsuja. 86-senttisiä vaatteita käyttävällä tytöllä on kuvissa päällään 74-senttinen asu, joten onko ihme, jos eivät lahkeet ihan peitä nilkkoja. Ylettyisivät itse asiassa kyllä, mutta kovassa menossa rullaantuivat ylös. Hihat sen sijaan yltävät sormiin asti. Onkohan Fridalla jotenkin lyhkäiset käsivarret, kun muuten sopivissa bodeissakin pitää kääriä hihoja. Talvitakista edellinen omistaja sanoi, että hihat olivat 80-senttiselle liian lyhyet ja kuitenkin Fridalle taas ihan sopivat.

torstai 19. tammikuuta 2012

PO.P, pilli ja oharipelle

Tänään käväisimme läheisessä ostoskeskuksessa, kun Polarn O. Pyret ilmoitteli sähköpostiin alestaan. Aiempi 50% ale ei vielä saanut minua ostoksille PO.Piin, sen sijaan tämä "osta kolme, maksa kaksi" -kampanja samoista 50% aletuotteista oli riittävän houkutteleva.

Toisin kuin kesällä, syksyn ja talven mallistossa ei mielestäni ollut kivoja printtejä. Sini-puna-valkoiset autot ja samanväriset raitamekot olisivat kiinnostaneet, mutta niitä ei enää ollut sopivan kokoisina. Bodyille olisi ollut tarvetta, mutta ne olivat vääränkuosisia. En ymmärrä, miksi lapsen vaatteessa pitäisi olla esimerkiksi luku 1976. Miten se liittyy mihinkään? Tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinnut lähteä, sillä löytyi joitakin kivoja mekkoja.

Ruutumekkoja. Etenkin sinivalkoinen sopii mielestäni niin kesäksi kuin talveksikin.

Sinivalkoisessa ruutumekossa on sydänkirjailu.


Pitkä helma, yläosan leikkaus ja pienet puhvihihat tekevät näistä satuprinsessamekkoja. Eivät ole oikein tässä kuvassa edukseen, etenkään violetin väri, kun pieni kuvausavustaja rupesi heti niitä tempomaan.

Kuvissahan on neljä mekkoa - eihän se sovi "osta kolme, maksa kaksi" -tarjouksen henkeen. No otin tietysti yhteensä kuusi eli parista mekosta vielä isommat koot. Kuusi erilaista olisi myös kelvannut, mutta ei nyt löytynyt. Jos siis olet lähiaikoina matkustamassa Tukholmaan, kannattanee vierailla PO.Pissa (ilmeisesti Suomessa ei ole yhtä reilut alet). Liikkeitä löytyy Tukholmasta monta ja varmasti joistakin niistä löytyy muutakin mieleistä kuin prinsessamekkoja.

PO.Pin jälkeen kävin ruokaostoksilla. Suunnittelin, että olisipa kiva pistäytyä myös viereisessä kirjastossa lukemassa viime sunnuntain Hesari. Kirjastoon näet tulee vain sunnuntain numero, jota käyn epäsäännöllisesti lukemassa, koska Lilja ei ole kirjastokäynnille suopea. Otin siis kaupasta hämäykseksi Liljalle kirjastoeväitä: maissinaksuja, jotka Lilja nykyään jo hyväksyy, sekä pienen lasten smoothien pillitetrassa. Lilja ei ole ainakaan aiemmin osannut juoda pillillä, mutta ajattelin taas pitkästä aikaa kokeilla. Muistelin, että Diapers and delicatessen -blogin inan nuorempikin tyttö tuntuu juovan pillistä alvariinsa. Liljakin osaa jo vaikka mitä, joten kyllähän yksi pillistä juominen onnistuu.

Heti kirjaston pöydän ääreen lehden kanssa istahdettuani Lilja alkoi repiä lehteä ja äännellä levottomasti. Tarjosin naksuja ja sitten smoothieta. Lilja puristi smoothieta niin, että mustikkaista nestettä lensi hänen kaikille vaatteilleen. Yritin tarjota pilliä suuhun, jolloin olisin saanut puristettua siitä Liljalle juotavaa ja Lilja olisi kenties hoksannut idean, mutta hän ei halunnut. Pelkkä pilli olisi kelvannut. Imitoin itse pillillä juomista ja koetin taas antaa smoothieta Liljalle. Lilja työnsi purkkia pois, laittoi kätensä naaman eteen ja alkoi kirkua. Kirkumisesta ei yleensä tykätä kirjastoissa, joten tarjosin taas naksuja. Lilja kuitenkin tavoitteli mieluummin smoothie-tetraa, otti sen ja heitti lattialle. Nostin sen takaisin pöydälle. Lilja sieppasi siitä pillin ja alkoi pureskella sitä. Pureskelu antoi minulle hieman aikaa lukea pikaisesti lehteä. Lilja heitti pureskellun pillin likaiselle lattialle. Se siis oli mennyttä. Parin naksun ja parin sivun jälkeen piti taas saada tetra. Nyt Lilja hoksasi juoda purkin reiästä suoraan. Olikin ilmeisen hyvää. Ei edes haitannut, että samalla purppuraista mustikkasmoothieta valui pitkin naamaa ja kaulaa bodylle, housuille ja käsille. Kun Lilja oli juonut tarpeeksi eli noin puolet, hän kaatoi loput smoothiesta syliini, niin että myös minun paitani ja hameeni tahriintuivat.

Pillillä juomista kokeillaan seuraavaksi ehkä vuoden päästä. En ole varma, onko se ennen vai jälkeen seuraavaa lehdenlukuhetkeämme kirjastossa. Ei ainakaan samaan aikaan.

