maanantai 28. heinäkuuta 2014

Huikea Astrid Lindgrenin maailma

Kolmårdenin jälkeen jatkoimme kohti etelää ja Astrid Lindgrenin kotikaupunkia Vimmerbytä. Automatka kesti pari tuntia ja perille Astrid Lindgrenin maailmaan (Astrid Lindgrens värld) oli helppo löytää opasteita seuraten.

Parkkipaikan lipunmyyntikioskilla yllätyimme huomatessamme, että pienillä syntymäpäiväsankareilla on ilmainen sisäänpääsy. Sattumoisin Tiitalla oli juuri samana päivänä syntymäpäivä. Asia olisi kuitenkin pitänyt pystyä todistamaan. Pengoin laukkuani, mutta kuinka ollakaan, ainoastaan Tiitan henkilöllisyystodistus puuttui. Näin ollen hänen sisäänpääsymaksunsa kahdelta päivältä oli 375 kruunua (3-12-vuotiaat), 2-vuotias Eeki pääsi ilmaiseksi ja minä ja mies maksoimme 575 kruunua per nenä. Vaihtoehdoissa olisi ollut perhelippukin, jolla kahden aikuisen lisäksi pääsee sisälle kolme lasta, mutta kyseinen lippu ei olisi meille tullut edullisemmaksi, koska meillä oli vain yksi maksava lapsi. Ensi vuonna sitten.

Sisään tullessamme huomasimme ohjelmasta, että Peppi Pitkätossun esitys alkaa minä hetkenä hyvänsä, joten Peppi-fanin perheenä suuntasimme heti kohti Huvikumpua. Ensitunnelma kärsi väenpaljoudesta, helteestä ja siitä, että minä ampiaisfoobikko istuin ampiaisia kiinnostavan roskiksen vieressä. Mietin myös, mahtoiko koko Huvikumpu olla vain kulissi, jonne ei pääsisi sisään katselemaan. Upea näytös oli kuitenkin kaikkien toiveiden täyttymys, ja taloonkin pääsi esityksen loputtua sisälle. Osoittautui, että Pepin ja kumppaneiden paikallaoloaika oli täynnä sekä hienoja lyhempiä näytelmiä ja laulu- ja tanssinumeroita että improvisaatiota, juttelua ja leikkiä lasten kanssa.

Istuimme ensin kaukana väkijoukossa. Eeki löysi roskiksesta kiinnostavan kolon ja aavisti, mitä siellä on: "Gorilla!"

Väkijoukko harveni huomattavasti, kun sirkusesitys päättyi, ja lapset pääsivät eturiviin.



Huvikumpu sisältä: mm. herra Tossavaisen sänky ja keittiön kattoon tarttuneet lätyt. Peppi-fani oli tyytyväinen.

Tiita sai Pepiltä halauksen ja kikatti onnellisena. Molempina päivinä hän pääsi Pepin viereen istumaan ja kuuntelemaan poliisien, merirosvojen ja Pepin jännittäviä tarinoita. Sekä Efraim Pitkätossu että merirosvot näyttivät auliisti ottavan lapsia syliinkin. Välillä he leikkivät kaksintaisteluleikkiä, jossa lapset kiipesivät Efraimin, merirosvojen, Pepin, Tommin tai Annikan selkään ja yrittivät anastaa vastapuolen tiimiltä hatun päästä.


Syöminenkin oli normaalia jännittävämpää, kun yhtäkkiä vierestä meni Peppi ja toisella puolella kahlasi merirosvo Fridolf etsimässä helmiä ja varomassa haita.


Meininki oli samanlaista ympäri koko huvipuistoa: esimerkiksi Marikin kotona Marikki, Liisa ja Abbe pelasivat vierailijoiden kanssa krokettia ja Katto-Kassinen teki kotitalonsa luona omia temppujaan ja muun muassa tempaisi maasta sadettimen ja suihkutti sillä lasten päälle vettä. Kahden päivän aikana tapasimme myös Ronjan, Birkin ja muut ryövärit sekä Kissankulman porukan. Näkemättä jäivät aikataulullisista syistä ainakin Rasmus, kulkuri, Kaarle, Joonatan ja Nils Karlsson-Pyssling, vaikka ohjelman mukaan hekin olisivat olleet tavattavissa. 

Minuun tekivät suuren vaikutuksen paitsi esitysten taso myös näyttelijöiden määrä. Esimerkiksi Kissankulmassa ei ollut pelkästään Eemeli vaan myös Iida, heidän vanhempansa, piika Liina ja renki Aatu sekä koko joukko muutakin porukkaa ja hevonenkin. Lisäksi Eemelin, Iidan, Marikin, Liisan, Tommin, Annikan, Ronjan jne. näyttelijät olivat lapsia, ei lapsiksi pukeutuneita aikuisia. Koska kaikkiin törmää helpoiten omilla kotiseuduillaan, tuli paikasta mieleen kuin festivaalit, teatterifestivaalit. Paikka onkin Ruotsin suurin kesäteatteri. Näyttelijöitä on nettisivujen mukaan noin 120. Pääkauden aikana (6.6.-31.8) paikalla ovat kaikki hahmot, sitä ennen 15 hahmoa. Syksyisinkin puistoon pääsee leikkimään, mutta hahmoja ei ole paikalla.

