torstai 29. syyskuuta 2011

Sydäntakki

Huomasin, että Cecilie Westhin hiippahuppuinen sydäntakki taitaa olla jo sopiva ja juuri passeli näihin syysilmoihin. Olihan se henkarissakin nätti, mutta Fridan päällä osoittautui oikein söpöyden multihuipentumaksi. Se päällään Frida vetäisikin parvekkeella ruhtinaalliset kolmen tunnin päiväunet eilen, josta minäkin nukuin kaksi tuntia. (Kai tämä jatkuva uneliaisuuteni joskus hellittää? Ehkä sitten, kun en enää herää öisin kahdesti vessaan?)



Mietin, mitä tehdä takille, kun se käy Fridalle pieneksi. Minulla on sellainen fiilis, että seuraava lapsi on poika. Mies sanoi, että ilman muuta takki sopii myös pojalle. Siinä ei kuulemma ole mitään erityisen tyttömäistä. Oranssit pitsit hupussa, helmassa ja hihoissa? Oranssihan on poikien väri, sanoi mies. Iso sydän edessä? Miehillä on isompi sydän kuin naisilla, joten iso sydän on itse asiassa varsin maskuliininen symboli, hän tuumi. Selvä poikien takki siis.

torstai 22. syyskuuta 2011

Naurettavan liikuttavaa

En varmaan ollut viime raskaudessa näin liikuttunut. Kyynelet tulevat silmiin monta kertaa päivässä lauluista, lehtiartikkeleista, elokuvista, kirjoista, Fridasta jne, enkä edes tiedä miksi (paitsi hormonit). Ei siis murheen tai masennuksen tai epätoivon tai turhautumisen kyyneleet, vaan nimenomaan sellaiset liikutuksen herkistelykyyneleet.

Voin ymmärtää, miksi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie on sellainen laulu, että nykyään aina alkaa itkettää. Olisihan se nyt kauheaa, jos se lapsi ottaisi pimeässä korvessa kätensä pois enkelin kädestä (vaikka en siis usko enkeleihin). On ihan hyväksyttävää, jos siinä kohtaa alkaa ääni väristä.

Mutta mikä ihme joka ainut kerta itkettää ruotsalaisten yhteislauluna laulamassa lastenlaulussa nallekarhu Fredrikssonista? Kyseessä on miehen hakema YouTube-pätkä, jota Fridan tykkää katsella.


En ole kertaakaan selvinnyt klipin katselemisesta kuivin silmin! Mies ehdotti, että syynä olisi se, kun laulun kertoja unohti vanhan ystävänsä vuosiksi. Ei, ihan luonnollinen tapahtumien kulku minusta. Mitä minua kiinnostaisi jonkun vanha nallekarhu? Kyyneleet tulevat jo paljon aiemmin, täsmällisemmin ihan ensi sanoissa: "För länge sen..."

En tajua, miksi video niin itkettää, kun oikeastaan se huvittaa minua. Kaikenikäiset ruotsalaiset laulavat joukolla lastenlaulua. Suomessa yleisössä näkyisi kai lähinnä vanhuksia ja lapsia. Kun juontaja pyytää yleisön Björn-nimisiä paikalle, lavan täyttävät vanhat, keski-ikäiset, teini-ikäiset ja pikkuiset Björnit, toisilleen todennäköisesti enimmäkseen tuntemattomia. He ottavat toisistaan kiinni, keinuvat ja laulavat sydämensä pohjasta. Montako teinipoikaa löytyisi lavalle Suomessa yhteislaulutilaisuudessa?

Videossa keinutaan - Fridakin keinuu.

Tänään taas ajattelin mielenliikutuksen vallassa, pitäisikö mahdolliselle pojalle antaa toiseksi nimeksi Björn, se kun olisi miehen isoisänkin nimi. Siis Björn - joku raja sentään. Kaikkea ne hormonit teettää.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Melkein kävelyä

Eiliseen päivitykseen verrattuna tilanne on taas kehittynyt. Nyt Frida kääntää kärryään itse loivasti (jyrkempiin käännöksiin tarvitaan vielä apua), sekä syöksyy omin päin tuelta toiselle, esim. äidin luota papan luo tai kärryltä seinän luo. En tiedä, voiko tätä tyyliä kutsua vielä kävelyksi. Toki siinä on tarkoituksella ilman tukea otettuja askeleita, mutta jos se vanhempi tai se seinä ei olisi pian siinä vastassa, niin lapsi menisi etukenossa nurin aika vikkelään. Askeleet on, tasapaino puuttuu.