Kotiin palattuamme olin tavanomaisen puhki. Lonkkia vihloi, jalat olivat väsyneet ja supisteli jatkuvasti. Lilja oli nukkunut melko huonosti yöllä ja lyhyet päiväunet, joten puoli seitsemän aikaan hän jo haukotteli ja hieroi silmiään. Miehellä on kiireinen viikko, joten hän pääsisi vasta seitsemän aikaan lähtemään töistä. Hän soittikin vähän ennen seitsemää ja sanoi, että hänen siskonsa 30-vuotissynttäreitä vietetäänkin tänään eikä viikonloppuna, kuten molemmat luulimme. Heidän äitinsä oli soittanut ja kysynyt, missä viivymme, kun juhlat alkoivat 18:30. Meiltä oli mennyt ihan ohi, että synttärit ovatkin myöhään arki-iltana. Noloa!

Olin hankkinut Liljalle juhliin mekon ja kengät, mutta ei tullut kuuloonkaan, että olisin seitsemältä lähtenyt juhliin, jonne matkaamiseen olisi kulunut 1,5 tuntia ja takaisin vähintään sama. Lilja oli jo nukahtamaisillaan ja itsekin olin aivan poikki. Lisäksi molemmat olimme yhä mustikkasmoothiessa. Sovimme, että mies menee edustamaan meitä ja me jäämme kotiin. Soitin vielä kälylle ja kerroin, miten pahoillani olen juhlien oharoimisesta. Kuulin, että tosiaan viikonloppunakin on juhlat, jonne meidät on myös kutsuttu, mutta ne ovat kahdeksalta alkavat bileet. Mies menee sitten sinnekin, ja minä ja Lilja jäämme taas kotiin nukkumaan.

Islanti, tulen, jään ja skyrin maa

Lilja on ollut innokas skyrin syöjä siitä lähtien, kun Ruotsissa alettiin tuota islantilaista rahkaa myydä pari kuukautta sitten. Suomessahan sitä on myyty jo pari vuotta. Skyr on täyttävää ja terveelliseksi mainostettua, mutta lisäksi yksi parhaimmista ominaisuuksista on mielestäni jämäkkä rakenne: se ei tipu lapsen lusikasta, vaikka lusikka kulkisi suuhun väärinpäin (kuten aina, ja jos yrittää korjata lusikan asentoa, seuraa kova kiljuminen).


Skyr on siis minun ja Liljan välipalaa, jota roudaamme kaupasta purkkikaupalla. Mies ei ole kiinnostunut maistamaankaan, koska Ruotsi ei ole Suomen ja Islannin kaltainen rahkamaa. Mies päinvastoin ehdotti, ettemme enää antaisi Liljalle skyriä kuin satunnaisena herkkuna, koska siinä on 100 grammassa 8,5 grammaa sokeria (mausta riippuen). Kaivoin esille ravintoarvot miehen Liljalle tarjoamista välipaloista. Rieska: 8 g sokeria / 100 g (joo, ruotsalaiset syövät leipänsä makeina); mandariini: 8,2 g sokeria / 100 g; marjainen / hedelmäinen lasten luomu-purkkiruoka: 9 g sokeria / 100 g... Sain skyrin hyväksyttyä.

Tutustuin skyriin parin vuoden takaisella reissulla Islannissa. (Silloin sitä ei ihan vielä myyty Suomessa.) Lähdin matkaan siskon ja äidin kanssa. Matka kesti toista viikkoa. Joitakin päiviä vietimme Reykjavikissa ympäristöineen. Vuokrasimme myös auton, jolla kävimme katsomassa ns. Kultaisen kierroksen nähtävyydet ja ajoimme etelärannikkoa sumuiseen itään ja takaisin. Pari päivää vietimme Heimaeyn tulivuorisaarella. Asiantuntevana oppaana oli Mondon Islanti-matkaopas sekä omat Internet-tutkimukset. Näimme lampaita, hevosia, jäätiköitä, mannerlaattojen sauman, kuumia lähteitä, geysirin, mustia laavakenttiä, kellertäviä sammaleisia laavakenttiä, kangastuksia, mustia hiekkarantoja, jäätikköjärviä, turvekattoisia vanhoja islantilaismaatiloja, vesiputouksia, tulivuoria ja paljon sumua. Huima reissu oli, ja olisi kiva palata joskus takaisin, tällä kertaa miehen (emme silloin olleet vielä tavanneet) ja lasten kanssa. Mikä mahtaisi olla sopiva ikä matkata, etteivät lapset juoksisi heti ensimmäiseen kiehuvan kuumaan lähteeseen ja jaksaisivat kenties autossa saaren pohjoispuolenkin, joka nyt jäi näkemättä?

Vesiputous Gullfoss.

Löysin myös sateenkaaren pään. Peini kyltti tarkoittaa, ettei sateenkaaren päästä löytyvää aarretta saa pakata reppuun ja viedä mukanaan.

Skógarista löytyi mielenkiintoinen kansanmuseo turpeesta ja kivestä rakennettuine 1800-luvun maatiloineen. Islannissa puu ei ole ollut rakentamisessa mikään itsestäänselvä tai yleinenkään materiaali. Puusta oli pula, kun sitä saatiin ainoastaan ajopuuna merivirtojen mukana.

Museossa oli myös tämä patsas varhaisesta islantilaisesta naisteekkarista, hih.
Näimme myös upeita islantilaisia kansallispukuja. Naisen kansallispuvun kruunaa hupaisa smurffihattu. Minulla ei näköjään ole puvuista kuvaa, joten joudun lainaamaan. Harmi, etten löytänyt profiilikuvaa hatusta, mutta tiedättehän, miltä smurffit näyttävät.


Skógafoss. Kova meininki vesiputouksella, ja sitten se vain tuntuu loppuvan pieneen lätäkköön.


 Jökulsárlónin jäätikköjärvi.



