tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulu

Näytti jo siltä, että saisimme valkean joulun. Oli pakkasta ja maassa lunta noin viikon ajan ennen joulua. Lunta ei kuitenkaan ollut niin paljon, että olisi päästy kokeilemaan pulkkaa ensimmäistä kertaa. Lähirinteessä lapset kyllä laskivat mäkeä, mutta lumen sijasta mäessä oli jäistä ruohoa. Aatonaattona lämpötila nousi plussan puolelle, ja viimeisetkin lumenrippeet sulatti illalla alkanut vesisade.

Jouluaaton vietimme miehen äidin luona. Saavuimme paikalle sen verran myöhään, että meiltä meni ohi riisipuuro (ilman mitään soppaa) ja Kalle Anka telkkarista. Kalle Anka on pitkälti sama kuin Samu Sirkan joulutervehdys, joskin muistaakseni Samu Sirkan joulutervehdyksen sisältö jonkin verran vaihtelee, kun taas Kalle Anka pysyy samana, mitä nyt uusien Disneyn piirrettyjen mainoksia lisätään loppuun. Muut olivat tietysti katsoneet Kalle Ankan, vaikka nuorinkin oli 25-vuotias ja on nähnyt saman ohjelman joka joulu.

Harmaa-liila juhlamekko - Mini A Ture

Frida oli hyväntuulinen ja puuhakas. Hänestä parasta näytti olevan lasinaluset, akvaario kilpikonnineen, farmorin koira ja kissat sekä miehen siskojen vieraisille tulleet kissat. Frida seurasi tarkasti vierestä, kun eläimet kävivät juomassa ja muisti sanoa perään "ähh", kun kissoilta ja koiralta se jäi sanomatta. 

Frida & lasinaluset.


Myös joululauluja soittava pehmokuusi oli jännä.

Joulupöytä oli totutunlainen. Aluksi oli erilaisia kylmiä silliruokia ja uunilohta, sen jälkeen lihapullia, nakkeja, pekonia, grillikylkeä, kinkkua, kanaa ja lammasta. Luulisin, että kana ja lammas olivat anopin miestä varten, joka ei syö possua, ja muu ruoka sellaista, jota olen nähnyt muissakin ruotsalaisissa joulupöydissä. Kinkku syödään siivuina leivän päällä. Ruokajuomaksi oli julmustia. Perunaa lukuunottamatta mitään kasviksia ei ollut, vaikka muuten niitä anopinkin luona aina on pöydässä. Olen siis aika ymmällä, onko lautanen tosiaan tarkoitus ensin täyttää kalalla ja sitten pelkästään erilaisilla lihoilla. Mitä ilmeisemmin on. Muilla ei näyttänyt olevan ongelmia, mutta minulle jää joulupöydästä nälkä, kun en osaa syödä pelkästään lihaa lautasen täydeltä. Jälkiruoaksi oli pähkinöitä, itsetehtyjä suklaakarkkeja ja klementiinejä. Niistäkään ei oikein ollut mahan täytteeksi. Kun yksi suklaanekku liimaa hampaat yhteen, niin toista ei enää tee mieli, ja klementiinejä en kehdannut syödä kovin monta, kun tyttären klementiininhimo oli jo niin pohjaton.

Lahjojen aukaisuun käytetään miehen perheessä paljon aikaa. Meidän piti useampaan otteeseen harmillisesti hoputella, koska Fridan piti päästä nukkumaan. Lahjan antaja antaa jokaiselle yksitellen lahjan. Muut katsovat, kun yksi avaa lahjan ja esittelee ja ihastelee sitä ja laittaa sen sitten kiertämään, jolloin muutkin sitten katselevat ja ihailevat lahjaa. Lahjoja annetaan monta, ja jokainen pienikin kääritään omaan pakettiin, joten voitte kuvitella, että muutama tunti hommassa vierähtää. Välillä pidetään myös taukoja.

Fridaa ei voinut homma vähempää kiinnostaa, ei pakettien aukaiseminen, ei paperi, ei lahjanarut, ei sisältä paljastuvat lelut, kirjat ja vaatteet. Frida vieraili paikalla vain hakemassa lisää klementiininlohkoja.

Kotiin ja nukkumaan Frida pääsi sitten vasta kymmenen jälkeen varmaan rasittavasta hoputuksestani huolimatta. Uni oli poikkeuksellisen levotonta ja katkonaista, ja kuitenkin Frida nousi ylös aikaisemmin kuin yleensä. Päiväunilta hänet piti herättää kesken kaiken, koska joulupäivänä meidät oli kutsuttu miehen veljen luokse. Mieliala ei siis Fridalla ollut joulupäivänä yhtä korkealla kuin aattona. Vähäinen nukkuminen ja siihen päälle vieraampi ympäristö, paljon juttelemaan tulevia sukulaisia ja pari kiljuvaa kolmevuotiasta serkkua uusine äänekkäine leluineen - huono yhtälö. Joulupäivän vierailu meni Fridalla siis lähinnä isänsä sylissä. Klementiinit eivät todellakaan maistuneet. Ruokalautanen piti kumota nurin kolmesti. Lahjoja ei joulupäivänäkään aukaistu itse tai edes katsottu. Parasta oli kellarikerroksessa asuvan miehen siskon rauhallinen yksiö vesisänkyineen.

Joulupäivän mekon terriereillä on helminauhat kaulassa. Miehen mielestä Fridallakin olisi kuulunut olla helmet.

Joulupäivänä oli siis sama ohjelma kuin aattonakin, mutta vielä isommassa mittakaavassa. Kun aattona paikalla olivat lisäksemme miehen siskot ja äiti miehensä kanssa, nyt olivat kaikki samat ja lisäksi miehen veljet perheineen sekä isä. Ruoka oli samaa paitsi lisäksi oli janssoninkiusausta, joka ilmeisesti on myös yleinen ruotsalainen jouluruoka. Lahjoja avattiin taas samalla systeemillä. Nyt oli vuorossa miehen isän ja veljien perheen lahjat kaikille muille sekä muiden lahjat heille.