Päivän asu:
Limebody - Plastisock
Froteehousut - Metsola

Olen kai päässyt jo yli pahoinvoinnista. (Ehkä ei pitäisi vielä sanoa näin, ennen kuin olen kokeillut ajaa tyhjällä vatsalla bussilla kaupahallin kalaosastolle, mutta jätetään nyt testaamatta.) Pian alkaa 11. raskausviikko. Selvisin itse asiassa helpolla. En oksentanut kertaakaan, ja muutenkin viime raskauteen verrattuna huonovointisuus kesti pari viikkoa lyhemmän ajan eikä ihan samassa määrin ruoka ja ruokakaupat kuvottaneet. Oli se silti riittävän inhaa. Piinaava nälkäkin on kenties lieventynyt. Vessaan täytyy yhä herätä öisin, ja unisuus vaivaa ärsyttävästi.

Mies lähtee töihin kahdeksan jälkeen ja palaa kotiin kahdeksan maissa illalla (8 h työpäivä + 1 h lounastauko + ylitöitä + bussin odottamista + kaupassa käyntiä), töihin liittyvinä harrastuspäivinä myöhemmin. Voin siis ottaa päiväunia Fridan nukkuessa ja viikonloppuisin. Tosin Frida on ollut nyt kipeänä ja on jättänyt päiväunet väliin. Sunnuntaisin voin nukkua pitempään. Tai voisin, ellei Frida hakkaisi surkeana makuuhuoneen ovea: "Äiti där! Äiti där!" Viimeksi hän pääsi huoneeseen sisälle, kiipesi sänkyyn ja herätti minut iloisesti taskulampun valolla suoraan silmiin. "Titta!" Monesti viime aikoina olen miehen tultua kotiin mennyt joko suoraan yöunille tai sitten lyhyemmille iltanokosille. Kuten eilen.

Eilen mies tuli kotiin ja sanoi nuutuneen olemukseni nähtyään, että voin mennä nukkumaan, hän kyllä pitää huolen Fridasta samalla kun kokkaa meille vielä päivällistä. Mahtavaa. Olisikohan puoli tuntia kulunut, kun Frida kiipesi sänkyyn minua herättelemään. Huusin miestä paikalle hakemaan hoidosta karanneen tytön, mutta miestä ei kuulunut. Arvelin, että on kai vessassa eikä kuule sinne asti. Leikin Fridan kanssa sängyssä puolisen tuntia ja aloin ihmetellä, että jo on kumma, kun miestä ei kuulu. Niin ja entä se päivällinen? Haiseeko täällä palanut?

Menin pelastamaan lievästi kärähtäneen päivällisen uunista. Haeskelin miestä, minkä luulisi olevan kaksiossa helppoa. Eipä ollut siellä vessassakaan. Ei näkynyt missään. Mitä, onko mies yllättäen lähtenyt jonnekin ja jättänyt minut nukkumaan, lapsen seikkailemaan ja päivällisen käryämään? Epätyypillistä.

Sitten kuulin kuorsausta. Hetkinen, näkyykö olohuoneessa olevasta Fridan noin neliömetrin kokoisesta leikkiteltasta jalka? Kyllä, sinne mies oli käpertynyt nukkumaan! Oli melkoisen pöllämystynyt, kun hänet sieltä herätin. Oli kuulemma mennyt sinne leikkimään Fridan kanssa. Teltassa oli ollut lämmintä ja huono ilma. Hänellä kuulemma meni varmaan taju sen heikon hapen takia. Tuumin, että tietääkseni tajuttomat ihmiset eivät kuorsaa. Tässä tapauksessa onneksi Frida ei ole sen sortin lapsi, joka suostuu leikkimään itsekseen. Jos yksi pelikaveri sammahtaa, niin on heti toinen haettava. Pitäisiköhän asettaa miehelle noin unettavaan telttaan porttikielto, ainakin jos minä en ole paikalla. Tietenkin piti vielä yöpuulle mennessä kysyä, haluatko nukkua sängyssä vai sun teltassa.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kops! Kops! Kops! Iiiiiiiiiiiiiiiii!

