tiistai 2. elokuuta 2011

Fridan ensimmäinen vuosi



Heinäkuinen lauantai 2010 Turussa syntyi tytär, 50 cm ja 3300 g.

Ensimmäisen viikkonsa tytär vain söi ja nukkui. Taistelin maidonnousun kanssa, imetin tuntikausia, katselimme tv-sarjoja ja söin miehen paistamia lättyjä. Mies juoksi kaupassa ja apteekissa hakemassa milloin mitäkin imetykseen tarvittavaa teknistä välinettä, kuten rintapumppua, kaalia ja voidetta. Onko vauvanhoito tosiaan näin helppoa, pohdimme keskenämme varovaisen optimistisesti. Ensimmäisen kotiviikon jälkeen oli ensimmäinen neuvolakäynti. Kaikki oli hyvin ja neuvola antoi luvan muuttaa kotiin Ruotsiin (byrokratian takia piti synnyttää Suomessa, vaikka tavarat oli jo muutettu Ruotsiin).

Frida 1 kk.

Toinen viikko ja siitä pari kuukautta eteenpäin, nyt Ruotsissa: No joo, ei se vauvanhoito ihan niin helppoa sitten kuitenkaan ollut. Ei siis pelkästään syömistä ja nukkumista. Paljon myös tuntikausien kiljumista iltaisin. Ja päivisin. Maha vaivasi pientä ressua. Emme olleet aiemmin kuulleet vauvoista, jotka eivät suostu vaunuihin, vaan huutavat niissä kurkku suorana siihen asti, kunnes otetaan syliin. (Refluksiako?) Kulkumuotona oli siis Manduca. Vaunuja käytettiin esimerkiksi kauppareissuilla ostosten kuljettamiseen.

Pari ensimmäistä kuukautta siis pääasiassa kanniskeltiin Fridaa ympäriinsä. Monesti mukaan liitettiin kaikennäköiset voimisteluliikkeet: kyykkyyn ylös, kyykkyyn ylös. Kysyin mieheltä, mikä vauvan kanssa on erilaista kuin etukäteen odotti. Mies vastasi, että on paljon helmpompaa kuin hän kuvitteli. Eli jos sattuisimme saamaan toisen vauvan, joka myös pitäisi kantaa pystyasennossa asuntoa ympäri pikkutunneille asti joka päivä, mies ajattelisi, että kävipä tuuri, kun saatiin toinenkin helppo vauva!

Kieltämättä ei se tuntunut niin raskaalta kuin voisi kuvitella. Hyvä fiilis oli päällä. Helppouden tuntuun varmasti vaikutti se, että kunhan lapsen sai yöpuulle, niin hän nukkua posotti sellaiset 14 tuntiakin putkeen ja söi ehkä kerran pari. Yleensä nousin ensimmäisenä hyvin levänneenä ja puuhailin pari tuntia omia juttujani, ennen kuin kukaan muu heräsi. Unen puutteesta oli etukäteen paljon varoiteltu, mutta vielä mitä, en muista aikuisiälläni koskaan nukkuneeni niin paljon.

Ikää 6 viikkoa: ensimmäinen kameralle napattu hymy. Kiva alkaa saada välillä positiivistakin palautetta.

Nukuttaminen oli vaikeaa, etenkin päiväunille, joita vauva ei mahakipuaikoinaan juuri nukkunut. Yleensä piti nukuttaa Manducaan ja siitä hissukseen siirtää sänkyyn - ei helppoa. Avun tarjosi ensimmäisen 1,5 kuukauden jälkeen miehen veljeltä lainattu tärisevä keinusitteri, jota moni saattaa pitää turhakkeena mutta joka meille oli loistoapu nukuttamiseen.

Yhdet ikimuistettavan pitkät päiväunet vauva vetäisi parin kuukauden iässä. Nimittäin nimiäisjuhlissa päivänsankarittaresta ei ole juhlaeleganssissaan ainuttakaan kuvaa. Vauva nukkui kuusi tuntia eli missasi juhlat. Kaiketi vieraiden puheensorina unetti. Olisin herättänyt, mutta mies oli toista mieltä.


Kolmen kuukauden iässä maha ei enää vaivannut. Kelpasi hymyillä. 3,5 kuukauden iässä kuulimme yllätykseksemme myös ensimmäisen sydämellisen kikatuksen, kun olin hassu ja hyppäsin. Olimme luulleet, että se aiempi "heeheehee"-hekottaminen oli jo nauramista, mutta ei. Loppuilta menikin hyppiessä.

Neljän kuukauden iässä lakkasi sitteriin nojailu. Tärinäsitteriä ei voinut enää keinuttaa, kun Frida ei suostunut enää nojailemaan siinä. Tässä vaiheessa oli alkanut vaunutkin jo kelvata, jopa siinä määrin, että melkein kaikki nukuttaminen piti hoitaa vaunujen kanssa. Aloitimme kiinteiden ruokien maistattamisen ja vauvauinnin.

