tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulu

Näytti jo siltä, että saisimme valkean joulun. Oli pakkasta ja maassa lunta noin viikon ajan ennen joulua. Lunta ei kuitenkaan ollut niin paljon, että olisi päästy kokeilemaan pulkkaa ensimmäistä kertaa. Lähirinteessä lapset kyllä laskivat mäkeä, mutta lumen sijasta mäessä oli jäistä ruohoa. Aatonaattona lämpötila nousi plussan puolelle, ja viimeisetkin lumenrippeet sulatti illalla alkanut vesisade.

Jouluaaton vietimme miehen äidin luona. Saavuimme paikalle sen verran myöhään, että meiltä meni ohi riisipuuro (ilman mitään soppaa) ja Kalle Anka telkkarista. Kalle Anka on pitkälti sama kuin Samu Sirkan joulutervehdys, joskin muistaakseni Samu Sirkan joulutervehdyksen sisältö jonkin verran vaihtelee, kun taas Kalle Anka pysyy samana, mitä nyt uusien Disneyn piirrettyjen mainoksia lisätään loppuun. Muut olivat tietysti katsoneet Kalle Ankan, vaikka nuorinkin oli 25-vuotias ja on nähnyt saman ohjelman joka joulu.

Harmaa-liila juhlamekko - Mini A Ture

Frida oli hyväntuulinen ja puuhakas. Hänestä parasta näytti olevan lasinaluset, akvaario kilpikonnineen, farmorin koira ja kissat sekä miehen siskojen vieraisille tulleet kissat. Frida seurasi tarkasti vierestä, kun eläimet kävivät juomassa ja muisti sanoa perään "ähh", kun kissoilta ja koiralta se jäi sanomatta. 

Frida & lasinaluset.


Myös joululauluja soittava pehmokuusi oli jännä.

Joulupöytä oli totutunlainen. Aluksi oli erilaisia kylmiä silliruokia ja uunilohta, sen jälkeen lihapullia, nakkeja, pekonia, grillikylkeä, kinkkua, kanaa ja lammasta. Luulisin, että kana ja lammas olivat anopin miestä varten, joka ei syö possua, ja muu ruoka sellaista, jota olen nähnyt muissakin ruotsalaisissa joulupöydissä. Kinkku syödään siivuina leivän päällä. Ruokajuomaksi oli julmustia. Perunaa lukuunottamatta mitään kasviksia ei ollut, vaikka muuten niitä anopinkin luona aina on pöydässä. Olen siis aika ymmällä, onko lautanen tosiaan tarkoitus ensin täyttää kalalla ja sitten pelkästään erilaisilla lihoilla. Mitä ilmeisemmin on. Muilla ei näyttänyt olevan ongelmia, mutta minulle jää joulupöydästä nälkä, kun en osaa syödä pelkästään lihaa lautasen täydeltä. Jälkiruoaksi oli pähkinöitä, itsetehtyjä suklaakarkkeja ja klementiinejä. Niistäkään ei oikein ollut mahan täytteeksi. Kun yksi suklaanekku liimaa hampaat yhteen, niin toista ei enää tee mieli, ja klementiinejä en kehdannut syödä kovin monta, kun tyttären klementiininhimo oli jo niin pohjaton.

Lahjojen aukaisuun käytetään miehen perheessä paljon aikaa. Meidän piti useampaan otteeseen harmillisesti hoputella, koska Fridan piti päästä nukkumaan. Lahjan antaja antaa jokaiselle yksitellen lahjan. Muut katsovat, kun yksi avaa lahjan ja esittelee ja ihastelee sitä ja laittaa sen sitten kiertämään, jolloin muutkin sitten katselevat ja ihailevat lahjaa. Lahjoja annetaan monta, ja jokainen pienikin kääritään omaan pakettiin, joten voitte kuvitella, että muutama tunti hommassa vierähtää. Välillä pidetään myös taukoja.

Fridaa ei voinut homma vähempää kiinnostaa, ei pakettien aukaiseminen, ei paperi, ei lahjanarut, ei sisältä paljastuvat lelut, kirjat ja vaatteet. Frida vieraili paikalla vain hakemassa lisää klementiininlohkoja.