Kops päin seiniä!
Joutsenmekko - Polarn O. Pyret

Kävelyharjoitukset ovat viime aikoina olleet Fridan suurta hupia. Kehitys on ollut merkittävää, ja nykyään Frida antaa jopa taluttaa itseään kädestä. Jopa yhdestä kädestä. Jopa äidin taluttamana. Enää eivät siis polvet notkistu, kun äiti yrittää vähän taluttaa, vaan päinvastoin innosta hihkuen mennään. 

Serkkupojan valitsema Hello Kitty -kärryn kanssa Frida viipottaa naama virneessä kovaa vauhtia, kunnes aina parin sekunnin päästä seinä tulee vastaan. Kops! Kops kops kops! Seinä ei anna periksi. Alkaa kimeä kiljunta: "Iiiiiiiiiiiiiiii!" Se tarkoittaa: "Tulkaa nyt jo joku kääntämään tätä kärryä ja vähän äkkiä sittenkin!" Usein kiljunta alkaa jo seinän lähestyessä. Hommassa on siis vanhemmalle kova seuraaminen ja kärryn käänteleminen. Välillä yritän sanoa, että ei haittaa, kyllä sä osaat sen kärryn kääntää itsekin, anna mennä vaan. "Iiiiiiiiiiiii!" kuuluu kimakka vastaus. Tänään Frida onnistui kääntämään kärryn kerran yksinkin. Hyvin myönteistä kehitystä.

Hiljattain oli Fridan 1-vuotisneuvola lääkäreineen. Ikää oli lähemmäs 14 kuukautta. Kaikki oli mitä mainioimmin. Mitat 78 cm ja 9,5 kiloa. Hoikka on, mutta nykyinen terveydenhoitaja ei pidä sitä minkäänlaisena ongelmana, niin kuin se ei olekaan. Edellisellehän oli keskikäyrän saavuttaminen tärkeä tavoite. Kävelystä sanoi sen verran, että ihan normaalia on, ettei lapsi vielä kävele, eikä tarvitse huolestua, kun toinen kuitenkin seiniä pitkin vaivattomasti menee. Jos kahden kuukauden päästäkään ei vielä kävele, niin sitten voin varata erikseen uuden ajan.

Eilen vierailleet miehen siskot olivat muuten aivan äimänä, kun huomasivat, että Frida käy potalla. "Eikö tuo ole tosi aikaista?" Olen saanut jostain sellaisen käsityksen, että Suomessa pottaharjoitukset aloitetaan aiemmin kuin Ruotsissa. Näkemäni suomalaiset 3-vuotiaat ovat alushousuissa ja ruotsalaiset samanikäiset järjestään vaipoissa. Tosin vertailupohjani on suppea. Ruotsalainen lähisukulainen kertoi, ettei aio turhaan ruveta opettamaan kuivaksi 3,5-vuotiastaan, koska päivähoidossa käytetään kuitenkin vaippoja ja lapsi oppii kuivaksi sitten itse, kun on siihen kypsä ja tarpeeksi vanha. Miehen siskot sanoivat myös, että 3-vuotiaat ovat tavallisesti vaipoissa mutta yleensä kuivaksi opettamista ei pidetä turhana kuten tämän sukulaisen tapauksessa.

Kävimme siis miehen siskojen kanssa elokuvissa katsomassa Jane Eyren. Tykkäsimme elokuvasta paljon. Nieleskelin kyyneliä alusta loppuun asti. Kuulimme kuitenkin näytöksen loputtua, että takanamme istuneet tytöt eivät olleet elokuvasta kanssamme samaa mieltä. Kävi kuulemma koko ajan tylsemmäksi ja tylsemmäksi, ja he joutuivat syömään karkkia pysyäkseen ylipäänsä hereillä.

Mia Wasikowska kotiopettajatar Jane Eyrenä.

Meillä on sellainen tapa, että käytyämme elokuvissa menemme meille syömään miehen laittamaa päivällistä. Niin nytkin. Mies oli vieläpä leiponut jälkiruoaksi karviaismarjapiirakkaa. Frida oli erittäin mielissään vieraista, niin kuin aina nykyään. Mukavaa, miten Frida on päässyt vierastamisestaan ja leikkii ja kujeilee nyt muidenkin sukulaistensa kanssa eikä pelkästään nyyhkien kätkeydy vanhempiensa syliin. Vieraat jaksoivat loputtomasti kääntää taaperokärryäkin uuteen suuntaan, rakentaa palikkatorneja ja matkia kirjojen eläinten ääniä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Blogin paluu

