maanantai 28. marraskuuta 2011

Pususammakkohaalari ja Reino-tossut

Miehen veli vaimonsa ja poikansa kera kävivät sitten sunnuntaina noutamassa meiltä turvakaukalonsa, Manducan käyttöohjeineen sekä keräämäni vaatekassin. Tarjosin ylimääräistä vauvan makuupussiakin, mutta he eivät tienneet, mihin sitä voisi tarvita. Eikö täällä käytetä vauvalla vaunuissa makuupussia? En tiedä. Suomessahan se on äitiyspakkauksen vakiovaruste. 3-vuotias poika mielistyi heti prinsessamopoon (tai -autoon), eli selkeästi leluna unisex, joka menee vielä vuosia.

Kälyllä on laskettuun aikaan kuukausi. Hänellä on kivuiltaan vaikea jaksaa töissä, mutta hän ajatteli sinnitellä joululomaan asti. Täällä voi siis vaikka suoraan töistä lähteä synnyttämään, eli mikään pakko ei ole ennen laskettua aikaa jäädä äitiyslomalle. Halutessaan kyllä voi. Hän toisaalta ilman muuta haluaisi jo lopettaa työt, mutta jos hän jäisi kotiin, poika saisi olla hoidossa enää 25 tuntia viikossa. Kuulemma pojan paimentaminen kotona olisi kuitenkin raskaampaa kuin töissäolo ja pojallakin tulisi tarhakavereita kova ikävä. Siispä käly jatkaa työntekoa ja toivoo, ettei lähtö synnärille tulisi työpaikalta.

Kerroimme torstain rakenneultrasta ja mainitsimme, että aiomme tehdä samoin kuin viimeksi, eli minä saan tietää sukupuolen mutta mies ei. He ihmettelivät, miten onnistun mieheltä salaa hankkimaan vauvatavarat ja -vaatteet. Mitkä tavarat ja vaatteet, ihmettelin, meillähän on Fridan jäljiltä kaikki jo valmiina. Niin mutta jos vauva onkin poika, he kysyivät. Fridahan käyttää kyllä myös mekkoja, mutta minusta suurin osa Fridan vaatteista sopii yhtä hyvin pojalle. Koko Fridan pienen elämän ajan minulta on ulkoillessa, kaupassa, bussissa jne. kysytty: "Vad heter han? Hur gammal är han?" Tämän päivän asukin sopisi mielestäni myös mahdolliselle pikkuveljelle.

Kato, sammakko!

Äitini kertoi nähneensä telkkarista, kun 1-vuotiaalle ja 1,5-vuotiaalle piirrettiin naamaan huomaamatta punainen pilkku ja näytettiin sitten peiliä. Kuulemma 1-vuotias koski pilkkua peilin naamassa ja 1,5-vuotias omassaan eli tajusi peilikuvan idean. En aikoinaan testannut, vaikka äiti ehdotti, mutta kai tämä peilaus vastaa samaa testiä: 16-kuukautinen alkoi kuvansa nähdessään tutkia vaatteitaan.


Tuo tullessas, vie mennessäs -periaate on Fridalla hyvin hallussa.
Vähän liiankin hyvin. Jotkut tavarat saisivat olla ihan paikoillaan.
Tässä menossa pari leluruuvia.


Yksi Fridan mielipuuhista tällä hetkellä on kirjojen lukeminen. Kuvan muumikirja on yksi suosikeista. Kirjan luukut aukeavat jo ennen kuin ehdin kysyä, onko Pikku Myy piilossa pensaan takana.

Parasta on, kun Pikku Myy löytyy ja hihittää.
Turkoosit pususammakkohaalarit (74/80 cm) - Me&I (Huutis)
Violetti perusbody (80 cm) - H&M (Huutis)
Tossut ruskeat Reinot (22 cm), kirpparilöytö.

Kerroimme vieraillemme, että Nyckelvikenissä on joulumarkkinat, jonne olisimme pian lähdössä. Vieraat eivät kuitenkaan tunteneet fiilistään tarpeeksi jouluisaksi pilvisessä vesisateessa ja tuulessa, joten lähdimme ihan keskenämme kävelemään sinne metsän halki. Frida käveli menomatkalla alamäkeen ensimmäiset 1,5 kilometriä ja paluumatkalla samat ylämäkeen. Muun matkan menimme rattailla, jotta pääsisi joskus perillekin. En ole nähnyt samanikäisten kävelevän ulkona, mutta ei kai siitä mitään haittaa voi olla, jos toinen menee mielellään? Kotiinkin tullessa heti ensimmäiseksi otti taaperokärrynsä ja lähti juoksemaan asuntoa ympäri. Päällä oli uudenveroisena käytettynä ostettu Molon violetti talvihaalari. Nykyään en luokittelisi sitä enää ihan uudenveroiseksi... Vaikka Frida kesti kävelyä hyvin, haalarin toinen jalkalenksu ei kestänyt. Ne kai on helppo kuitenkin uusia.

Periltä löytyi käsitöitä, leivonnaisia, joulupukki ja eläimiä, jotka siellä yleensäkin asustavat. Jopa iso lumiukko oli, vaikka täällä ei ole vielä kertaakaan lunta satanut. Lumi oli kyllä oikeaa mutta hyvin mustunutta ja lumiukko riipivän kuluneen näköinen. Frida  tykkäsi etenkin poroiksi puetuista poneista sekä kanoista.

Reissun jälkeen tosiaan Fridalla riitti virtaa, mutta minä oikaisin sohvalle. Kävely on sujunut tässä raskaudessa paljon sujuvammin kuin viimeksi, vaikka liitoskipuja kai pitäisi toisessa raskaudessa olla enemmän. Ilmeisesti kuitenkin metsätie, ylämäet ja alamäet koettelevat jäseniä asfalttia ja ostarin käytävää enemmän.

Olen edelleen yllättynyt, miten viikko sitten en vielä tuntenut liikkeitä ja nyt mieskin jo tuntee ne mahan päältä aivan selvästi. Meni ohi se perhoslepatusvaihe tai kuplimisvaihe, vai miten niitä ekoja liikkeitä kuvaillaan, ja tuli suoraan monotus- ja muljailuvaihe. Olikohan tämä vauva välillä jossain matkoilla ja palasi nyt takaisin?

lauantai 26. marraskuuta 2011

Turvatyyny

Sain tarpeekseni siitä, että turvallisuussyistä vaatehuoneeseen siirretty penkki esti vaatehuoneen sujuvan käytön. Siispä siirsin penkin takaisin entiselle paikalleen turvatyynyn kera. Sohvatyyny on sidottu vyöllä kiinni penkkiin. Eipä penkkiä voi käyttää istumiseen, vaan eipä voi käyttää kiipeilyynkään eikä se enää tuki vaatehuonetta.


Miehen ehdotus ongelmaan oli siirtää penkki varastoon, mutta pelkäsin penkin homehtuvan kylmässä varastossa. Turvatyynyratkaisuun hän oli tyytyväinen. Varastossa on lähinnä hänen tavaroitaan, hän kun haluaa säilyttää kaikki lapsuutensa piirustukset ja kouluvihotkin, eli laatikkotolkulla tavaraa, jolle ei ole varsinaisesti mitään käyttöä. Esimerkiksi lastenvaatteita tai vaunuja en uskalla viedä varastoon. Liian pienet ja liian isot lastenvaatteet säilytän muovilaatikoissa vaatehuoneen hyllyillä sekä makuuhuoneessa, ja vaunuista / rattaista taas yhden paikka on eteisessä, yhden keittiössä ja yhden makuuhuoneessa. Yksi pehmeä kantokoppa löytyy vaatehuoneesta ja yksi kova kantokoppa taas makuuhuoneesta pinnasängyn alta.

Muutama litra koon 50-74 cm vaatteita.

Huomenna miehen veli ja veljen vaimo tulevat noutamaan turvakaukaloaan sekä lainaksi Manducaa ja niitä vauvanvaatteita. Keksin itseäni tyydyttävän ratkaisun vaatelainapulmaan ja kokosin tyttömäisen kassillisen vaatteita, joista en ole niin nuuka kuin joistakin muista. Osassa on jo hieman pesunukkaa, joten eivät todennäköisesti pienellä vauvalla voi mennä paljon sen enempää miksikään. Lisäksi on mekkoja, jotka ovat kyllä loistokunnossa mutta yleensä moni ei niitä vauvallaan juuri pidä, ehkeivät hekään.