Eikö Islannissa syödä muuta leipää kuin paahtoleipää, ihmettelimme suppean valikoiman edessä.
Saimme myös huomata, että Islanti on salmiakkimaa samoin kuin Suomi. Myös suomalaista salmiakkia löytyi kaupan hyllyiltä hyvin. Sisko oli ottanut Islantiin evääksi turkinpippureita. Juuri niitä samoja löytyi pikkiriikkisestä lähikaupastakin. Kukaan meistä ei maistanut perinteistä hapanhaita. Skyriä meni sen sijaan paljon. Sisko natusteli myös minusta kalanruoalta näyttävää kuivatettua kalaa pussista.

Blue Lagoon. Kelluin vedessä, joten en ottanut kuvia. Kuva siis lainattu.

Blue Lagoon oli aivan mahtava, paras kylpylä, jossa olen käynyt. Sinne haluaisin mennä uudelleen (mutta milloin lapset ovat sen ikäisiä, että saisin viipyä riittävän kauan?).  Ensi kerralla otan kyllä mukaan uimamyssyn. Mistä mineraaleista johtuikaan, niin en saanut hiuksia kammattua kunnolla varmaan pariin viikkoon uimaretken jälkeen. Hiukset olivat takkuiset ja tahmeat.

Heimaeyn tulivuorisaarella. 15 metriä lupiinien ja laavan alle peittyi kolmasosa kaupungista vuonna 1973.

Oli jännä nähdä vanhoista postikorteista, siis ennen vuotta 1973 otetuista kuvista, miten saarella oli vain yksi tulivuori, oikealla puolella näkyvä Helgafell, joka ei ole toiminnassa. Yhtäkkiä sitten eräänä tammikuun yönä vuonna 1973 maahan repesi laavaa syöksevä railo. Ihmiset evakuoitiin saarelta. Purkausta jatkui viitisen kuukautta. Laava kasautui railon ympärille vuoreksi, jonka laki jossain vaiheessa pamahti jättäen ison kraaterin. Kesällä asukkaat palasivat takaisin - ne, jotka enää halusivat palata - ja alkoivat lapioida kotiaan tyhjäksi tuhkasta. Kolmasosa kaupungista oli peittynyt laavan alle. Laavakukkuloiden päälle on pystytetty opaskylttejä ja tienviittoja, jotta näkee, missä mitäkin laavan ja lupiinien alla sijaitsee.

Lunnisaarelle sopivat tienviitat.

Reykjavikista löytyi myös lukuisia kiinnostavia kirppareita. En olekaan muualla ollut kirpparilla, jossa myydään käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden lisäksi myös tuoretta kalaa. Yöelämä on myös oma lukunsa. Ihmiset saapuivat baariin kahden aikaan aamuyöllä ja täyttivät ne täysin. Kaikilla oli kova meno päällä. Ihmiset viihtyivät myös kaduilla, vaikka tuuli ja satoikin (kuten joka päivä matkan aikana - toisaalta joka päivä myös paistoi). Juhlijat söivät joko hodareita nakkikiskalta tai sitten jonottivat ruokakaupoissa, jotka myös näyttivät olevan pikkutunneillakin auki, ainakin osa. (Toisaalta esimerkiksi vaatekaupat näyttivät olevan hyvin vähän päivälläkään avoinna.) Minä taisin luovuttaa joskus neljän jälkeen, jolloin paikalliset olivat vasta pääsemässä vauhtiin.

Kirppareilta ei lähtenyt mukaan yhtään lastenvaatetta, enkä kiinnittänyt muutenkaan mitään huomiota siihen, miten lapset Islannissa puettiin, näin blogin yleisempään aihepiiriin palatakseni. Asia ei ollut ajankohtainen. Nykyään voin seurata suomalais-islantilaisen lapsiperheen elämää Mondon matkaoppaan kirjoittajan blogista nimeltä Salamatkustaja.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Äiti, mamma ja pappa

Mielenkiinnosta kyselen, oletko Liljalle Äiti vai Mamma?
(lukijakommentti)

Mamma.

Sekä äiti että mamma ovat molemmat hyvin yleisiä sanoja Liljan sanavarastossa. Äiti tuli jo tosi varhain kuvioihin ja sitä kuulee muutenkin enemmän. Se näyttää tarkoittavan sekä minua että miestä, silloin tällöin välillä myös vaikka miehen siskoa tai kaveria tai jotain muuta kivaa leikittäjää. Mammaa kuulen myös monta kertaa päivässä, yleensä hymyillen ja suurella hartaudella sanottuna: "Mmmmmmmmmmmmamma! Mamma!" Se tarkoittaa minua. Hyvä on, jaan sen Muumimamman ja Muumipapan kanssa, jotka molemmat myös ovat Liljalle mammoja.

Mies ei ole Liljalle mamma, vaan Lilja näyttää toistavan mammaa piruuttaan, jos mies sanoo pappa. Lilja selvästi tietää, ketä papalla tarkoitetaan, ja pienempänä hän myös käytti sitä sanaa, mutta nykyään harvoin ja kumma kyllä yleensä silloin, kun mies ei ole paikalla. Minä kutsun Liljalle miestä nimellä pappa. Mies kutsuu itseään papaksi. Kaikki sanovat häntä Liljalle papaksi. Lilja sanoo isäänsä siis kuitenkin äidiksi.

Kuten taannoin mainitsinkin, Lilja on innostunut Muumi-luukkukirjastaan, erityisesti Pikku Myystä ja Muumimammasta. Olenkin sen vuoksi etsiskellyt vaatteita, joissa olisi Liljan mieliksi joku näistä suosikkihahmoista mutta jotka toisaalta miellyttäisivät myös omaa silmää. Tänään saapui ensimmäinen paita. Taisi olla Lindexin, kuten kivoimmat Muumi-vaatteet yleensä. Kuva ei ollut Muumimammasta eikä Pikku Myystäkään, mutta Muumipeikkokin näköjään ilahdutti.