Kotiin ja nukkumaan Frida pääsi sitten vasta kymmenen jälkeen varmaan rasittavasta hoputuksestani huolimatta. Uni oli poikkeuksellisen levotonta ja katkonaista, ja kuitenkin Frida nousi ylös aikaisemmin kuin yleensä. Päiväunilta hänet piti herättää kesken kaiken, koska joulupäivänä meidät oli kutsuttu miehen veljen luokse. Mieliala ei siis Fridalla ollut joulupäivänä yhtä korkealla kuin aattona. Vähäinen nukkuminen ja siihen päälle vieraampi ympäristö, paljon juttelemaan tulevia sukulaisia ja pari kiljuvaa kolmevuotiasta serkkua uusine äänekkäine leluineen - huono yhtälö. Joulupäivän vierailu meni Fridalla siis lähinnä isänsä sylissä. Klementiinit eivät todellakaan maistuneet. Ruokalautanen piti kumota nurin kolmesti. Lahjoja ei joulupäivänäkään aukaistu itse tai edes katsottu. Parasta oli kellarikerroksessa asuvan miehen siskon rauhallinen yksiö vesisänkyineen.

Joulupäivän mekon terriereillä on helminauhat kaulassa. Miehen mielestä Fridallakin olisi kuulunut olla helmet.

Joulupäivänä oli siis sama ohjelma kuin aattonakin, mutta vielä isommassa mittakaavassa. Kun aattona paikalla olivat lisäksemme miehen siskot ja äiti miehensä kanssa, nyt olivat kaikki samat ja lisäksi miehen veljet perheineen sekä isä. Ruoka oli samaa paitsi lisäksi oli janssoninkiusausta, joka ilmeisesti on myös yleinen ruotsalainen jouluruoka. Lahjoja avattiin taas samalla systeemillä. Nyt oli vuorossa miehen isän ja veljien perheen lahjat kaikille muille sekä muiden lahjat heille.

Meidän perheellähän tämä on vielä pientä. Miehen veljen vaimo on venäläinen, joten he avasivat ruotsalaisen perinteen mukaisesti lahjoja perheensä kesken aattona sekä lisäksi joulupäivänä meidän kanssamme. Venäläisen perinteen mukaan taas tulee pakkasukko tuomaan heille lahjoja uutenavuotena. Meidän loppiaisemme aikaan taas heillä on venäläisen tavan mukaan joulu. Silloin kuulemma ei sentään enää tule lahjoja. Käly kertoi, että Neuvostoliiton aikaan joulua ei vietetty, joten venäläinen jouluperinne unohtui. Uusien tapojen mukaan nykyään venäläiset esimerkiksi syövät jouluna amerikkalaisittain kalkkunaa.

Frida osoitti kohti kameraa, joten minäkin. Väsynyt tyttö kuitenkin vaihtoi poseeraamisen haukottelemiseen.

Lahjojen jakamisen jälkeen mies lähti Fridan kanssa kotiin rauhoittumaan ja nukkumaan. Minä olin sopinut meneväni elokuviin katsomaan Sherlock Holmesia (oli hyvä) miehen siskon kanssa, joten jäin vielä. Olin taas jäänyt nälkäiseksi niistä lihapullista ja nakeista, joten ilahduin, kun miehen sisko sanoi vielä laittavansa jotain päivällistä meille ennen lähtöä, koska olisimme kotona vasta keskiyöllä. No, se päivällinen oli tietysti taas lautasellinen nakkeja, possunkylkeä, pekonia ja lihapullia, tällä kertaa ilman niitä perunoitakaan. Atkins-joulu?

Kotona on nyt sitten pikku hiljaa tutustuttukin lahjoihin. Antamamme Galopp-kirja ainakin on saanut Fridan haltioihinsa.

Froteemekko - Me&I
Joulunajan hyvin palvelleet tossut - H&M

torstai 15. joulukuuta 2011

Kuppi nurin

Nasun Asu -blogi kysyi eilisessä postauksessaan, mistä asioista taaperon kanssa niin sanotusti palaa käpy. Meillähän on tytöillä vain muutaman päivän ikäero, joten sikälikin hauska aina vertailla. Monessa asiassa naperot ovat samoilla linjoilla ja samassa aikataulussa, ja joissakin taas ei. Kirjoituksessa Heliä riepoi hiusten repiminen ja päälle nauraminen, kun taas meillä minun ja muidenkin hiukset saavat olla ihan rauhassa.