Paketissa on mm. Marimekon, Tutan ja Lindexin potkupukuja, Espritin kuppikuvioinen liila kietaisubody, H&M:n vaaleanpunainen kietaisubody, mintunvihreä Gymboreen mekko, Lindexin velourmekko, KappAhlin mekko ja valkoinen mekko, jonka merkkiä en nyt muista varmaksi, Toffeen vaaleanpunaiset puolipotkarit sekä How to kiss a frogin violetti röyhelöinen kietaisubody. Muovikassillinen siitä tuli - kai se riittää hyvän tahdon eleeksi?

perjantai 25. marraskuuta 2011

Hän

Miehen työpaikan Peppi-juhlat olivat oikein viihtyisät. Minä ja Frida olimme paikalla kolme tuntia, kunnes oli aika viedä Frida iltapuurolle ja nukkumaan. Frida viiletti kiireisenä koko ajan huoneesta toiseen, tanssi musiikin tahtiin, kurkisteli katutason koko seinän korkuisista ikkunoista ulos, kantoi ilmapalloja ja popsi viinirypäleitä, kurkkutikkuja ja lihapullia, joita oli tarjolla. Perässä seurailivat lisäkseni Fridan isä, farmor, kaksi tätiä ja setä. 3-vuotiaalla serkulla oli omat puuhansa. Paikalla oli siis työntekijöiden perheenjäseniä, sukulaisia ja kavereita sekä firman yhteistyökumppaneita ynnä muita. Lapsille oli palkattu tilaisuuteen oma satutäti, mutta Fridaa ei leikittämiset kiinnostaneet.

Tämän julkistamista siis juhlittiin: Pippi Långstrump -pelikirja iPadille.

Paikalla oli myös miehen kaveri kiinalaisen tyttöystävänsä kanssa. Tyttöystävä kertoi toivovansa puolestamme, että saisimme tällä kertaa pojan, koska sitten meillä olisi "täydellinen perhe". Vastasin, että toinen tytär olisi mielestämme aivan yhtä täydellinen vaihtoehto. Hän vaikutti yllättyneeltä.

Mahdollisesti viikon päästä saamme tietää ultrassa, onko tulossa pikkuveli vai pikkusisko. Tai siis minä saan tietää. Miehen puolesta minä saan kyllä kysyä, mutta hän haluaa säästää yllätyksen sitten keväälle. Tämä toimi hyvin viimeksikin, joten eiköhän toimi nytkin. Viimeksi sain myös kertoa suomenkielisille kavereille ja sukulaisille, mutta en ruotsinkielisille, englanninkielisille tai kellekään, kenen äidinkielessä erotellaan sukupuolet (han / hon, he / she, il / elle, er / sie jne). Nimittäin suomenkieliset eivät voi vahingossa lipsauttaa sukupuolta miehelle. He saattavat kyllä viitata tulevaan vauvaan epähuomiossa sanalla he or she tai han tai hon, mutta mies on oppinut, ettei siitä suomenkielisten, edes sujuvasti englantia tai ruotsia puhuvien kanssakaan, voi päätellä yhtään mitään. Vaikka olisi kuinka pätevä suomalainen kielenpuhuja, silti persoonapronominit menevät usein tai silloin tällöin sekaisin, ellei keskity, koska meillä on vain hän (mikä on minusta hieno piirre suomen kielessä). Oman kokemukseni perusteella taas sellaisten kielten puhujat, jolla tuo ero omassa äidinkielessä on, eivät tee virheitä persoonapronominien kanssa muissakaan kielissä, joten jos ruotsinkielinen sukulainen tai kaveri lipsauttaisi miehelle han tai hon, niin salaisuus paljastuisi sitten siinä.

(Tietenkin tärkeintä rakenneultrassa on selvittää, onko lapsi terve. On huojentanut jo mieltä tuntea liikkeitä. Hassua, että ensin niitä sai odottaa, mitään ei kuulunut, ja nyt kun tällä viikolla aloin tuntea niitä, niin nyt ne jo tuntuvat käteenkin.)

torstai 17. marraskuuta 2011

15-kuukautisen kotityöt

Frida on 1-vuotiaan innolla mukana tekemässä kaikkia kotitöitä. Äiti ei vain aina tajua olla avusta asianmukaisen kiitollinen. Olen äitiyden mukana löytänyt itseltäni muun muassa sellaisen periaatteen, että astianpesukoneeseen ei kiivetä sisälle. Astianpesukoneessa ei myöskään pestä leluja, etenkään ei nukkeja sun muita pehmoeläimiä. Lisäksi koneesta ei saa ottaa likaisia aterimia ja astioita ja nuolla niitä. Olen sillä lailla tiukkis.

Nukenpesijän asu:
Kukallinen velourpaita - PO.P
Velourhousut - Me&I

Ruoanlaitto Fridan kanssa on haastavaa, sillä vanhemman häärätessä lieden äärellä Frida haluaa seistä siinä jalkojen juurella - ei hyvä, jos kiehuvasta kattilasta roiskuu vettä tai pannulta rasvaa. Yleisimmin homma hoidetaankin niin, että mies kokkaa ja minä pidän Fridan muissa puuhissa. Miehen kaverin mielestä mies on liian kiltti, kun hoitaa ruoanlaiton suurimmaksi osaksi. Toisaalta se on miehen ainut kotityö ja vieläpä hänelle mieleinen (eikä jokapäiväinen, kun kerralla valmistuu paljon). Minä ja Frida hoidetaan muut hommat.

Suuri osa Fridan ajasta kuluu tavaroiden järjestelyyn. Hyllyt ja lelulaatikot tyhjennetään päivittäin. Tavaroita siirrellään kädessä ja taaperokärryssä. Äidin kenkä viedään kylpyammeeseen ja toinen lelulaatikkoon. Paperinkeräyslaatikosta siirrellään lehtiä ympäri asuntoa. Leluja viedään vaatelaatikoihin. Hiusharja jemmataan lelutelttaan. Kaikessa tässä on kovasti hommaa koko päiväksi.

Imuroida ja mopata pitää useamman kerran viikossa, etenkin keittiön lattia, eikä silti ole erityisen siistin näköistä. Myönnettäköön, että usein homma tulee tehtyä vain viikonloppuna, jolloin voin saada miehen ja Fridan hetkeksi jonnekin ulos. Juuri tässä maanantainakin saman askareen parissa mietin, että imurointi käy jotenkin kätevämmin, kun joku ei koko ajan painele virtaa pois päältä, tehoja suuremmalle ja pienemmälle ja johtoa sisään ja kun ei tarvi tarkistaa, ettei sen imurin ja pistorasian välillä varmasti ole mitään särkyvää, kun se johto ampaisee seinästä kesken imuroinnin. 15-kuukautinen ei myöskään näy ymmärtävän, mitä tarkoittaa "varo, lattia on liukas".

Vaatehuolto käy Fridan kanssa ihan näppärästi, joskin silittämiset jäävät päiväuniaikaan. Frida kyllä tykkää painella pesukoneen nappuloita, mutta ei toistaiseksi ole onnistunut kuin lisäämään linkousta. Pyykkikori on pidettävä lukittuna, mutta rei'istä saa silti tungettua pieniä leluja sisälle koriin. Kun puhtaat pyykit kerää narulta, Frida valitsee sopivimmat heti päälle: paidat, bodyt, housut, ylipäänsä melkein kaikki vaatteet päähän tai kaulaan, paitsi sukat, jotka laitetaan käteen.

Kaupassa käynti on ihan kivaa. En kylläkään tiennyt etukäteen, että jo 1-vuotiailla on vahva äänekkäästi esitettävä näkemys, mitä hyllyiltä pitäisi poimia ja tietysti heti pitäisi saada käteen: lastenruoat, maito, leipä, rapisevat pussit, hedelmät, kengät, lelut ja kaikki värikkäät pienet pakkaukset.

On kuitenkin yksi homma, jossa Fridasta on ihan oikeasti apua. Heti, kun kaupassakäynnin jälkeen Fridan päästää rattaistaan, hän rientää rattaiden taakse tutkimaan, mitä nyt kaupasta haettiinkaan. Frida tyhjentää rattaat ja tuo tavarat keittiöön. Suorastaan luksusta, kun rattaiden alle kumartelu ei minulle ole kaikkein ergonomisin homma. Sieltä nousevat niin pienemmät ostokset kuin painavat 1,5 litran maitotölkitkin. Samaten miehen tullessa kotiin Frida on heti kärppänä tyhjentämässä kauppakasseja.

