perjantai 13. toukokuuta 2011

Kuinka tapasin mieheni ja tiesin, että se on nyt tässä

Taannoisessa postauksessani esitin kysymyksiä blogin lukijoille sekä otin (ja otan) itsekin kysymyksiä vastaan. Pari jo tulikin. Ensimmäinen kuului: "Kuinka miehesi kanssa tapasitte ja mistä tiesit, että se on nyt tässä?" Vastaanpa nyt siihenkin näin oman merkintänsä muodossa.

Jos olisin entinen pääministeri, vastaisin kysymykseen, että tapasimme tietenkin Ikeassa. Tapasimme siis netissä. Tarkemmin sanottuna Facebookissa. Miten Facebookissa voi muka tavata ketään uusia ihmisiä, voi Facebookin käyttäjä ihmetellä. Vielä tarkemmin sanottuna siis Are You Interested -nimisessä sovelluksessa, jossa voi nähdä toisen valokuvan ja tiedot esimerkiksi mielenkiinnon kohteista, harrastuksista ja luonteenpiirteistä, mitä nyt kukin haluaa itsestään esille laittaa, ja sitten voi kirjoittaa toiselle viestin, jos kiinnostus syttyy. Aikamoista sattumankauppaa se on, koska siellä ei voi tietojen perusteella hakea ilmoituksia, vaan sovellus arpoo eteen ilmoituksia käyttäjän haluamasta ikäryhmästä.

Joku voisi pitää tätä kohtaamistapaa melkoisen nolona. Minä olin hyvin skeptinen, mutta ei nolota, koska sain ihanan miehen ja ihanan tyttären. Mietin usein, miten onnekas olenkaan. Siispä kiitos, Facebook! Kiitos, Are You Interested!

Siinä vaiheessa minua oli alkanut ottaa pannuun yksinäinen ja iloton elämäni. Tein vain töitä ja nukuin. Olimme suunnitelleet ystäväni kanssa hienon Euroopan-kiertueen: lentokoneella Gdanskiin, siitä eteenpäin junalla Krakovaan, josta Prahaan, josta Wieniin, josta Ljubljanaan, josta Kroatiaan, josta Italiaan ja mitenköhän se nyt menikään. Emme sitten kuitenkaan saaneet kesälomiamme haluamaamme ajankohtaan. Oman lomani sain parin viikon varoitusajalla. Siitä sisuuntuneena suunnittelin itselleni reissun Italiaan, jonne sain halvan lennon Tukholman kautta.

Koska olin lähdössä yksin olosuhteiden pakosta, päätin kokeilla, löytäisinkö ystävän suosittelemasta Are You Interestedista itselleni seuralaisen vähän esittelemään Tukholmaa ennen lentoa. Jos olisin Napakympissä, sanoisin siis, että olin liikkeellä leikkimielellä ja pilke silmäkulmassa.

Ilmoitukseni kiinnitti mieheni huomion paitsi kuvan lisäksi myös siksi, että tekstimme mielenkiinnon kohteineen, lempikirjailijoineen, suosikki-tv-sarjoineen ym. olivat ihmeellisen samanlaiset. Lisäksi minä olin kirjoittanut etsiväni hauskaa, ystävällistä ja kilttiä miestä, kun taas hän kuvasi ilmoituksessaan itseään hauskaksi, ystävälliseksi ja kiltiksi. Aloimme lähetellä pitkiä viestejä ja jutella netissä kaiket illat sekä vaihdella tekstiviestejä päivät. Vaikka mies tuntui täydelliseltä ja tuntui pitävän minua täydellisenä, olin hyvin epäluottavainen sen suhteen, etteikö tavatessa mielikuvat ja illuusiot vähintäänkin jommalla kummalla meistä romuttuisi.

Alunperin sovittu tapaaminen ennen lentoni lähtöä oli lähellä, mutta ei tarpeeksi lähellä. Mies tuli jo sitä ennen minua tapaamaan Turkuun. Jännitti kovasti, kun tulin bussilla töistä sovitulle tapaamispaikalle torille. Mies oli vastassa ruusun ja sipsipussin kera! Hahahaa. Olin pitkällisissä nettikeskusteluissa jotenkin tullut maininneeksi, että Ruotsissa myydään suosikkisipsejäni, joita ei enää Suomesta ole löytynyt vuosiin. Siinä niitä nyt sitten oli.