Kärsivällisyyteni lapsen kanssa on yllättänyt minut. Tai helppoa tämä kai vielä on? En varsinaisesti kiihdy enkä ole koskaan huutanut Fridalle. Sanon vain, että ohhoh tai hohhoijaa, jos jokin temppu tai tapa ei ole mieleeni. Saatan vaikka laulaa jotain, niin molemmat rauhoittuvat. Olen kai Kummeli-tyyliin sellainen etsä viitsisitsä -vanhempi. Hohhoijaa, etsä viitsisitsä olla kaatamatta maitoa pöydälle... Meillä ruokalautaset pysyvät yleensä oikein päin, mutta mukit menevät säännönmukaisesti nurin. Yleensä muutama sekunti juomista, sitten muki nurin ja oikein heilutuksen kanssa juoma ulos lätäköksi pöydälle ja syliin. Pienet kädet vielä siihen lätäkköön ja sitten levitellään sitä lammikkoa.

Hähää, ovelan äidin venttiilimukista ei saakaan maitoa niin helposti ulos, vaikka vähän hölskyttäisi!

Joitakin muita yleisiä temppuja, jotka eivät kuulu suosikkilistalleni:

- Ruoan heittely lattialle. Otetaan vaikka makaroni ja jauhelihakastike, joka on Fridan lempiruokaa. Sitä menee pieneen mahaan vaikka kuinka paljon. Menee myös lattialle. Tämä lusikallinen / kourallinen suuhun, seuraava lattialle, taas suuhun, sitten lattialle... Yritän siinä vieressä sanoa, että ne ovat kaikki ihan sitä samaa ruokaa, aivan yhtä hyvää. Jos ei huvita syödä, niin sitten voi jättää siihen lautaselle. Ei tarvitse heitellä mitään pois.

- Kaikkien kirjojen ja lelujen levittely. Olenkin suurimman osan leluista laittanut piiloon ja kirjat ylähyllylle.


- Kaikkien kenkien sekä asusteiden jatkuva levittely ja kätkeminen ympäri taloa sekä likaisten kenkien syöminen. Pitäisi vissiin näillekin tavaroille keksiä joku muu sijoituspaikka, mutta se nyt vain on jotenkin niin kätevää, että kengät, hatut ja käsineet olisivat eteisessä.


- Johtojen pureksiminen sekä paperin, pahvin ja kirjojen syöminen. Jos äiti huomaa, niin äkkiä koko paperi tai pahvi suuhun ja karkuun!

Paperisilppuri työnsä äärellä.

- Vaarallisiin paikkoihin kiipeäminen. Kuvassa lisäksi toinen epäsuotuisa tapa eli kaikilta tasoilta tavaroiden onkiminen syötäväksi, tässä tapauksessa vauvanruokapurkin kansi.


- Kirkuminen ja itkeminen jotain asiaa halutessa. Tässä on helppo neuvoa, ettei pidä antaa sitä asiaa, ennen kuin lapsi on rauhallinen. Monesti se asia vain on jokin, jonka haluaisin joka tapauksessa tehdä tai antaa, esimerkiksi hanskojen pukeminen, ruoan antaminen, hissiin meneminen, kylpyyn meneminen... Siinä sitten myöhästyttäisiin bussistakin, kun ei päästä hissiin, ja tuntuu tyhmältä itkettää toista turhaan, etenkin kun sitä itkua tulee rajattomasti ja kun toinen ei ymmärrä puhetta (eikä kuule sitä, kun huutaa niin kovaa).

- Kirkuminen, potkiminen ja selän kaarelle taittaminen, kun pitäisi lopettaa jokin kiva juttu (puistossa leikkiminen, omien rattaiden työntäminen) ja palata rattaisiin istumaan. Tämä ei ole etenkään näin pallomahaisena ja jäykkäjäsenisenä suosikkejani. Toinen samaa sarjaa on mahan päältä konttaaminen ja kiipeäminen.

Siinä oli nyt kaikki mieleentulevat. Enimmäkseen meillä asiat sujuvat aika lunkisti, vaikka edellä mainitut nyt ovatkin melko jokapäiväisiä juttuja (paitsi ei sentään se rattaista kieltäytyminen). Eilen illalla juuri mietin, että onpa meillä helppoa. Ja varmaan sitten, kun on kaksi, ei enää niin helppoa olekaan. Vielä hiljattain yksi koettelemus oli yöunille nukuttaminen. Nyt kuitenkin vain vien Fridan sänkyyn ja unipussiin, ja sinne hän jää ilman itkuja. Myös vielä vähän aikaa sitten Frida herätti minut yöllä monta monituista kertaa, nykyään ei lainkaan. Aah, helppoutta. Toistaiseksi.