Tasaraitabody - Marimekko
Itämaiset norsut -froteehousut - Tutta 50 v.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Prinsessamopo - lelujen Volvo

Myönnetään heti kättelyssä: otsikko on mukaeltu Nasun Asun kesäkuun postauksesta. Mitä nyt "mersu" piti tietysti näin Ruotsissa asuvana vaihtaa Volvoksi. Kirppikseltä nimittäin löytyi Fridalle tismalleen samanlainen ajopeli kuin Nasulla. Pitihän se ostaa, kun sen päällä kiipeili jo kaksi innostunutta muksua ja omakin silmäili sitä kiinnostuneesti rattaistaan. Huomasin heti, että aika samannäköinen tyttömäinen kärry on kyseessä. Kysyinkin sitä (suomenkieliseltä) myyjältä Nasun Asusta muistamallani termillä: "Paljonko tuo prinsessamopo maksaa?" Myyjä hämmentyi. Autoltahan tuo minustakin enemmän näyttää kuin mopolta, ehkä siksi. Kotona sitten tarkistin asian ja huomasin, että ihan tismalleen samanlainen tuli ostettua. Hintakin oli vastaava, 145 kruunua eli n. 16 euroa. Tosin Nasun mopossa tuli mukana enemmän lisäosia. Meidän on riisutumpi malli.


Nasun Asun perinpohjaisessa esittelyssä puhuttiin mopon keulakoristeena olevista prinsessoista, mutta ei mainittu, että asetelman puuta painaessa musiikki pilisee ja prinsessaiset tanssivat. Frida vaikuttaa aluksi kiinnostuneelta, sitten yrittää vetää prinsessoita irti, ei onnistu ja saa joka kerta kunnon kilarit. En tiedä, suututtaako prinsessoiden näytelmä vai pelottaako, mutta äidin syliin pitää mennä rauhoittumaan.


Tässä välissä siis äidin syliin hetkeksi nyyhkimään. Sitten takaisin taas niitä prinsessoita tutkimaan.

Tasaraitabody - Marimekko
Velourhousut - Me&I



Kojelauta päästelee monenlaisia ääniä. Kojelaudan pianokoskettimet ovat Fridasta kivoja eivätkä lainkaan raivostuttavia tai hermostuttavia, toisin kuin ne pyörivät prinsessat.

Tunnista eläin, osa 4: Eläin tunnistettu!

Mikä on tämä pussilakanan eläin, olen tiedustellut niin mieheltä, blogin lukijoilta, blogin lukijoiden puolisoiltakin ilmeisesti, Finlaysonilta sekä kuosin suunnittelijalta. Eläimen seuralaiset kirahvi, seepra, leijona ja krokotiili viittaisivat Afrikkaan, mutta eläin osoittautuikin eteläamerikkalaiseksi.


Lukijoiden loistavia veikkauksia olivat mm:

Puuma?

Jaguaari?

Jaguarundista en ollut ennen kuullutkaan, mutta muistuttaa kyllä kuvan otusta.

Pensaskoirakin on hyvin näköinen.

Kyseessä on kuitenkin suunnittelijan mukaan kapybara eli vesisika, maailman suurin jyrsijä!

Internet sanoo, ettei kapybaroilla ole häntää. 
Pussilakanan kapy-paran pitkä häntä on siis luonnonoikku.

Oikea arvaus tuli nimimerkiltä Lian, jonka pienelle pojalle lähtee postitse kapybaran värinen Metsolan froteebody. Body ei ole upouusi, mutta tämä onkin kierrätysblogi, ja sen verran käytettyjen vaatteiden kauppaa olemme nimimerkin kanssa hieroneet, että arvelisin kelpaavan.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tunnista eläin, osa 3

Sain Leo-kuosin suunnittelijalta vastauksen! Nyt tiedän, mikä eläin on oikeasti kyseessä! Yllätyin. Toisin kuin kuosin muut eläimet leijona, seepra, krokotiili ja kirahvi, mysteerieläin ei olekaan Afrikasta vaan Etelä-Amerikasta.


Annan teille torstaihin puoleenpäivään asti aikaa arvata, mikä eläin on laatuaan. Ensimmäiselle oikein vastanneelle palkinto! :)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Pappa ja Frida


Isänpäivän ajanvietettä: huimaa kärryajelua teippiharjaa imeskellen. Kun kerroin Fridalle, että kyseinen esine on nimeltään teippiharja, hän alkoi tietenkin heti harjata sillä hiuksiaan.

Minusta ja Fridasta ei juuri ole yhteiskuvia, koska minä olen se, jolla yleensä on kamera kädessä. Miehestä ja Fridasta taas ei ole älyttömästi yhteiskuvia, koska tuloksena on yleensä sumea kuva täynnä värikkäitä vauhtiviivoja.

Pari vähemmän sumeaa otosta:



Isänpäivän juhlimisen aloitimme siis jo lauantai-iltana, kun olin valmistanut miehen ja Fridan poissaollessa yllätykseksi pop up -ravintolan kotiin. Perheen palatessa ohjasin heidät pöytään, jonka olin kattanut olohuoneeseen. Ruokapöytämme on sen verran massiivinen, ettei sen roudaamisesta olisi tullut mitään, joten paremman puutteessa laitoin pöytäliinan rahin päälle, sen viereen syöttötuolin kumolleen (jolloin siitä tulee tuoli ja pöytä) sekä istuintyynyn miehelle. Valaistuksessakin oli puutteita, koska en halunnut kirkasta kattolamppua päälle, joten siirsin olohuoneeseen jalkalampun. Se ei riittänyt tuomaan tarpeeksi valoa, joten neronleimaukseni oli laittaa miehen tietokoneen isolle näytölle pyörimään YouTubesta tunnin takkatulivideo. Puitteet olivat siis melko vaatimattomat, mutta miehen mielestä oli hienoa, heh.

Toin pöytään ruokalistan ja kysyin tietysti aluksi juomatoiveet. Mies naureskeli lukiessaan listaa, jossa ruoat oli nimetty fiktiivisten isien mukaan kirjoista, elokuvista ja tv-sarjoista. Etenkin häntä huvitti löytää alkupaloista oman perheensä erikoisuus, pyttipannua näkkileivän päällä. Vastaavasti lastenlistan annokset oli nimetty niiden fiktiivisten isien fiktiivisten lasten mukaan. Alkuruoaksi mies tilasi linssi-porkkana-keittoa, pääruoaksi spaghetti bolognesea ja jälkiruoaksi sorbettia ja hedelmiä, aivan kuten olin arvaillutkin. Olin suunnitellut leipovani itse leipää, mutta ajanpuutteen vuoksi hain kaupan pakastealtaasta valkosipulipatonkia. Se osoittautui Fridan herkuksi, mutta onneksi myös salaatti ja makaronibolognese maistui. Mies oli ravintolaan hyvin tyytyväinen ja sanoi, että tähän voisi tottua. Ei tule tapahtumaan, väitin, mutta enköhän voi pistää ravintolan pystyyn toistekin, yleisömenestys ja asiakastyytyväisyys kun oli niin suurta.

Seuraavana päivänä mies nukkui pitkään. Kakkua ei ollut aamulla eikä myöhemminkään tarjolla, koska mies ei ole kakkuihmisiä tai muutenkaan juuri makean perään. Annoin Taaperon käyttöoppaan lahjaksi, mihin mies yllättäen kommentoi juuri sitä toivoneensakin. Lounastimme miehen isän kanssa lähiravintolassa, jossa annokset ovat niin suuret (ja erittäin maukkaat), että mies oli syömästään salaatistaankin monta tuntia aivan ähkyssä ja mietti, mitä vihjaamastani ravintolapäivällisestä oikein tulee. Illalla tuntia ennen ilmoittamaani lähtöaikaa mies tuumi, ettei Fridaa kannata niin myöhään ja lähellä nukkuma-aikaa viedä minnekään kaupungille enää. Voitaisiin syödä ihan kotona, olisi aivan yhtä hyvä. Sanoin olevani samaa mieltä ja ehdotin, että hän voi kyllä lähteä itsekseen. Mitä järkeä siinä olisi, mies ihmetteli. Paljastin, että päivällisvaraus ei ole meidän kanssamme, vaan hänen kolmen kaverinsa kanssa ja sen jälkeen he menisivät elokuviin. Sinne sitten pian lähti parin Hello Kitty -kärryajelukierroksen jälkeen iloinen mies, joka ilmoitti, että tietysti hän olisi mielellään meidänkin kanssamme viettänyt illan mutta on tämäkin mukava vaihtoehto.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Tunnista eläin, osa 2: Leijohepo?