Tätä tarkkakorvaista huomaavaisuutta olen sittemmin onnekseni saanut todistaa moneen otteeseen niin arjessa kuin juhlassakin. Esimerkiksi raskauspahoinvoinnin aikana mies kantoi taskuissaan minulle hedelmiä ja juotavia jogurtteja. Ruokiin suuntautuvia mielitekoja minulla ei raskausaikana ollut, vaan ennemminkin mieli veti tiettyihin tuoksuihin, ja niinpä sain mieheltä piparmintun tuoksuista voidetta, kylpyvaahtoa ja kylpysuolaa sekä tervasampoota, jotta sain kotona haistella lempituoksujani.

Ensimmäisen viikonloppuvisiitin jälkeen tunsin tavanneeni maailman huomaavaisimman ja kilteimmän miehen ja lisäksi fiksun ja tosi hauskan. Meillä oli paljon yhteistä. Molemmilla oli jopa tiedossa sama toivenimi mahdolliselle tulevalle tyttärelle, ja se leikkimielisesti sovittiin jo ensimmäisellä tapaamisella tyttären nimeksi - ja sen nimisen tyttären sitten vuoden päästä saimme. Lomailu yksin Italiassa alkoikin tuntua siinä tilanteessa vähän pöljältä. Kysyinkin, voisiko hän kenties lähteä mukaan. Se onnistuikin. Muokkasin suunnitelmia meille sopiviksi, ja eipä aikakaan, kun olin matkalla Tukholmaan ensin viikon lomalle siellä, kunnes miehen loma alkaisi, ja sitten pariksi viikoksi Italiaan.

"Menimme Gröna Lundiin, oli ihanat elokuvien huvipuistotreffit! Parhaat! -- Asiaan kuului tietysti hänen voittaa minulle iso nalle / tiikeri / apina. Kojun noppapelistä tuli pieni pehmokäärme ja kumiankka." (Ote päiväkirjasta)

Lensimme Milanon kentälle ja sieltä menime junalla Italian pohjoisrannikolle Cinque Terren kalastajakyliin, joissa olin ollut pariin otteeseen aiemminkin. Aloitimme aamut syömällä uunituoreita paksuja pizzapaloja, päivät kävelimme vuorilla viinitarhojen reunustamia polkuja ja iltaisin söimme päivällistä merenrantaravintoloissa italialaiseen tapaan eli vähintään kolme ruokalajia. Tietenkin söimme myös paljon jäätelöä ja macedoniaa eli hedelmäsalaattia.

Cinque Terresta jatkoimme junalla Toscanaan Sienaan, johon olin edellisellä käynnillä ihastunut ja päättänyt, että tänne palaan joskus kävelemään keskiaikaisia himmeästi valaistuja tiilisiä kujia, kun minulla on oma kulta mukana. Se oli juuri niin hienoa kuin olin saattanut toivoa. Sain huomata, että miehestä oli loistoseuraksi niin Cinque Terren patikkapoluille ja loputtomille portaille kuin keskiaikaisiin museoihin ja katedraaleihinkin. Sekä hieromaan tulevan vaimonsa kävelystä väsyneitä jalkoja päivän päätteeksi.


Sienan jälkeen matkustimme Roomaan, jossa kävimme läpi niin Vatikaanin museoita, tunnettuja nähtävyyksiä, appelsiinipuistoja, ruusupuutarhoja, eläintarhoja, jäätelöbaareja kuin punaruutuliinaisia ravintoloitakin. Opin Roomassa, että mies on myös koulutettu ja innostunut naistenvaatteiden ja -kenkien shoppailija - hänellä kun on kaksi siskoa. "Tämä sopisi sulle tosi hyvin!" Tämäkin ominaisuus on osoittautunut minulle erittäin hyödylliseksi, heh.

Voi ihmetellä, mikä matkakertomus tästä merkinnästä nyt tuli. Syy on se, että uskon yhteisen matkan liittäneen meidät tiukasti yhteen. Reissu oli tosi hauska ja toisaalta oppi arvostamaan toisen pitkäpinnaisuutta, positiivisuutta, neuvokkuutta ja innostuneisuutta.  Keskellä pimeää talvea on hauska aina palata välillä muistelemaan sitä, kun patikoimme kahden kylän väliä kolme tuntia helteessä ilman juomista haaveillen edes yhdestä pienestä raikkaasta viinirypäleestä; kun saimme Sienassa pahaa tiramisua, vaikka tilasimme hedelmäsalaattia; kuinka kauhistuin museon pyhäinjäännöksiä (hienoissa kallisarvoisissa lippaissa vanhoja leukaluita ja pääkalloja); kuinka hyvältä maistui verigreippijäätelö; kuinka hauskoja apinoita oli eläintarhassa; kuinka aina pitäisi syödä aamupalaksi pitsaa. Sen matkan jälkeen minulle oli ilmeistä, että haluan vastedeskin viettää aikaani tiivisti nimenomaan tämän ihmisen kanssa.