Näin rentoa meillä on nykyään. (Sekunnin lepotauko.)

Me&I:n sydänpeppuhaalarin kanssa Lovely Bearsin herneenpalkobody.

torstai 8. joulukuuta 2011

Pompdeluxilta postia

Pompdeluxin lähetys saapui jo: iso pehmeä paketti kulta-valkoisessa muovipussissa. Kaikki löytyi, mitä pitikin. Välillä tosin petyin, kun yksi toivomani vaatekappale puuttui, ja sitten muistinkin, että menetin sen jo tilausvaiheen ruuhkan selkkauksessa, kun ostoskori välillä tyhjeni. Kaikki vaatteet olivat odotetun kokoisia ja hienoja, eikä mitään tarvitse palauttaa.

Talvihaalarin väri on nimeltään "dusty purple", mutta ei se mielestäni ole violettia nähnytkään. Nettikaupassa se näyttää vaaleanpunertavalta, mutta minun silmiini täällä kotona se on beige, jossa on ruskeita kukkakuvioita. Nykyisen violetin talvihaalarin ja oranssin toppatakin jälkeen silmä tarvitsee beigeen haalariin vielä totuttelua, mutta ehkäpä sitä vuodessa ehtii... 

Sekä minä että mies tykkäsimme Oprah-tyllimekosta. Siitä valitsin niinkin ison koon kuin 92, koska mekkoja on jo koossa 80-86 cm niin paljon ja toisaalta sopivia juhlia suht vähän. Heti alkoi kuitenkin mietityttää, olisiko vielä pitänyt hankkia sama pienempänäkin, kun on niin soma. Houkutus olisi suurempi, jos muita värejä olisi jäljellä, mutta ei ole. Tämä väri (petrooli = siniharmaa) on kyllä kiva, mutta en nyt taida hankkia samaa mekkoa kahdessa koossa ja vielä saman värisenä.


Toisaalta olen tyytyväinen, että tilasin Tanya-hupparin sekä 86-senttisenä että 92-senttisenä ja vielä samanvärisenäkin (no ehkä olisi toisen voinut ottaa eri värisenä). Suurin osa vaatteista oli 86-senttisiä ja vielä isoja, mutta yllättäen huppari oli jo passeli (kasvunvaraa kuitenkin vielä löytyy). Sitä testattiin kirmailemalla parvekkeella.

Pehmeä nepparillinen huppari - POMPdeLux
Housut - Mohini
Kengät - Reinot



Mies kehui materiaaleja yleensä sekä Brigitte-mekkoa erityisesti:

(Koukku, jossa henkari on, on vinossa - epäedullista kuvattaville vaatteille.)

Läheltä katsottuna en täysin syttynyt Inez-housupuvun kukkakuosille enkä Wiwi-housupuvun epämääräiselle kuosille. Sen sijaan Faith-housujen ja housupuvun pienet kukkaset olivat kivoja, kuin voikukkia höytyvävaiheessa. 


Joy-collegehaalari oli tosi kiva. Sukkahousuja olisi pitänyt tilata useampiakin. Yhden trikoopaidan tilasin, ja se sopi jännästi yhteen kaikkien vaatteiden kanssa, vaikka en sitä kerennyt tilatessa suunnittelemaankaan.

Amelia- ja Ewa-housuille tulee varmasti paljonkin käyttöä. Ne sopivat yhteen myös vaatevarastomme värikkäiden kuosien kanssa. Meillä ei entuudestaan ole farkkuja, koska ne ovat vaikuttaneet niin epämukavilta verrattuna vaikkapa velourhousuihin, mutta nämä tuskin kiristävät mistään.


maanantai 5. joulukuuta 2011

Maatuska tulee, maatuska menee

Piti tehdä tästä kunnollinen päivitys, mutta kuulin, että mies on tulossa kotiin, ja mies ei saa nähdä koneelta / pöydältä / pyykkinarulta / mistään, että myyn pieniä vaaleanpunaisia vaatteita ja mekkoja pois = paljastuisi, että ultraveikkaus oli poika. Siispä pikaisesti päivän maatuskainen asu:

