sunnuntai 5. elokuuta 2012

Vauva grillaa

Lähikaupassa oli ilmoitus grillausaiheisesta valokuvakilpailusta, josta voi voittaa vuoden ruoat. Päätin heti, että nyt on aika minunkin kantaa korteni kekoon tämän perheen elatuksessa. Vuoden ruoat - sehän ei ole mitään vähän se. Olisi hyvin kotiäidiltä.

Miten sitten napata se voittava otos? Kokemukseni grillaamisesta tältä kesältä on se, että minä juoksen Felix sylissä Fridan perässä, kun mies grillaa. Jos yrittäisin siinä näpätä jonkun kuvan, niin johan Frida ehtisi polttaa kätensä grillissä samalla, kun Felix huutaisi rattaissa.

Olin jo pitkään halunnut ottaa Felixistäkin vauva-asetelmakuvan (edelleen kiitos "vauva-asetelma"-termistä varhaiselle blogin kommentoijalle), kun Fridastakin niitä on. Ei vain ole ihan helppoa, kun Frida on paikalla. Kun yritin levittää taustaksi tarkoittamaani vilttiä lattialle, Frida korjasi sen heti pois. Seitsemännen kerran jälkeen luovutin.

Nyt oli sitten aika yhdistää kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mies lähti Fridan kanssa ulos, kun minä ja Felix jäimme ottamaan voittokuvaa. Mies kylläkin suhtautui hyvin skeptisesti mahdollisuuksiini kilpailussa, mutta ymmärsi paremmin sen perustelun, että myös Felix tarvitsee oman asetelmakuvan ihan tasapuolisuuden nimissä.

Apulainen olisi kyllä ollut tarpeen, että olisi saanut hymyä mallin huulille. Onnistuin sentään saamaan mallin katseen oikeaan suuntaan heiluttamalla lelua samalla, kun kuvasin. Ennen lelun heiluttelua malli keskittyi omenoiden ihmettelemiseen ja lapasensa syömiseen. Yritin antaa mallille aluksi muitakin propseja, kuten grillipihdit ja sudin, mutta nekin menivät tietysti heti suuhun.

Rakentamaani grilliin olen oikein tyytyväinen, piknik-korin asetteluun sen sijaan en, mutta aika ja mallin kärsivällisyys loppui kesken, joten tämä oli mielestäni paras otos. Mieskin tykkäsi toteutuksesta, vaikka ideasta alunperin ei. Lähetin kuvan kilpailuun. Laitan tähän nyt linkin, jotta voitte äänestää meille ne ruoat.

Puuvillapipo - Mummin kutoma
Patakinnas - Fridan lapanen, mummin kutoma
T-paita - Aarrekidin Rannalle-kuosi, koko 60
Alushousut - Beebe
Sukat - Mini Rodini, 13/15
Kengät - Vincent
Taivas - turkoosi viltti
Grilli - Bugaboon aurinkosuoja + keittiövälineitä
Ruoho - pyyhe
Puu - kaksi hamettani
Piknik-viltti - tyynyliina
Koira ja piknik-setti - Fridan synttärilahjoja

5 kommenttia:

  1. Ei vitsit tuo kuva on ihan mieletön!!! Ehdottomasti voittaja-ainesta. Tuossa on kyllä käytetty vaivaa ja luovuutta:) Menenkin tästä nyt heti äänestämään ja pidän kovasti peukkuja pystyssä:)

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana! Pitää heti mennä äänestämään! :D

    VastaaPoista
  3. Tämä on hieno! Ihan varmasti ropisee ääniä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...