tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tukholman kirppareita

Viikonloppuna käväisin taas parilla tutulla tukholmalaisella kirpputorilla eli loppiksella.

En tiedä täältä lainkaan sellaisia loosityyppisiä itsepalvelukirpputoreja tai sellaisia, joissa on myyjä itse myymässä tavaroitaan, vaan kaikissa on tiskin takana omistaja tai henkilökuntaa kauppaamassa, ja hinnat täten melko yhtenäisen korkeita. Naapurit ovat välillä ilahduttaneet pitämällä piharakennuksessa lastenvaate- ja tavarakirppiksen, ja sieltä onkin sitten saanut pikkurahalla kantaa kotiin kahmalokaupalla kaikkea kivaa. Toivottavasti naapurit pian taas tekisivät komeroissaan kevätsiivousta ja pystyttäisivät pöytänsä kerhohuoneeseen. Sitä odotellessa pieni paikalliskierros.


Käyn Emmauksen kirpputorilla, koska se sijaitsee niin kätevästi Slussenilla (Peter Myndes Backe 8). Vieressä on Emmauksen vintagepuoli, jossa olen käynyt varmaan kerran, koska sinne mennään jyrkkiä portaita ja yleensä olen vaunujen kanssa liikkeellä. Pääpuotiin pääsee sitä vastoin vaunujen kanssa helposti. Kirpparilta löytyy aikuisten vaatteita, lastenvaatteita, kirjoja, astioita ja tekstiilejä. Jos jotain löydän, niin yleensä itselle joku vaate (viimeksi talvitakki), kirjoja ja lastenvaatteita. Usein lastenvaatteet voivat tosin olla nukkaisia Polarn O. Pyretejä sellaiseen 10 euron hintaan, joten ei kiitos. Mieluummin ostan huutiksesta edullisemmin ja parempikuntoista.


Beyond Retrolla on Tukholmassa kaksi liikettä: kuvassa oleva on Drottninggatanin loppupäässä (eli pitää kävellä keskustan halki tai Hötorgetin metroasemalta) ja toinen on Södermalmilla osoitteessa Asögatan 144 (kävelymatka Slussenilta, lähin metroasema Medborgarplatsen. Drottninggatanin liike on isompi. Molempiin mahtuu niin paljon vintagevaatetta, että ihan pää menee siinä sekaisin. Lastenvaatteita ei ole kummassakaan. Jos kuitenkin itselleen etsiskelee vaikka parinkymmenen euron hintaista 50-luvun mekkoa, 70-luvun haalareita tai 80-luvun jakkua, näissä kannattaa käväistä. Sellaisia keskihintaisia paikkoja siis.

Lauantaina kävimme vauvauintipaikan lähellä sijaitsevassa Mollamaiassa. Mollamaia myy ainoastaan lastenvaatteita ja -tarvikkeita (tai taitaa siellä myös olla jotakin äidillekin, mm. Me&I:ta olen nähnyt) ja jopa lähes pelkästään hienoja lastenvaatteita, jotkut loistokunnossa, jotkut hieman heikommassa. Ihmiset tarjoavat sinne omiaan myyntiin, ja omistaja valitsee niistä parhaat myytäväksi ja ottaa itselleen provision. Mollamaiassa on pieneen tilaan mahdutettu isot määrät kaikkea hienoa.

Mollamaiaan ei satunnainen turisti usein osune, sillä sinne täytyy mennä Saltsjöbanan-junalla ja jäädä Nackan asemalla pois (5 minuuttia Slussenilta). Mollamaia sijaitsee asemarakennuksessa. Omistaja muuten on ruotsinsuomalainen. Lähistöllä ei ole kauheasti muuta kiinnostavaa, mitä nyt ostoskeskus, josta löytyy lastenvaatteiden osalta mm. PO.P, Noa Noa, Lindex, KappAhl ja H&M ja muuten esim. Granit ja Designtorget.

Mollamaian valikoimaa.