Tyypillisesti nalleja mukana niin paljon kuin pystyy pitämään otteessa.
Maatuskamekko - Lindex
Violetti body - H&M
Raitasukkikset - Next
Kengät Reinot

Ehkä päivän hieno liivimekko lohduttaa, kun pitää luopua Lindexin maatuskakuvioisesta mekkobodysta ynnä muista seuraavalle säästetyistä söpöyksistä. Yksi maatuskamekko menee, mutta toinen tulee tilalle.

torstai 1. joulukuuta 2011

Rakenneultra

Tänään oli odotettu rakenneultra. Hyviä uutisia: siellä näkyi melko rauhallinen ja täysin normaalin ja terveen oloinen, viikkoja vastaava vauva. Kätilö ultrasi huolella ja pitkään ja sanoi sitten, että täydellinen vauva, mitään vikoja hän ei löydä. Kätilö tiedusteli lopuksi, olisiko meillä vielä jotain kysyttävää. Pyysin (sovitusti) miestä katsomaan muualle ja kysyin sukupuolesta: pyysin nyökkäämään, jos poikafiilikseni on oikea, ja pudistamaan päätä, jos ei ole. (Toivottavasti tästä ei tullut käsitystä, että tyttö olisi ollut jotenkin negatiivinen vaihtoehto.) Kätilö nyökkäsi. Olen siis (todennäköisesti) ollut oikeassa!

Ultra oli hyvin selkeä ja siinä näkyi selvästi mm. lapsen selkäranka, sydän, profiili, kädet sormineen ja jalat varpaineen. Saamamme kuva oli kuitenkin hyvin sumea, ja lisäksi ultrakuvasta ottamani valokuva on heikkotasoinen.


Kuvasta tuskin muuta erottaa kuin että siinä on vauva - ja vauvan kaveri. Saimme kuvan vasta ultran jälkeen, kun hoksasimme, ettemme olleet saaneet yhtään kuvaa, ja mies palasi takaisin hakemaan. Siis mikä on tuo vauvan vatsan päällä istuva isopäinen isosilmäinen virnuileva kaveri? Onko vauvalla mukana oma pehmolelu?

Paljastin teille sukupuolen, koska se olisi varmaan muutenkin selvinnyt siinä vaiheessa, kun rupean kauppaamaan pieniä mekkoja ja vaaleanpunaisia puhvihihaisia bodeja. 

Ette sitten saa kertoa miehelle. Hän haluaa pitää yllätyksenä, joskin yritti ultrassa kuulemma hyvin tarkkaan katsoa sukupuolta. Ihmettelin logiikkaa tässä, mutta ei siis halua, että kukaan kertoo hänelle tietona, vaikka itse voikin vihjeitä etsiä kuvasta. Hän ei kuitenkaan tunnistanut kuvasta mitään erityisesti poikaan tai tyttöön viittaavaa. Kuitenkin hän kertoi, että hänestä vauva oli poika. Kyselin perusteluita, mutta ei niitä ollut. Kasvot, liikkeet, vartalo, mikä? Ei syytä, vain yleisvaikutelma, jota hän ei osannut kuvailla. Olisiko johtunut erilaisuudesta? Olen koko ajan veikannut vauvaa pojaksi, koska raskaus on tuntunut niin erilaiselta kuin viimeksi. Nyt molempien mielestä vauva näytti erilaiselta. Odotimme kai näkevämme Frida-kopion, mutta mustavalkoisesta rakeisesta kuvastakin näkyi, että ei ole kopio.

Anoppi oli omasta tahdostaan mukana vahtimassa Fridaa odotushuoneessa. Hän sanoi, että jos lapsi olisi poika, niin sitten meidän ei tarvitsisi tehdä enempää lapsia, kun olisi sekä tyttö että poika. Kerroimme hänellekin, ettei meillä ole mitään tavoitetta saada erityisesti poikaa, vaan ihan yhtä hyvin saa olla tyttö ja vaikka monta (no katsotaan nyt nämä kaksi ensin ja mietitään sitten, riittääkö rahkeet). Ei kai anoppi sitä tosissaan tarkoittanut, kun miettii, että hänellä itsellään on kolme poikaa ja kaksi tyttöä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...