tiistai 2. huhtikuuta 2013

Aprillipäivän synttärit

Mies on syntynyt aprillipäivänä, ja tänä vuonna pääsimme viettämään hänen synttäreitään oikeana päivänä. Minulle on kerrottu, että aikoinaan anoppia ei uskottu, kun hän soitti appivanhemmilleen ja kertoi pojan syntymästä. Ei mikään ihme. En ilmeisesti ole aiemmin viettänyt aprillipäivää anopin seurassa, kun nyt vasta selvisi, mikä pilailija hän on. Kesken päivänsankarille hihkaistavan nelinkertaisen hurraa-huudonkin hän vilkaisi parvekkeelle ja karjaisi: "HERREGUD! Päästäkää A sisälle!" A on lasten 1-vuotias serkkutyttö. Todellisuudessa neiti A leikki olohuoneessa kaikessa rauhassa.

Osuvin lahja miehelleni taisi olla hänen veljeltään saamansa porakone. Useampaan otteeseen mies on muistanut, että veljeltä taas kerran lainattu pora olisi pitänyt palauttaa pari viikkoa sitten. "Mistä te arvasittekin, että juuri tällaista tarvitsin", mies naureskeli lahjalle.

Fridasta oli todella kivaa, kun oli paljon vieraita leikkimässä hänen kanssaan. Felixiä ahdisti, koska hän vierastaa tällä hetkellä, mutta vierailun loppupuolella tädit ja farmor saivat pitää häntä sylissä. Vakavaksi sekin kyllä veti.

Lapsilla oli yhteneväisen mustavalkoiset vaatteet: Fridalla Mini Rodinin yksinkertainen valkoinen tyllimekko kokoa 80/86 (!), jossa on t-paitamainen yläosa, ja Metsolan mustavalkoraidalliset leggingsit kokoa 100 cm. Felixillä oli mustavalkoraidallinen Bangbang Copenhagenin Message-paita ja Aarrekidin musta pellavainen pussihaalari 90 cm, joka oli sopiva, kun olkaimet puki ristiin, sekä jotkut Fridalta perityt valkoiset sukkahousut. Olisi pitänyt säästää enemmänkin Fridan sukkahousuja kuin muutama vahingossa jäänyt pari, vaan en hoksannut, että pukisin sukkahousuja pojallekin.

1 kommentti:

  1. Kyllä sukkahousut on ehdottomasti hyvät myös pienelle pojalle. Kun ei nyt ihan jotain vaaleanpunaisia tai punaisia laita. Ne on jo mielestäni liian tyttömäisiä. Niin pitkään voi käyttää kun poika haluaa (kaverit alkaa vinoilemaan), ei nyt kuitenkaan enää kouluikäiselle.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...