Lokakuun postauksessa toivoin, että joku tunnistaisi pussilakanamme eläimen, tuon krokotiilin alapuolella olevan:


Veikkaajia ei ollut monta, ja tajusin lisäksi, että haluan veikkausten sijaan tietää oikean vastauksen. Siispä kirjoitin Finlaysonille sähköpostia ja kysyin asiasta. Kului lähes kuukausi ilman vastausta. Ajattelin, että pitävät kysymystäni liian pöljänä. Tiistaina Finlaysonilta kuitenkin vastattiin:

"Pahoittelemme, että  vastauksemme on viivästynyt, mutta olen yrittänyt selvittää tätä mistä hahmosta on kyse. Todennäköistä että kyseessä on naarasleijona mutta vähän näyttäisi myös virtahevolta.

Kyseessä on Sirpa Cowellin Leo-kuosi ja se on ollut mallistossamme vuosina 2008-2009.

Yritämme vielä tarkentaa hahmoa suunnittelijamme arkistoista. Mikäli saan vielä vahvistusta, palaamme uusin tiedoin."

Olen hyvin kiitollinen vastauksesta, mutta en kuitenkaan voi uskoa naarasleijonateoriaan - hahmo on eri värinen ja hyvin eri mallinen kuin kuosin urosleijona - eikä se minusta todellakaan ole virtahevon näköinen. Siispä lähetin seuraavaksi postia Sirpa Cowellille. Toivottavasti hänkin vastaa, että osaan sitten kertoa eläimen nimen Fridallekin. Raportoin blogiin, jos kuulen mysteerieläimestä lisää.

Vauvakamat, osa 2

Tulipa edellisestä kirjoituksesta mieleen muut vauvatavarat, joille oli käyttöä Fridan vauva-aikana ja joita voin kuvitella käyttäväni myös seuraavan vauvan kanssa.

- Manduca-kantoreppu. Frida itki paljon pari ensimmäistä kuukauttaan. Vaunuihin hän ei kerta kaikkiaan suostunut. (Refluksioireita?) Tilanne parani siis parin kuukauden jälkeen, mutta siihen asti Fridaa kuljetettiin Manducassa, myös kotona. Frida ei olisi muuten saanut nukuttua päiväunia eikä nukahdettua yöunillekaan. En olisi saanut syötyäkään ilman Fridan itkua, ellen olisi samalla kantanut Fridaa Manducassa. Manducassa on sellainen kangaslipare niskassa, joka on ilmeisesti tarkoitettu pään tukemiseen, kun lapsi matkustaa selkäpuolella. Käytin sitä vauvan pään suojaamiseen, ettei tipu ruoanmurusia niskaan.

Fridaasiis piti pienenä jatkuvasti kanniskella. Kysyin mieheltä joskus ensimmäisinä kuukausina, millä lailla vauvan kanssa eläminen on erilaista kun hän etukäteen kuvitteli. Hän vastasi, että se on paljon helpompaa kuin hän luuli. Heh. Eli jos seuraava on samanlainen kanniskeltava, niin mies onnittelee itseään, että kävipä tuuri, kun saatiin toinenkin helppo vauva.

 Frida 2 kk Manducassa.

- Vaunut / rattaat. Joo, aluksi niitä tarvittiin lähinnä tavaroiden roudaamiseen, esimerkiksi ostosten kantamiseen kaupasta, kun Frida oli kantorepussa. Myöhemmin niille on tietysti ollut paljonkin käyttöä.

- Sitteri. Saimme lahjaksi yhden sitterin ja lainaksi toisen. Frida tietysti vietti paljon aikaansa ihan lattialla, mutta sitteri oli kätevä ainakin, kun menin suihkuun - Frida istui sitterissä ja katseli - ja kun aloimme kiinteiden maistelun eikä Frida vielä istunut. Lainaksi saatu täristävä sitteri sen sijaan ei ollut pelkästään kätevä, vaan miltei välttämätön. Uskon, että monelle etenkin täristävä sitteri olisi uskomaton turhake, mutta noina itkuisina mahaväänteisinä ensimmäisinä kuukausina se oli Manducan lisäksi yksi harvoja keinoja saada Frida nukahtamaan. En siis suinkaan pidä täristävää sitteriä pakkohankintana kaikille, mutta jos seuraava vauva on samanlainen tapaus kuin Frida, niin pyydämme viivana samaa sitteriä lainaan.

Kiva tärisevä sitteri ja Frida 2 kk.

Itse asiassa hankimmekin jo käytettynä oikein ökysitterin seuraavalle, kun Emmauksen kirppiksellä tuli hyvä tarjous vastaan: Graco Sweetpeace ilmeisesti keinuu, tärisee, soittaa luontoääniä ja musiikkia ja ties mitä vielä. Kaupassa maksaa euroissa parisen sataa, kirpparilla oli 200 kruunua eli noin 22 euroa. Niin halpa. Kyllähän meidän vauvalla pitää olla soothing relaxe centre. Avaamalla (valtavan) pakkauksen huomasimme, että pehmusteet ovat tahraiset, mutta olin valmis kokeilemaan tahranpoistoarsenaaliani.


Roudasimme (valtavan) paketin kotiin. Mies alkoi koota vauvan rauhoittavaa rentoutumiskeskusta. Ei aikaakaan, kun huomasimme, että paketista puuttuu useampikin välttämätön osa. (Miksi joku on vienyt Emmaukselle sitterin, josta puuttuu tärkeitä osia? Halusiko lahjoittaja pitää esimerkiksi istuimen jalustan itsellään?) Onneksi Emmaus huoli sen takaisin ja palautti rahat. En muuten tiennytkään, että Emmauksella on viikon palautusoikeus myös vaatteille.

- Pinnasänky. Oli useamman kuukauden kausi, jolloin Frida jopa nukkui pinnasängyssään: siitä asti, kun hankimme Lullabub Cot Rocker -täristinjalat, siihen asti, kun Frida alkoi oikein kunnolla möyrytä öisin ja otimme hänet takaisin omaan sänkyymme nukkumaan, ettei hän nousisi jatkuvasti öisin sängyssään seisomaan ja itkemään. Nukkumiseen liittyvistä tavaroista hyvä meillä on ollut myös unipussi, jonka otimme suht myöhään käyttöön. Pikkusisarus varmaan käyttää sekä unipussia että Lullabubia aiemmin (tosin silloin pinnasänky ei voi olla sivuvaununa, koska siitä tulee sänkyä korkeampi).

- Vaipanvaihtoalusta. Hoitopöydän sijaan meillä on vessassa pesukoneen päällä Ikean puhallettava vaipanvaihtoalusta froteepäällisineen. Halpa ratkaisu ja on toiminut hyvin, vesipiste kätevästi vieressä. Alustan yläpuolella on mobile ja seinässä sivulla lokerikko, josta saa lapselle mielenkiintoisia tavaroita käteen, ettei turhaan ala pyöriskelemään ja venkoilemaan. Vieressä on kertisvaippoja, kestovaippoja ja harsoja. Suosikkiharsoni olen muuten ostanut Name Itilta (joko Stockalta tai Name Itin liikkeestä Suomesta), josta saa värikkäitä harsopakkauksia: on punaisia, sinisiä, vihreitä, violetteja jne. Kuitenkaan Tukholmasta en ole samaisia harsoja löytänyt yhdestäkään Name Itin liikkeestä jostain tuntemattomasta syystä.


Vauva - omistajan opas -kirjassa on muuten listaa vauvanhoitoon tarvittavista tavaroista. Moni niistä liittyy vaipanvaihtoon ja peseytymiseen ja on ollut meille aivan tarpeettomia (emme onneksi niitä ole hankkineetkaan): pesusieniä, saippuaa, sampoota, voiteita, vaseliinia, kosteuspyyhkeitä...

Vauvan syöttämiseen liittyen rintapumppu ja pienet desin pakastepussit olivat meillä hyvä hankinta. Pääsin alkuaikoinakin välillä ulos itsekseni tuulettumaan ja vaikka kirjastoon lukemaan sinne tulevan sunnuntain Hesarin, sillä välin kun mies huolehti Fridasta ja sulatteli pakasteesta äidinmaitoa pulloon. On tietenkin turhaa niille, jotka ruokkivat korvikkeella, ja niille, joiden vauva ei halua syödä pullosta, mutta meillä toimi mainiosti. Niitä desin pakastepussejakin piti käydä Suomesta ostamassa, täältä en löytänyt.