Pahoittelen yllättävää kahden viikon päivitystaukoa! Olen normaalisti blogiin käyttämäni ajan kuluttanut viime aikoina rehellisesti sanottuna nukkumiseen ja syömiseen. 10. raskausviikko on meneillään, ja jatkuvasti on ollut nälkä ja uni. Siis vaikka tuntuu, että syön koko ajan (jotta huono olo ei saa yliotetta), niin silti maha jopa kurisee nälästä, ja vaikka nukun kunnon yöunet (lukuunottamatta jokaöistä pissa- ja syömistaukoa noin kello 5 aamulla), niin jo iltapäivällä alkaa silmät täyttyä unihiekasta ja pää nuokkua. Aiemmin olen blogannut Fridan nukkuessa päiväuniaan, nyt olen sen ajan nukkunut itsekin. Ainakin ne päivät, jolloin emme ole olleet jossain huinimassa.

Joitakin parin viime viikon ajanvietteitä (siis syömisen ja nukkumisen lisäksi):

Olemme käyneet leikkimässä Tukholman kaupunginmuseossa. Loistopaikka: kiinnostavasti Tukholman historiaa, sijaitsee kätevästi Slussenilla, on ilmainen [edit 12.4.2012: ei ole enää aikuisille ilmainen] ja siellä on paljon mielenkiintoista pienillekin lapsille, myös Frida 1 veelle, muun muassa laaja leikkipaikka linnoineen ja markkinakojuineen.

Arkipäivän visiitillä saatiin leikkipaikka kokonaan itselle.


Museon työntekijä toivoi minun täyttävän museoon liittyvän lyhyen mielipidekyselyn ja lupasi sillä välin vahtia Fridaa. Hän yritti kiinnittää Fridan huomion muovisilla sipuleilla ja sanoi, että tämän jälkeen Fridan - joka oli ollut siihen asti hiljaa - ensimmäinen sana on varmaankin "lök" (eli sipuli). Frida kääntyi ja sanoi: "Kakka!" Voi olla, että ruotsinkielinen museotyöntekijä tulkitsi sen ruotsin sanaksi kaka eli keksi tai kakku.

Kävimme Fridan 3-vuotiaan serkun kanssa myös pienessä sisäleikkipuistossa serkun äidin kutsumana. Kuulemma lapset siellä iloisina leikkivät ja äidit juovat kahvia ja syövät paakkelsia tai ihan ruokaa ja ottavat rennosti. Näin asia olikin serkkupojan ja hänen äitinsä kanssa, kun taas minä kulutin ne tunnit seuraamalla Fridaa lähietäisyydeltä, etteivät riehuvat vanhemmat lapset pahasti juokse päälle tai töni nurin. Syödä en todellakaan ehtinyt enkä muutenkaan pitänyt hommaa mitenkään rentouttavana. Mihinkään puuhavempeleisiin 1-vuotias ei mahtunut mukaan, ja kivoimmat leikit Fridalle tarjosi taaperokärry (jollainen on meillä kotona) ja terassilta pyöräilijöiden katseleminen (myös mahdollista kotona). Kotona vain siitä lystistä ei tarvi maksaa, äitikin saa välillä istua, syödä, käydä vessassa ym. eikä muilta lapsilta tule polvesta päähän.

Sisäleikkipuistoon ei siis varmaan tule lähiaikoina lähdettyä uudelleen, mutta sen sijaan Finska Kyrkanin suomalaiseen perhekerhoon voisi toistamiseenkin lähteä.

Lähdimme kerhoon ihan kohtalaisen ajoissa. Matkalla tuli kuitenkin huono olo. Hätäavuksi ensimmäisestä kioskista mehujää ja sitten jonnekin istumaan alas ja syömään. Miehelläkin onneksi oli samaan aikaan lounastauko, joten saatoimme viettää kivan lounashetken yhdessä. Paikkana oli Gamla Stanissa Vapiano, jonka maksusysteemi on erikoisempi: Tullessa jokainen saa kortin, jolla ruoat ja juomat maksetaan tiskiltä tilattaessa. Pois lähtiessä kortti sitten luovutetaan ja siihen kertynyt summa maksetaan. Tämä voi olla ihan käteväkin systeemi, mutta en tiedä sitten, kuinka kätevä on ruoan jonottaminen tiskiltä, kun juomille, pastoille, pitsoille ja alkuruoille on jokaiselle oma tiskinsä ja siis jononsa. Ajan säästämiseksi molempien piti ottaa pitsa, kun mies ei olisi ehtinyt jonottaa erikseen sekä juomia, pitsaa että pastaa (saati sitten alkuruokia). Minä olin Fridan kanssa pöydässä enkä siis voinut mennä jonottamaan omaa ruokaani. Pitsa oli muuten kelvollista paitsi tosi suolaista niin kuin minusta täällä kaikki pitsat. (En tiedä, mikä siinä on - miten voi joka paikassa pitsa olla liian suolaista? Kukaan muu ei ole asiasta valittanut paitsi minä, mutta mielestäni Suomessa en saanut liian suolaisia pitsoja.)