"En voinut matkan aikana kirjoittaa, kun piti pitää toista kädestä koko ajan ja katsoa silmiin. Ihana reissu oli. Miten joku voi ollakin jatkuvasti niin herttainen ja kärsivällinen? Olen todella onnekas."

Seuraavana kesänä menimme naimisiin, saimme tyttären ja muutin Ruotsiin. Ensimmäisen yhteisen matkan jälkeenkin on ollut hienoa seikkailla yhdessä, oli sitten matka Tallinnaan, Helsinkiin, Ouluun tai Gotlantiin, käydä läpi Tukholmankin nähtävyyksiä, ja on hyvä, että on luotettava kumppani vierellä tässä isoimmassakin seikkailussa, lapsesta huolehtimisessa.

7 kommenttia:

  1. Blogisi suhteellisen uusi lukija ilmoittautuu :) Ihan niinkuin sadusta tuo teidän rakkaustarina, vau :) Minä olen tavannut mieheni netin kautta myöskin ja onnekas sattuma, että tapasin!

    VastaaPoista
  2. Luin kommentin miehelle, joka piti sitä osuvana, koska hänestäkin tämä tuntuu sadulta.

    (Kysyin, olenko sadun lohikäärme vai noita-akka. Kuulemma molemmat.)

    VastaaPoista
  3. Oooo, ihana postaus, kiitos toiveen toteuttamisesta! :)

    Musta on ihana lukea / kuulla miten ihmiset ovat tavanneet sielunkumppaninsa, minkälaisia sattumia ja kohtaloita tapaamiseen liittyy. Jälkikäteen tulee usein todettua, että "näin oli vaan tarkoitettu", koska järjellä miettien tapamisen onnistumisen kannalta niin miljoona asiaa oli oltava juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Niin meillä, ja niin myös teillä :)

    VastaaPoista
  4. Oih miten ihmeellinen ja kaunis rakkaustarina! Olen ehkä äskettäin tavannut tulevan mieheni todella käsittämättömästi ja nyt etsin netistä muita johdatusta kokeneita. Päädyin teidän sivuillenne. Toivotan siunausta elämäänne!

    VastaaPoista
  5. Ihan vahingossa löysin itseni lukemaan tätä 'vanhaa' postausta. Miten mä en aiemmin ollut tätä nähnytkään. Aivan liikuttavan ihana tarina! <3 Kyynel silmässä lueskelen tätä täällä samalla muistellen kuinka me insinöörin kanssa tutustuttiin tismalleen samalla lailla; Facebookissa, Zoosk-sovelluksessa ja täysin vahingossa. Muutaman 'vinkkauksen' ja pikkuviestin läheteltyämme päädyimme kirjoittelemaan yhä pidempiä viestejä. Viattomasti avasin keskustelun polkupyöristä, olinhan ostamassa itselleni hyvää polkupyörää työmatkoille ja insinööri harrasti kilpapyöräilyä. Kuukauden päästä minulla oli upouusi polkupyörä, insinööri ja matkaliput suureen pyöräilytapahtumaan Ruotsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaude, toinen Facebookissa toisensa kohdannut pari. Niin se menee. Ensin sitä tapaa toisensa Facebookissa ja sitten kuukauden päästä on jo matkalla Ruotsiin. ;)

      Muistan, miten työkaverit varoittelivat, että ei kannata ruveta mihinkään sellaisen kanssa, jonka on netissä tavannut. Ei voi kuulemma luottaa, vaikka toisaalta kirjeenvaihtokavereihin sitten taas voi hyvin luottaa. Ei auttanut edes, vaikka sanoin jo tavanneeni miehen pari kertaa ja koko hänen perheensäkin kissaa ja appivanhempia myöten. Ei ei. Internetissä tavattu, ei kannata lähteä sellaiseen ollenkaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...