Meidän perheellähän tämä on vielä pientä. Miehen veljen vaimo on venäläinen, joten he avasivat ruotsalaisen perinteen mukaisesti lahjoja perheensä kesken aattona sekä lisäksi joulupäivänä meidän kanssamme. Venäläisen perinteen mukaan taas tulee pakkasukko tuomaan heille lahjoja uutenavuotena. Meidän loppiaisemme aikaan taas heillä on venäläisen tavan mukaan joulu. Silloin kuulemma ei sentään enää tule lahjoja. Käly kertoi, että Neuvostoliiton aikaan joulua ei vietetty, joten venäläinen jouluperinne unohtui. Uusien tapojen mukaan nykyään venäläiset esimerkiksi syövät jouluna amerikkalaisittain kalkkunaa.

Frida osoitti kohti kameraa, joten minäkin. Väsynyt tyttö kuitenkin vaihtoi poseeraamisen haukottelemiseen.

Lahjojen jakamisen jälkeen mies lähti Fridan kanssa kotiin rauhoittumaan ja nukkumaan. Minä olin sopinut meneväni elokuviin katsomaan Sherlock Holmesia (oli hyvä) miehen siskon kanssa, joten jäin vielä. Olin taas jäänyt nälkäiseksi niistä lihapullista ja nakeista, joten ilahduin, kun miehen sisko sanoi vielä laittavansa jotain päivällistä meille ennen lähtöä, koska olisimme kotona vasta keskiyöllä. No, se päivällinen oli tietysti taas lautasellinen nakkeja, possunkylkeä, pekonia ja lihapullia, tällä kertaa ilman niitä perunoitakaan. Atkins-joulu?

Kotona on nyt sitten pikku hiljaa tutustuttukin lahjoihin. Antamamme Galopp-kirja ainakin on saanut Fridan haltioihinsa.

Froteemekko - Me&I
Joulunajan hyvin palvelleet tossut - H&M

torstai 15. joulukuuta 2011

Kuppi nurin

Nasun Asu -blogi kysyi eilisessä postauksessaan, mistä asioista taaperon kanssa niin sanotusti palaa käpy. Meillähän on tytöillä vain muutaman päivän ikäero, joten sikälikin hauska aina vertailla. Monessa asiassa naperot ovat samoilla linjoilla ja samassa aikataulussa, ja joissakin taas ei. Kirjoituksessa Heliä riepoi hiusten repiminen ja päälle nauraminen, kun taas meillä minun ja muidenkin hiukset saavat olla ihan rauhassa.

Kärsivällisyyteni lapsen kanssa on yllättänyt minut. Tai helppoa tämä kai vielä on? En varsinaisesti kiihdy enkä ole koskaan huutanut Fridalle. Sanon vain, että ohhoh tai hohhoijaa, jos jokin temppu tai tapa ei ole mieleeni. Saatan vaikka laulaa jotain, niin molemmat rauhoittuvat. Olen kai Kummeli-tyyliin sellainen etsä viitsisitsä -vanhempi. Hohhoijaa, etsä viitsisitsä olla kaatamatta maitoa pöydälle... Meillä ruokalautaset pysyvät yleensä oikein päin, mutta mukit menevät säännönmukaisesti nurin. Yleensä muutama sekunti juomista, sitten muki nurin ja oikein heilutuksen kanssa juoma ulos lätäköksi pöydälle ja syliin. Pienet kädet vielä siihen lätäkköön ja sitten levitellään sitä lammikkoa.

Hähää, ovelan äidin venttiilimukista ei saakaan maitoa niin helposti ulos, vaikka vähän hölskyttäisi!

Joitakin muita yleisiä temppuja, jotka eivät kuulu suosikkilistalleni:

- Ruoan heittely lattialle. Otetaan vaikka makaroni ja jauhelihakastike, joka on Fridan lempiruokaa. Sitä menee pieneen mahaan vaikka kuinka paljon. Menee myös lattialle. Tämä lusikallinen / kourallinen suuhun, seuraava lattialle, taas suuhun, sitten lattialle... Yritän siinä vieressä sanoa, että ne ovat kaikki ihan sitä samaa ruokaa, aivan yhtä hyvää. Jos ei huvita syödä, niin sitten voi jättää siihen lautaselle. Ei tarvitse heitellä mitään pois.

- Kaikkien kirjojen ja lelujen levittely. Olenkin suurimman osan leluista laittanut piiloon ja kirjat ylähyllylle.


- Kaikkien kenkien sekä asusteiden jatkuva levittely ja kätkeminen ympäri taloa sekä likaisten kenkien syöminen. Pitäisi vissiin näillekin tavaroille keksiä joku muu sijoituspaikka, mutta se nyt vain on jotenkin niin kätevää, että kengät, hatut ja käsineet olisivat eteisessä.


- Johtojen pureksiminen sekä paperin, pahvin ja kirjojen syöminen. Jos äiti huomaa, niin äkkiä koko paperi tai pahvi suuhun ja karkuun!

Paperisilppuri työnsä äärellä.

- Vaarallisiin paikkoihin kiipeäminen. Kuvassa lisäksi toinen epäsuotuisa tapa eli kaikilta tasoilta tavaroiden onkiminen syötäväksi, tässä tapauksessa vauvanruokapurkin kansi.


- Kirkuminen ja itkeminen jotain asiaa halutessa. Tässä on helppo neuvoa, ettei pidä antaa sitä asiaa, ennen kuin lapsi on rauhallinen. Monesti se asia vain on jokin, jonka haluaisin joka tapauksessa tehdä tai antaa, esimerkiksi hanskojen pukeminen, ruoan antaminen, hissiin meneminen, kylpyyn meneminen... Siinä sitten myöhästyttäisiin bussistakin, kun ei päästä hissiin, ja tuntuu tyhmältä itkettää toista turhaan, etenkin kun sitä itkua tulee rajattomasti ja kun toinen ei ymmärrä puhetta (eikä kuule sitä, kun huutaa niin kovaa).

