sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Talven kenraaliharjoitus

Toissa viikolla talvi kävi käväisemässä. Lämpötila oli nollassa ja tuuli hyysi. Kokeilin itsekin istua maassa (lue: painin Eekin kanssa yrittäen saada hanskoja takaisin käteen), ja se tuntui jäätävän kylmältä. Tiita riemastui saadessaan pukea talvihaalarin päälle. Eeki korkeintaan pitkin hampain hyväksyi. Suunnittelin pakkaavani välikausivaatteet pois eteisestä muovilaatikoihin vaatehuoneeseen.

No, se siirto jäi tekemättä, kun talvi kesti näin aluksi vain viikon. Tämä viikko on taas ollut lämmin kuin lehmän henkäys. Päivisin on jopa +15 C. Säätiedotuksen mukaan plus kympissä mennään ensi ja sitä seuraavakin viikko. Siispä välikausivaatteiden sijaan sinne vaatehuoneeseen siirtyivätkin taas topat. Niitä onkin kahdelle lapselle varmaan vähintäänkin riittävä määrä. Pikatalvi paljasti tosin heti pieniä puutteitakin, joista osa on jo paikattu, esimerkiksi Eekille on löydetty pienet mustat Kuomat kirpparilta ja istuvammat toppahanskat Pompdeluxilta.

Tiitan pikatalven asu oli Traderasta uudenveroisena löytynyt viime vuoden Molo Polaris Snow Denim. Koko 104 cm istuu hyvin 99 cm pituiselle Tiitalle. Farkkukuosi on mielestäni tässä talvihaalarissa kauniimpi kuin Molon vaaleammassa farkkukuosisessa välikausihaalarissa. Kuosi on siitä kätevä, että siihen sopivat monenlaiset asusteet. Monipuolisuutta yrittää vähän rajoittaa räikeän oranssi vuori, mutta siitä ei kuitenkaan päällä ollessa näy kuin häivähdys hupussa. Ilmeisesti tämän vuoden vastaavassa haalarissa on neutraalimpi tumma vuori.


Asusteina toimivat Pompdeluxin fleecevuorinen Ada-pipo (fb-kirppikseltä) ja saman merkin fleecevuoriset lapaset. Tuo pipo on mielestäni tosi söpö. Koko 54 cm sopii hyvin Tiitan 54 cm päähän. Kenkinä on nyt ollut Crocsin talvikengät, joista Tiita tykkää, koska ne ovat kevyet, värikkäät ja helppo pukea jalkaan. Miinuksena se, että näköjään haalareiden jalkalenksut eivät pysy niissä paikoillaan.

Kolmesta talvihaalarista varmaan ainakin yksi on ylimääräinen, mutta mikä se olisi? Farkkuinen on kaunis ja monipuolinen ja sopii hyvin myöhemmin Eekillekin. Molon neonpinkissä Pantherissa (104 cm, fb-kirppikseltä) lapsi erottuu ruuhkaisemmassakin pulkkamäessä, eikä lumiauran kolaamien jäisten soraisten lumikasojen konttaaminen haittaa mitään, kun polvet ovat jo valmiiksi väriltään kuluneet. Hieno rönttähaalari siis. Ticketin 98 cm Flower Print (fb-kirppikseltä) olisi siis kenties se ylimääräisin, mutta se on Tiitan ja miehen suosikki ja minustakin ihana.

Kaikissa haalareissa on muuten jalkalenksut, vaikka niitä ei nyt kuvassa näykään.

Talvihanskoista: Täksi talveksi en hankkinut Molon hanskoja, koska ne olivat viime talvena niin kylmät pienelläkin pakkasella. (Tosin parit on vielä viime talvesta jäljellä, koska nollakelillehän ne käyvät.) Sen sijaan kokeilen monta muuta eri merkkiä, mm. Pompdeluxia, Elsa Pitkäsiä, Mini A Turea, Cupcakea ja Lindbergin nahkahanskoja. Kaikki on haalittu kirppiksiltä ja fb-kirppiksiltä paitsi Pompdeluxin tämän talven hanskat. Lisäksi kirppikseltä löytyi myös merinovillaiset aluslapaset. Tänä talvena ei pitäisi käsien palella.