Uusi suosikki-istuin - mahtaakohan pikkuveljellä olla Bumboon mitään jakoa?

maanantai 16. tammikuuta 2012

Bumbo ja 260 pussia

Tänään aamulla satoi lunta. Sitä on maassa tällä hetkellä kenties jopa pulkkailuun vaadittava määrä (pulkka on toistaiseksi odottanut turhana varastossa sopivia kelejä), mutta ei se taida kauaa kestää, kun lämpötila on nolla.

Mies vannotti töihin lähtiessään, etten sitten saisi päähäni tehdä mitään älytöntä eli raskasta kuten pulkan vetämistä tai rattaiden kantamista rappusia. Rappumme hissi on taas rikki niin kuin välillä monta kertaa viikossa (eilen aamulla ei toiminut, päivällä toimi, illalla taas ei - tapaus on lappujen mukaan tutkinnassa, miksi jatkuvasti kosahtaa), ja mies sekä hänen sukulaisensa ovat paheksuneet sitä, että silloin kannan rattaat ja Liljan kolme kerrosta alas ja ylös. Ei se minustakaan hauskaa ole, mutta muuten pitää olla sisällä koko päivä.

Hissin korjaamista odotellessa piti päästää Lilja edes parvekkeelle tutustumaan lumeen. Olikin hauskaa.


Body - Lindex
 Lindexin 98 cm tunika = meille 86 cm mekko
Kengät - Reinot

Pyysin pian Liljan sisälle pukeakseni lämpimämpää päälle. Sen jälkeen hän ei kuitenkaan enää halunnut ulos.

Yleensä pääsemme varsinaisesti ulos vasta pimeänä aikana näin talvena. Lilja nimittäin nukkuu yhdet päiväunet ja ne ovat ihmeellisen pian heräämisen jälkeen. Jo 1,5 tunnin jälkeen herätyksestä silmien hierominen ja haukottelu on jatkuvaa, ja kahden tunnin jälkeen hän on jo unessa. Molempien aamutoimet siihen väliin, niin eipä siinä minnekään ulos kerkeä. Kolmen tunnin päiväunien aikana ehtii tähän aikaan vuodesta tulla jo vähintään hämärää.

Käväisin siis viikonloppuna Suomessa ihan yksikseni. Liljaa oli kova ikävä, mutta hän oli pärjännyt isänsä kanssa hyvin ja oli ollut leikkimässä farmorin luona isänsä, tätiensä ja farmorin lemmikkien kanssa. Välillä hän oli kysynyt mammaa, mutta oli ollut ihan tyytyväinen saamaansa vastaukseen: mamma meni hissillä, bussilla ja laivalla ja tulee huomenna takaisin. Sunnuntaina hän sitten leikki meidän molempien kanssa selvästi onnesta soikeana ja oli hyvin ilahtunut tuomistani tuliaisista. Pikkuveljelle tarkoitettu Pikkusiili-kirpparilta ostettu Bumbo-tuoli oli Liljallekin mieluisa istuin, mutta kaikkein paras juttu oli hammastahnatuubi, jossa on Pikku Myyn kuva. Tuubi kulki kädessä mukana melkein koko päivän. Itse hammastahna ei sitten ollutkaan niin hyvää, kun sitä illalla ensimmäisen kerran testattiin. 

Mieskin oli tyytyväinen, kun kerrankin toin riittävästi hänen lempiteetään. Niiden pakkaukset tosin eivät mahtuneet Bumbon, kirjojen ja Uffin yhden euron päivän hankintojen kanssa samaan matkalaukkuun, joten maksamisen jälkeen istuin kaupan penkille ja tyhjensin pakkausten sisällön laukkuun - 260 teepussia. Kyllä muut asiakkaat jaksoivat tuijottaa. Mies kutsuu nyt matkalaukkuani nimellä teabag.

torstai 12. tammikuuta 2012

Pappaaa! Pappaaa!

Miehellä ja Liljalla on jonkinlainen kisa. Mies yrittää saada Liljan sanomaan "pappa". Lilja osaa kyllä sanoa sen, mutta ei ole aikoihin suostunut sanomaan sitä miehen ollessa paikalla. Mies jatkuvasti maanittelee ja näyttää esimerkkiä: "Pa-pa-pa-pa! Pa-pa-pa-pa-pa-pappa! Pappa! Pappa!" Lilja hymyilee ja sanoo yleensä: "Mamma!" Ei koskaan pappa.

Mies tulee yleensä töistä kotiin hiukan ennen Liljan nukkumaanmenoa kello kahdeksan, enimmäkseen siinä 19-19:30 välillä, jolloin he ehtivät vähän harjoitella tuota pappaa, heitellä palloa ja juosta asuntoa ympäri. Tänään miehellä on mennyt sen verran ylitöiksi, ettei ole vielä nyt 20:30 mennessä ehtinyt kotiin. Lilja kyllä makaa nyt unisena ja väsyneenä sängyssä, mutta silloin tällöin sieltä kuuluu huhuilua: "Pappaaa! Pappaaa!" Nyt kun mies tulisi, niin voisi kuulla haluamansa.

Toivottavasti huomenna ja ylihuomenna Lilja saa nukahdettua ilman minuakin eikä turhaan huutele mammaa, kun olen reissussa. Olen aiemmin ollut yhden yön ja päivän poissa. Miehen mukaan Lilja oli silloin hyväntuulinen ja leikkisä, mitä nyt välillä kysyvästi sanoi: "Mamma?" Kun tulin takaisin, Lilja juoksi syliin ja kiehnäsi kainalossa naureskellen ja mammaa toistellen loppuillan. Toivon, ettei Liljalla tule liikaa ikävä. Onneksi hänellä on papan kanssa aina hauskaa, joten voin luottaa, että kotona pärjätään, vaikka olisinkin hetken muualla liesussa.

--

20:45, päivitys tilanteeseen. Mies tuli kotiin kymmenisen minuuttia sitten, kuuli makuuhuoneesta huutelua ja meni sanomaan Liljalle hyvää yötä. On siellä vieläkin eikä mitään huutelua enää kuulu. Taisi ainakin pienempi heistä heti nukahtaa.