- Kirkuminen, potkiminen ja selän kaarelle taittaminen, kun pitäisi lopettaa jokin kiva juttu (puistossa leikkiminen, omien rattaiden työntäminen) ja palata rattaisiin istumaan. Tämä ei ole etenkään näin pallomahaisena ja jäykkäjäsenisenä suosikkejani. Toinen samaa sarjaa on mahan päältä konttaaminen ja kiipeäminen.

Siinä oli nyt kaikki mieleentulevat. Enimmäkseen meillä asiat sujuvat aika lunkisti, vaikka edellä mainitut nyt ovatkin melko jokapäiväisiä juttuja (paitsi ei sentään se rattaista kieltäytyminen). Eilen illalla juuri mietin, että onpa meillä helppoa. Ja varmaan sitten, kun on kaksi, ei enää niin helppoa olekaan. Vielä hiljattain yksi koettelemus oli yöunille nukuttaminen. Nyt kuitenkin vain vien Fridan sänkyyn ja unipussiin, ja sinne hän jää ilman itkuja. Myös vielä vähän aikaa sitten Frida herätti minut yöllä monta monituista kertaa, nykyään ei lainkaan. Aah, helppoutta. Toistaiseksi.

Näin rentoa meillä on nykyään. (Sekunnin lepotauko.)

Me&I:n sydänpeppuhaalarin kanssa Lovely Bearsin herneenpalkobody.

torstai 8. joulukuuta 2011

Pompdeluxilta postia

Pompdeluxin lähetys saapui jo: iso pehmeä paketti kulta-valkoisessa muovipussissa. Kaikki löytyi, mitä pitikin. Välillä tosin petyin, kun yksi toivomani vaatekappale puuttui, ja sitten muistinkin, että menetin sen jo tilausvaiheen ruuhkan selkkauksessa, kun ostoskori välillä tyhjeni. Kaikki vaatteet olivat odotetun kokoisia ja hienoja, eikä mitään tarvitse palauttaa.

Talvihaalarin väri on nimeltään "dusty purple", mutta ei se mielestäni ole violettia nähnytkään. Nettikaupassa se näyttää vaaleanpunertavalta, mutta minun silmiini täällä kotona se on beige, jossa on ruskeita kukkakuvioita. Nykyisen violetin talvihaalarin ja oranssin toppatakin jälkeen silmä tarvitsee beigeen haalariin vielä totuttelua, mutta ehkäpä sitä vuodessa ehtii... 

Sekä minä että mies tykkäsimme Oprah-tyllimekosta. Siitä valitsin niinkin ison koon kuin 92, koska mekkoja on jo koossa 80-86 cm niin paljon ja toisaalta sopivia juhlia suht vähän. Heti alkoi kuitenkin mietityttää, olisiko vielä pitänyt hankkia sama pienempänäkin, kun on niin soma. Houkutus olisi suurempi, jos muita värejä olisi jäljellä, mutta ei ole. Tämä väri (petrooli = siniharmaa) on kyllä kiva, mutta en nyt taida hankkia samaa mekkoa kahdessa koossa ja vielä saman värisenä.


Toisaalta olen tyytyväinen, että tilasin Tanya-hupparin sekä 86-senttisenä että 92-senttisenä ja vielä samanvärisenäkin (no ehkä olisi toisen voinut ottaa eri värisenä). Suurin osa vaatteista oli 86-senttisiä ja vielä isoja, mutta yllättäen huppari oli jo passeli (kasvunvaraa kuitenkin vielä löytyy). Sitä testattiin kirmailemalla parvekkeella.

Pehmeä nepparillinen huppari - POMPdeLux
Housut - Mohini
Kengät - Reinot



Mies kehui materiaaleja yleensä sekä Brigitte-mekkoa erityisesti:

(Koukku, jossa henkari on, on vinossa - epäedullista kuvattaville vaatteille.)

Läheltä katsottuna en täysin syttynyt Inez-housupuvun kukkakuosille enkä Wiwi-housupuvun epämääräiselle kuosille. Sen sijaan Faith-housujen ja housupuvun pienet kukkaset olivat kivoja, kuin voikukkia höytyvävaiheessa. 


Joy-collegehaalari oli tosi kiva. Sukkahousuja olisi pitänyt tilata useampiakin. Yhden trikoopaidan tilasin, ja se sopi jännästi yhteen kaikkien vaatteiden kanssa, vaikka en sitä kerennyt tilatessa suunnittelemaankaan.

Amelia- ja Ewa-housuille tulee varmasti paljonkin käyttöä. Ne sopivat yhteen myös vaatevarastomme värikkäiden kuosien kanssa. Meillä ei entuudestaan ole farkkuja, koska ne ovat vaikuttaneet niin epämukavilta verrattuna vaikkapa velourhousuihin, mutta nämä tuskin kiristävät mistään.


maanantai 5. joulukuuta 2011

Maatuska tulee, maatuska menee

Piti tehdä tästä kunnollinen päivitys, mutta kuulin, että mies on tulossa kotiin, ja mies ei saa nähdä koneelta / pöydältä / pyykkinarulta / mistään, että myyn pieniä vaaleanpunaisia vaatteita ja mekkoja pois = paljastuisi, että ultraveikkaus oli poika. Siispä pikaisesti päivän maatuskainen asu:

Tyypillisesti nalleja mukana niin paljon kuin pystyy pitämään otteessa.
Maatuskamekko - Lindex
Violetti body - H&M
Raitasukkikset - Next
Kengät Reinot

Ehkä päivän hieno liivimekko lohduttaa, kun pitää luopua Lindexin maatuskakuvioisesta mekkobodysta ynnä muista seuraavalle säästetyistä söpöyksistä. Yksi maatuskamekko menee, mutta toinen tulee tilalle.