Vaatteitakin alkoi pikkuhiljaa olla omiksi tarpeiksi...

Viisikuukautisena Frida oppi ryömimään takaperin päätyen jatkuvasti jumiin ties minne nurkkaan ja huonekalujen alle.


Fridan ollessa puolivuotias ostimme Lullabubin täristävät pinnasängyn jalat ja vaunuissa nukuttaminen sai onneksi jäädä.


Seitsemän kuukauden iässä Frida oppi ryömimään eteenpäin (1,5 kuukauden kaikkien huonekalujen alle pakittamisen jälkeen). Myös konttausasento löytyi, mikä sotki nukuttamista, joka oli päälle kuukauden mennyt unelmaisesti pinnasänkyä vähän keinuttaen ja samalla kirjaa lukien. Nyt kädet tarvittiin lapsen pitämiseen makuulla.


Fridan ollessa kahdeksan kuukautta oppi istumaan omaan tyyliinsä eli polvien päällä. Hän alkoi myös kontata ja nousta seisomaan.

Huhti-toukokuun vaihteessa Fridan ollessa yhdeksän kuukautta saatettiin pitkän talven jälkeen käydä ulkonakin konttailemassa ja painimassa. Blogiin olin kirjoittanut, että Frida nukkuu yön läpi ja lopetti itse yösyömisen. Sitä ei tosin kauaa kestänyt, tosin yösyömisen tilalle tuli yökonttailu (joka yhä jatkuu nyt 12-kuukautisena).

Kymmenen kuukauden ikäisenä kuvioihin tuli potalla käyminen (alkoi hyvin ja jatkuu yhä hyvin - kakkoshätä on siitä asti tullut yleensä pottaan), tukea vasten käveleminen, taputtaminen, vilkuttaminen ja sormella osoittaminen. Huomasin hämmästyksekseni, että Frida ymmärtää paljon puhetta, esimerkiksi taputtaa pyydettäessä.

"Titta där", alkoi Frida toistella isänsä opettamana osoittelun yhteydessä. Muita 10-kuukautisena toisteltuja sanoja: äiti, hyvä, pappa, hei, tutti.

Hyvin käteviä uusia taitoja kymmenkuukautisena oli leivän syöminen ja itse nokkamukista juominen. Iso muutos vauvalle, jolle ei aiemmin kelvanneet minkäänlaiset möykyt ruoassa. Nyt alkoi kelvata isommatkin sattumat - esimerkiksi kengät:


Yhdentoista kuukauden ikäisenä Frida sai ensimmäisen hampaansa, oppi sanomaan "nej" (mutta ei sano "ei" - mitä se kertoo minusta kasvattajana?), että (vettä) ja tissi ja alkoi keksiä itse hassuja leikkejä.

Nyt ikää vuosi ja viikko. Hassut leikit jatkuvat:


Taluttaa ei saa eikä tarjota kävelykärryä. Frida heittää jalkansa silloin keitetyksi spagetiksi ja huutaa "nej nej nej nej nej". Voi olla, että vähän pelottaa. Kiipeilyyn Frida on keksinyt sellaisen jujun, että vetää sohvalta tyynyn alas ja sen avulla kiipeää sohvalle.

Hampaiden tulo jatkuu: synttäripäivänä tuli toinen hammas.

Puhuminen jatkuu: uusina sanoina träd eli puu, jonka kuulin ensimmäistä kertaa synttäreillä kahvipöydässä ("Titta träd!") ja sen jälkeen monta kertaa; vauva (osoittaa omaa kuvaansa: "Vauva där!"); mamma; auto (tänäänkin heti herätessä, kun viereiseltä parkkipaikalta kuului auton ääni: "Äiti, titta! Auto *päristelyä kielellä*! Auto! *pärinää*") Äiti on edelleen sekä äiti että isä + miehen kaveri, joka kyläili sunnuntaina ja leikki hetken Fridan kanssa. Mammakin on ilmeisesti molemmat. Eilen illalla Frida sanoi miestä monta kertaa papaksi ja minua ei ole sanonut sillä nimityksellä koskaan, joten ehkä termit alkavat siltä osin hahmottua.

Ai niin! Viime viikkojen uusi juttu on myös hyräily ja lauleskelu - suloisen kuuloista! Joskus on sanoina sekalaisia tavuja, monesti on ihan sanoitus mukana: "Titta.... där.... titta... tit-tit-tittaaa..."

2 kommenttia:

  1. Kyllä lapsen ensimmäinen vuosi on niin ihmeellinen. Kehitys on niin uskomatonta :) Onnea vuosikkaalle.

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus! Kuinka ollakaan mullakin on työn alla jatkoa juttusarjaan nasun elämän ensihetkistä. Kyllä se Lilja vaan on kehittynyt vauhdilla jahuikeaa tuo puhumisen eteneminen. Me vielä odotellana, että tulisi jotain muutakin kuin "äitte" tai tavuyhdistelmiä. Huoh, onnenpekat! :) Ja onnea vielä iki-ihanalle Liljalle!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...