Toisena päivänä lounastimme Huvikummun vieressä satamassa (Hamnmagasinet). Astrid Lindgrenin maailma on tarkka tarjoamansa ruoan suhteen, ja periaatteena on se, että ruoka on paikallista smålantilaista. Ruokalajit ovat sellaisia, että kirjojen hahmot olisivat itse voineet niitä syödä, ja raaka-aineet ovat mielellään lähiruokaa. Vaikka ruokapaikkoja ja ravintoloita on runsaasti, ranskalaisia ja kebabia puistosta ei löydy, toisin kuin vaikka edellisessä paikassa Kolmårdenissa. Hamnmagasinetissa söimme lasagnea (ei tosin varmaankaan yleisin ruoka vaikkapa nyt Kissankulmassa), uunilohta ja perunoita ja lihapullia ja muusia. Lasagne ja lohi olivat kelvollisia ja lihapullat ja muusi hyviä.


Ensimmäisenä päivänä lounastimme lättybuffetissa (Stadshotellets pankaksbuffé), jota sukulainen suositteli. Lättyjä siis voi ottaa niin paljon kuin haluaa ja lisätä niihin haluamansa päällisiä: kermavaahtoa, strösseleitä, kastikkeita ja erilaisia paikan omia hilloja. Tiita tykkäsi, mutta meille vanhemmille lätyt olivat turhan paksuja ja kaikki päälliset tosi makeita. Paikka oli kyllä söpö. Kaupunginhotellin pihalla oli sievä pieni paviljonki (alakuvassa vasemmalla), jossa nukeilla oli tanssiaiset. Alakuvassa oikealla on Saltkråkanin kahvilassa syömäni lämmin leipä, joka oli oikein maukas. Päivälliset jouduimme syömään muualla kuin puistossa, vaikka paikan ravintolat olisivat kiinnostaneetkin. 


Tuolta Saltkråkanista löytyi vaunuja, joiden kyytiin astumalla saattoi seurata Saariston lasten tarinaa nukke-esityksenä. En suosittele nukkefoobikoille, sen verran elävän näköisiä nuket olivat. Tiita tykkäsi esityksestä kovasti ja halusi ajaa vaunulla kolmesti peräkkäin, kunnes paikka suljettiin. Ajelu olikin kovalla helteellä sopivan vilvoittavaa puuhaa. Helteellä miellyttävän viileä paikka oli myös Matiaksen linna, etenkin kellari vankityrmineen. Auringon porotuksesta taas sai kärsiä katsomoissa, ja moni alueen pienistä taloista oli läkähdyttävän kuuma (kun lämpöä siis oli yli 30 astetta varjossa).

Vasemmalla Matiaksen linna ja ryöväreitä, oikealla oletettavasti kakkiaisten koti.
Matiaksen linnan lähellä on myös Mylly (Kvarnen), jossa lapset saattoivat leikkiä viilentäviä vesileikkejä. Sama paikka toimi myös piknik-paikkana. Piknik-paikkoja on puistossa monta, myös grillejä on vapaassa käytössä, ja makkaranpaistajiin törmäsinkin useampaan otteeseen.


Ympäri aluetta oli paljon sadettajia, joissa lapset saattoivat juosta.

Ihmisiä oli siis puistossa paljon, mutta alue oli niin iso, ettei tarvinnut tungoksessa kävellä. Myös vessoja ja vauvanhoitohuoneita oli niin paljon, ettei pahemmin tarvinnut jonotella. Näytöksissä saattoi sitten olla vähän tunkua, ainakin Pepin luona, ja hahmoille oli paljon seuraajia. Yrittäisin siis vastedes tähdätä visiittiä kuitenkin johonkin muuhun ajankohtaan kuin heinäkuuhun.

Rattailla pääsi oikein hyvin kulkemaan. Ne jätettiin parkkiin katsomoiden ja ravintoloiden ulkopuolelle. Sisäänkäynnin luona oli myös vuokrattavana vetokärryjä 20 kruunun hintaan. Puisto avattiin klo 10, ja kun toisena päivänä saavuimme paikalle 10:30, kaikki vetokärryt olivat jo menneet. Puistossa on kuitenkin jatkuvasti niin paljon mielenkiintoista nähtävää lapsille, että molemmat lapset halusivat juosta, toisin kuin Kolmårdenissa.

Alue on paitsi hauska ja mielenkiintoinen, myös tosi kaunis metsäteineen, niittyineen ja taloineen, joista osa on 1800-luvun maalaistaloja, osa pieniä kaupunkilaispuutaloja sellaisena, kuin Vimmerby oli Astrid Lindgrenin nuoruudessa (Lilla lilla staden) ja osa 1950-luvun kerrostaloja (Katto-Kassinen). Jopa mainokset ovat vanhanaikaisia. Maatalojen pihoilta voi löytää hevosia, kanoja ja lampaita.