torstai 1. joulukuuta 2011

Rakenneultra

Tänään oli odotettu rakenneultra. Hyviä uutisia: siellä näkyi melko rauhallinen ja täysin normaalin ja terveen oloinen, viikkoja vastaava vauva. Kätilö ultrasi huolella ja pitkään ja sanoi sitten, että täydellinen vauva, mitään vikoja hän ei löydä. Kätilö tiedusteli lopuksi, olisiko meillä vielä jotain kysyttävää. Pyysin (sovitusti) miestä katsomaan muualle ja kysyin sukupuolesta: pyysin nyökkäämään, jos poikafiilikseni on oikea, ja pudistamaan päätä, jos ei ole. (Toivottavasti tästä ei tullut käsitystä, että tyttö olisi ollut jotenkin negatiivinen vaihtoehto.) Kätilö nyökkäsi. Olen siis (todennäköisesti) ollut oikeassa!

Ultra oli hyvin selkeä ja siinä näkyi selvästi mm. lapsen selkäranka, sydän, profiili, kädet sormineen ja jalat varpaineen. Saamamme kuva oli kuitenkin hyvin sumea, ja lisäksi ultrakuvasta ottamani valokuva on heikkotasoinen.


Kuvasta tuskin muuta erottaa kuin että siinä on vauva - ja vauvan kaveri. Saimme kuvan vasta ultran jälkeen, kun hoksasimme, ettemme olleet saaneet yhtään kuvaa, ja mies palasi takaisin hakemaan. Siis mikä on tuo vauvan vatsan päällä istuva isopäinen isosilmäinen virnuileva kaveri? Onko vauvalla mukana oma pehmolelu?

Paljastin teille sukupuolen, koska se olisi varmaan muutenkin selvinnyt siinä vaiheessa, kun rupean kauppaamaan pieniä mekkoja ja vaaleanpunaisia puhvihihaisia bodeja. 

Ette sitten saa kertoa miehelle. Hän haluaa pitää yllätyksenä, joskin yritti ultrassa kuulemma hyvin tarkkaan katsoa sukupuolta. Ihmettelin logiikkaa tässä, mutta ei siis halua, että kukaan kertoo hänelle tietona, vaikka itse voikin vihjeitä etsiä kuvasta. Hän ei kuitenkaan tunnistanut kuvasta mitään erityisesti poikaan tai tyttöön viittaavaa. Kuitenkin hän kertoi, että hänestä vauva oli poika. Kyselin perusteluita, mutta ei niitä ollut. Kasvot, liikkeet, vartalo, mikä? Ei syytä, vain yleisvaikutelma, jota hän ei osannut kuvailla. Olisiko johtunut erilaisuudesta? Olen koko ajan veikannut vauvaa pojaksi, koska raskaus on tuntunut niin erilaiselta kuin viimeksi. Nyt molempien mielestä vauva näytti erilaiselta. Odotimme kai näkevämme Frida-kopion, mutta mustavalkoisesta rakeisesta kuvastakin näkyi, että ei ole kopio.

Anoppi oli omasta tahdostaan mukana vahtimassa Fridaa odotushuoneessa. Hän sanoi, että jos lapsi olisi poika, niin sitten meidän ei tarvitsisi tehdä enempää lapsia, kun olisi sekä tyttö että poika. Kerroimme hänellekin, ettei meillä ole mitään tavoitetta saada erityisesti poikaa, vaan ihan yhtä hyvin saa olla tyttö ja vaikka monta (no katsotaan nyt nämä kaksi ensin ja mietitään sitten, riittääkö rahkeet). Ei kai anoppi sitä tosissaan tarkoittanut, kun miettii, että hänellä itsellään on kolme poikaa ja kaksi tyttöä.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Pususammakkohaalari ja Reino-tossut

Miehen veli vaimonsa ja poikansa kera kävivät sitten sunnuntaina noutamassa meiltä turvakaukalonsa, Manducan käyttöohjeineen sekä keräämäni vaatekassin. Tarjosin ylimääräistä vauvan makuupussiakin, mutta he eivät tienneet, mihin sitä voisi tarvita. Eikö täällä käytetä vauvalla vaunuissa makuupussia? En tiedä. Suomessahan se on äitiyspakkauksen vakiovaruste. 3-vuotias poika mielistyi heti prinsessamopoon (tai -autoon), eli selkeästi leluna unisex, joka menee vielä vuosia.

Kälyllä on laskettuun aikaan kuukausi. Hänellä on kivuiltaan vaikea jaksaa töissä, mutta hän ajatteli sinnitellä joululomaan asti. Täällä voi siis vaikka suoraan töistä lähteä synnyttämään, eli mikään pakko ei ole ennen laskettua aikaa jäädä äitiyslomalle. Halutessaan kyllä voi. Hän toisaalta ilman muuta haluaisi jo lopettaa työt, mutta jos hän jäisi kotiin, poika saisi olla hoidossa enää 25 tuntia viikossa. Kuulemma pojan paimentaminen kotona olisi kuitenkin raskaampaa kuin töissäolo ja pojallakin tulisi tarhakavereita kova ikävä. Siispä käly jatkaa työntekoa ja toivoo, ettei lähtö synnärille tulisi työpaikalta.

Kerroimme torstain rakenneultrasta ja mainitsimme, että aiomme tehdä samoin kuin viimeksi, eli minä saan tietää sukupuolen mutta mies ei. He ihmettelivät, miten onnistun mieheltä salaa hankkimaan vauvatavarat ja -vaatteet. Mitkä tavarat ja vaatteet, ihmettelin, meillähän on Fridan jäljiltä kaikki jo valmiina. Niin mutta jos vauva onkin poika, he kysyivät. Fridahan käyttää kyllä myös mekkoja, mutta minusta suurin osa Fridan vaatteista sopii yhtä hyvin pojalle. Koko Fridan pienen elämän ajan minulta on ulkoillessa, kaupassa, bussissa jne. kysytty: "Vad heter han? Hur gammal är han?" Tämän päivän asukin sopisi mielestäni myös mahdolliselle pikkuveljelle.