Kun vauva kasvoi, niin tuli tarve myös monenlaisille muille tavaroille kuten potalle ja turvasysteemeille (esteet pistorasioihin, stopparit kaapinoviin), mutta niitä ei ennen vauvan syntymää tarvitse miettiä.

Onko muuten useamman lapsen vanhemmilla vinkkejä, auttaisiko jokin materiaalinen järjestely kahden pienen kanssa, joille pitäisi tulla ikäeroksi 1 v 10 kk? Esimerkiksi ettei isompi pääse vahingossa satuttamaan pienempää?

torstai 10. marraskuuta 2011

Vauvakamat


Taannoin kälyn luona vieraillessani hän kysyi, aiommeko hankkia kaksostenrattaat. "Ne on jo hankittu ajat sitten", vastasin. Käly ihmetteli. "Joo, joskus viime talvena, kun löytyi kivat sopivaan hintaan", jatkoin. Sitten olikin aika heittää hyvästit. Käly jäi ovelleen edelleen vähän hämmentyneen oloisena. Kotona tarkistin puhelimen vanhoista tekstareista, että teimme käytetyistä Carena Double Swingeistä kaupat viime vuoden joulukuun alussa. Siis tosiaan melkein vuosi sitten, kun Frida oli vasta 4 kk. Ei ollut tämä pikkusisarus siis mitenkään ylläri tai vahinko. Siitä lähtien tuplarattaat ovat olleet kokoontaitettuna makuuhuoneessa. Pinnasängyn alla on ollut niihin hankittu kova koppa. Vieraat eivät siis ilmeisesti ole panneet asiaa merkille, ei ainakaan käly.

Rattaiden liikkuvuus testattiin siinä vaiheessa, kun haimme rattaat kotiin. Oikein sutjakkaan ja näppärän oloiset, vaikka taitavatkin olla halvimmasta päästä tuplarattaita. Nykytilanteeseen verrattuna näissä on se ero, että Frida matkustaisi kasvot menosuuntaan. Kasvot menosuuntaan matkustamista pidin miinuksena matkarattaita etsiessäni, koska lapsi ei silloin näe vanhempaansa, ja siksi päädyimmekin silloin Bugaboo Bee -rattaisiin, jossa voi matkustaa molemmin päin. Tuplarattaitakin etsin samanlaisena, kyselin keskustelufoorumeiltakin, mutta minulle väitettiin, että kaikissa tuplarattaissa lapsi on kasvot menosuuntaan. Myöhemmin olen huomannut, ettei pidä paikkaansa. Toisaalta nykyään Frida roikkuu rattaidensa sivusta siten, että muutenkin katselee paljon menosuuntaan, joten ehkä hän voi tykätäkin kääntyä toisinpäin. Kantokopan saa sentään laitettua siten, että vauva on työntäjään päin.

Nukkumisen suhteen toivoisin, että tämäkin vauva olisi kätevästi yöllä vieressä. Tällä hetkellä meillä on pinnasänky parisängyn sivuvaununa, joten vauva voisi nukkua siinä. Fridan pitäisi nykyisellään nukkua siinä, vaan eipä hän sivuvaunussaan pysy. Tarkoitus onkin hankkia hänelle lastensänky pikimmiten. Sekin täytyy laittaa sivuvaunuksi toiselle puolelle ihan siksikin, että huoneeseen tai asuntoon muutenkaan ei mahdu muualle sänkyjä. Mahtaisikohan Frida pysyä siinä? Milloin lasten nukkuminen rauhoittuu eivätkä he enää ryömi unissaan ympäri sänkyä? Huono vauvalle, jos isosisko edelleen siinä vaiheessa konttailee öisin ympäriinsä.

Fridan vauvatavarat ovat vielä tallessa, joten sängyn lisäksi ei tule mieleen sen kummempia hankintoja. Ai niin, sitten on se turvaistuinkysymys. Mehän olimme jo päättäneet tilata Kiddy Comfort Pron Fridalle. Sitten vauva ilmoitti tulostaan. Taas meni pakka uusiksi. Kiddy Comfort Pron lisäksi pitäisi tilata turvakaukalo, kun entinen pitää nyt palauttaa omistajilleen. Lisäksi turvakaukalon jälkeen pitäisi pian hankkia toinenkin turvaistuin. Meillä ei siis ole autoa, eli turvaistuinta tarvittaisiin hyvin satunnaisesti, kun jostain (miehen isältä yleensä) saisi kyydin tai jos vaikka matkalla vuokraa auton. Kuitenkaan nyt en osaa kuvitella, että jaksaisimme parin lapsen ja tavaroiden lisäksi roudata vielä kahta isoa painavaa turvaistuinta mukana. Ehkäpä turvaistuinten hankinnan sijaan jätämme satunnaiset kyydit sikseen ja luotamme Tukholman joukkoliikenteeseen, kuten yleensäkin. Matkustaessa sitten voi varmaan vuokrata myös istuimet.

Miehen äiti kylläkin on vahvasti sitä mieltä, että meidän tulee nyt ostaa auto. Hän ei kuulemma voi kuvitellakaan, että olisi kaksi lasta eikä autoa. Tuplarattailla ei voi lapsia kuljettaa, ne kun ovat niin kiikkeriä. Olemme kuulleet tästä monta kertaa, mutta päätös autottomuuden puolesta on helppo. Minulla ei ole ajokorttia enkä rupea nyt sellaista ajamaankaan. Mies on viikot koko päivän töissä ja tulee vasta illalla. Suunnilleen joka toinen sunnuntai hänellä on harrastus, joka vie koko päivän (en tosin tiedä, jatkuuko toisen lapsen tullessa samaan malliin). Auto olisi siis käytössä lauantaisin ja joskus sunnuntaisin. Ajaisimme sillä mihin? En tiedä. Miehen äidin luo? Sinne pääsee bussillakin. Kaupunkiin? Ei paljon kannata mennä autolla. Mieskään ei kaipaa työmatkoihinsa autoa. Työpaikalle Gamla staniin huristaa bussilla vartissa lukien samalla kirjaa. Viereisellä kaistalla autot seisovat jonossa ja olikohan näin, että maksavat vielä jotain ruuhkamaksuja. Parkkipaikkakin pitäisi jostain löytää. Ei liene helpoin homma Tukholman vanhassakaupungissa. Eivät tainneet keskiajalla ollenkaan miettiä tällaisia käytännön juttuja.

Turvakaukalo on ollut lainassa miehen veljeltä. Veljen vaimo sanoi voivansa pian tulla hakemaan sen takaisin. Heille syntyy uudenvuoden tietämillä turvakaukalolle uusi käyttäjä. Meillä on ollut lainassa (joskaan ei käytössä) myös joitakin heidän poikansa vaatteita, jotka he nyt saavat takaisin. Lisäksi lupasin lainata Manducaa. Veljen vaimo sanoi vielä nettikeskustelussa, että hän voi tulla katsomaan minulta lainaksi myös tyttömäisiä vauvanvaatteita, heille kun on povattu tyttöä.

O-ou!

Toki meillä on tallessa pieniä vauvanvaatteita. Ne eivät mielestäni ole varsinaisesti tyttömäisiä. Ei liene ainakaan blogini lukijoille salaisuus, että lastenvaatteet ovat minulle jonkinasteinen harrastus ja suhtaudun niihin hentomielisesti. Kierrätysmielisenä toki pidän vaatteiden lainaamista suositeltavana puuhana, mutta henkilökohtaisesti heikottaa ajatus hartaasti keräillyistä aarteista muiden armoilla. Meillä ja kälyn perheellä on vielä hyvin erilainen suhtautuminen pukeutumiseen. Esimerkiksi juhlissa Fridalla on usein mekko tai jokin muu hienous (usein muuten mies valitsee Fridan juhlavaatteet). Heillä taas on koko (hyvätuloisella) perheellä haalistuneet tahraiset trikoopaidat ja reikäiset sukat. Ei suinkaan niin, että se olisi väärin. Oma suhtautumiseni lienee kummallisempi. Lapsihan on suloinen markettivaatteissakin, ja minun ulkonäköäni ei enää juhlamekkokaan pelasta, heh. He ovat siis oikein mukavia ihmisiä, mutta maku ja tavat tässä nimenomaisessa asiassa vain ovat niin erilaisia, ettei meillä ole ollut heiltä lainaksi saaduille vaatteille käyttöä enkä suorastaan hihku innosta antaessani lainaksi esimerkiksi Me&I:n pupuhaalareita, Metsolan puolipotkareita ja How to kiss a frogin röyhelöbodyja. Mitäköhän tehdä? Annan ne ja odotan sitten sappisaippuapullon kanssa? Vai sanon, että ne olivat ullakkovarastossa ja ovatkin näköjään homehtuneet... Tai näytän ne, eivätkä he ehkä haluakaan niitä, kun ne eivät olekaan toivotun tyttömäisiä. Kuvittelen, että huolella vaalittujen hepeneiden sijaan takaisin palaa värjääntyneitä, haalistuneita, tahraisia, reikäisiä, kutistuneita huuhteluaineelta haisevia korppuja. Voi vaatehamsterin ongelmia!