Mollamaiasta jatkoin poikkeuksellisesti Tukholman keskustaan teatteriin. Mies ja tytär palasivat kotiin. Meillä ei ole ketään lastenvahtia, joten täytyy huvitella toistaiseksi vuorotellen (mies oli viikolla elokuvissa kavereidensa kanssa). Hiljattain tavattiin tuttava, joka ystävällisesti tervehti Fridaa. Frida meni saman tien nopeasti ensin vaaleanpunaiseksi, sitten punaiseksi ja sitten purppuraiseksi ja alkoi huutaa kuin sireeni. Kyyneleet heruivat vuolaasti. Tuttava poistui paikalta nopeasti. Meille ei tule ihan äkkiä mieleen, että joku muu kuin jompi kumpi meistä hoitaisi Fridaa... Kävellessäni siis Slussenilta teatteria kohti Gamla Stanin Västerlånggatania huomasin sivukujalla (Drakens gränd) kellarikirppiksen, Drakens källaren.


Tänne ei ole vaunujen kanssa asiaa.

Pienessä sekatavaraisessa kellarissa ei ollut lastenvaatetta, mutta löysin sieltä houkuttavia vanhoja lastenkirjoja, kuten tämän Elsa Beskowin.

Päätin myös ostaa tämän hekumallisen näköisen vanhan alusasupakkauksen.

Kellarikirppisreissuni päättyi kuitenkin nolosti. Menin kassalle ostoksineni, eikä heillä tietenkään käynyt kortti, vain käteinen. Myyjä opasti minut pankkiautomaatille, joka ei kuitenkaan ollut siellä, missä piti. Etsin ja etsin osoitetusta paikasta sekä sen ympäristöstä mutta turhaan. Bankomatia ei löytynyt. Huomasin, että nyt ei ole aikaa enää etsiä automaattia saati palata kirpparillekaan, vaan pitää pistää monoa toisen eteen, jos ylipäänsä haluan ehtiä sinne teatteriin. Sinne ne ostokset jäivät varaukseen, voi sentään. Kehtaankohan edes enää pistää nokkaani sinne Drakens källareen? Pitäisiköhän käydä tarkistamassa, vieläkö kirjani ja vietteleväkatseinen alusasupakkausnainen ovat siellä?

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kesää odotellessa

Viime päivinä on ollut ihastuttavan keväisiä ilmoja. Valoisuus ja lämpö lupailevat, etä vielä se kesäkin sieltä taas tulee.

Kesä on ilman muuta suosikkivuodenaikani. Talvisin on pimeää, kylmää, liukasta ja märkää. Kesäisin on valoisaa ja lämmintä. Ja märkää, mutta kesä kuivaa, minkä kastelee, toisin kuin talvi, joka jäätää sen, minkä kastelee. Kesällä ei tarvitse kerrospukeutua ulos, ei tule pimeää kello kolme iltapäivällä ja saa syödä makeita mansikoita. Viime kesänä moni säälitteli minua, kun olin helteillä viimeisilläni raskaana, mutta aiheetta: oli mahtava kesä, jälleen kerran, ja oli mukava pukeutua tunikoihin ja kesämekkoihin, varmaan mukavampi kuin kiristävään talvitakkiin.

Hyvä on, nyt on vasta maaliskuu, joten ei ihan vielä kannata pakata eväskoria ja viedä vilttiä pihanurmikolle. Sen sijaan ne voi hyvin kattaa sisälle.


Punainen sortsiasu on Gymboreen. Nyt vielä liian iso Cirafin hattu lienee kesällä sopiva. Sortsiasu valitettavasti on silloin jo liian pieni. Pian alimmaisen kuvan ottamisen jälkeen hyväntuulinen malli pyörähti mahalleen, riepoitteli lavastuksen mytyksi ja hakkasi pehmomarsun muumimukilla.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Epäsuosikkeja

Kaikenkarvaisia suosikkeja on tässä tullutkin jo listattua: vaatteita, teemoja, värejä, ruokia... Kysymys kuuluukin nyt: minkälaiset vauvanvaatteet sitten eivät ole mieleeni? (Muut saavat tietysti niistä pitää.)

- Camouflage- eli maastokuosi. Ei miellytä minua niin missään värissä.

- Paisley. Usein vaate on muuten kivan mallinen ja värinen, mutta jos se on paisley-kuosinen, minulle tulee mieleen ikävästi bakteeriviljelmä.

Paisley.

Salmonella.
- Näkyvät logot. Meillä on kyllä esimerkiksi Ellen ja Gapin vaatteita, mutta vain sellaisia, joissa ei edessä lue isolla Elle tai Gap.