Kato, sammakko!

Äitini kertoi nähneensä telkkarista, kun 1-vuotiaalle ja 1,5-vuotiaalle piirrettiin naamaan huomaamatta punainen pilkku ja näytettiin sitten peiliä. Kuulemma 1-vuotias koski pilkkua peilin naamassa ja 1,5-vuotias omassaan eli tajusi peilikuvan idean. En aikoinaan testannut, vaikka äiti ehdotti, mutta kai tämä peilaus vastaa samaa testiä: 16-kuukautinen alkoi kuvansa nähdessään tutkia vaatteitaan.


Tuo tullessas, vie mennessäs -periaate on Fridalla hyvin hallussa.
Vähän liiankin hyvin. Jotkut tavarat saisivat olla ihan paikoillaan.
Tässä menossa pari leluruuvia.


Yksi Fridan mielipuuhista tällä hetkellä on kirjojen lukeminen. Kuvan muumikirja on yksi suosikeista. Kirjan luukut aukeavat jo ennen kuin ehdin kysyä, onko Pikku Myy piilossa pensaan takana.

Parasta on, kun Pikku Myy löytyy ja hihittää.
Turkoosit pususammakkohaalarit (74/80 cm) - Me&I (Huutis)
Violetti perusbody (80 cm) - H&M (Huutis)
Tossut ruskeat Reinot (22 cm), kirpparilöytö.

Kerroimme vieraillemme, että Nyckelvikenissä on joulumarkkinat, jonne olisimme pian lähdössä. Vieraat eivät kuitenkaan tunteneet fiilistään tarpeeksi jouluisaksi pilvisessä vesisateessa ja tuulessa, joten lähdimme ihan keskenämme kävelemään sinne metsän halki. Frida käveli menomatkalla alamäkeen ensimmäiset 1,5 kilometriä ja paluumatkalla samat ylämäkeen. Muun matkan menimme rattailla, jotta pääsisi joskus perillekin. En ole nähnyt samanikäisten kävelevän ulkona, mutta ei kai siitä mitään haittaa voi olla, jos toinen menee mielellään? Kotiinkin tullessa heti ensimmäiseksi otti taaperokärrynsä ja lähti juoksemaan asuntoa ympäri. Päällä oli uudenveroisena käytettynä ostettu Molon violetti talvihaalari. Nykyään en luokittelisi sitä enää ihan uudenveroiseksi... Vaikka Frida kesti kävelyä hyvin, haalarin toinen jalkalenksu ei kestänyt. Ne kai on helppo kuitenkin uusia.

Periltä löytyi käsitöitä, leivonnaisia, joulupukki ja eläimiä, jotka siellä yleensäkin asustavat. Jopa iso lumiukko oli, vaikka täällä ei ole vielä kertaakaan lunta satanut. Lumi oli kyllä oikeaa mutta hyvin mustunutta ja lumiukko riipivän kuluneen näköinen. Frida  tykkäsi etenkin poroiksi puetuista poneista sekä kanoista.

Reissun jälkeen tosiaan Fridalla riitti virtaa, mutta minä oikaisin sohvalle. Kävely on sujunut tässä raskaudessa paljon sujuvammin kuin viimeksi, vaikka liitoskipuja kai pitäisi toisessa raskaudessa olla enemmän. Ilmeisesti kuitenkin metsätie, ylämäet ja alamäet koettelevat jäseniä asfalttia ja ostarin käytävää enemmän.

Olen edelleen yllättynyt, miten viikko sitten en vielä tuntenut liikkeitä ja nyt mieskin jo tuntee ne mahan päältä aivan selvästi. Meni ohi se perhoslepatusvaihe tai kuplimisvaihe, vai miten niitä ekoja liikkeitä kuvaillaan, ja tuli suoraan monotus- ja muljailuvaihe. Olikohan tämä vauva välillä jossain matkoilla ja palasi nyt takaisin?

lauantai 26. marraskuuta 2011

Turvatyyny

Sain tarpeekseni siitä, että turvallisuussyistä vaatehuoneeseen siirretty penkki esti vaatehuoneen sujuvan käytön. Siispä siirsin penkin takaisin entiselle paikalleen turvatyynyn kera. Sohvatyyny on sidottu vyöllä kiinni penkkiin. Eipä penkkiä voi käyttää istumiseen, vaan eipä voi käyttää kiipeilyynkään eikä se enää tuki vaatehuonetta.


Miehen ehdotus ongelmaan oli siirtää penkki varastoon, mutta pelkäsin penkin homehtuvan kylmässä varastossa. Turvatyynyratkaisuun hän oli tyytyväinen. Varastossa on lähinnä hänen tavaroitaan, hän kun haluaa säilyttää kaikki lapsuutensa piirustukset ja kouluvihotkin, eli laatikkotolkulla tavaraa, jolle ei ole varsinaisesti mitään käyttöä. Esimerkiksi lastenvaatteita tai vaunuja en uskalla viedä varastoon. Liian pienet ja liian isot lastenvaatteet säilytän muovilaatikoissa vaatehuoneen hyllyillä sekä makuuhuoneessa, ja vaunuista / rattaista taas yhden paikka on eteisessä, yhden keittiössä ja yhden makuuhuoneessa. Yksi pehmeä kantokoppa löytyy vaatehuoneesta ja yksi kova kantokoppa taas makuuhuoneesta pinnasängyn alta.

Muutama litra koon 50-74 cm vaatteita.