Moni muuten sanoo, ettei voi ennen sukupuolen tietämistä ostaa lapselle vaatteita, kun joutuu ostamaan vain valkoista ja beigeä. Ostin Fridalle aivan huoletta värikkäitä vaatteita jo ennen sukupuolen kuulemista, eikä tarvinnut tyytyä valkoiseen ja beigeen. Osa Fridalta pikkusisarukselle (vai serkulle) säästyneistä (tai myöhemmin hankituista) pienimmistä bodyista:

PO.Pia, Lollopardia, Tuttaa, Dunsia, Småfolkia, Lindexiä, Snoffsia ja yksi Green Eyed Monster.
Ostopaikat Huutis, Tradera, Turun Kirppis-Center ja naapurien pihakirppis.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Isänpäiväsuunnitelmia

Päivän helppoja juttuja taas: päiväunille nukuttaminen ja lounaan syöminen. Lounaan, kanaa ja vihanneksia, Frida napsi sormin lautasen tyhjäksi ja oli aivan tohkeissaan linnusta, joka hyppi ikkunan edessä olevan puun oksalta toiselle. Nukuttaminen on aina ollut Fridan kanssa vaikeaa (paitsi se suht lyhyt hetki, kun Frida ei vielä noussut konttausasentoon pinnasängyssä, jossa oli Lullabub-täristysjalat), joten osaan olla kiitollinen nykytilanteesta, jossa vain puen Fridan ja laitan parvekkeelle vaunuihin ja hän nukahtaa ihan itsekseen. (Yöunille meno sitten taas on vielä ihan oma ohjelmanumeronsa, joka muistuttaa kohtausta elokuvasta Manaaja.)

Oho, pöllö!

Saan jatkuvasti yllättyä siitä, miten paljon Frida ymmärtää ja vielä ainakin kahdella kielellä. Kuuntelimme tänään lastenlaululevyä, jossa laulettiin "hej uggla, tjena mors". Frida osoitti taas mekkonsa pöllöä ja sanoi: "Där!" Siinä kohtaa vasta itse huomasin, että tosiaan, laulussa laulettiin ruotsiksi pöllöstä.

Pöllömekko - Mini Boden
Hiirisukkikset - Next

Isänpäiväsuunnitelmista: Tiedän monen olevan sitä mieltä, että isänpäivänä juhlistetaan kirjaimellisesti omaa isää. (Jos ketään, kaikenlaiset juhlapäivät kun ovat kaupallista hapatusta.) Moni taas haluaa muistaa myös lastensa isää. Olen jälkimmäisellä kannalla. Mies on mitä mahtavin isä Fridalle, joten haluan Fridan kanssa muistaa häntä isänpäivänä.

Mies ja Frida menevät lauantaina vierailemaan miehen äidin luo. Minä vastaan perheen ruoanlaitosta vain ihan satunnaisesti, joten se, että kokkaan heidän poissaollessaan päivällisen, on jo sinänsä ylläri. Suunnitelmanani on tekaista pieni ravintola olohuoneeseen. Perheen tullessa kotiin saatan heidät pöytään kahdelle ja annan ruokalistan, jossa on alkuruoat, juomat, pääruoat, jälkiruoat ja lastenlista.

Suurimmaksi osaksi valmistan ruoat jo aiemmin, jolloin saan ne tilauksen jälkeen riittävän nopsasti pöytään. Alkupaloista saan melkein kaikki hyödynnettyä myös pääruoissa, esimerkiksi alkuruokasalaatti muuntuukin lisukesalaatiksi, jos sitä ei tilata, ja päivän keitto (linssikeitto tai jokin kasvissosekeitto) löytyy molempien otsikoiden alta mahdollisesti eri nimellä. Sitä paitsi keitothan ovat tietysti hyviä myöhemminkin lämmitettyinä, joten mikään ei mene hukkaan. Pääruoat ovat vielä osittain mietinnässä, mutta jokin pastakastike ainakin tulee helposti ja nopeasti ja varmasti kaapista löytyy myös edellisen päivän tähteitä, esimerkiksi kanaa tai lohta, joita tuunata, joten mikään mahdoton homma ei ole edessä. Jälkiruoat ovat varmaan helpoin tehtävä: vaihtoehtoina ainakin lettuja mansikoiden kera, suklaajäätelöä sekä sorbettia ja hedelmäsalaattia, joista mies erittäin todennäköisesti valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon. Lastenlista on muuten samankaltainen, mutta annokset pienempiä ja pilkotumpia.

Lahjaksi olen hankkinut kirjan:


Mies tykkäsi aiemmasta vauvamallin käyttöoppaasta, mutta sehän ei enää päde. Kuten takakannessa lukee: "Just when you've mastered your infant's maintenance routine, he begins to malfunction, refusing fuel, crying inexplicably, and resisting your attempts to clothe him. Your infant has upgraded to a toddler!" (Brett Kuhn & Joe Borgenicht: The Toddler Owner's Manual) Ostin englanninkielisen kirjan, koska se oli helpoin löytää ja koska mies mieluiten lukee juuri englanniksi. Suomeksi kirja on nimellä Taapero - omistajan opas.

Aamupäivällä vierailemme miehen isän luona. Illemmalla mies luulee, että menemme perheenä ulos syömään. Tosiasiassa olen järjestänyt niin, että hän meneekin kavereidensa kanssa syömään ja elokuviin. Hän on sanonut haluavansa mennä katsomaan Tintinin kaveriporukalla, mutta kun hänellä ei ole aikaa. Nyt on.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Fiktiiviset sankarit ja sankarittaret

Keskustellessani muiden kanssa unista olen huomannut unieni olevan siitä erilaisia kuin monen muun, että alitajuntani haluaa keksiä unen hahmoille nimet, ellei niitä ole valmiiksi. Viime yönä näin unta, että synnytin kaksostytöt. Olin aivan äimänä. Miten voi olla mahdollista, ihmettelin unessa. Miten tätä ei huomattu ultrassa? Miten raskaus ei ollut vaikeampi? Mies ei ollut mukana synnytyksessä, joka tapahtui aamuneljältä Suomessa jossakin valtavassa telttasairaalassa (joo, ei tainnut olla enneuni), joten lähetin hänelle tekstiviestin: Sinulle on  tänään syntynyt tytär Zelda Edith Emilia, kaksi kiloa ja risat. Sekä myös tytär Matilda Saga Serafina, samaten kaksi kiloa ja risat.

Heräsin Fridan jutteluun: "Mamma. Mamma. Titta. Titta." Muistin nimet ja olin melkoisen tyytyväinen alitajuntani keksintöihin, etenkin kun niissä oli käytetty tasapuolisesti sekä minun että miehen suosikkeja ja lisäksi noudatettu monia keksimiäni nimeämissääntöjä. Aiemmin mieleni on unessa generoinut nimiksi mm. Jumalankukka (?!) pojalle ja Roosa-Pikka tytölle - ei aivan mieleisiä. Mieshän haluaa Zeldan etunimeksi, kaksi välinimeä ovat vielä vaiheessa. Kerroin unesta aamupalalla olevalle miehelle, joka hänkin piti nimistä. Harmi vain, että kahden nimen sijasta pitää kuitenkin keksiä vain yksi, ja onko tuo Zelda Edith Emilia sitten kuitenkaan kaikista paras vaihtoehto?

Emilia ei ole ollut nimipohdinnoissamme mukana, mutta tajusin, että uneni poimi sen lapsuuteni suursuosikilta Emilia Byrd Starrilta eli Pieneltä runotytöltä, josta L. M. Montgomery kirjoitti kolme kirjaa. (Omituista kyllä, en ole lukenut saman kirjailijan Anna-sarjaa saati muita hänen kirjojaan. Varmaan suuri vääryys, joka tulisi pikimmiten korjata.) Matildaa taas mietimme yhdeksi nimeksi Liljalle Roald Dahlin Matilda-kirjan mukaan.