26. raskausviikko ja neuvolakäynti

Kävinpä tässä taas eilen neuvolassa. Vastahan kävin neljä kuukautta sitten. Toisaalta mitä siellä alvariinsa laukkaamaan, etenkin kun lapselle pitää hankkia siksi ajaksi hoitaja. Onneksi Liljan farmor on aina valmis auttamaan. Nytkin hän saapui paikalle peräti seurueen kera, johon kuului Liljan täti ja kolmivuotias serkkupoika. Neuvola on ostoskeskuksessa, ja seurue vietti neuvola-aikani ostoskeskuksen leikkipaikassa.

Suomessa neuvolassa käydessäni ensin jätettiin aina pissanäyte vessaan. Täällä ei ainakaan meidän neuvolassamme sellaista käytäntöä ole. Mahtaakohan olla myöhemminkään, nimittäin se serkkupoika oli farmorin mukana sen takia, kun hänen vanhempansa olivat lähteneet samana päivänä sairaalaan raskausmyrkytysepäilyn takia raskausviikolla 41. Maanantaina kuulin anopilta puhelimessa, että miehen veljen vaimoa vaivaa kova turvotus, myös kasvoissa. Kysyin heti raskausmyrkytyksestä, ja kuulin vastaukseksi, että ihan normaalia on kerätä turvotusta loppuraskaudessa. Eilen sitten miehen veli oli googlettanut oireita, löytänyt raskausmyrkytyksen ja sitten he olivatkin lähteneet sairaalaan, josta oli ainakin löydetty valkuaista virtsasta. Panee miettimään, miten täällä neuvola oikein toimii, jos viiden lapsen äiti (eli anoppi) ja kolmatta lastaan odottavat (lanko & käly) eivät ole kuulleet raskausmyrkytyksestä aiemmin. Ainakin näin siis minusta vaikutti näillä tiedoin. He palasivat vielä kotiin odottamaan verikokeiden tuloksia.

Kätilö (muistaakseni ns. neuvolantätini on kätilö) kysyi vointiani. Olen terveydenhoitajalla, lääkärillä ja vastaavilla vähän liikaakin "ihan hyvää kuuluu" -tyyppiä, mutta nyt yritin muistaa valittaa oikeassa paikassa kaikkia vaivojani ja huolenaiheitani. Lantio-, lonkka- ja vatsakipuihin sain suosituksen käyttää tukivyötä (tuttu viime raskaudestakin, jolloin sain sellaisen sairaalasta, mutta täällä en tiennyt, mistä niitä saa). Lisäksi sain fysioterapeutin käyntikortin. Jäi vähän epäselväksi, saanko sieltä tukivyön ja onko palvelu ilmainen. Kaikkea ei aina huomaa kysyä. Kätilö sanoi vain, että heillä on tapana ohjata tällaiset tapaukset tälle fysioterapeutille, joka on erikoistunut odottajiin.

Selkäkivuistakin hän kysyi, johon sain onneksi vastata, ettei niitä ole. Ei ollut viimeksikään. Hienon kokoelman sain viime raskaudessakin kerättyä kaikkia vaivoja, mutta viimeksi vältyin (ja nytkin olen vielä välttynyt) ainakin seuraavilta yleisiltä krempoilta: selkäkivut, närästys, ummetus, vitutus, päänsärky, hikoilu, anemia, turvotus ja mitä näitä nyt on. Sen sijaan viimeksi löytyi: alkuraskauden pahoinvointi oksenteluineen, liitoskivut, supistukset noin raskausviikolta 12 alkaen, streptokokki b (joka ilmeisesti aiheutti supistukset), jatkuva vessahätä, suonenvedot öisin, raskausarvet, raskausdiabetes ruokavalioineen ja lopulta raskaushepatoosi kutinoineen, ihottumineen ja kutinan takia valvomisineen. Viime raskaudessa antoivat siis periksi iho, nivelsiteet, haima, maksa ja sappirakko nyt ainakin. Monen mainituista vaivoista sanotaan joko palaavan tai jopa pahenevan seuraavissa raskauksissa, joten mietin etukäteen, mahtaakohan tämä toinen raskaus olla niin sietämätön, että sen takia jää viimeiseksi. Ei nyt vielä kuitenkaan sanota, ettei enää koskaan.

Sain nyt sokerirasitukseen lähetteen, kun olen sanonut, että viimeksikin oli raskausdiabetes. Ruotsin korkeammilla sallituilla arvoilla tosin täällä minulla ei samoilla lukemilla raskausdiabetesta olisi ollut. Olen nyt itse tarkkaillut syömisiä sekä verensokerimittarilla arvoja. Samoin nyt neuvolan verikokeessa oli ihmeellisen hyvä tulos. Hankalaa sokerirasituksesta tekee tällä kertaa se, että sinne pitäisi 12 tunnin paaston jälkeen tietenkin mennä heti aamulla ja viettää siellä pari tuntia vielä syömättä. Ei ole hyvä ajatus herättää Liljaa kesken yöunien ja raahata labraan moneksi tunniksi, mutta mistä saan lapsenvahdin, joka tulisi meille seitsemän aikaan aamulla? Mies ei ainakaan heti ollut sitä mieltä, että voisi sen takia jäädä pois töistä aamupäiväksi.