Huomenna miehen veli ja veljen vaimo tulevat noutamaan turvakaukaloaan sekä lainaksi Manducaa ja niitä vauvanvaatteita. Keksin itseäni tyydyttävän ratkaisun vaatelainapulmaan ja kokosin tyttömäisen kassillisen vaatteita, joista en ole niin nuuka kuin joistakin muista. Osassa on jo hieman pesunukkaa, joten eivät todennäköisesti pienellä vauvalla voi mennä paljon sen enempää miksikään. Lisäksi on mekkoja, jotka ovat kyllä loistokunnossa mutta yleensä moni ei niitä vauvallaan juuri pidä, ehkeivät hekään.


Paketissa on mm. Marimekon, Tutan ja Lindexin potkupukuja, Espritin kuppikuvioinen liila kietaisubody, H&M:n vaaleanpunainen kietaisubody, mintunvihreä Gymboreen mekko, Lindexin velourmekko, KappAhlin mekko ja valkoinen mekko, jonka merkkiä en nyt muista varmaksi, Toffeen vaaleanpunaiset puolipotkarit sekä How to kiss a frogin violetti röyhelöinen kietaisubody. Muovikassillinen siitä tuli - kai se riittää hyvän tahdon eleeksi?

perjantai 25. marraskuuta 2011

Hän

Miehen työpaikan Peppi-juhlat olivat oikein viihtyisät. Minä ja Frida olimme paikalla kolme tuntia, kunnes oli aika viedä Frida iltapuurolle ja nukkumaan. Frida viiletti kiireisenä koko ajan huoneesta toiseen, tanssi musiikin tahtiin, kurkisteli katutason koko seinän korkuisista ikkunoista ulos, kantoi ilmapalloja ja popsi viinirypäleitä, kurkkutikkuja ja lihapullia, joita oli tarjolla. Perässä seurailivat lisäkseni Fridan isä, farmor, kaksi tätiä ja setä. 3-vuotiaalla serkulla oli omat puuhansa. Paikalla oli siis työntekijöiden perheenjäseniä, sukulaisia ja kavereita sekä firman yhteistyökumppaneita ynnä muita. Lapsille oli palkattu tilaisuuteen oma satutäti, mutta Fridaa ei leikittämiset kiinnostaneet.

Tämän julkistamista siis juhlittiin: Pippi Långstrump -pelikirja iPadille.

Paikalla oli myös miehen kaveri kiinalaisen tyttöystävänsä kanssa. Tyttöystävä kertoi toivovansa puolestamme, että saisimme tällä kertaa pojan, koska sitten meillä olisi "täydellinen perhe". Vastasin, että toinen tytär olisi mielestämme aivan yhtä täydellinen vaihtoehto. Hän vaikutti yllättyneeltä.

Mahdollisesti viikon päästä saamme tietää ultrassa, onko tulossa pikkuveli vai pikkusisko. Tai siis minä saan tietää. Miehen puolesta minä saan kyllä kysyä, mutta hän haluaa säästää yllätyksen sitten keväälle. Tämä toimi hyvin viimeksikin, joten eiköhän toimi nytkin. Viimeksi sain myös kertoa suomenkielisille kavereille ja sukulaisille, mutta en ruotsinkielisille, englanninkielisille tai kellekään, kenen äidinkielessä erotellaan sukupuolet (han / hon, he / she, il / elle, er / sie jne). Nimittäin suomenkieliset eivät voi vahingossa lipsauttaa sukupuolta miehelle. He saattavat kyllä viitata tulevaan vauvaan epähuomiossa sanalla he or she tai han tai hon, mutta mies on oppinut, ettei siitä suomenkielisten, edes sujuvasti englantia tai ruotsia puhuvien kanssakaan, voi päätellä yhtään mitään. Vaikka olisi kuinka pätevä suomalainen kielenpuhuja, silti persoonapronominit menevät usein tai silloin tällöin sekaisin, ellei keskity, koska meillä on vain hän (mikä on minusta hieno piirre suomen kielessä). Oman kokemukseni perusteella taas sellaisten kielten puhujat, jolla tuo ero omassa äidinkielessä on, eivät tee virheitä persoonapronominien kanssa muissakaan kielissä, joten jos ruotsinkielinen sukulainen tai kaveri lipsauttaisi miehelle han tai hon, niin salaisuus paljastuisi sitten siinä.

(Tietenkin tärkeintä rakenneultrassa on selvittää, onko lapsi terve. On huojentanut jo mieltä tuntea liikkeitä. Hassua, että ensin niitä sai odottaa, mitään ei kuulunut, ja nyt kun tällä viikolla aloin tuntea niitä, niin nyt ne jo tuntuvat käteenkin.)

torstai 17. marraskuuta 2011

15-kuukautisen kotityöt

Frida on 1-vuotiaan innolla mukana tekemässä kaikkia kotitöitä. Äiti ei vain aina tajua olla avusta asianmukaisen kiitollinen. Olen äitiyden mukana löytänyt itseltäni muun muassa sellaisen periaatteen, että astianpesukoneeseen ei kiivetä sisälle. Astianpesukoneessa ei myöskään pestä leluja, etenkään ei nukkeja sun muita pehmoeläimiä. Lisäksi koneesta ei saa ottaa likaisia aterimia ja astioita ja nuolla niitä. Olen sillä lailla tiukkis.

Nukenpesijän asu:
Kukallinen velourpaita - PO.P
Velourhousut - Me&I

Ruoanlaitto Fridan kanssa on haastavaa, sillä vanhemman häärätessä lieden äärellä Frida haluaa seistä siinä jalkojen juurella - ei hyvä, jos kiehuvasta kattilasta roiskuu vettä tai pannulta rasvaa. Yleisimmin homma hoidetaankin niin, että mies kokkaa ja minä pidän Fridan muissa puuhissa. Miehen kaverin mielestä mies on liian kiltti, kun hoitaa ruoanlaiton suurimmaksi osaksi. Toisaalta se on miehen ainut kotityö ja vieläpä hänelle mieleinen (eikä jokapäiväinen, kun kerralla valmistuu paljon). Minä ja Frida hoidetaan muut hommat.