- Merkilliset tekstiprintit. En nyt löytänyt kuvaa, mutta tällaisiahan paitoja löytyy paljon vauvasta aikuiseen. Usein niissä on jokin tuulesta temmattu vuosiluku. Luin joskus jonkin lehden yleisönosastosta erään äidin valituksen kaupan sisäänostajalle, kun ilmeni, että äidin pojalleen ostamissa vaatteissa lukikin jotain hävytöntä englanniksi. Kumpikaan, kaupan sisäänostaja eikä äiti, ei ollut ymmärtänyt ostaessa, mitä teksti tarkoittaa. Ihmettelin lukiessani, miksi äiti sitten oli ostanut tekstivaatteita, jos ei edes ymmärtänyt tekstiä.


Oma lukunsa tähän kategoriaan on tällä hetkellä H&M:ssä myytävät vauvanvaatteet ja -myssyt, jotka julistavat, että vaatteiden kantaja syntyi vuonna 2011. Kätevä tapa estää vaatteiden kierrätys - kuka nyt haluaisi käyttää vuoden 2011 bodya enää vuonna 2012? Olen kuullut, että lastenvaatteiden suhteellisen tuore jako vaaleanpunaisiin tytöille ja vaaleansinisiin pojalle on myös alunperin markkinointikikka, joilla lastenvaatevalmistajat halusivat vähentää lastenvaatteiden kierrätystä ja lisätä uusien lastenvaatteiden kysyntää.

- Ötökät. Minulla on ampiaisfobia ja moni muukin ötökkä on minusta melko ällö. En osta lastenvaatteita, joissa - yllättävän monessakin - on ötököiden kuvia. (Yritän tietysti olla siirtämättä pelkoani lapselleni, mutta ei kai minun silti tarvi ostaa öttivaatteita?)

- Pääkallot. Turhan morbidi ja anatominen aihe minusta.

Tässä nyt muutama lukuisista epämieluisuuksistani. Entä teillä, mahdolliset näkymättömät lukijani?

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Nordiska muséet & Aquaria Vattenmuseum

Frida kävi ensimmäisen kerran museossa ollessaan kaksi kuukautta. Halusin käydä komeassa rakennuksessa Djurgårdenissa sijaitsevassa Nordiska muséetissa, jonne pääsee keskiviikkoiltaisin ilmaiseksi. (Moneen muuhunkin museoon Tukholmassa on vapaa pääsy; tässä niistä lista.)

Ulko-ovelle pääsi vaunuilla mittavaa ramppia pitkin.

Sisällä piti myös ensimmäiseen kerrokseen työntää portaiden ramppia pitkin vaunut ylös, ja sen jälkeen pääsi sitten liikkumaan hissillä. Tilaakin oli muistaakseni ihan hyvin. Vaunut olisi voinut kai jättää vaunuparkkiin, mutta olisikohan se ollut kerrosta alempana, jonne olisi myös pitänyt mennä ramppia pitkin. Pidettiin ne siis varmuuden vuoksi mukana, vaikka tytär olikin Manducassa, kun ei niihin aikoihin vielä viihtynyt vaunuissa. Ylimmässä kerroksessa taisi olla vielä parit pienet rampittomat rappuset, jotka piti vaunujen kanssa jotenkin taiteilla, yhdet alas ja toiset ylös. Alakerran lastenhoitohuoneeseenkin olin ihan tyytyväinen.

Museorakennus itsessään oli minusta vaikuttava näky. Onhan tuossa tilaa kulkea vaunujenkin kanssa.


Museossa oli monenlaista nähtävää, muun muassa muovinäyttely. Muovikipot olivat minusta ristiriidassa komean ympäristön kanssa. Näyttely tarjosi varmaan ajattelemisen aihetta, mutta minä ajattelin vain, että samanlaisen kipponäyttelyn näkee lähitavaratalossa...