Minulla on vastaava kirjallisuusnimi, samoin ainakin siskolla ja siskontytöllä ja tietysti myös Liljalla kolmantena nimenä. Zelda on sen verran tunnettu kulttuurinen viittaus jo itsestään, joten välttämättä välinimiksi ei edes tarvitsisi kirjallisuusnimeä tai vastaavaa. Pojalle mielelläni vielä löytäisin eli Felixille toinen tai kolmas nimi.

Mieleenpainuvin hiljattainen lukukokemus oli George Martinin fantasiasarja A Song of Ice and Fire. Harmi vain, etten keksi kirjasarjasta ainuttakaan hahmoa, jolla olisi sekä kiva nimi että ei olisi paha tai traaginen hahmo. Tämä on siis mielestäni se hahmonimen kaava: kiva nimi + kiva hahmo, jolle ei käy köpelösti.

J.R.R. Tolkienilta olen jo yhden nimen ottanut, joten ehkäpä se riittää häneltä.

Lapsuuden suosikkeihin lukeutuivat myös C. S. Lewisin Narnia-kirjat, mutta ehkä Caspian on nimeksi liian ... korni?


Nuoruudessa vaikutuksen teki Victor Hugon Kurjat. Pidin myös nuoren sankarin nimestä Marius. Se on siis harkinnassa.

Moni lainaa nimen Astrid Lindgreniltä. Suosikkini oli lapsena Mio, poikani Mio, mutta Mio, etenkin lausuttuna "Miiu" on minusta turhankin epämaskuliininen pojan nimeksi. Se taitaakin Japanissa olla naisen nimi, ja Ruotsissakin näköjään nimenä yli sadalla naisella. Emiliä en antaisi nimeksi vaikka ihan siksi, etten halua pojan yrittävän vetää siskoaan lipputankoon...

Aapelin Vinski-kirjat olivat lapsena myös lempikirjojani ja Vinski-nimi yhä suosikkini, mutta miehen mielestä se on liian outo. Outoudesta päästäänkin toiseen suosikkiini: Jules Vernen Matka maailman ympäri 80 päivässä ja sen sankari Phileas Fogg. Phileas olisi nimenä jotenkin kiehtova mutta ymmärrettävästi mahdoton, koska ensinnäkin se kirjoitetaan oudosti ph:lla ja toisekseen Felix Fileas tarkoittaisi täällä "Felix fileoidaan"... Joissakin versioissa sankarin nimi kirjoitetaan ilmeisesti Phineas, joka ei ruotsiksi tietääkseni tarkoita mitään. Sekään ei kuulemma käy, koska se nyt vain on outo. Minulla siis on valta päättää pojan välinimet, mutta yritän kuitenkin kunnioittaa miehen näkemyksiä. Kai sen sitä paitsi täytyy olla jostain syystä outo myös muiden ruotsalaisten mielestä, kun Phineas-nimisiä ei Ruotsista löydy ja muodossa Fineas vain kaksi. Äänteellisesti hyvin lähellä olisi Finn Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuista. Finn on muistaakseni melkoisen kuriton ja kaltoinkohdeltu poika, mutta ei suinkaan pahansuopa, joten voisi ehkä lainata nimensä - ellei se sekä suomeksi että ruotsiksi olisi niin valitettavan lähellä finniä.

Moneen otteeseen olen lukenut Jane Austenin kirjat. Silti nimeksi ei vain voi antaa Fitzwilliam...

Mytologiset nimet ovat siitä hankalia, että niissä aina tapetaan vanhemmat ja kaikki muutkin ja tehdään lapsia omien lasten kanssa jne. Ja sitten tapetaan nekin.

Miksi uni ei keksinyt pojan nimeä? Kirjahyllynikin on hyvin vajavainen ja moni suosikkini puuttuu ja on kenties minulta unohtunutkin. Tuleeko teille mieleen rakastettavia fiktiivisiä poika- tai mieshahmoja, joilla kenties vieläpä olisi kivat nimet? Tai no miksei tyttöjäkin.

Mitä muuten Zelda-Felixille kuuluu? En tiedä. Nyt on 17. raskausviikko meneillään. Olo on ihmeen hyvä. Siis kyllähän usein sanotaan, että toinen kolmannes on raskauden kulta-aikaa, mutta viimeksi se ei tosiaan ollut sitä. Kovat liitoskivut tekivät sen, että työpäivän jälkeen liikuin kotona suurin piirtein ryömimällä. Supistukset olivat jatkuvia pienestäkin rasituksesta. Luin, että seuraavissa raskauksissa kolotukset olisivat vielä pahempia. Eivät kuitenkaan ainakaan vielä ole ollut ja supistuksiakin on vain silloin tällöin. Ilmeisesti paremman voinnin syynä nyt on kotonaolo vrt. viime kerran töissä käyminen. Hyvä näin.

Oman vointini siis tiedän, mutta vauvan en. En tunne liikkeitä, ja neuvolassa olen käynyt viimeksi 2,5 kuukautta sitten. Sen jälkeen oli np-ultra viikolla 13 ja seuraavaksi rakenneultra joulukuun alussa. Seuraavasta neuvolasta ei ole tietoa, mitä nyt noin kuukausi sitten sieltä lähetettiin sähköposti, että verikokeiden tulokset olivat ok, otetaan yhteyttä joskus rakenneultran jälkeen ja ala ottaa lisärautaa raskausviikolta 20 alkaen.

Vähän merkilliseltä tuntuu, että raskauden puoliväli ylittyy eikä mitään käyntejä ole kuukausitolkulla, mutta toisaalta mitäpä asiaa minulla sinne olisikaan. Voisihan sitä vaikka sydänääniä kuunnella, mutta niitä ei kuulemma Ruotsissa voi kuulla ennen viikkoa 18. Halusin sokerirasitukseen, koska viime kerralla minulla oli raskausdiabetes, johon neuvolassa todettiin, että voin mennä sokerirasitukseen raskausviikolla 35 - siis mitä silloin enää voi asialle edes tehdä? Viimeksi homma pysyi hallussa ruokavaliolla, ja olen yrittänyt nyt noudattaa samaa. Ei kai siihen sokerirasitustestiä tarvita kertomaan, että olisi ihan hyvä syödä terveellisesti. Lisäksi halusin, että testattaisiin B-streptokokki, koska minulla oli se viimeksikin ja varhaiset supistukset ehkä nytkin aiheutuisivat siitä. Senkin testaaminen oli neuvolan mielestä turhaa, mikä kieltämättä huolettaa - onko sen testaaminen neuvolan mielestä turhaa koko raskauden aikana? Eli en saisi testaamattomuuden takia synnytyksessä tällä kertaa antibioottia, vaikka streptokokki olisikin, ja lapsi saisi sitten huonolla tuurilla tartunnan synnytyksessä ja vaikkapa aivokalvontulehduksen.

Pienestä taaperosta huolehtiessa on helppo unohtaa raskauden miettiminen sen kummemmin. Odotellaan sitten siihen ultraan, ja mitä se oikeastaan haittaa, jos seuraava ultra onkin vasta joskus ensi vuonna. Väitellään siitä streptokokkitestistäkin sitten silloin myöhemmin. Vatsa kuitenkin kasvaa ja pohkeista vetää suonta öisin, että eiköhän tässä yhä raskaana olla ja todennäköisesti kaikki on mallillaan.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Lastensairaalan päivystyksessä

Pari viimeistä arkipäivää ovat olleet raskaita. En jaksanut aiemmin kirjoittaa aiheesta, vaikka muusta kirjoitinkin, koska tilanne oli liian pinnalla.