Viimein pääsimme jatkamaan matkaa, mutta kuinka ollakaan: suorin tie suomalaiselle kirkolle oli tukittu nauhoin ja poliisivartioin. Mitä ihmettä? Kiersin ison lenkin vanhankaupungin mukulakivikatuja. Eikö tie sielläkin ollut estetty. Höyry alkoi nousta päästä uusia reitinvalintoja miettiessä. Samassa narun toisella puolella olevasta rakennuksesta tuli ulos ainakin kuningas, kuningatar, Carl Philip, Daniel ja Victoria, joka vilkutti lehtikuvista tuttuun tapaansa iloisesti hymyillen. Alkoi naurattaa. Jatkoin mukulakivikatujen rytyyttämistä vaunuilla ja ihmettelin, suljetaanko kadut aina tavalliselta kansalta, kun kuninkaalliset keksivät jossain pistäytyä.

Perhekerhossa kuulin sitten, että kyseessä oli ainakin Danielin syntymäpäivä ja lisäksi jokin virallisempikin poliittinen tapaus, jota en nyt muista. Olisiko ollut valtiopäivien avajaiset. Kerhon ikkunasta otin vielä valokuvan, kun kuninkaallinen huristelivat ohi hevosineen ja vaunuineen.


Olemme käyneet myös ulkona leikkimässä nurmikoilla ja puistoissa sekä Nyckelvikenissä, jossa voi nähdä myös kotieläimiä.

Lammas!
Kukkahuppari - Gymboree Pop of Daisies
Housut - Lindex
Sukkikset - Next

Kanoja!

Nyckelvikenin kanat näyttävät silmiini tyytyväisiltä. Paljon tilaa mennä ja kuopsutella ja puita, joiden oksilla istua. Niiden munia voi ostaa paikan päältä.

Kävimme lelukaupassa ja ostimme Fridalle palikoita sekä xylofonin. Nyt niitä palikoita löytyy joka paikasta.

Pim! Xylofonilla soiteltiin jo paluumatkalla ruokakaupassa.

Toinen äitiysneuvolakäynti oli. Normaalistihan tässä vaiheessa en olisi Ruotsissa käynyt äitiysneuvolassa vielä kertaakaan, mutta minä olen ehättänyt nyt sinne jopa kahdesti ja ultraankin, kun raskauden kestosta oli epäselvyyttä. Neuvolassa juteltiin, mitattiin verenpaine (hyvä) ja otettiin verta, josta mitattiin sokeri (hyvä) ja hemoglobiini.  Hemoglobiini oli aivan ihmeellisen korkea (148). Kotona huomasinkin, että syömissäni raskausvitamiinipillereissä on myös rautaa mukana. Huomasin, että niissä on myös A-vitamiinia, jota tietääkseni ei raskaanaoleville suositella. Menin apteekkiin ostamaan uusia vitamiineja, ja kas, niissä on täällä kaikissa A-vitamiinia, myös raskaana oleville tarkoitetuissa. Apteekin henkilökunta sanoi, että se on raskaanaoleville täysin turvallista ja jopa suositeltavaa. Kerroin, että neuvolassa sanotaan toista, mitä he pitivät kovin merkillisenä. Ylipäätään he pitivät turhana, että ostaisin mitään vitamiineja, jos en kerran sitä A-vitamiinia halua. Monipuolisella ruokavaliolla ei tarvita mitään ylimääräisiä vitamiineja, he sanoivat. Voi olla, mutta neuvolassa kuitenkin kehotettiin niitä syömään (sekä Suomessa että Ruotsissa), sanoin. Ostin sitten vain foolihappoa. Joko syön pelkästään sitä loppuajan tai ostan Suomesta A-vitamiinittomia raskausvitamiineja.