Suuri osa Fridan ajasta kuluu tavaroiden järjestelyyn. Hyllyt ja lelulaatikot tyhjennetään päivittäin. Tavaroita siirrellään kädessä ja taaperokärryssä. Äidin kenkä viedään kylpyammeeseen ja toinen lelulaatikkoon. Paperinkeräyslaatikosta siirrellään lehtiä ympäri asuntoa. Leluja viedään vaatelaatikoihin. Hiusharja jemmataan lelutelttaan. Kaikessa tässä on kovasti hommaa koko päiväksi.

Imuroida ja mopata pitää useamman kerran viikossa, etenkin keittiön lattia, eikä silti ole erityisen siistin näköistä. Myönnettäköön, että usein homma tulee tehtyä vain viikonloppuna, jolloin voin saada miehen ja Fridan hetkeksi jonnekin ulos. Juuri tässä maanantainakin saman askareen parissa mietin, että imurointi käy jotenkin kätevämmin, kun joku ei koko ajan painele virtaa pois päältä, tehoja suuremmalle ja pienemmälle ja johtoa sisään ja kun ei tarvi tarkistaa, ettei sen imurin ja pistorasian välillä varmasti ole mitään särkyvää, kun se johto ampaisee seinästä kesken imuroinnin. 15-kuukautinen ei myöskään näy ymmärtävän, mitä tarkoittaa "varo, lattia on liukas".

Vaatehuolto käy Fridan kanssa ihan näppärästi, joskin silittämiset jäävät päiväuniaikaan. Frida kyllä tykkää painella pesukoneen nappuloita, mutta ei toistaiseksi ole onnistunut kuin lisäämään linkousta. Pyykkikori on pidettävä lukittuna, mutta rei'istä saa silti tungettua pieniä leluja sisälle koriin. Kun puhtaat pyykit kerää narulta, Frida valitsee sopivimmat heti päälle: paidat, bodyt, housut, ylipäänsä melkein kaikki vaatteet päähän tai kaulaan, paitsi sukat, jotka laitetaan käteen.

Kaupassa käynti on ihan kivaa. En kylläkään tiennyt etukäteen, että jo 1-vuotiailla on vahva äänekkäästi esitettävä näkemys, mitä hyllyiltä pitäisi poimia ja tietysti heti pitäisi saada käteen: lastenruoat, maito, leipä, rapisevat pussit, hedelmät, kengät, lelut ja kaikki värikkäät pienet pakkaukset.

On kuitenkin yksi homma, jossa Fridasta on ihan oikeasti apua. Heti, kun kaupassakäynnin jälkeen Fridan päästää rattaistaan, hän rientää rattaiden taakse tutkimaan, mitä nyt kaupasta haettiinkaan. Frida tyhjentää rattaat ja tuo tavarat keittiöön. Suorastaan luksusta, kun rattaiden alle kumartelu ei minulle ole kaikkein ergonomisin homma. Sieltä nousevat niin pienemmät ostokset kuin painavat 1,5 litran maitotölkitkin. Samaten miehen tullessa kotiin Frida on heti kärppänä tyhjentämässä kauppakasseja.

Tasaraitabody - Marimekko
Itämaiset norsut -froteehousut - Tutta 50 v.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Prinsessamopo - lelujen Volvo

Myönnetään heti kättelyssä: otsikko on mukaeltu Nasun Asun kesäkuun postauksesta. Mitä nyt "mersu" piti tietysti näin Ruotsissa asuvana vaihtaa Volvoksi. Kirppikseltä nimittäin löytyi Fridalle tismalleen samanlainen ajopeli kuin Nasulla. Pitihän se ostaa, kun sen päällä kiipeili jo kaksi innostunutta muksua ja omakin silmäili sitä kiinnostuneesti rattaistaan. Huomasin heti, että aika samannäköinen tyttömäinen kärry on kyseessä. Kysyinkin sitä (suomenkieliseltä) myyjältä Nasun Asusta muistamallani termillä: "Paljonko tuo prinsessamopo maksaa?" Myyjä hämmentyi. Autoltahan tuo minustakin enemmän näyttää kuin mopolta, ehkä siksi. Kotona sitten tarkistin asian ja huomasin, että ihan tismalleen samanlainen tuli ostettua. Hintakin oli vastaava, 145 kruunua eli n. 16 euroa. Tosin Nasun mopossa tuli mukana enemmän lisäosia. Meidän on riisutumpi malli.


Nasun Asun perinpohjaisessa esittelyssä puhuttiin mopon keulakoristeena olevista prinsessoista, mutta ei mainittu, että asetelman puuta painaessa musiikki pilisee ja prinsessaiset tanssivat. Frida vaikuttaa aluksi kiinnostuneelta, sitten yrittää vetää prinsessoita irti, ei onnistu ja saa joka kerta kunnon kilarit. En tiedä, suututtaako prinsessoiden näytelmä vai pelottaako, mutta äidin syliin pitää mennä rauhoittumaan.


Tässä välissä siis äidin syliin hetkeksi nyyhkimään. Sitten takaisin taas niitä prinsessoita tutkimaan.

Tasaraitabody - Marimekko
Velourhousut - Me&I



Kojelauta päästelee monenlaisia ääniä. Kojelaudan pianokoskettimet ovat Fridasta kivoja eivätkä lainkaan raivostuttavia tai hermostuttavia, toisin kuin ne pyörivät prinsessat.

Tunnista eläin, osa 4: Eläin tunnistettu!

Mikä on tämä pussilakanan eläin, olen tiedustellut niin mieheltä, blogin lukijoilta, blogin lukijoiden puolisoiltakin ilmeisesti, Finlaysonilta sekä kuosin suunnittelijalta. Eläimen seuralaiset kirahvi, seepra, leijona ja krokotiili viittaisivat Afrikkaan, mutta eläin osoittautuikin eteläamerikkalaiseksi.


