sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Raikas talvisää

Frida tapaa nykyään luetella perheenjäseniään: "Tiita, mamma, pappa, Leeli (eli Felix - eilen ensimmäistä kertaa kuultu nimitys, yleensä siis ihan vain vauva), nalle, faffa (lelukoira), mummi..." Felix hämmästytti meidät nyt sunnuntaiaamuna sanomalla ensin "mamma" (ei maamaamaa, mämmämmää tms. jokeltelua), ja kun sitten naureskelimme miehen kanssa sitä, Felix sanoi perään "pappa". Eikä suostunut toistamaan. Tuskin alle kahdeksankuinen vielä puhuu, mutta olihan se hauska sattuma, etenkin kun eilen Felix tuntui hokevan samaa Tiitaa, jota Frida aina toistelee.

Felix nyt myös muuten ryömii eteenpäin ja istuu. Istuma-asento Felixillä on lähinnä spagaatti, eli toinen jalka edessä ja toinen takana.

Frida siis vieläkin muistelee mummia eli äitiäni, joka palasi vierailultaan kotiin jo useampi viikko sitten. Piti sitten soittaakin mummille ja kertoa, että täällä kaivataan. Frida kertoi mummille käyneensä pulkkailemassa: "Tiita huiiii pulkka!" Mummi yllättyi kuullessaan, että täällä on lunta. No on ja paljon.



Väriläiskä.
Talvihaalari ja hanskat - Molo Kids (92 cm, 1-2 v)

Pari muutakin talvihaalaria odottaa kaapissa, samoin talvitakkeja löytyy, mutta tämä sateenkaarihaalari on ollut enimmäkseen käytössä. Värikäs kuosi saa hyvälle tuulelle, oli sitten mustana kiiltävä asfaltti tai maa lunta valkeanaan. 92 cm haalari istuu tällä hetkellä kuin valettu, ja Frida on pysynyt haalarin kanssa pakkasillakin lämpimänä ilman villa- tai fleecekerroksiakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...