Ostin vielä maitohappobakteereja. "Suositeltiinko näitäkin neuvolassa?" kysyttiin kassalla kenties vain uteliaisuudesta. Ehkä kuvittelin siihen sen lievästi pilkallisen sävyn, joka suunnattiin ulkomaalaiselle, kun tuli ammattilaisille pätemään...

Seuraava neuvolakäynti onkin sitten vasta viikolla 25. Väliin mahtuu niskapoimu- ja rakenneultrat. Viikolla 25 varmaan kuunnellaan sydänääniä ensimmäisen kerran. Kuulemma niitä ei voi kuulla ennen 18. viikkoa tms. Kumma, kun Suomessa ne kuullaan jo paljon aiemmin.

Tänään menen miehen siskon kanssa elokuviin katsomaan Jane Eyren. Viime sunnuntaina kävimme katsomassa Woody Allenin Midnight in Parisin. Oli mahtava! Etenkin, kun en tiennyt elokuvasta etukäteen juuri mitään, ainoastaan että on arvostelumenestys ja sijoittuu Pariisiin. Suosittelen elokuvaa samoilla umpimähkäisillä etukäteistiedoilla älykkään romanttisen komedian ystäville!

perjantai 2. syyskuuta 2011

8. viikko

Ultrassa käyty! Kuten aamuisen pahoinvoinnin kourissa arvelin, sykkihän siellä pieni sydän. Viikkoja oli hyvin arvailujani vastanneet seitsemän, jolloin laskettu aika sijoittuu huhtikuun lopulle.

Paikka oli hyvin miellyttävä. Ensimmäisessä raskaudessani näin monta ultrapaikkaa (en edes muista, monessako ultrassa kävin kaikennäköisten kontrollien takia), mutta ei niissä yhdessäkään ollut kynttilöitä kuten tässä. Huone oli siis vaalea ja melko hämärä, valaistu himmeillä seinälampuilla ja kynttilöillä. Vessassakin oli kynttilöitä. Edessä seinällä oli iso näyttö, josta näki hyvin ultrakuvan. (Joissakin aiemmissa ultrissa kuva on ollut vain lääkärin tietokoneen näytöllä, ja senkin lääkäri on saattanut kääntää pois niin, ettei ultrattava vain pääse sivusta kuikuilemaan.) Huoneessa ei ollut mitään toimistoon (saati sairaalaympäristöön) viittaavaa kuten työpöytää tietokoneineen ja puhelimineen, vaan ne asiat lääkäri hoiti erillisessä huoneessa minun odotellessani kynttilänvalossa. Kommentoin asiaa, ja lääkäri sanoi, että he ovat halunneet tehdä tiloista mahdollisimman rauhoittavat, koska moni voi olla ultrassa jännittynyt ja muistaa aiempia huonoja kokemuksia.

Frida odotti tutkimuksen ajan viereisessä puistossa farmorin ja serkkupojan kanssa. Puisto oli upean hedelmäteemainen. Liukumäki oli banaanin muotoinen, ja omenanpuolikas oli karuselli.


Minulla ei ollut kameraa mukana, joten kuva liukumäestä on otettu Stockholm 4 Kidsin sivulta. Puisto siis löytyy Liljeholmenin metroaseman vierestä, kun poistuu Trekanten-järven puolelle. Frida ei taaskaan ollut moksiskaan poissaolostani. Löydettyäni seurueen puistosta kävelimme vielä mukavan reitin Trekanten-järven ympäri.

torstai 1. syyskuuta 2011

Eka äitiysneuvola

Tiistaiaamuna oli sitten se jännitetty hetki, kun menin ensimmäiseen neuvolaan ja Frida piti siksi aikaa jättää farmorinsa hoitoon. Neuvola sijaitsee kauppakeskuksessa, jonka luo farmorinkin bussi tuli kätevästi, joten Frida ja farmor olivat neuvolakäyntini ajan siinä ihan hollilla. Olin pakannut mukaan vaippojen ja ruoan lisäksi eläinaiheisen lempikirjan ja pari lempilelua eli kylpyankan ja nuken. Oli Fridan päiväuniaika, mutta pidin häntä hereillä siihen asti, että farmor ehätti paikalle, jotta ei sitten herätessä tule yllätyksenä, että äiti on poissa ja farmor siinä. Työntelimme hetken rattaita aamuisen tyhjässä kauppakeskuksessa, kunnes minun oli aika mennä neuvolaan. Frida ei inahtanutkaan, kun lähdin.