Lukijoiden loistavia veikkauksia olivat mm:

Puuma?

Jaguaari?

Jaguarundista en ollut ennen kuullutkaan, mutta muistuttaa kyllä kuvan otusta.

Pensaskoirakin on hyvin näköinen.

Kyseessä on kuitenkin suunnittelijan mukaan kapybara eli vesisika, maailman suurin jyrsijä!

Internet sanoo, ettei kapybaroilla ole häntää. 
Pussilakanan kapy-paran pitkä häntä on siis luonnonoikku.

Oikea arvaus tuli nimimerkiltä Lian, jonka pienelle pojalle lähtee postitse kapybaran värinen Metsolan froteebody. Body ei ole upouusi, mutta tämä onkin kierrätysblogi, ja sen verran käytettyjen vaatteiden kauppaa olemme nimimerkin kanssa hieroneet, että arvelisin kelpaavan.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tunnista eläin, osa 3

Sain Leo-kuosin suunnittelijalta vastauksen! Nyt tiedän, mikä eläin on oikeasti kyseessä! Yllätyin. Toisin kuin kuosin muut eläimet leijona, seepra, krokotiili ja kirahvi, mysteerieläin ei olekaan Afrikasta vaan Etelä-Amerikasta.


Annan teille torstaihin puoleenpäivään asti aikaa arvata, mikä eläin on laatuaan. Ensimmäiselle oikein vastanneelle palkinto! :)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Pappa ja Frida


Isänpäivän ajanvietettä: huimaa kärryajelua teippiharjaa imeskellen. Kun kerroin Fridalle, että kyseinen esine on nimeltään teippiharja, hän alkoi tietenkin heti harjata sillä hiuksiaan.

Minusta ja Fridasta ei juuri ole yhteiskuvia, koska minä olen se, jolla yleensä on kamera kädessä. Miehestä ja Fridasta taas ei ole älyttömästi yhteiskuvia, koska tuloksena on yleensä sumea kuva täynnä värikkäitä vauhtiviivoja.

Pari vähemmän sumeaa otosta:



Isänpäivän juhlimisen aloitimme siis jo lauantai-iltana, kun olin valmistanut miehen ja Fridan poissaollessa yllätykseksi pop up -ravintolan kotiin. Perheen palatessa ohjasin heidät pöytään, jonka olin kattanut olohuoneeseen. Ruokapöytämme on sen verran massiivinen, ettei sen roudaamisesta olisi tullut mitään, joten paremman puutteessa laitoin pöytäliinan rahin päälle, sen viereen syöttötuolin kumolleen (jolloin siitä tulee tuoli ja pöytä) sekä istuintyynyn miehelle. Valaistuksessakin oli puutteita, koska en halunnut kirkasta kattolamppua päälle, joten siirsin olohuoneeseen jalkalampun. Se ei riittänyt tuomaan tarpeeksi valoa, joten neronleimaukseni oli laittaa miehen tietokoneen isolle näytölle pyörimään YouTubesta tunnin takkatulivideo. Puitteet olivat siis melko vaatimattomat, mutta miehen mielestä oli hienoa, heh.

Toin pöytään ruokalistan ja kysyin tietysti aluksi juomatoiveet. Mies naureskeli lukiessaan listaa, jossa ruoat oli nimetty fiktiivisten isien mukaan kirjoista, elokuvista ja tv-sarjoista. Etenkin häntä huvitti löytää alkupaloista oman perheensä erikoisuus, pyttipannua näkkileivän päällä. Vastaavasti lastenlistan annokset oli nimetty niiden fiktiivisten isien fiktiivisten lasten mukaan. Alkuruoaksi mies tilasi linssi-porkkana-keittoa, pääruoaksi spaghetti bolognesea ja jälkiruoaksi sorbettia ja hedelmiä, aivan kuten olin arvaillutkin. Olin suunnitellut leipovani itse leipää, mutta ajanpuutteen vuoksi hain kaupan pakastealtaasta valkosipulipatonkia. Se osoittautui Fridan herkuksi, mutta onneksi myös salaatti ja makaronibolognese maistui. Mies oli ravintolaan hyvin tyytyväinen ja sanoi, että tähän voisi tottua. Ei tule tapahtumaan, väitin, mutta enköhän voi pistää ravintolan pystyyn toistekin, yleisömenestys ja asiakastyytyväisyys kun oli niin suurta.

Seuraavana päivänä mies nukkui pitkään. Kakkua ei ollut aamulla eikä myöhemminkään tarjolla, koska mies ei ole kakkuihmisiä tai muutenkaan juuri makean perään. Annoin Taaperon käyttöoppaan lahjaksi, mihin mies yllättäen kommentoi juuri sitä toivoneensakin. Lounastimme miehen isän kanssa lähiravintolassa, jossa annokset ovat niin suuret (ja erittäin maukkaat), että mies oli syömästään salaatistaankin monta tuntia aivan ähkyssä ja mietti, mitä vihjaamastani ravintolapäivällisestä oikein tulee. Illalla tuntia ennen ilmoittamaani lähtöaikaa mies tuumi, ettei Fridaa kannata niin myöhään ja lähellä nukkuma-aikaa viedä minnekään kaupungille enää. Voitaisiin syödä ihan kotona, olisi aivan yhtä hyvä. Sanoin olevani samaa mieltä ja ehdotin, että hän voi kyllä lähteä itsekseen. Mitä järkeä siinä olisi, mies ihmetteli. Paljastin, että päivällisvaraus ei ole meidän kanssamme, vaan hänen kolmen kaverinsa kanssa ja sen jälkeen he menisivät elokuviin. Sinne sitten pian lähti parin Hello Kitty -kärryajelukierroksen jälkeen iloinen mies, joka ilmoitti, että tietysti hän olisi mielellään meidänkin kanssamme viettänyt illan mutta on tämäkin mukava vaihtoehto.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...