Katto-Kassisen talon hauskat liukumäet.

Kissankulma.


Lilla lilla staden.

Melukylän taloissa ei näkynyt asukkaita, joten Tiita muutti Välitaloon asumaan. Me vanhemmat olisimme jo halunneet lähteä katsomaan Ronjaa, mutta Tiitalla oli paljon kotitöitä ja vierailuja naapuritaloihin. Lattia piti lakaista ja ulkona oleva pieni pöytä kattaa. Astrid Lindgrenin maailmasta löytyi paljon tällaisia pieniä taloja, joihin Tiita heti kotiutui. Osaan piti aikuisen suunnilleen ryömiä sisälle, osa taas sopi täysikasvuisillekin.


Nils Karlsson-Pysslingin kotona kaikki taas oli niin suurta (alakuvassa keskellä), että siellä muuttui itse niin pikkuiseksi kuin Nils Karlsson-Pyssling. Mitä asioiden kokoon tulee, lapset olivat tosi mielissään, kun monista vessoista löytyi lapsille sopiva vessanpytty ja lavuaari (kuvassa oikealla) - pieni mutta ilmeisen merkittävä yksityiskohta lapsille. Vasemmassa kuvassa mies auttaa Tiitaa radalla, jossa ei saa koskea maahan (inte-stöta-marken-banan)


Menetin sydämeni tälle paikalle. Kaksi päivää oli ehdoton minimi. Ehdimme nähdä suurimman osan ympäristöistä mutta vain murto-osan esityksistä. Tänne siis pitää ehdottomasti tulla uudestaan! Olemme jo suunnitelleet, että ensi vuonna menemme Vimmerbyhyn ainakin viikoksi. Löysimme mainion majapaikankin, josta kenties kerron lisää, mutta pitää varmaan tehdä oma varaus ensin, ennen kuin kukaan teistä ehtii. Paikka on näet tällekin kesälle täyteen buukattu. Näköjään Astrid Lindgrenin maailman vuosikortti tulee heti kolmantena päivänä edullisemmaksi kuin erilliset päiväliput, ja juhannustakin siellä voi viettää ruotsalaisittain ja sadunomaisella Astrid Lindgren -lisällä. Lisäksi seudulla on muutakin näkemistä ja tekemistä, kuten Astrid Lindgrenin kotitalo, ja uimarantoja, vesipuisto ja sisäleikkipuisto. Uskoisin kylläkin, että itselleni riittäisi viihteeksi pelkästään Astrid Lindgrenin maailma pitkään.

Suosittelen siis lämpimästi! Käyntiä ennen kannattaa tietysti lukea lapsille Astrid Lindgrenin kirjoja.

2 kommenttia:

  1. Melkein jo innostuin mutta en mitenkään voi ottaa riskiä että törmään tuolla kaikkien aikojen pelkooni... edelleen olen meinaa kauhusta jäykkänä pelkän Katto Kassinen-kirjan näkemisestä. En siis voi lukea sitä lapselle ollenkaan ja dvd:n näkeminen saa aikaan paniikkireaktion (noloa).

    Saariston lapset, Peppi, Melukylä ja Eemeli kyllä olisi nähtävä että onnistuisikohan sen Katto Kassisen kiertäminen kaukaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanot vaan, että mulle tulisi parempi mieli mun ampiaisfobiasta. Onneksesi Katto-Kassisia ei lentele ikkunoista sisään samaa tahtia kuin ampiaisia, eikä Katto-Kassinen istu terassilla aterioidessasi pitsasi päälle. ;)

      Katto-Kassisen koti on hyvin näkyvä ja lasta houkutteleva paikka isoine liukumäkineen, joten lapsi saattaa huomata paikan jo kauempaa ja alkaa kärttää sinne. Varmimmin Katto-Kassisen välttää menemällä puistoon alkusesongin (försäsong) aikana eli toukokuun puolivälistä toukokuun loppuun. Tuolloin paikalla on 15 hahmoa: Peppi kavereineen ja Eemeli perheineen, ei Katto-Kassista.

      Alkusesongin aikana paikalla on sitä paitsi vähemmän ihmisiä kuin nyt heinäkuussa. Hinnat ovat halvempia ja majoituksenkin löytäminen helpompaa. Pitääkin muuten lisätä tuohon tekstiin vielä varoituksen sana, että jos aikoo paikalle Bullerby Cup -jalkapalloturnauksen aikana heinäkuun lopulla kuten me, niin majoitusvaraukset täytyy tehdä hyvissä ajoin, jos meinaa löytää edes telttapaikan. Meitä lykästi ja onnistuimme peruutuspaikan saamaan yhdeksi yöksi, mutta toiseksi yöksi ei sitten löytynytkään mitään ja piti ajaa kotiin suunniteltua aiemmin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...