Ensimmäinen neuvolakäynti oli odotetusti papereiden täyttelyä. Kyseessä oli yksityinen neuvola, jonka kuitenkin kunta kustantaa. Henkilökunta on kätilöitä ja lääkäreitä. Kätilö puhui minulle ruotsia ja minä hänelle englantia. Käynti kesti tunnin ja sen aikana opin ainakin, mitä ovat "väliliha" ja "kilpirauhanen" ruotsiksi. Se, etten osannut selvittää laskettua aikaa kätilölle, tuotti hänelle selvästi jatkuvaa harmia, etenkin kun papereitani täytellessä hänelle selvisi, ettei edellinen raskaus mennyt aivan esimerkillisesti: juoksin jatkuvasti ties missä kontrolleissa ja ultrissa ja synnytyskin piti käynnistää raskaushepatoosin takia. Välillä hän harmitteli ajoituksen vaikeutta, välillä taas palasi normaaliin toimintamalliinsa ja selvitti, että ultra on sitten viikolla 18-20. Kysyin tietenkin, mistä tiedämme, milloin viikot 18-20 ovat, jolloin hän taas palasi voivottelemaan asiaa ja kirjoitti sitten lähetteen ultraan, joka on niinkin äkkiä kuin huomisaamuna perjantaina. Ensi viikon lopulla on sitten taas neuvola, kun tiedetään ultran ansiosta tilanteesta enemmän. Lopuksi hän kehotti minua hyvin anteeksipyytelevästi vaa'alle ja selitteli, että ei muuten, mutta painoindeksiä voidaan tarvita joissain tapauksissa myöhemmin. Heh. Olen jo tottunut suomalaiseen neuvolaan, jossa punnitus on itsestäänselvyys eikä sävy todellakaan anteeksipyytelevä.

Neuvolasta päästyäni soitin heti anopille löytääkseni heidät. Puhelun taustalta ei kuulunut paniikinomaista kirkunaa eikä väsynyttä nyyhkytystä. Löysin heidät ulkoa, jossa anoppi istui penkillä auringonpaisteessa täyttelemässä ristikkoa ja Frida nukkui rauhassa rattaissaan. Lähdettyäni he olivat kuulemma ensin menneet kauppaan ostamaan tilliä ja korppujauhoja. Frida oli saanut pidellä jauhopakettia ja oli jutellut farmorille ja sen jälkeen hieman laulanut. Sitten hän oli jo ennen kassaa nukahtanut ja nukkunut siis siihen asti, kun tulin paikalle. Sepä kävi helposti! Seuraava hoitohetki on siis jo huomenna.

Huomenaamulla siis näen, löytyykö sydämensykettä! Tuntuu jotenkin, ettei löydy, kun kuvotus ja pahoinvointi puuttuu eikä ruoan ajatteleminen saati syöminen tee ollenkaan pahaa. (Muistan vielä elävästi viime alkuraskauden, kun söin lähinnä satsumia ja jukurttia ja niitäkin inhosin. Pää oli vessanpytyssä ihan minä vuorokauden hetkenä hyvänsä, ja otti päähän, kun joku luonnehti sitä "aamupahoinvoinniksi"). Toisaalta tiedän, että raskaudet ovat erilaisia etenkin pahoinvoinnin suhteen. Tulee myös mieleen, että ehkä nyt tuntuu eriltä siksi, että odotankin kenties tällä kertaa poikaa. Ainakaan useampaa sykettä siellä ei varmasti näy (ei ole suvussa, ja varmaan olisi huonompi olo).

Kirjoitin taannoin, että pojan nimestä ei tarvitse vääntää kättä, koska olemme sen suhteen samoilla linjoilla. Selvisi tässä sitten, ettemme olekaan toisista nimistä enää samaa mieltä. Miestä ei enää miellytäkään ne nimet, joista aiemmin oli puhetta. Hänen ehdotuksensa hirvittivät minua, ja heitin sitten ex tempore (tämän poika-ajatuksen päähän saatuani), että minä päätän pojan toiset nimet ja hän saa päättää tytön ensimmäisen nimen. Muut nimet päätämme yhdessä. Hän sanoi heti, että kiinni veti. Zelda-tyttöhän sieltä sitten tulee. Mies tekee työkseen tietokonepelejä, joten nimi olisi sikäli passeli.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...