Olen tainnut kertoakin Fridan olevan niin varovainen, että häntä ei juuri tarvitse vahtia kotona. Tämä olikin totta niin kauan, kun Frida vielä konttaili. Kiipeilihän hän sohvalle konttailemaan ja seisoskelemaan, mutta tuli sieltä siististi jalat edellä alas. Nyt, kun Frida kävelee, hän näköjään luulee, että kaikkien huonekalujen päälle voi mennä kävelemään, vaikka vähän juoksentelemaankin. Torstaina hän kiipesi eteisen penkin päälle ja tipahti sieltä saman tien alas, ennen kuin ehdin hätiin. Kova huuto ja parku. Ihan normaalia, Frida on aina itkenyt paljon pehmeämmästäkin muksahduksesta. Nyt kuitenkin kirkuminen jatkui ja jatkui. Välillä Frida rauhoittui nyyhkyttämään ja sitten taas alkoi lohduton itku. Mitään ulkoista vammaa ei näkynyt. Frida ei halunnut syödä eikä juoda. Huomasin, että jos hän yritti kontata, oikeaan käteen ei voinut tukea, vaan Frida kaatui naamalleen. Varovaisesti riisuessa ja pukiessakin oikeaan käteen selvästi sattui paljon. Frida vältteli käden käyttämistä mihinkään. Kävi jo selväksi, että nyt ei ollut kyse vain tavanomaisesta säikähdyksestä. Annoin nestemäistä parasetamolia ja soitin terveyskeskukseen. Sieltä sanottiin, ettei ole aikoja, ja neuvottiin toiseen terveyskeskukseen, jonne sitten lähdimmekin heti.

Terveyskeskuksesta neuvottiin lähtemään Astrid Lindgrenin lastensairaalan päivystykseen. Oli jo ilta, joten sain onneksi miehen mukaan työpaikaltaan, tiedä miten muuten olisin löytänyt paikan. Mieskin huomasi heti, että ilmeisesti oikeasta kädestä kyse, kun Frida ei yritä sillä tarttuakaan mihinkään. Frida oli matkalla rauhoittunut, kun ei rattaissa voinut satuttaa kättä uudelleen, ja olin saanut hänet bussissa syömäänkin puristettavan jogurtin.

Päivystyksessä ei onneksi tarvinnut odottaa kauan missään vaiheessa, vaikka siihenkin olimme varautuneet. Hämmästyksekseni Frida antoi sekä hoitajan että lääkärin tunnustella kätensä. Ei huutoa, kuten minun kanssani, ainoastaan epäluuloinen ilme, kun toinen heti heittäytyi niin tuttavalliseksi. Lääkärin mielestä murtumasta tuskin oli kyse eikä halunnut turhaan altistaa näin pientä röntgensäteille. Ohjeeksi annettiin antaa särkylääkettä sekä tarkkailla tilannetta muutama päivä. Jos käsi ei paranisi, sitten tulisimme uudelleen.

Perjantai oli kauhea päivä myös. Käteen sattui, kun Frida yritti tukea siihen tai kompastuessaan otti käsillä vastaan. Edelleenkään syöminen tai juominen ei maistunut, ei herkutkaan. Jatkuvaa itkemistä ja lohduttelua. Oli tietysti kurja nähdä lapsensa niin surkeana. Frida ei jutellut, nauranut, laulanut tai tanssinut kuten yleensä. Jos hän välillä yritti leikkiä, niin heti käteen taas sattui. Kun kädellä ei voinut kaatuessa ottaa vastaan, niin poskeenkin tuli kolhu.

Perjantain Frida-rassu.

Suurimman osan päivästä vietimme sitten ajellen rattailla. Rattaissa Frida oli tyytyväinen eikä käteen sattunut. Syödäkin teki taas mieli. Kotiin tullessa alkoi taas kipu ja itku. Mies tuli kotiin kahdeksan maissa ja huomasi, että molemmat olemme ihan poikki. Hän onneksi lupasi hoitaa Fridan iltatoimet ja laittaa Fridan nukkumaan (yleensä aika pitkällinen prosessi). Lisäksi seuraavana aamuna sain nukkua pitkään.

Oli helpottavaa huomata sitten lauantaiaamuna, että Frida oli taas oma iloinen itsensä, luki kirjoja, lauloi ja pussaili pehmoeläimiä. Käsi tuntuu nyt parantuneen.

Mies sanoi torstaina päivystyksestä palatessa, että ainakin Frida varmaan oppi nyt olemaan kiipeilemättä penkille. Epäilin asiaa vahvasti. Kotiin tullessa Frida yrittikin saman tien kiivetä penkille viisi kertaa, ennen kuin sain tarpeekseni vahtimisesta ja siirsin penkin piiloon vaatekomeroon. En jaksaisi, että Frida teloisi itseään jatkuvasti penkiltä pudotessaan. Harmi, sillä penkki on suosikkihuonekalujani ja sitä paitsi eritoten raskaana on mukava istua johonkin, kun riisuu tai pukee kenkiä jalkaansa. No, nyt vaatekomerosta tuli kertaheitolla buduaari... (Oikeasti nyt sieltä on hyvin vaikea saada vaatteita ja myös ripustaa sinne vaatteita, joten jokin muu sijainti on pian keksittävä.)

torstai 3. marraskuuta 2011

Taapero ja telkkari

Meillä ei ole telkkaria. Molemmilla oli ennen yhteenmuuttoa iso tv, mutta kumpikin lahjoitti omansa muuton yhteydessä pois, koska ajattelimme, ettemme varsinaisesti telkkaria tarvitse, ja koska olin lukenut, ettei telkkarin katsominen ole pikkulapselle hyväksi. Helpompi siis vauvan ja taaperon olla katsomatta telkkaria, jos sitä ei taloudessa edes ole. Sinänsä kyllä itse tykkäämme katsoa elokuvia ja tv-sarjoja. Iltaisin Liljan mentyä nukkumaan katsomme usein miehen kanssa tietokoneelta jakson jotain tv-sarjaa (esim. aiemmin mainittu Game of Thrones, How I met your mother, Big Bang Theory, House ym. draama- ja komediasarjoja sekä keskustelua herättävää tosi-tv:tä kuten Top Chef, Apprentice ja Robinson). Fridan ollessa hereillä emme katso mitään.

Noh, mies on sitten jossain vaiheessa keksinyt alkaa näyttää Fridalle lapsuutensa suosikkipätkiä tietokoneelta. Kirjoitinkin jo aiemmin Teddybjörnen Fredrikssonista. Fridalle oli nopeasti aivan selvää, että tietokoneelta voi katsoa kaikenlaista kiinnostavaa, niin kuin nyt lehmiä ja possuja. Sen kun vain namiskasta tietsikka päälle, käsi hiirelle, hillitön klikkailu, ja jos ei videoklippi (Teddybjörnen-laulu tai maatilan elämästä kertova Bondgården) ala pyöriä, niin hillitön vinkuminen tai suorastaan kirkuminen. Jos minulla on ollut jotain kiireellistä tekemistä ja Frida on kirkunut tietokoneen luona, olen minäkin välillä laittanut jommankumman ohjelman pyörimään (vaikka tulevaisuutta ajatellen ei ehkä pitäisi myöntyä kirkumisen edessä). Meillä on nyt siis tilanne, jossa meiltä ei varsinaisesti löydy telkkaria mutta löytyy kyllä pieni teeveen orja. Mitä nyt?

Nyt lehmiä ruutuun ja vähän äkkiä!
Sydänpeppuhaalari - Me&I

Mies kannattaa sitä, että hankittaisiin telkkari. Siihen vielä mahdollisesti joku pelikonsoli, todennäköisesti Kinect. Hyvänä puolena voisin pitää ainakin sitä, että Ruotsin tv:stä ruotsin oppimiseni voisi vauhdittua. Ja olisihan se houkuttelevan helppoa, jos vauvan tullessa olisi jokin tapa saada Fridan mielenkiinto hetkeksi jonnekin muualle esimerkiksi vauvan syöttämisen ajaksi tai mitä nyt voikaan tulla eteen. 

Vai pitäisikö palata tiukemmalle linjalle ja pitää se tietokoneen ruutukin kiinni? Mies oli ennen Fridan syntymää samalla kannalla kuin minä, mutta ei ilmeisesti enää, joten ainakin omalla lastenvahtivuorollaan hän varmaan taas näyttäisi ruudusta eläimiä ja lastenlauluja. Kuinka haitallista sitten on katsoa hetken päivässä jotain lehmien ruokintaa ruudulta? Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan (lainattu Cognitive Dailysta) ilmeisesti opettavaisista lastenohjelmista ei olisi alle 3-vuotiaiden keskittymiskyvylle ym. merkittävää haittaa, kun taas sen sijaan esimerkiksi piirretyistä viihdeohjelmista kyllä. Eli ehkä voisimme joustaa tästä periaatteesta ja näyttää jatkossakin Bondgårdenia (mutta ei Bambia)? Ja jos se telkkari olisi, niin aikuiset katsoisivat sitä vasta Fridan mentyä nukkumaan, kuten nytkin, eli Frida ei näkisi siitä muuta kuin sopivan lapsellista ohjelmaa ja rajallisen määrän.

Mitä tehdä?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...