Streptokokista (GBS) kävimme väittelyn. Suomessa sanotaan, että on kurjasti asiat, kun toisin kuin monessa muussa maassa streptokokki B:tä ei automaattisesti testata kaikilta. Suomessa kuitenkin saisin ilman muuta testin, kun minulla oli streptokokki B viimeksikin. Yleensä se on oireeton, mutta viimeksi supisteli urakalla koko raskauden ja sama meno jatkuu taas. Odottajallehan streptokokki B on harmiton, mutta se voi käynnistää synnytyksen ennenaikaisesti. Isompi riski on vauvalla, joka voi saada sen äidiltä synnytyksessä ja saada aivokalvontulehduksen, keuhkokuumeen tai verenmyrkytyksen. Vaikka riski on prosentuaalisesti pieni, niin lapsen sairastuessa kuoleman tai vakavan vammautumisen riski on todellinen. Tarttuminen vauvaan voidaan estää synnytyksen aikana antibioottitipalla, jollainen minulla viimeksikin oli. Täällä en kuitenkaan saa testiä, enkä siis voi tietää, onko minulla taas GBS, joten en saa synnytyksessä antibioottia. Jos on virtsatietulehduksen oireita, streptokokki B voidaan täällä testata virtsanäytteestä. Siinä on vain se mutta, että yleensä streptokokki B:tä ei ole virtsanäytteessä, vaikka odottajalla se olisikin. Suomessa ja muualla maailmassa näyte otetaan kohdunkaulasta. Kätilö sanoi, että sitä on turha testata, koska lähes kaikilla sitä löytyy kohdunkaulasta eikä se muka ole vauvalle riski, toisin kuin streptokokki virtsateissä. Hän varasi minulle kuitenkin ajan lääkärille - ei testaamista varten, koska testi tehdään labrassa, vaan "streptokokki-keskustelua" varten. Kuulemma lääkäri osaa perustella minulle paremmin, miksi testiä ei voi eikä kannata ottaa. Täällähän ei yleensä ole raskausaikana lääkärikäyntejä, joten jännä, että olen menossa helmikuussa lääkärille ihan vain juttelemaan. Kaltaiselleni jääräpäälle tarvitaan ilmeisesti kunnon asiantuntija.

Väittelyn jälkeen oli verikoe (sokeri ja hemoglobiini, molemmat hyviä), verenpaine (hyvä) ja punnitus (no jaa). Sitten kätilö laski sf-mitan (keskikäyrällä) ja kuunneltiin vauvan sykettä ensimmäisen kerran tässä raskaudessa (140 ja hyvä).

Hemoglobiinista kätilöllä oli vielä sanomista. Hemoglobiinini oli siis viime raskaudessa hyvä koko ajan ja nyt vielä korkeampi: aluksi 145 ja nyt 130. Ei siis huolenaihetta siinä. Kätilö kuitenkin rupesi teroittamaan rautalisän tärkeyttä ja kirjoitti lapulle parikin apteekin rautavalmistetta. Ei riittänyt, että syön monivitamiinia, jossa on rautaa mukana. Sain myös lapun rautaa sisältävistä ruoka-aineista ja ohjeen, miten niitä syödään (mehun kanssa, mutta ei maidon kanssa). Aivan erityinen suositus tuli syödä päivittäin maksapasteijaa. Kysyin, eikö siinä ole raskauden aikana jotain rajoitteita. Ei ole, koska se on maksapasteijaa eikä maksaa. Näköjään kuitenkin suomalaisten suositusten mukaan maksapasteijaa saisi syödä A-vitamiinien ja raskasmetallien takia korkeintaan 30 grammaa päivässä, jos syö sitä joka päivä, eli kaksi ruokalusikallista. No, täällähän kaikissa odottajille tarkoitetuissa vitamiinivalmisteissakin on reippaasti A-vitamiinia, toisin kuin Suomessa.

Meillä oli siis tunnin käynnin aikana vähän erilaiset painotukset. Minä olin huolissani mahdollisesta streptokokista ja sen tarttumisesta vauvaan. Kätilölle taas oli tärkeää, että alan syödä maksapasteijaa. Jotkin asiat onneksi sujuivat juohevammin. Sain pitkän listan sairaaloista, joista valita synnytyssairaala. En edes lukenut sitä läpi, mutta muistan nyt ainakin Huddingen, BB Stockholmin, Karolinskan, Södersjukhusetin ym. alueen sairaaloita. Sanoin heti, että haluan sellaisen sairaalan, josta minua ei lähetetä saman tien muualle, kun on täyttä. Olen näet kuullut, että se on Tukholman alueella ongelma. Ensimmäinen synnytys oli käynnistetty, seuraavasta ei mitään hajua, kuinka nopeasti tai hitaasti edistyy, mutta todellakaan en toivo kohdalleni tilannetta, että synnyttämään saapuessani minulle sanottaisiinkin, ettei meille nyt mahdu, mene johonkin toiseen sairaalaan ties minne naapurikuntaan. Meillähän ei ole omaa autoakaan saati tietämystä eri sairaaloiden sijainneista. Kuka tietää, ehkä olen siinä vaiheessa yksin liikkeellä, jos homma menee vauhdikkaasti eikä Liljalle ehdi saada hoitajaa paikalle eli miehen pitää sen takia jäädä kotiin ainakin aluksi. Kätilö vastasi heti, että sairaalani on sitten Södersjukhuset - isona sairaalana sieltä lähetetään muualle vain harvoin.

Seuraavan ajan sain jo ensi kuulle ja sitä ennen siis keskustelen vielä lääkärin kanssa. "Ei lääkärikään sulle sitä testiä määrää, mutta ehkä hän osaa perustella niin, että uskot", sanoi kätilö. Yhä streptokokki-väittelystä sydämistyneenä noudin Liljan hoitoryhmältään (oli kuulemma kaikilla ollut hauskaa) ja kävin lepuuttamassa hermojani Lindexin 50% alessa. Ostin Liljalle (ja myöhemmin sitten pikkuveljelle) kaksi velourhaalaria, joista vihreäsävyinen oli suosikkini ja päätyi päivän asuksi.


Hyvä, että päädyin pohtimisen jälkeen ottamaan samanlaisen myös sinisävyisenä, sillä se taas oli miehen mielestä näistä kahdesta selkeästi hienompi.