Sen sijaan minua kiinnostivat ja mieleeni jäivät jopa satoja vuosia vanhoja nukkekodit. Oli kiva katsella myös ruotsalaisia ruokapöytiä eri vuosisadoilla, vaatteita eri vuosisadoilta, olohuoneita eri vuosikymmeniltä sekä vanhoja valokuvia. Näköjään museossa olisi nyt meneillään ainakin roskanäyttely sekä miehiä uimapuvuissa, heh. Museo tuntui tosiaan käsittelevän ruotsalaista kulttuuria eri aikakausilta vähän joka kantilta. Mikään kulttuurin kantti ei tosin kiinnostanut kaksikuukautista vauvaa, joka pääasiassa nukkui kantorepussa.

Nyt lauantaina matka suuntasi taas Djurgårdeniin, tällä kertaa suosittuun Aquaria-vesimuseoon. Mukana oli meidän kolmen lisäksi Fridan farmor ja 7-vuotias serkku, jolle retki oli syntymäpäivälahja meiltä. Sisäänpääsy museoon oli aikuisilta 90 kruunua, 6-15-vuotiailta 50 kruunua ja 3-5-vuotiailta 25 kruunua. Tukholmakortilla olisi päässyt ilmaiseksi. 

Vesimuseoon ei saa viedä lastenvaunuja, vaan ne pitää jättää vaunuparkkiin. Vaunuparkki oli lauantaina tupaten täynnä: vaunuja oli niin vaatenaulakkojen alla, kassan luona kuin ulkona lumihangessakin lukuisia. Kassalta olisi voinut lainata kantoreppuja, mutta meillä oli taas oma Manducamme mukana. Tällä kertaa Frida ei torkkunut hetkeäkään, vaan pää pyöri väkkäränä katsomassa ihmeellisiä akvaarioita ja värikkäitä kaloja.


Aquaria oli minusta yllättävän pieni, mutta sinne mahtui niin höyryävää sademetsää, lammikosta sylkeviä kaloja, hienon värikkäitä myrkyllisiä pieniä sammakoita ja mitä hupsumman näköisiä kaloja kotimaisista eksoottisiin. Kaikki seurueestamme löysivät katseltavaa, niin 7-kuukautinen vauva kuin 7-vuotias serkku ja lasten isoäitikin. Vehreästä ja solisevasta kahvilasta oli hienot näkymät. Lastenhoitohuonekin löytyi, joskin se olisi voitu mielestäni merkata vessan oveen jotenkin, ettei tarvi jonottaa jokaiseen kolmeen vessaan nähdäkseen, missä näistä nyt on se hoitopöytä. (Päivitys v. 2013: Lastenhoitohuone on sittemmin merkattu.)

Paluumatkalla kävimme vielä Emmauksen kirpputorilla, joka sijaitsee Slussenilla Götgatanin alkupään ja Peter Myndes Backen risteyksessä. Sieltä löytyi monenmoista, muun muassa etsimäni unipussi 70 kruunulla.

Pussi pääsi heti kokeiluun. Tulokset ovat olleet loistavia. Peittojen päältä potkiminen on ollut yksi ongelma, joka näin ratkaistiin, mutta myöskin uusi ongelma eli unissaan kontilleen kääntyminen ja siihen herääminen on vähentynyt merkittävästi. Myös nukuttaminen on helpottunut. Johtuneeko unipussista vai siitä, että laskimme pinnasängyn pohjan alimmalle tasolle, vai näiden yhteisvaikutuksesta, mutta olen nyt jo useita kertoja laskenut Fridan unipussissa sänkyynsä ja ainoastaan painanut Lullabubin päälle tärisemään (aiempi merkintäni Lullabubista), jolloin Frida on nukahtanut saman tien ilman aiemmin tarvittavaa sängyn keinuttamista käsillä.

Tässä aiempi tilanne: ei unipussia, sängynpohja ylemmällä tasolla.
Valoista näkee, että Lullabub huruuttelee. Toimi näinkin, mutta nyt toimii vielä paremmin.

Minulle on tullut Lullabubista kyselyjä. Voin puolestani lämpimästi suositella vempelettä, mutta ilmeisesti sitä ei myydä Suomessa missään. Netistä sen voi tilata Australiasta, mutta tiedä sitten, millaiset tullit tilaukselle tulee päälle. Ruotsissa sitä myy ainakin lastentavaratalo Barnens Hus, mutta tälllä hetkellä meidän lähellämme sijaitsevassa Barnens Husissa ei niitä enää ole. Tiedä sitten, mikä tilanne on muissa Barnens Huseissa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...