Päähineistä: Farkkuhaalarin kanssa kuvassa on Racoonin fleecevuorinen neulekypärämyssy (Freddy). Ostin sen Minimintin alesta Eekille ja muistelenpa etsineeni mitoituksesta tietoja netistäkin, mutta päädyin silti liian isoon. Kypärämyssy on kuitenkin kiva, joten se päätyi sitten Tiitan laatikkoon. Koko 4-6 v. on siis aivan liian iso Eekin 51 cm päähän ja sopiva Tiitan 54 cm päähän. Keskimmäisessä kuvassa on Molon mustavalkoinen fleecevuorinen neulekypärämyssy (fb-kirppikseltä). Koko on 3-5 v. Samankokoinen Molon Itzak Bumber -hattu taas sopii Eekin 51 cm päähän juuri ja juuri, joten tuo Tiitan Panther-värinen hattu (nettikaupan alesta) on kokoa 6-8 v. Se on Tiitan mukaan hieno moottoripyöräkypärä.

Eekin haalari lumettomille keleille on fb-kirppikseltä ostettu Molo Polaris Skydiver 86 cm, kuin uusi. Haalari sopii 82 cm pituiselle Eekille hyvin. Meillä on myös samankokoinen Pyxis-mallinen haalari, mutta tämä Polaris sopii ainakin hoikalle paremmin. Fb-kirppiksellä tuli myös vastaan uusi tämän vuoden Itzak Bumber -hattu, koko 3-5. Sini-oranssi hattu näytti kuvassa kovin samalta kuin tuo Skydiver, mutta väri oli muistaakseni nimeltään Atomic Blue. Mikä ero niillä on? Otin riskin ja ostin hatun. Hattu on silmääni tismalleen samanvärinen kuin Skydiver-värinen haalari. Molon tähtikuosinen kypärämyssy (Traderasta) on kokoa 1-2 v ja sopiva Eekin 51 cm päähän. PO.P:in musta hattu (Traderasta) on 48/50. Elsa Pitkäsen lämpimiksi kehutut hanskat löytyivät kirppikseltä.


Lumisille keleille on sitten arempivärinen Molo Pyxis Sub Yellow 86 cm (uudenveroinen Traderasta). Ostin keltaisen siis ensin, ja sitten tuli mieleen, että alkutalveksi olisi hyvä jokin toinen väri. Ostin haalarin kaveriksi alesta tuon Racoonin Freddy-kypärämyssyn, joka osoittautui siis aivan liian isoksi. Se siis siirtyi Tiitalle, mutta tilasin myös Eekille sitten toisesta alesta pienemmän koon.


Villakangashaalari on Mini Rodinin viimevuotinen. Moni tuntuu kaihtavan sitä sen takia, että materiaali on villakangasta verrattuna esimerkiksi noihin Molon 10 000 vesipilarin haalareihin, mutta villa kuitenkin hylkii kosteutta. Itsellänikin on talvella ollut vuosikaudet villakangastakki, enkä ole kastunut. Tietystikään en ole pahemmin maassa kieriskellyt, mutta eipä tuo materiaali kuitenkaan heti imaise märkää eikä ainakaan ota itseensä pienestä lumisateesta. Itse asiassa Eeki meni se päällään toissa viikon talvena lätäkköön hetkeksi istumaan (kunnes riensin nostamaan pois) eikä kastunut.

H&M:n ruskea 92 cm parkatakki on viime vuoden väriä ja löytyi Traderasta. Tälläkin hetkellä H&M myy poikien puolella samanlaisia mutta eri värisiä. Tuo ruskea lienee kuitenkin suosikkini. Koko 92 cm on vähän turhankin reilu ja ulottuu Eekiä polviin, mutta se on muistaakseni pienin koko ja on onneksi kuitenkin käyttökelpoinen. En ole paneutunut etsimään toppahousuja, koska ajattelin takkia sellaisille reissuille, jolloin Eeki istuu vyötäröään myöten lämpöpussissa rattaissa.

Mietin, hankkisinko Tiitalle vielä samanlaisen tai samankaltaisen H&M:n parkan tai sitten Mini Rodinin skottiruutuisen villakangastakin. Kaupassa olisi näppärä, jos tarvitsisi riisua vain takki, ja toisaalta juhliin mennessä takki olisi haalaria tyylikkäämpi vaihtoehto. Pitäisikö sitten hankkia vielä toppahousutkin? Liikumme jalan tai julkisilla, ja aina tulee kuitenkin vastaan joku houkutteleva lumikinos, tai lapsi vetää lipat jäällä, jonka päällä on vettä, eli siinä sitä sitten oltaisiin märin farkuin, vaikka olisivat kuinka vuorilliset.

Eli: Takki vaiko ei? Eekin haalariin mätsäävä ruudullinen villakangastakki vai H&M:n parka? Sama ruskea vai erivärinen? Ja mikä takin kanssa kävisi housuiksi?

2 kommenttia:

  1. voisin kotiuttaa meille tuon ticketin haalarin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmaankaan enää tarvitse? Meidän tyttöä ei kukkakuosi miellytäkään.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...