Hyvin on uusi haalari taipunut tänään niin laatikkoon ahtautumiseen kuin sohvan käsinojalta hyppimiseen (huokaus) ja pöydälle kiipeämiseen (toinen huokaus). Milloin varovaisesta tytöstämme tuli tuollainen huimapää?

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Mäm, Mamma ja Myy

Koska ostan paljon vaatteita Huutiksesta ja Traderasta, postiluukusta tipahtelee usein lähetyksiä, joita avaamme Liljan kanssa yhdessä. Suomesta saapuvat lähetykset ovat litteitä kirjekuoria, joiden sisällä vaate on usein muovipussin tai minigrip-pussin sisällä. Ruotsista samoilla postimaksuilla tai kalliimmallakin saapuvat ovat pieniä pyöreitä muovipussiin käärittyjä nyssyköitä, joiden ympärillä on niin vimmatusti pakkausteippiä, että avaaminen on vaikeaa ja saksilla hyvin riskaabelia.

Kun Suomesta tulleesta kirjeestä paljastui Girandolan kakkukuosinen mekko, näytin sitä Liljalle ja sanoin: "Nam!" Ajattelin, että tässäpä sopiva mekko miehen siskon pian oleville 30-vuotissynttäreille. Miehen sisko ihastelee aina Liljan mekkoja sekä on innokas sokerileipuri. Esimerkiksi hänen viime synttäreillään tarjolla oli monenlaisten leivosten lisäksi kolme erilaista täytekakkua (eikä mitään suolaista). Saa nähdä, montako kakkua 30-vuotissynttäreillä sitten on.



Seuraavana päivänä Lilja oli onnistunut kurottamaan mekon jostain ja toi sen minulle. "Mäm!" hän sanoi. Se tarkoittaa hänen kielellään "nam". "Tack tack", hän sanoi perään kuin jälleen kerran muistuttaakseen, että minulta unohtui kiittää.

Olen yllättynyt, miten 1-vuotiaalla on jo noin hyvä muisti. Lilja ei mielestäni tiedä, mitä kakut ovat, joten muisti siis minun sanoneen mekosta "nam". Jos käyn Liljan kanssa kaupassa ja pakkaan ostokset rattaiden alle, hän välittömästi kotiin päästessä ryntää purkamaan ostoksia sieltä. Kuitenkin jos pakkaankin ostokset olkalaukkuuni, hän ei vilkaisekaan rattaiden alle vaan rientää heti laukulle. Ostosten ja kotiinpääsyn väliin voi kuitenkin voi mahtua yli tunti aikaa ja kaikkea muuta mielenkiintoista, kuten autoja, busseja, katulamppuja, koiria, lintuja ja lipputangossa liehuvia lippuja.

Lilja kiinnittää nykyään paljon huomiota vaatteidensa kuoseihin. Parasta on, jos silmä tavoittaa vaatteesta esimerkiksi kaneja, pöllöjä, kissoja tai koiria. Lindexissä käväistessä häneltä on päässyt ihan itku, kun en ole ottanut hyllystä muumivaatteita mukaan. Meillä on Muumi-aiheinen kurkistuskirja, josta hän tunnistaa hahmot. Suosikkeja ovat Myy ja Muumimamma, jota Lilja kutsuu nimeltäkin: "Mamma!" Ilman muuta siis muumivaatteet ovat nyt ostoslistalla. En vain ole mieltynyt Lindexin tämänhetkisiin muumikuoseihin (tai ainakaan väreihin), joten kivampia pitää etsiä muualta. Luonnollisesti Huutiksessa kivat muumivaatteet menevät kuin kuumille kiville, enkä toistaiseksi ole pysynyt huutokilvassa mukana. Harmillisesti myös Traderassa on sama juttu. Sadattelen koneen ääressä itsekseni, että mihin te muumeja vielä tarvitsette, onhan teillä Bamsenne. Etsintä jatkuu. Tai niin kuin luukkukirjammekin sen sanoo: Missä on Pikku Myy?

lauantai 7. tammikuuta 2012

Raihnaan reat

Sain tänään vapaan lauantain, kun mies jäi Liljan kanssa kotimieheksi ja minun oli määrä lähteä katsastamaan aleista muutamaa tarpeellista juttua, mm. isompia toppatossuja Liljalle päiväunikengiksi vaunuihin sekä jalkineita itsellenikin, omiin ainoisiin talvikenkiin kun on tullut epämiellyttävä reikä pohjaan.

Näin hilpeänä leikittiin lähtiessäni vuodesohvan laatikossa.
Yhtä iloinen tyttö odotti palatessakin.

Hyvää kierrokselle ei lupaillut se, että vessahätä iski suunnilleen heti kotipihasta poistuessa. Tuttua. Ilmeisesti vauvan mielestä mukavin tapa matkata on äidin rakon päällä. Vessassa käyminen ei siis siihen auta juuri mitään. 

Ensin kokeilin käväistä pitkästä aikaa Mollamaian kirppiksellä, mutta se oli harmillisesti kiinni, ilmeisesti vielä joululomalla. Seuraavana ohjelmassa oli sitten pari Södermalmissa sijaitsevaa lastenvaateputiikkia, Uni ja Under, joita olin taas kuullut joidenkin suomalaisten suosittelevan. Unin nettisivulla olinkin etukäteen nähnyt etsimiäni tossuja alennuksessa. Yhtä tyhjän kanssa olivat nämä käynnit kuitenkin, taas. En käsitä, miksi ne olisivat suomalaisten shoppailukohteena Tukholmassa. Molemmat ovat hyvin pieniä lastenvaatteisiin erikoistuneita puoteja. Unista löytyy uutta tavaraa monelta merkiltä. Kuitenkin mielestäni jokainen Suomessa näkemäni lastenvaateputiikki on ollut tarjonnaltaan parempi. Alennuksia oli nyt 30-50%, näissä lähinnä Dunsin piparikuosia sekä pari Katvigin bodya. Underissa taas oli alennuksessa Småfolkin sukkahousuja - muuten hyvä, mutta koot olivat 10- ja 12-vuotiaille. Muuten puodista löytyy lähinnä käytettyä vintage-vaatetta lapsille. Kuulostaa kiinnostavalta, ellei Ruotsissa 70-luvulla olisi puettu lapsia froteen sijaan näköjään teryleeniin. Poistuin siis tyhjin käsin molemmista.

No, vielä oli kosolti aikaa käytettävissä kenkiin ja muihin aleostoksiin. Vessahätä vain oli taas kaamea, vaikka olinkin pitänyt välillä asianmukaisen tauon kahvilassa. Lisäksi en välillä pystynyt ottamaan enää askeltakaan, vaan piti pysähtyä joksikin aikaa lepäämään. Mahaan sattui, supisteli, jalat tuntuivat raskaalta, nivusiin sattui ja oikeaa lonkkaa vihloi, kuten viime aikoina yleensäkin. Lonkassa on usein viime aikoina ollut sellainen jännä tunne, kuin luiden päät olisivat pirstoutuneet palasiksi ja ne terävät päät siitten pureutuisivat lihaan. Nyt uutuutena myös vasenta lonkkaa alkoi vihloa. Nyt mennään 26. raskausviikolla.

Samanlaisten liitoskipujen takia olin hyvin vaivainen viime raskaudessakin, joten ei sinänsä mitään uutta. Silloin lääkäri sanoi, että tyypillistä, kun sinulla on nuo yliliikkuvat nivelet. Sitä ennen en tiennyt, että minulla on sellaiset, enkä oikeastaan tiedä vieläkään, pitääkö paikkaansa, mutta ilmeisesti kaikilla muilla sormet eivät taivu 90 astetta taaksepäin. Oli miten oli, ainakaan minä en enää taipunut kenkäostoksille. Saaliina ainoastaan viikonlopun Ilta-Sanomat piti palata kotiin vaivaisen parin tunnin reissun jälkeen. No, mihin niitä kenkiäkään tarvitaan, jos ei jaksa kävellä. Lapsen tossutkin voi hankkia netistä.

Tässä viime aikoina on ollut sellaisiakin päiviä, jolloin kauppareissun jälkeen kotona en enää ole voinut ottaa askeltakaan, vaan on pitänyt istua lattialle ja sitten rapukävelyä hinata itsensä sohvalle tai tuolille. Kun jotkut kaverit kuulivat uudenvuodenjuhlistamme tästä, he olivat aivan äimänä: "Sehän on vain vauva. Eihän se nyt voi kävelyyn mitenkään vaikuttaa!" Viime raskaudessakin jotkut suosittelivat apukeinoksi lenkkeilyä. Olo olisi sen jälkeen paljon parempi. Joku sanoi, että vaivalloinen kävely ainakin ennen ihan viime hetkeä on vain teeskentelyä. Hänen siskonsa kun juoksikin loppuun asti.

Mies on onneksi hyvin ymmärtäväinen. Nytkin sain jatkaa vapaapäivääni kotona lisäämällä huutikseen juttuja ja päivittämällä blogia, kun mies ja Lilja pelaavat jalkapalloa.

Viikonloppuna vietän päivän Turussa. Tällä kertaa lähden matkaan ihan yksin. Tarkoittaa sitä, että pääsen tällä kertaa myös ahtaiden divareiden käytäville ostelemaan suomenkielisiä kirjoja sekä sellaisiinkin kauppoihin ja ravintoloihin, joihin pitää mennä portaita. Jos siis jaksan kävellä niitä käytäviä ja nousta niitä portaita. Aie oli tehdä tällainen reissu jossain vaiheessa myöhemmin, mutta mies toivoi nyt mahdollisimman aikaista ajankohtaa, kun kuulemma jotenkuten vielä pystyn kulkemaan. Hän sanoi, ettei halua keväämmällä lähettää minua enää minnekään "yksin raapimaan" (viimeksi raskaushepatoosi ja siitä aiheutunut kova kutina ja pahannäköinen nokkosrokko). 

Mies siis on sillä välin Liljan kanssa kaksin yhden päivän ja kaksi yötä ja on varmaan minua hauskempi ja etenkin ketterämpi seuralainen. Mistä tulikin mieleeni, että aivan mahtavaa, kun mies ottaa keväällä vanhempainvapaata kuukauden ennen laskettua aikaa ja vielä neljä kuukautta sen jälkeen. Olemme siis molemmat kotona Liljan ja vastasyntyneen kanssa. Ei tarvitse olla huolissaan, että vauva veisi kaiken huomion Liljalta. Muistan, miten aluksi imettämiseenkin tuntui kuluvan suunnilleen koko päivä ja etenkin kaiket illat. Olen lukenut neuvoja, että helpostihan siinä imettää samalla ja siinä yhtä aikaa sitten leikkii taaperon kanssa palikoilla tai lukee kirjaa. Jotenkin kuulostaa ainakin etukäteen kuitenkin niin hankalalta, että hyvä, kun on sitten leikittäjä paikalla erikseen.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Kettu kolossaan

Tänään löysin eteisestä ketunkolon. Kurkkasin sisään ylhäältä:


Hävitettyämme keittiön tukkineen ison pahvilaatikon Lilja oli  nyt löytänyt uuden piilopaikan.


Minä olin pukenut Liljalle KappAhlin ruskean velourmekon, joululahjaksi saadun ruskean paidan (joka oli näköjään jo liian pieni, jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi päällä) ja Zaran pilkulliset sukkikset. Lilja oli valinnut siihen vielä Tintun kettuhatun ja pukenut sen rentoon tyyliinsä. Hänen mielestään näköjään pipot eivät kuulu silmille vaan mieluummin takaraivolle.


Taas hienona!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...